Tämä nyt on tosiaan vähän outo aihe, mutta otanpahan nyt esille.

Kauan sitten agilitykerhossamme oli mukana erittäin tavoitteellisesti ja kilpailuhakuisesti, mutta myös samalla koiraystävällisesti ja eläinrakkaalta pohjalta harrastava naishenkilö. Hänellä oli kaksi shetlanninlammaskoiraa, joilla hän kilpaili 90-luvulla. Koirilla alkoi olla jo ikää siinä 5-7 v. kun hän päätti hankkia seuraavan harrastuskoiran, myös sheltin. Sitä hän treenasi huolella jo pennusta pitäen ja pentu jo 5-7 kk:n ikäisenä osasi pujottelun mallikkaasti jne. Oli siis tosi tosi lupaava ja hienosti koulutettu alle vuosikkaana, valmis kilpakoira. Kuitenkin, vuoden vanhana koira alkoi ontua. Sillä todettiin jokin harvinainen lonkkaluun sairaus/häiriö, eli ilmeisesti siltä puuttui osa lonkkaluun päästä tms. Shelteillähän tästä ei puhuta, mutta niilläkin on joitakin LP-tapauksia (olen kuullut varmaksi joistakin). En tiedä oliko koiralla LP vai jokin muu lonkkaluun pään rakennevika. Veikkaan jälkimmäistä, näin asian silloin ymmärsin.

Nyt kun minulla on pieni pentu, olisi kivaa opettaa sille kaikkea agilityyn tähtäävää, esim. ohjausliikkeitä ja sen sellaista ilman varsinaisia esteitä yms. niveliä rasittavia elementtejä (niitähän tulee jo riittämiin siinä kun se loikkii benji-hyppyjä sohvalta alas päivät pitkät ...sohvaa kun ei enää rajoita siltä mikään nykyään ). Mutta jotenkin aina tulee mieleen se seurakaveri, joka niin kovasti treenasi koiraansa jo pennusta pitäen ja sitten se olikin sairas . Eli hukkaan meni treenit ja panostus. Jotenkin tulee sellainen tunne, että miksi treenata etukäteen noin nuorella koiralla, koska ei vielä tiedä tuleeko koirasta tervettä kapistusta ko. harrastukseen alkuunkaan. Turhaan vaan pettyy sitten kun on panostanut johonkin, eikä siitä sitten tulekaan mitään. Elmerinkin kanssa aloitettiin treenaaminen vasta 11 kk:n iässä (tosin käytännön syistä, enemmän kuin "vainoharhaisuuden" takia ).

Älä Johva mieti tuollaista! Kyllähän pennun kanssa on kuitenkin jotain puuhailtava, ja mikäs sen mukavampaa kuin valssata 12-viikkoisen kanssa Täällä on kokeiltu sitäkin... Eihän se vaiva ole mennyt hukkaan, vaan olet vain hieman toisella tapaa syventänyt suhdetta pentusi kanssa. Minulla oli heti alusta asti tarkoitus saada Nalasta TOKO-villis, kuten jo aiemminkin olen kertonut... Jos Nalaa ei olisi pätkän vertaa kiinnostanut niin tylsä laji, en minä ainakaan olisi osannut ajatella että kaikki se vaiva jonka näin lajia ajatellen, olisi menny hukkaan vain sen takia ettei siinä koskaan kisattaisi (tai ettei enää pentuajan jälkeen edes harjoiteltaisi samoja asioita). Ikävä olisi huomata, että oma koira ei sovellukaan siihen lajiin, jota on toivonut pääsevänsä harjoittelemaan, mutta ei sen maailmaa pitäisi kaataa

Nimenomaan Elina! Ei pennun kanssa puuhailla valionarvot silmissä vilkkuen, vaan koska on kiva tehdä yhdessä. Koirien kanssa sattuu ja tapahtuu, yllättävää voi osua kohdalle koska vain vaikka kuinka yrittäisi ennaltaehkäistä, joten sen mukaan ei kannata suotta elämäänsä rajoittaa.

