nanne,

Kuten sanoin, ymmärrän huomioimattomuuden käytön ja sen taustalla olevan ajatuksen koirankoulutuksessa (ja mielestäni huomioimattomuus on usein mitä parhainta lääkettä juuri motivointi- ym. ongelmiin), mutta en ymmärrä sitä Vilanderin mittakaavassa. Itse näen niin, että viikkojen totaalinen huomaamattomuus *käytöksestä riippumatta* aiheuttaa koiralle tarpeetonta stressiä ja tästä voi olla haittaa uusien tapojen oppimisenkin kannalta. Onhan olemassa tutkimuksia, joiden mukaan eläin passivoituu vaikeasti jos se kokee, ettei sillä ole missään määrin kontrollia negatiivisiksi kokemiinsa ympäristön tapahtumiin ja sen on myöhemmin vaikea oppia/motivoitua oppimaan tilanteiden hallinnassa auttavia käytösmalleja. Ehkä joku tahtoo zombikoiran, mutta minusta tämä kuitenkin menee jo sille henkisen pahoinpitelyn puolelle. Miksei huomioimattomuutta voi esim. soveltaa niin, että kouluttaja pitää juurikin nämä koiran arvostamat resurssit (ruoka, aktiviteetit, huomio jne.) hallinnassaan ja koira pääsee niihin käsiksi omalla toiminnallaan? Tällöin oppiminen alkaa heti, eikä joskus viikkojen päästä, eikä koiran stressitaso/ahdistus nouse kohtuuttomaksi.

Mitä vielä tulee lapsi vs. koira -asiaan, niin toki ihmiset ja koirat ovat eri lajeja, mutta minun silmiini nämä lajit ovat yllättävänkin samanlaisia. Emmehän me kai muuten olisi viihtyneet kimpassa tuhansien vuosien ajan? Molemmat olemme laumaeläimiä ja meitä motivoivat pitkälle samat asiat - perustarpeinamme ovat ravinnon, erittämisen, lisääntymisen ja levon lisäksi myös sosiaaliset kontaktit ja leikkiminen. En ole mikään asiantuntija, mutta olen lukenut, että uusimpien tutkimusten mukaan yhteisömmekään eivät ole niin erilaisia, että eroilla voitaisiin perustella ns. perinteisiä koulutusmetodeja, jotka perustuvat dominanssiin ja joissa keinot perustuvat pitkälti ruumiilliseen ja henkiseen kuritukseen. Luonnossa olevissa susilaumoissa ei ole nähtävissä tiukkaa arvojärjestystä, ja dominanssin merkitys näyttäisi olevan paljon pienempi kuin on kuviteltu - tilanteet, joissa dominanssia on nähtävissä rajoittuvat miltei yksinomaan ruokaan. Kuten ihmisperhe, on villi susilauma myös perhe, jota johtavat luonnollisesti vanhemmat.

Mitä taas tulee kasvatukseen, niin ei tarvitse katsoa kovinkaan kauas historiaan, kun laki näki lapsen kurittamisen sallittuna. Iän kaiken on uskottu, että tämä on jopa ihmisen tasapainoiselle kasvulle välttämätöntä - joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa jne. Nykyisin lakiin on kuitenkin kirjattu seuraava pykälä: "Lasta tulee kasvattaa siten, että lapsi saa osakseen ymmärtämystä, turvaa ja hellyyttä. Lasta ei saa alistaa, kurittaa ruumiillisesti eikä kohdella muulla tavoin loukkaavasti." Uskon ja toivon, että tämä näkemys tulee tulevaisuudessa vallallaolevaksi myös koirien parissa toimittaessa, sillä en näe syytä, miksei tämä samainen pätkä voisi koskea myös (ongelma)koiran kasvatusta. Se vaatii ehkä enemmän mielikuvitusta, mutta on varmasti palkitsevampaa.

	LauraK kirjoitti:
	Mitä vielä tulee lapsi vs. koira -asiaan, niin toki ihmiset ja koirat ovat eri lajeja, mutta minun silmiini nämä lajit ovat yllättävänkin samanlaisia.

Minä olen kyllä LauraK:n kanssa täsmälleen samaa mieltä! Minulle soitti vastikään useamman lapsen äiti, joka haaveilee hankkivansa villakoiran. Hän pohdiskeli, että miten hän osaa koiransa kasvattaa. Sanoin hänelle, että koiran kasvattaminen on aivan samanlaista kuin lastenkin, eli mielestäni "rajoja ja rakkautta" on hyvä ojenuora kumpaankin. Tämä äiti oli helpottunut. Tietysti on myös sellaisia perheitä, joissa sekä lapset että koirat elävät "villeinä", mutta silloinkin huomaa, että samanlainen kasvatus puree kumpiinkin.

PS Minulla on itselläni neljä lasta ja olen ikäni seurannut lasten kasvattamista (äitini on perhepäivähoitaja), lisäksi koiriakin on nyt ollut yhtäjaksoisesti parikymmentä vuotta, joten voisin sanoa, että jotain näkökulmaa on asiaan kertynyt.

