Onko teidän koiruilla samaa "ongelmaa" kuin meidän Emmalla? Neiti on nyt 4kk ja on jo jonkin aikaa piilottanut kaikki saamansa puruluut ja siankorvat. Herkku otetaan pienen haistelun jälkeen suuhun ja sitten alkaa toivottomalta vaikuttava piilopaikan etsintä, surkean vinkumisen kanssa tyttö kulkee ympäri asuntoa ja käy koittamassa jos jonkinlaisiin koloihin luuta. Kun hyvä piilo löytyy, herkku saattaa olla samassa paikassa muutamankin päivän. Välillä luut haetaan piilosta, niitä jäystetään hetki ja sitten sama piilopaikan etsintä alkaa taas. Mistähän tämä kertoo?

Ei meillä ole yksikään koira koskaan piilotellut luita.
Meillä tuo pentu(8kk) syö luun heti kun sen sille antaa. Ja se mitä ei syö jää siihen missä koira sitä on järsinyt.

Ticolla 4v on nytkin krokotiili petinsä alla, sellanen pieni hammaspuhdistus kroko, se yleensä piilottaa jos on maha täynnä, voivat olla kauankin piilossa ja jos joku menee lähelle vaikka sohvalle istumaan jos sattuu aarre olemaan tyynyn alla niin kova vinkuna ja tuijotus ja kiireesti uutta piiloa etsimään, kroko on ollut varmaan jo 2kk piilossa, otan sen aina pois kun siivoan mutta laitan heti takasin kun tico tulee etsimään sitä. Joskus jos on liian kova luu tms herkku niin se pitää kans laittaa piiloon. johtuiskohan susi perimästä? mitä ei jaksa niin se kaivetaan piiloon pahan päivän varalle. Koirilla on aika paljon samaa käyttäytymistä kun susissa, lueppa pari kirjaa no nimejä en nyt muista mutta koirien käyttäytymisestä kuitenkin, kannattaa kysyä kirjastonhoitajalta. saatat yllättyä!!

Elikkä erkki pulliaisen kirja koiran luonne ja käyttäytyminen ....hyppäsi heti seuraavasta aiheesta silmiin.

Meillä keskari Nita piilotteli ennen kaikki lelut ja luut, joita sille annettiin. Siankorvia löytyi sitten aina tyynyn alta nukkumaan mennessa Toisen koiran tultua taloon piilottelu kuitenkin tuntuu loppuneen lähes kokonaan. Mona taas ei ole ikinä piilottanut mitään, luultavasti siksi että se on niin ahne ja syö kaiken heti

Kyllä meillä piilotellaan.. Kivaa löytää tyynyn alta jo melkeen homeessa oleva juuston pala.
Heta ei enää piilota niinkuin ennen. Ennen piti piilottaa ihan kaikki herkut joita sai. Nykyään vaan piilotellaan herkkuja jotka on kovia; luut, sian nenät yms.. Ennen myös vinkui kamalasti kun etsi piiloa. Nyt se on jäänyt pois.

Iiris piilottaa kanssa kaikki kovat herkut. Iiris ei vingu ja oloe epäoivonen piilojen kanssa, vaan elikkii esin luulla ja sitten suuntaa johonkin sopivaan kasaan (esim sohvatyynyt, lattialle jäänyt takki tms). On yrittänyt kukkaruukkuihinkin luita kaivaa mutat sen olen saanut estettyä. Mukavaa on myös löytää töissä tai kaupungilla laukustaan luu, tai kenkiä jalkaan laittaessa kengästä ennen kuin laitoin neidin syömään kylppäriin niin pyrki piilottamaan myös rustoluut/kananluut+lihat (eli ahisevat ja sotkevat) allekirjoittaneen sänkyyn....

Joskus, yleensä yöllä, toi kaivaa luunsa esiin ja alkaa syömään niitä. SAma juttu jos joku vieras koira tulee kylään, silloin pitää ahmia kaikki kätköt tyhjiksi.

Joo, meillä tuo piilottaa aina välillä(tosin yleensä vain silloin kun ei ole nälkä tai herkku on liian kova, on sen verran ahne). Ensin sillä herkulla pitää leikkiä pitkään, ja sitten alkaa kova vonkuminen ja piilon etsintä. Piilo täytyy valita todella huolella. Yleensä piilottaa herkun ensin muutamaan eri paikkaan(jotka se sitten pian toteaa ei-turvallisiksi herkun kannalta) ja sitten vasta löytää sopivan piilopaikan. Ja jos piilopaikan lähellä kuuluu liikettä on pakko mennä tarkistamaan, että herkku on tallella ja kunnossa.

Hauska kuulla ettei meidän natiainen ole ainut epätoivoinen piilottaja. Se ei onneksi ole samanlainen kuin siskoni bokseri, joka keksi piilottaa jostain varastamansa kalan pään porukoitten takapihalle ja kaivoi sen sitten muutaman viikon päästä esiin. Tuoksu oli sanoinkuvaamaton... Emmankin täytyy etsiä herkuilleen uusi piilo, jos satumme huomaamaan kätkön niin, että Emma näkee sen. Se katsoo hieman moittivasti ja aloittaa uuden kätkemisoperaation.

Ninni piilottaa herkkuja, joita ei jaksa/pysty syömään (myös liian isot tai kovat), ja ravaa ympäriinsä herkku suussa _ulvoen_ katkerana, jos ei keksi heti hyvää piilopaikkaa. Ihme kun ei tukehdu niihin, kun ulvoo ja kantaa samanaikaisesti.
Onneksi minä kelpaan piilottajaksi/avustajaksi, mutta sen jälkeen en saa katsoa piiloon päinkään, tai on etsittävä uusi piilo. Olen myös löytänyt niitä käsilaukustani (yleensä töissä!), kengistäni, ja jopa tytön kengistä. Muiden ei kelpaa.
Isäntäkin kelpaa joskus piilottajaksi, muut ei koskaan.
Mutta sitten eilen taas kun Ninni oli saanut päivällä uuden puruluun, se piti heti kaivaa lelukopasta näytille, kun isäntä tuli kotiin töistä.
Kaikista hellyyttävintä tuossa piilottamisessa on se, kun neiti työntää siihen herkun päälle olematonta multaa. Siis esim. piilottaa (limaiseksi pureksitun) siankorvan palasen meidän sänkyymme (silkkityynyjen joukkoon) ja työntää kuonollaan ilmaa sen päälle toistakymmmentä kertaa. Mutta on herkku ainakin arvoisessaan joukossa...

Piki yritti aina piilottaa sen puruluiden jäänteitä. En tienny siitä mutta kerran ku olin sienessä lähi metässä nii iso kivi tuli vastaa ja me ihmeteltiin joku valkonen limanen läikkä kiven päällä mut sit hokastiin että se on Pikin puruluun jäänteet. En tiiä missä välissä se oli sen sinne vieny

Meidän Jade 3v. Juoksee ja kävelee vuorotellen ja vinkuu samalla luiden ja korvien ja lelujen kanssa aina silloin tällöin. Ja etsii piiloa niin kauan kunnes se löytyy. Tai sitten se tuo sen esim. mulle sen jos makaan sohvalla niin siihen viereen.

Meillä ei kanssa piiloteta mitään leluja tai herkkuja. Ainoastaan kerran on kenkku salassa kulettanut saunan nurkkaan kauhean keon ruokaa ja papuja. En tiedä mikä idea siinä oli ne sinne viedä.