Eli siitä vain treenailemaan ohjausta tasaisella, kunhan teillä molemmilla on mukavaa. Mä en ole kyllä vielä päässyt Huiman kanssa kovin pitkälle ohjausharjoittelun kanssa a) koska on niin pirusti kaikkea muutakin opetettavaa, jotka menevät edelle kiireellisyydessä b) koska olen halunnut ensin koota ajatukseni ja tehdä kunnon suunnitelman, jotta voin ohjata koiraani johdonmukaisesti ristiriitaisia viestejä antamatta

Mutta kyllä mekin ollaan jo tolppaa kierretty ja valssailtu sekä juoksenneltu ympäriinsä. Tällä hetkellä työn alla on esteen tuijottelu (luit oikein!), ideana se että voin olla sivummalla/edempänä ja ylösnostettu käteni tarkoittaa että suuntaa katseesi linjallasi olevaan juttuun ja odota yhä lupaani lähteä. Mulle muuten kerrottiin toissaviikonloppuna koulutusohjaajakurssilla etten osaa liikkua, joten tarttis kai ittekin mennä juoksukouluun

	Riikka kirjoitti:
	Mulle muuten kerrottiin toissaviikonloppuna koulutusohjaajakurssilla etten osaa liikkua, joten tarttis kai ittekin mennä juoksukouluun

Mulle muuten kerrottiin toi muutama tunti sitten taas kerran agi-treeneissä (ihan kun en sitä itte tajuais ). "Oot niin liian hidas, sun pitäs olla nopeempi, ohjaa paremmin". Eräällä blondilla kipinää tassunpohjissa niin, että hippulat vaan vinkui.... Pitäs muutenki kait seuraavaksi koiraksi oikeesti ottaa sellanen kirpun kokonen koira, kun niin tykkään tälläkin hetkellä liikkua selkä ja ahteri taivasta kohden lyllertäen.

Niin ja johvalle tosiaan samat tarinat kuin Elinalla ja Riikallakin. Olenkin jo sataan kertaan kertonut kaverini LP-sairaasta pyrristä, jolle piti olla pedattuna jos jonkinmoista agiuraa yms. No, asiat meni miten meni ja sitten pitikin keskittyä erilaisiin harrasteisiin (ja kuntoutukseen) ja pikkuhiljaa sitten sitä agilitya, ehkä.

	Pikkis kirjoitti:
	Mulle muuten kerrottiin toi muutama tunti sitten taas kerran agi-treeneissä (ihan kun en sitä itte tajuais ). "Oot niin liian hidas, sun pitäs olla nopeempi, ohjaa paremmin". Eräällä blondilla kipinää tassunpohjissa niin, että hippulat vaan vinkui....

Hehee, sen erään blondin kuvitteleminen hieman hymyilyttää! Aivan mahtava otus Voit kato tähdätä tuohon kauko-ohjaamiseen siihen amputoituun kirppuun vaihtamisen sijaan.

Mulle ei kerrottu mitä mun liikkumisessa pitäis parantaa, kun se ei varsinaisesti ollut päivän teema Mutta veikkaan että se koostuisi useista asioista: pompin varmaan puudelimaisesti myös ylöspäin, reagoin asioihin kamalan hitaasti ja tietenkin olen hidas. Mutta kauheasti ei voi odottaa, kun viimeksi olen juossut radalla säännöllisesti viitisen vuotta sitten... Puolustuksekseni voin sanoa, että mulla oli lainabortsu ja mulle oli juuri kerrottu että Derrettin ja Garrettin ohjaustyylillä ei saisi tehdä tiettyä asiaa, koska se on epäloogista (mutta joka on vallitseva tyyli tällä hetkellä, joten kukaan ei ole sitä Suomessa valmiiksi pureskellut mulle), joten ajatukset olivat hieman toisaalla. Joten ois ollut fiksuinta laittaa koira kiinni ja hieman keskustella, kun mielenkiintoni kuitenkin oli muualla. Täytyy kyllä sanoa että se bortsu leikki sellaisella intensiteetillä, että mulla ois valtavat muskelit käsissä, jos sitä jatkaisi päivittäin ja että olin ensimmäisellä kerralla lentää nenälleni vedon voimasta.

	Pikkis kirjoitti:
	Pitäs muutenki kait seuraavaksi koiraksi oikeesti ottaa sellanen kirpun kokonen koira, kun niin tykkään tälläkin hetkellä liikkua selkä ja ahteri taivasta kohden lyllertäen.