Palatakseni itse aiheeseen: Eilen ilmestyi Tuire Kaimion uusin kirja Koirien käyttäytyminen. Itse olen kirjaa odotellut jo heinäkuusta, kun kuulin sellaisen ilmestyvän, mutta nettitilauksen vuoksi kirjan saamisessa kestää kuulemma vielä noin viikko. Joten kyselisinkin nyt, onko kukaan vielä hankkinut sitä/selaillut kirjakaupassa, ja jos kyllä, niin miltä vaikuttaa? Minua kiinnostaa erityisesti se, kuinka syvällisellä otteella aihetta lähestytään. Toivoisin kirjassa olevan paljon uutta ja tutkimuksiin perustuvaa asiaa. Erityisesti odotan Tuiren ajatuksia tutkimuksista koskien puolikesyjä koiralaumoja. Koiran ja suden geneettinen erohan on yhtä suuri kuin ihmisen ja simpanssin, eikä ihmisenkään käyttäytymistä koskevia johtopäätöksiä tehdä simpansseja tutkimalla.

EDIT: Nyt tuli sama viesti vahingossa kaksi kertaa, enkä saa niitä poistettua. Voisiko johva poistaa toisen viestin?

Palatakseni itse aiheeseen: Eilen ilmestyi Tuire Kaimion uusin kirja Koirien käyttäytyminen. Itse olen kirjaa odotellut jo heinäkuusta, kun kuulin sellaisen ilmestyvän, mutta nettitilauksen vuoksi kirjan saamisessa kestää kuulemma vielä noin viikko. Joten kyselisinkin nyt, onko kukaan vielä hankkinut sitä/selaillut kirjakaupassa, ja jos kyllä, niin miltä vaikuttaa? Minua kiinnostaa erityisesti se, kuinka syvällisellä otteella aihetta lähestytään. Toivoisin kirjassa olevan paljon uutta ja tutkimuksiin perustuvaa asiaa. Erityisesti odotan Tuiren ajatuksia tutkimuksista koskien puolikesyjä koiralaumoja. Koiran ja suden geneettinen erohan on yhtä suuri kuin ihmisen ja simpanssin, eikä ihmisenkään käyttäytymistä koskevia johtopäätöksiä tehdä simpansseja tutkimalla.

Tuikun kirjaa odottelen minäkin. Niin ja odottavan aika on pitkä.

Soitin eilen Wsoy:lle ja kirja ei vielä ollut ilmestynyt. Mutta kuulemma pitäisi tämän viikon aikana löytyä ainakin Wsoyn omasta myymälästä. Onneksi tuo myymälä on kävelymatkan päässä

Pitää vähän ylpistellä Kaimion kirjan kansikuvakoirasta. Siinä kaunistelee iki-ihana Louhi/Louhka (lyhytkarvainen pyrri). Kaverin koira, joka bongattiin kansikuvaan kesken normaalin iltapäiväulkoilun. Muutoin kirjasta ei vielä ole tietoa, koska tosissaan ei vielä ole tullut, mutta on siinä ainakin ihana koira kannessa

	DEMI kirjoitti:
	Mutta kuulemma pitäisi tämän viikon aikana löytyä ainakin Wsoyn omasta myymälästä. Onneksi tuo myymälä on kävelymatkan päässä

Minkä hintainen kirja on WSOY:lla? Kannattaa tehdä hintavertailua eri kauppojen välillä. Mm. suomalaisessa kirjan hinta oli jossain vaiheessa 56e, nyt näyttää ilmestymisen alla muuttuneen 49,90 euroksi. Minä tilasin kirjan suurikuu.fi:stä, jossa se maksaa 39e, ja jos sen noutaa jostakin myymälästä, ei siinä luonnollisesti ole postikuluja lisättynä.

Mä olen esilukenut siitä erillisiä pätkiä ja ainakin ne ovat vaikuttaneet hyviltä ja mielenkiintoisilta Odotan jännityksellä millainen kokonaisuus siitä muodostui ja miten lähdeviitteet on esitetty. Enempää ei voi kommentoida ennen kuin ilmestyy.

Kirja maksaa Wsoy:lla 56€ ja Stockalle 46,90 tai suunnilleen tuon verran.
Soitin muuten jo Stockallekin ja ei, ei ollut kirjaa vielä sielläkään

Nyt tulevana viikonloppuna on kirjamessut ja sieltä tuon kirjan nyt ainakin saa ostettua. Ja olisikohan jotain messutarjouksia, ei voi tietää.

LauraK kirjoitti:

Itse näen niin, että viikkojen totaalinen huomaamattomuus *käytöksestä riippumatta* aiheuttaa koiralle tarpeetonta stressiä ja tästä voi olla haittaa uusien tapojen oppimisenkin kannalta. Onhan olemassa tutkimuksia, joiden mukaan eläin passivoituu vaikeasti jos se kokee, ettei sillä ole missään määrin kontrollia negatiivisiksi kokemiinsa ympäristön tapahtumiin ja sen on myöhemmin vaikea oppia/motivoitua oppimaan tilanteiden hallinnassa auttavia käytösmalleja.

Viittaatko Skinnerin (?) kokeeseen, jossa pidettiin koiria huoneessa jonka lattialle johdettiin sähköä? Muistaakseni kys. kokeessa ryhmä 1 ei saanut äänimerkkiä ennen sähköä, ryhmä 2 sai. Ryhmä 1 passivoitui; kun koirille tarjottiin mahdollisuus väistää sähköä, ne eivät liikahtaneetkaan koska olivat oppineet etteivät ne voi vaikuttaa toiminnallaan ympäristöön. Ryhmä 2 poistui huoneesta tilaisuuden (ja äänimerkin) tullessa.

En sanoisi, että tämä on sama asia. On toki totta, että koiralle pitäisi aina tarjota jokin merkki kun se tekee hyvin tai ei-hyvin, joko kielto tai kiitos. Huomioimattomuus ei kuitenkaan ole ympäristön tapahtuma, se on (johtajaksi pyrkivän) ihmisen käytös. Se ei ole äkillinen sähköisku tai mikään muukaan ennalta-arvaamaton.

LauraK kirjoitti:

Ehkä joku tahtoo zombikoiran, mutta minusta tämä kuitenkin menee jo sille henkisen pahoinpitelyn puolelle. Miksei huomioimattomuutta voi esim. soveltaa niin, että kouluttaja pitää juurikin nämä koiran arvostamat resurssit (ruoka, aktiviteetit, huomio jne.) hallinnassaan ja koira pääsee niihin käsiksi omalla toiminnallaan? Tällöin oppiminen alkaa heti, eikä joskus viikkojen päästä, eikä koiran stressitaso/ahdistus nouse kohtuuttomaksi.

Koirasta ei tule zombi huomioimattomuusjakson takia. Jakson aikana se oppii jo: rauhoittumaan (lepäämään ... eli stressi vähenee, kun koira huomaa ettei koko ajan tarvi sinkoilla), ja olemaan kuuliaisempi. Koira oppii jakson aikana sen, että sen arvostamat resurssit eivät ole ilmaisia eikä se pääse niihin riekkumalla. Ihminen on avain mukaviin asioihin, joten kannattaa käyttäytyä.

Koulutuksen aikana koiralle opetetaan ne "temput", jolla se saa haluamiaan asioita. Varmasti koira aluksi ahdistuu, kun se huomaa ettei sen härrääminen/ongelmakäytös tuokaan huomiota, mutta ahdistuksen syy ei ole huomioimattomuusjakso vaan se että koiran käsitys asioista on jo alunperin vääristynyt.

Ongelmakäytöksen korjaamisessa tulee huomioida myös omistajan kärsivällisyys, taidot ja aika. Naksutinkoulutus on kyllä ammattikouluttajien suosiossa, mutta tavallinen taatiainen ei saa sillä automaattisesti yhtä hyviä tuloksia. Siinä ympäristön hallinta on myös aika haastavaa; jos koira osaa ohittaa toisen koiran (naksutinkoulutettuna) vaikka 50m päästä kiihtymättä ja kuuliaisesti, voi aamulenkillä tupsahtaa kulmakunnan pahin räyhääjä kulman takaa, ja koulutus menee taas takapakkia. Jaksaako koiransa ongelmakäytökseen kyllästynyt omistaja todellakin kuukausikaupalla motivoitua kouluttamiseen, kun paras saavutus on, että koira kerran viikossa haukahtaa ohimenevälle koiralle kaksi kertaa eikä kolme?

Kun koira pääsee kunnolla viettiin, käytös vahvistuu. Varsinkin aloittelevalle kouluttajalle on aika haaste opettaa koiralle naksun avulla, miksi matalassa vietissä (oletus) pysyminen + uusi käytös on kannattavampaa kuin viettiin nouseminen ja ongelmakäytös (jonka käyttökelpoisuudesta koira on kenties saanut jo satoja onnistuneita toistoja).

En sano, etteikö naksutinkoulutus ole hyvä tai toimiva metodi. On kyllä, olen itsekin opettanut koiraani sillä. En sano sitäkään, että perinteinen pakkokoulutus olisi koiralle miellyttävä tai edes tehokas. Sanon vain, että jääkausi on ongelmakäytöstä korjaavan koulutuksen tukena toimiva, sillä se mahdollistaa kevyempien pakotteiden perillemenon. Koira ei enää väistä pakotetta, koska pakote on itsessään fyysisesti epämiellyttävä, vaan koska pakote kertoo että pomo on siihen hyvin tyytymätön.

LauraK kirjoitti:

Mitä vielä tulee lapsi vs. koira -asiaan, niin toki ihmiset ja koirat ovat eri lajeja, mutta minun silmiini nämä lajit ovat yllättävänkin samanlaisia. Emmehän me kai muuten olisi viihtyneet kimpassa tuhansien vuosien ajan? Molemmat olemme laumaeläimiä ja meitä motivoivat pitkälle samat asiat - perustarpeinamme ovat ravinnon, erittämisen, lisääntymisen ja levon lisäksi myös sosiaaliset kontaktit ja leikkiminen.

Olemme samankaltaisia, kyllä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että koira olisi samanlainen kuin lapsi tai että niitä tulisi kohdella täysin samalla tavalla. Koiran käytöstä ohjaa perimä ja jalostus, ihmisen ei. Jos lapsi vetelee kaupassa hyllyjä alas, tarjotaan psykologia, diagnoosia tai pelkkää kuria, jos koira puree niin se laitetaan vaan monttuun.

Jos koira riekkuu ja sillä on selkeästi asennevamma, se tarvitsee nimenomaan henkistä dominointia ja uuden toimintamallin opettamista. Se on koiralle luonnollista; vanhempikin joko on tai ei ole auktoriteetti, riippumatta siitä heittääkö hän lapsensa parvekkeelta alas. Aggressiolla tai ylettömillä pakotteilla asemaa ei saavuta, koska pomon asemaan liittyy myös luottamus. Kun koira luottaa ja hyväksyy alemman aseman, sille riittää kevyempikin pakote, ja se arvostaa myös palkkiota.

nanne kirjoitti:

Viittaatko Skinnerin (?) kokeeseen, jossa pidettiin koiria huoneessa jonka lattialle johdettiin sähköä? Muistaakseni kys. kokeessa ryhmä 1 ei saanut äänimerkkiä ennen sähköä, ryhmä 2 sai. Ryhmä 1 passivoitui; kun koirille tarjottiin mahdollisuus väistää sähköä, ne eivät liikahtaneetkaan koska olivat oppineet etteivät ne voi vaikuttaa toiminnallaan ympäristöön. Ryhmä 2 poistui huoneesta tilaisuuden (ja äänimerkin) tullessa.