Sä olet sitten selvästi jo mua edistyneemmällä tasolla, kun en ole vielä päässyt tuohon raajojeni tiedostamisvaiheeseen. Tai no, tiedän mitä kädet tekee, sillä olen joutunut niitä alkeiskurssilaisteni kanssa miettimään. Mutta jalat tai yleinen kiertorata ylipäätään? que?

Niin, vähän samaa sanoi pennun kasvattajakin : "mulle ei ole sattunut yhtään LP kasvattia, miksi juuri Signen pitäisi olla se ensimmäinen?"

Mä olen varmaan saanut jonkun pahemmanlaatuisen trauman varsinkin siitä, että tokaan omaan kasvattipentueeseen sattui se LP-koira . Nyt jotenkin (Elmerin ja tän Signen kohdalla kans) etukäteen olen jo asennoitunut siihen, että tälle kun voi tulla se, niin miksi turhaan toivoa ja treenata etukäteen "tosissaan" ettei sit tuu pettymään kun koira sairastuukin.

No, toivottavasti kukaan ei ymmärrä tätä väärin. Jokainen pentu mulle tulee sillä periaatteella, että se ei ehkä kehitykkään terveeksi aikuiseksi, mutta sitä silti tullaan rakastamaan ihan yhtä lailla. Ainut vaan, että en uskalla laittaa pentuun - en uskaltanut laittaa Elmeriinkään, sen ollessa nuori- mitään odotuksia tämän "vainoharhaisuuden" vuoksi. Ois Elmerin kohdalla ehkä kannattanut pikkasen "riskeerata" (=treenata) jo nuorempana kuin se 11 kk . Nyt niitä puutteita joudutaan paikkailemaan myöhemmällä iällä (siis tässä agilitykoulutuksessa nimenomaan, muutenhan poika on maailman täydellisin kullanmuru mitä löytyy )

Ajattele Johva mieluummin niin päin, miten paljon harmittaa myöhemmin jos ET aloita agilityn alkeita jo pentuvaiheessa

Ja säälikää Elina-parkaa, joka (toivottavasti) lähtee harrastamaan keväällä n. kuuden vuoden tauon jälkeen agilityä salamannopean ja dynamiittipötköä muistuttavan jättipuudelin kanssa Edellinen agilitykoira oli kuitenkin kohtalaisen hidas ja jähmeä kääpiövillis...
Joten samassa veneessä ollaan kohta, Pikkis ja Riikka

Harmi ettet Elina ole osallistumassa mun pitämille alkeiskursseille. Yleensä ne jotka on osallistuneet, niin lähtee matkassaan se dynamittipötkö kerrattuna kahdella Ja on laihtuneet ainakin 3 kg

Niin helppoa opettaa muita, mutta itsellä perusasiatkin jo "ahdistaa" oman vaavin kanssa

Pikkis: Kuulostaa hyyyyyvin tutulta Meidän herrasmies vaan vielä täpinöissään turhautuessaan tarraa mamman hihaan kiinni, kun kömpelysmamma ei osaa kertoa minne pitäis mennä vaikka toisella ois meno päällä. Koulutusohjaajat on olleet lähinnä sitä mieltä, että koira vaan antaa kömpelykselle ansaittua palautetta Noooh, on se jo vähän saanu mua opetettuakin ja nykyään tota hihassa roikkumista tapahtuu jo hiukkasen vähemmän, eli ilmeisesti koira alkaa olla vähän tyytyväisempi mun suorituksiin

	johva kirjoitti:
	Harmi ettet Elina ole osallistumassa mun pitämille alkeiskursseille. Yleensä ne jotka on osallistuneet, niin lähtee matkassaan se dynamittipötkö kerrattuna kahdella Ja on laihtuneet ainakin 3 kg

Sinun pitäisi alkaa mainostaa agilityä, ei niinkään mukavana yhteisenä harrastuksena, vaan tehodiettinä!! Täytyy alkaa seuraamaan miten JAT:iin pääsee, kun täälläkin halukkaita varmaan on ihan yllin kyllin... Me päästään toivon mukaan ensi vuoden alussa aluejaoston järjestämälle tutustumiskäynnille agilityn ihmeelliseen maailmaan. Katsotaan mitä rämäpää siellä miettii vai miettiikö mitään ja juoksee vain...