Viittasin Seligmanin & kumppanien tutkimukseen, jossa oli kaksi ryhmää, jotka saivat juurikin lattian kautta johdettuja sähköiskuja. Ryhmän A koiria estettiin pakenemasta sähköiskuja aitauksen sähköäjohtamattomalle puolelle. Kun nämä myöhemmin siirrettiin ympäristöön, jossa näiden tuli äänimerkin kuultuaan hypätä matalan esteen yli aitauksen sähköäjohtamattomalle puolelle, suurin osa ei suoriutunut yksinkertaisesta tehtävästä, jonka kontrolliryhmä B selvitti leikiten (nämä osallistuivat vain vaiheeseen, jossa pako oli mahdollinen). Ryhmästä A sanotaan seuraavaa Oxford dictionary of psychologyssa: “most became apathetic and listless and failed to learn this simple avoidance response” eli vapaasti suomennettuna suurimmasta osasta tuli välinpitämättömiä, haluttomia, eivätkä ne oppineet tätä yksinkertaista välttämisreaktiota. Seligman & kumppanit totesivat tutkimuksessaan, että kyseinen opittu avuttomuus vähentää motivaatiota ratkaista ongelmia, häiritsee kykyä oppia kokemuksesta ja aikaansaa masennusta.

Mielestäni jääkausi on tähän siinä mielessä verrannollinen, että koira sosiaalisena eläimenä kokee jääkauden erityisen epämiellyttäväksi, eikä se kykene omalla toiminnallaan vaikuttamaan siihen. Miksei se vaikuttaisi koiraan samoin kuin Seligmanin kokeessa sähköiskut? Useat muut tutkimukset ovat saaneet vastaavia tuloksia ja muistelen lukeneeni myös tutkimuksesta, jossa tutkittiin samaa asiaa suhteellisen neutraalilla ärsykkeellä (tutkimuskohteena olivat kuitenkin pienet vauvat), nimittäin mobilen keinutuksella. Toinen ryhmä sai vaikuttaa keinumisen suuntaan, kun taas toinen ei, ja tulokset olivat silti samankaltaiset kuin Selgmanin kokeessa.

	nanne kirjoitti:
	Huomioimattomuus ei kuitenkaan ole ympäristön tapahtuma, se on (johtajaksi pyrkivän) ihmisen käytös. Se ei ole äkillinen sähköisku tai mikään muukaan ennalta-arvaamaton.

Huomioimattomuus ja muut ihmisen käytökset ovat koiralle ympäristön tapahtumia siinä missä kaikki muukin, mitä koiran ympäristössä tapahtuu. Eikö koiran kannalta huomioimattomuus jääkauden muodossa ole juurikin ennalta-arvaamatonta ja epäloogista, sillä eihän koira voi vetää syy-yhteyttä mikä jääkauden aiheuttaa saati sitten vaikuttaa siihen! Siksi uskonkin, että (uudelleen)koulutuksessa olisi tehokkainta ottaa käyttöön perushuomioimattomuus, jossa koiran käytös määrittelee huomion määrän. Näin tämä oppii, mikä käytös on kannattavinta sen itsensä kannalta (ja samalla omistajan kannalta).

	nanne kirjoitti:
	Koirasta ei tule zombi huomioimattomuusjakson takia. Jakson aikana se oppii jo: rauhoittumaan (lepäämään ... eli stressi vähenee, kun koira huomaa ettei koko ajan tarvi sinkoilla), ja olemaan kuuliaisempi.

Se, että koira makaa passiivisena ja on näennäisen rauhallinen, ei tarkoita sitä, etteikö se voisi stressata. Se on hyvin saattanut jo vaipua opitun avuttomuuden tilaan ja luovuttanut, sillä millään mitä se tekee, ei ole merkitystä – miksi edes yrittää? OT, mutta näkeehän tällaisia koiria myös muutenkin kuin jääkauden aikaansaamina – koirat, jotka toimivat sohvankoristeina ja nukkuvat kaiket päivät aktiviteetin puutteessa.

	nanne kirjoitti:
	Koira oppii jakson aikana sen, että sen arvostamat resurssit eivät ole ilmaisia eikä se pääse niihin riekkumalla. Ihminen on avain mukaviin asioihin, joten kannattaa käyttäytyä.

Minun mielestäni koira oppii, että sen arvostamat resurssit eivät ole sen saatavilla edes käytösmuutoksen kautta – ei se pääse niihin käsiksi rauhallisuudellakaan. Miksi siis käyttäytyä mitenkään (hyvin tai huonosti), koska sillä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä? Tästä saattaisi muuten seurata myös sellaista, että koira alkaa ennenpitkää keksimään itselleen tekemistä, joka itsessään on palkitsevaa. Tällöin ollaan menty ojasta allikkoon. Seligmanin tutkimuksen tuloksista voisi päätellä, että oppimisen kannalta hedelmällisempää olisi aloittaa suoraan vaiheesta kaksi, eli jättää jääkausi pois ja jo heti alusta säädellä resursseja koiran käytöksen ohjaamina.

	nanne kirjoitti:
	Koulutuksen aikana koiralle opetetaan ne "temput", jolla se saa haluamiaan asioita. Varmasti koira aluksi ahdistuu, kun se huomaa ettei sen härrääminen/ongelmakäytös tuokaan huomiota, mutta ahdistuksen syy ei ole huomioimattomuusjakso vaan se että koiran käsitys asioista on jo alunperin vääristynyt.

Eikö jääkauteen nimenomaan kuulu, että jääkauden aikana ei tipu edes koulutusta? Ainakin sain sellaisen käsityksen Vilanderin foorumilta. Jääkaudella ahdistuksen syy on mielestäni juuri se, että se kokee olevansa täysin ilmaa ympäristössään – millään mitä se tekee ei ole mitään merkitystä, oli se sitten ihmisen kannalta hyvää tai huonoa käytöstä (koirallehan käsitteitä hyvä tai huono ei ole olemassa). Tämähän menee nyt toistoksi…

	nanne kirjoitti:
	Ongelmakäytöksen korjaamisessa tulee huomioida myös omistajan kärsivällisyys, taidot ja aika.

Totta. Jos kokee naksuttimen liian haastavaksi (tai ei muuten vain halua käyttää sitä), niin ei tarvitse käyttää edes koko naksutinta, vaikka käyttäisikin samoja koulutusperiaatteita. Monimutkaisen teorian takana on loppujen lopuksi hyvin yksinkertaisia ja loogisia ajatuksia, joita monet hyvät koirankouluttajat ovat käyttäneet intuitiivisesti varmaan jo kauan ennen teorian keksimistäkään. Pakotteet ja rankaisut ovat nimenomaisesti usein ne osa-alueet, joissa aloittelijat (ja monet edistyneemmätkin) menevät koulutuksessaan mönkään. Positiivinen rankaisuhan ei yleensä laske viretasoa, vaan päinvastoin nostaa sitä. Usein seurauksena voi olla myös ongelman syvenemistä: kolinatölkin jälkeen koira saattaa pelästyneenä rähistä yhä enemmän seuraavalle vastaantulevalle koiralle, koska yhdisti epämiellyttävän ja pelottavan ärsykkeen (kolinatölkin) muihin koiriin (eikä haukkumiseensa). Ympäristössä esiintyy niin tuhottomasti ärsykkeitä, ettei voi ikinä tietää mihin koira epämieluisan ärsykkeen yhdistää. Ikävä kyllä en muista lähdettä, mutta olen lukenut, että rankaisujen ja pakotteiden on todettu aiheuttavan myös arvaamatonta käytöstä. Käytännössä siis lisää ongelmia erityisesti aloittelijoiden kohdalla…

En ajattele, että naksutinkoulutus on ainoa koiraystävällinen tapa kouluttaa koiraa. En itsekään käytä pelkkää naksutinta, koska en ensinnäkään koe taitojeni riittävän 100% operanttiin ehdollistamiseen (en esim. jaksa odotella että koira tarjoaisi kaikki temput itse, vaan voin joskus auttaa sitä hoksaamaan esim. houkuttelulla). Tärkeää koirankoulutuksessa on mielestäni johdonmukaisuus, oikeasta käytöksestä palkkaaminen oikeaan aikaan, epämieluisan toiminnan ennakointi ja korvaavan toiminnan opettaminen, sekä epämieluisan toiminnan ehtiessä esiintyä huomioimattomuus tai keskeyttäminen, mikäli se on koiraa palkitsevaa. Näillä pärjää pitkälle. Koiraystävällisimpänä rankaisuna pidän negatiivista rankaisua, eli jotain sellaista, missä koiralta otetaan jotain miellyttävää pois kuten omistajan seura, lelut, vapaus (joutuu esim. jäähylle erilliseen huoneeseen, häkkiin tai hihnaan ei kannata laittaa, ettei se yhdistä epämiellyttävää fiilistä niihin), eikä se aiheuta niin helposti vahinkoa itse koulutuksen onnistumiselle kuin positiivinen rankaisu.

	nanne kirjoitti:
	Olemme samankaltaisia, kyllä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että koira olisi samanlainen kuin lapsi tai että niitä tulisi kohdella täysin samalla tavalla. Koiran käytöstä ohjaa perimä ja jalostus, ihmisen ei.

Ilmaisin itseäni ehkä hieman epäselvästi, mutta en tarkoittanut, että olisimme samanlaisia tai että lasta ja koiraa tulisi kohdella täysin samalla tavalla. Mielestäni molempien kasvatusta tulisi kuitenkin ohjata pääpiirteittäin samat periaatteet eli kasvatuksen tulisi olla mahdollisimman lapsi/koiraystävällistä. Koiraa ei tule kasvattaa kuin lasta vaan kuin koiraa, mutta myös sen tulee saada osakseen ymmärrystä, turvaa ja hellyyttä, eikä sitäkään saa alistaa, kurittaa ruumiillisesti tai kohdella muuten loukkaavasti. Molemmista saa kunnollisesti käyttäytyviä em. periaatteita rikkomallakin, mutta koska nuo keinot eivät ole välttämättömiä ja niistä voi olla paljon enemmän haittaa kuin hyötyä, en pidä niitä "oikeina". Koirakin on monimutkainen psyko-fyysis-sosiaalinen-kokonaisuus, ja sen psyykelle on yhtä helppo tehdä hallaa kuin ihmislapsenkin psyykelle, vaikkei sen älyllinen kapasiteetti olekaan yhdenmukainen ihmisen kanssa (ja ehkä osittain juuri siksi). Siinä olen kuitenkin samaa mieltä, että koirankasvatuksessa tulee muistaa, että koira on koira, sille ei todennäköisesti voi opettaa moraalia tai muita ns. inhimillisiä piirteitä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö koiralla voisi olla oikeutta sellaiseen kasvatukseen ja elinympäristöön, joka on sille mahdollisimman ystävällinen ja vähän stressaava. Tietysti tämä on mielipide, mutta koen koirallakin olevan itseisarvo, vaikka se ihmisen näkökulmasta onkin ”vain” eläin. Jos pilkkua viilataan, on ihminenkin vain eläin, jonka käytöstä ohjaa pitkälle perimä, ja käytös hioutuu lopulliseen muotoonsa ympäristön vaikutuksesta. Tiedostetusti jalostusta ei sentään ihmisten kohdalla (ainakaan vielä) toteuteta, muttei se poista sitä tosiasiaa, että perimä vaikuttaa vahvasti sekä ihmisyyteen että siihen keitä olemme persoonina.

	nanne kirjoitti:
	Jos lapsi vetelee kaupassa hyllyjä alas, tarjotaan psykologia, diagnoosia tai pelkkää kuria, jos koira puree niin se laitetaan vaan monttuun.

Voikin kysyä, onko tämä oikein? Itse näen niin, että ihmisellä on yhtäläinen (moraalinen) velvollisuus huolehtia hankkimastaan koirasta kuin tällä on velvollisuus huolehtia lapsestakin. Jos jokin menee pahasti vikaan (oli kyse sitten lapsista tai koirista), on kasvattajan usein syytä katsoa peiliin. Vaikka perimällä joskus onkin suurin vaikutus ongelman syntyyn, on kasvattajalla mielestäni silti velvollisuus tehdä parhaansa, hakea apua ja pyrkiä muuttamaan omia metodejaan ongelman (ja perimän) vaativalla tavalla. Olen kuitenkin kuullut niin useista toivottomiksi julistetuista tapauksista, jotka on kyetty uudelleen kouluttamaan pehmein metodein, etten usko, että ainoankaan koiran perimä vaatisi turhan kovia menetelmiä. Joo, on ehkä vähän OT...

EDIT: Nyt tuli kyllä niin pitkä sepustus, että ajatus on varmaan katkennut monta kertaa kirjoittaessa...

LauraK kirjoitti:

nanne kirjoitti: ]Viittaatko Skinnerin (?) kokeeseen, jossa pidettiin koiria huoneessa jonka lattialle johdettiin sähköä? Muistaakseni ... Viittasin Seligmanin & kumppanien tutkimukseen, jossa oli kaksi ryhmää, jotka saivat juurikin lattian kautta johdettuja sähköiskuja. Ryhmän A koiria estettiin pakenemasta sähköiskuja aitauksen sähköäjohtamattomalle puolelle. Kun nämä myöhemmin siirrettiin ympäristöön, jossa näiden tuli äänimerkin kuultuaan hypätä matalan esteen yli aitauksen sähköäjohtamattomalle puolelle, suurin osa ei suoriutunut yksinkertaisesta tehtävästä, jonka kontrolliryhmä B selvitti leikiten (nämä osallistuivat vain vaiheeseen, jossa pako oli mahdollinen) ... Seligman & kumppanit totesivat tutkimuksessaan, että kyseinen opittu avuttomuus vähentää motivaatiota ratkaista ongelmia, häiritsee kykyä oppia kokemuksesta ja aikaansaa masennusta. Mielestäni jääkausi on tähän siinä mielessä verrannollinen, että koira sosiaalisena eläimenä kokee jääkauden erityisen epämiellyttäväksi, eikä se kykene omalla toiminnallaan vaikuttamaan siihen. Miksei se vaikuttaisi koiraan samoin kuin Seligmanin kokeessa sähköiskut? Useat muut tutkimukset ovat saaneet vastaavia tuloksia ja muistelen lukeneeni myös tutkimuksesta, jossa tutkittiin samaa asiaa suhteellisen neutraalilla ärsykkeellä (tutkimuskohteena olivat kuitenkin pienet vauvat), nimittäin mobilen keinutuksella. Toinen ryhmä sai vaikuttaa keinumisen suuntaan, kun taas toinen ei, ja tulokset olivat silti samankaltaiset kuin Selgmanin kokeessa.

Muistuttaisin, että jääkausi ei ole pysyvä tila. Kyseinen "epämiellyttävyys" on myös koiralle laumapsykologian kannalta looginen ja luonnollinen (pomo päättää, reagoiko se alemman ehdotuksiin), sitä pitkitetään lähinnä sen takia että koira saadaan epävarmaksi ja se on vastaanottavaisempi ihmisen käytökselle. Kertoo myös koiralle että nyt puhaltaa uudet tuulet, tekee eroa entiseen tilanteeseen.

LauraK kirjoitti:

nanne kirjoitti: Koirasta ei tule zombi huomioimattomuusjakson takia. Jakson aikana se oppii jo: rauhoittumaan (lepäämään ... eli stressi vähenee, kun koira huomaa ettei koko ajan tarvi sinkoilla), ja olemaan kuuliaisempi. Se, että koira makaa passiivisena ja on näennäisen rauhallinen, ei tarkoita sitä, etteikö se voisi stressata. Se on hyvin saattanut jo vaipua opitun avuttomuuden tilaan ja luovuttanut, sillä millään mitä se tekee, ei ole merkitystä – miksi edes yrittää? OT, mutta näkeehän tällaisia koiria myös muutenkin kuin jääkauden aikaansaamina – koirat, jotka toimivat sohvankoristeina ja nukkuvat kaiket päivät aktiviteetin puutteessa.

Tarkoittanet siis, että omistaja kuormittaa koiraa huomioimattomuudella --> koira väistää passiivisuuteen --> kuormitus ei lopu --> koira lopettaa kaiken toiminnan mutta jää stressiin? En nyt ihan allekirjoita, minusta opittu avuttomuus syntyy silloin, kun koira saa voimakkaan, selkeän positiivisen (ei negatiivisen) rangaistuksen aina kun se yrittää ratkaista ongelman, sen itsetunto laskee ja se väistää toiminnan aiheuttamaa rangaistusta avuttomuuteen. Pidätkö huomioimattomuutta sitten positiivisena vai negatiivisena "rangaistuksena" ? Ero avuttoman koiran ja jääkaudella rauhoittumaan oppineen koiran välillä on se, että avuton koira mieltää todennäköisesti kaiken kouluttamisen ja yhdessä touhuamisen epämiellyttävänä, se tekee ainoastaan välttääkseen rangaistuksen. Jälkimmäinen koira taas pyörtyy onnesta, kun omistaja haluaa tehdä sen kanssa jotain, se tavoittelee innokkaasti arvokkaina pitämiään asioita ja välttää epämiellyttäviä asioita.

LauraK kirjoitti:

nanne kirjoitti: Koira oppii jakson aikana sen, että sen arvostamat resurssit eivät ole ilmaisia eikä se pääse niihin riekkumalla. Ihminen on avain mukaviin asioihin, joten kannattaa käyttäytyä. Minun mielestäni koira oppii, että sen arvostamat resurssit eivät ole sen saatavilla edes käytösmuutoksen kautta – ei se pääse niihin käsiksi rauhallisuudellakaan. Miksi siis käyttäytyä mitenkään (hyvin tai huonosti), koska sillä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä?

Olettaen, että koiralla on jokin ongelmakäytös josta sitä opetetaan pois, koiraa voi hillitysti kehua jääkaudenkin aikana. Kun se tekee oikein. Pointti on kääntää asetelma, jossa omistaja tavoittelee koiran huomiota ja kiinnostusta, toisinpäin. Koira etsiskelee tilanteita, jossa se voi päästä käsiksi ohjaajan hallitsemiin resursseihin, ja ohjaaja palkitsee oikeaan suuntaan menevän käytöksen.

LauraK kirjoitti:

nanne kirjoitti: Koulutuksen aikana koiralle opetetaan ne "temput", jolla se saa haluamiaan asioita. Varmasti koira aluksi ahdistuu, kun se huomaa ettei sen härrääminen/ongelmakäytös tuokaan huomiota, mutta ahdistuksen syy ei ole huomioimattomuusjakso vaan se että koiran käsitys asioista on jo alunperin vääristynyt. Eikö jääkauteen nimenomaan kuulu, että jääkauden aikana ei tipu edes koulutusta? Ainakin sain sellaisen käsityksen Vilanderin foorumilta. Jääkaudella ahdistuksen syy on mielestäni juuri se, että se kokee olevansa täysin ilmaa ympäristössään – millään mitä se tekee ei ole mitään merkitystä, oli se sitten ihmisen kannalta hyvää tai huonoa käytöstä (koirallehan käsitteitä hyvä tai huono ei ole olemassa). Tämähän menee nyt toistoksi…

Toistellaan vaan, ei tällanen tyhmä kerrasta hoksaa . Jääkauden pituus riippuu koirasta, sen luonteesta, iästä, rodusta ja ongelman luonteesta. Liian pitkänä sitä ei saa pitää, silloin koira jo "eroaa" laumasta. Kun koira on jo pohtinut että mitäs nyt tapahtuu, aloitetaan ongelmakäytöksen uudelleenkoulutus. Sen yhteydessä voi vähän kehaista, niin että koira saa vähän suuntaa että mikä on hyvä. Tässäkin on kuppikuntaeroja, Vilander itse on käsittääkseni sitä mieltä että kauniista ja kunnioittavasta käytöksestä ei tarvitse sen kummemmin palkita (vrt. ei poliisikaan anna rahaa siitä hyvästä, että ihminen ei aja ylinopeutta), samoilla metodeilla kouluttava Kirsi Aalto neuvoo vähän kehaisemaan.

LauraK kirjoitti:

nanne kirjoitti: Ongelmakäytöksen korjaamisessa tulee huomioida myös omistajan kärsivällisyys, taidot ja aika. Totta. Jos kokee naksuttimen liian haastavaksi (tai ei muuten vain halua käyttää sitä), niin ei tarvitse käyttää edes koko naksutinta, vaikka käyttäisikin samoja koulutusperiaatteita. Monimutkaisen teorian takana on loppujen lopuksi hyvin yksinkertaisia ja loogisia ajatuksia, joita monet hyvät koirankouluttajat ovat käyttäneet intuitiivisesti varmaan jo kauan ennen teorian keksimistäkään. Pakotteet ja rankaisut ovat nimenomaisesti usein ne osa-alueet, joissa aloittelijat (ja monet edistyneemmätkin) menevät koulutuksessaan mönkään. Positiivinen rankaisuhan ei yleensä laske viretasoa, vaan päinvastoin nostaa sitä.

Totta, naksutinhan on loppujen lopuksi vain tapa kertoa eläimelle nopeasti ja varmasti "hyvä! palkka on tulossa!". Siinä mielessä se on positiivista rankaisua turvallisempi metodi aloittelijallekin, että sillä tuskin saa koiraansa rikki, korkeintaan se oppii ihmisen mielestä väärän asian. Siksi kolinapurkkia tai muita pakotteita ei pitäisikään käyttää kuin harkiten ja osaavan kouluttajan ohjauksessa. Siitä en ole samaa mieltä, mitä positiivinen rankaisu yleensä tekee; riippuu rankaisun voimakkuudesta, halutusta lopputuloksesta, koirasta, sen iästä ja sen luonteesta. Kovatahtoinen koira kiihtyy (aktivoituu, vietti nousee) vaikkapa agilityssä, kun ohjaaja ärähtää sille kun se menee omia aikojaan sen lempiesteelle; lempeä koira voi saada kammon seuraamiseen jos ohjaaja kompastuu siihen (passivoituu).

LauraK kirjoitti:

Usein seurauksena voi olla myös ongelman syvenemistä: kolinatölkin jälkeen koira saattaa pelästyneenä rähistä yhä enemmän seuraavalle vastaantulevalle koiralle, koska yhdisti epämiellyttävän ja pelottavan ärsykkeen (kolinatölkin) muihin koiriin (eikä haukkumiseensa). Ympäristössä esiintyy niin tuhottomasti ärsykkeitä, ettei voi ikinä tietää mihin koira epämieluisan ärsykkeen yhdistää. Ikävä kyllä en muista lähdettä, mutta olen lukenut, että rankaisujen ja pakotteiden on todettu aiheuttavan myös arvaamatonta käytöstä. Käytännössä siis lisää ongelmia erityisesti aloittelijoiden kohdalla…

Kyllä on niin, että voimakkaalla rankaisulla voi koiransa pilata. Jos koiraa ei varoiteta lähestyvästä rankaisusta, jos ei aina olla johdonmukaisia jne, niin kyllä sillä varmasti saa koiransa pään sekaisin. Siksi pakotteen käyttöön tuleekin saada opetusta pätevältä kouluttajalta, muuten se on pelkkää rätkimistä. Oikea voimakkuus ja oikea ajoitus ovat ne tärkeimmät. Taitava kouluttaja osaa katsoa voimakkuuden koiralle oikein; sen on oltava riittävän voimakas, jotta koira lopettaa sikailun eikä pakotetta tarvitse toistaa liian usein (koira turtuu), mutta kuitenkin mahdollisimman mieto (rankaisu on aina epämiellyttävä). Lapaselle vähemmän, luupäälle enemmän. Jääkausi auttaa tässä asiassa, sillä jakso tekee koirasta (tilapäisesti) epävarman, jolloin miedompikin pakote menee perille.

Ajoitus on myöskin tärkeä, sillä "rangaistuksen naksuääni" eli kielto kertoo koiralle mikä asia on se asia mikä on väärin. Koiralla on siis mahdollisuus välttää rangaistus. Rangaistuksen yhdistämistä väärään ärsykkeeseen pitää pyrkiä välttämään oikea-aikaisella kieltämisellä ja koiranlukutaidolla.

Remmirähjäyksen yhteydessä käytetyn rankaisun (tässä tapauksessa passivoivan eli viettiä laskevan pakotteen) tarkoitus ei ole kieltää koiraa haukkumasta, vaan nousemasta viettiin. Jos koira rähisee jo hurjassa puolustusvietissä ja sitä kieltää, se joko kiihtyy entisestään turhautuessaan (hihna tai aita estää sitä pääsemästä viettipäämäärään, kovassa vietissä ollessaan se myös turtuu pakotteeseen) tai se hiljenee ja joutuu viettiristiriitaan (toisaalta se haluaa käyttäytyä aggressiivisesti toista koiraa kohden, toisaalta se joutuu väistämään ohjaajan antamaa pakotetta). Sekä turhauma että konflikti lisäävät koiran aggressiota, kovassa vietissä koiran oppimiskyky on myös alentunut. Koiran näkökulmasta aggressio kuitenkin toimii: jos koira riekkuu, toinen koira tai ihminen yleensä poistuu sen lähettyviltä (ohittaa) eli koira huomaa, että sen oma toiminta sai uhan loppumaan. Käytös ruokkii näin itse itseään, ja koira pyrkii nostamaan viettiä saadessaan (puolustus- tai saalis-)ärsykkeen. Siksi siis kielto kohdistetaan vietinnousuun.

Minullekin bänni tänne viikoksi kiitos

Nyt se sitten on kirjakaupoissa, siis se Tuikun kirja

Hain eilen omani ja varsin hyvälle vaikuttaa

Viikonloppuna on kirjamessut, niin ja itse asiassa alkavat muuten jo tänään, eli sieltä sen saa messuhinnalla kuulemma ainakin 10-20% halvemmalla sanoivat Wsoylta.

Voittekos kertoa mielipiteitänne tästä Kaimion uudesta kirjasta, kun saatte tutustuttua/luettua. Aikaisempien kokemusteni perusteella uskon sen olevan hyvä, mutta silti olisi kiva kuulla muiden ajatuksia. Vielä ei ole rahaa ostaa kirjaa, mutta täytyy vähän säästää...

Jos koiran rakenteen hahmottamisessa tai termistössä on prepattavaa/opiskeltavaa, suosittelen lämpimästi: Riitta Ahon Tavoitteena terverakenteinen koira. I

tse luen ajanpuutteen vuoksi hyvin vähän koulutusoppaita, mutta Tie tottelevaisuusvalioksi kiinnostaisi, sitä kun on monelta suunnalta kehuttu. Koska olen myös kiinnostunut VPV-tottelevaisuudesta, hauska olisi löytää jokin yleisteos aiheesta...