Nyt se on jo suhteellisen varmaa. Toiveissa on siis saada ensi syksynä vihdoin ja viimein se oma villakoira. Tietenkään ei ole varmuutta,
että juuri silloin löytyy meille sopiva pentu, mutta olemme nyt mieheni kanssa päättäneet sukulaisteni vastustuksesta huolimatta (koska
heidän mielestään koiraa ja opiskelija elämää ei tule yhdistää) ottaa koiran elämämme iloksi. Tarkoitus olisi ottaa musta tai ruskea keskari.

Nyt tässä etukäteen kyselisinkin, että mitä kaikkea minun tulee ottaa huomioon pentua/kasvattajaa valitessa?
Mitä voi odottaa hyvältä kasvattajalta? Mistä kaikesta on hyvä olla todistus pennun vanhemmilla? Tässä tarkoitan esim. lonkkia, silmiä...
Meillä kun ei ole koiraa aiemmin ollut, niin täytyy vähän kysellä viisaammilta, jotta ei osta sikaa säkissä.

Ja mitä kaikkea materiaa tarvitsen ennen kuin pentu tulee taloon? Mitä kaikkea olette joutuneet ottamaan kodin sisustuksessa huomioon
pennun vuoksi?

Kiitos jo etukäteen, tämä forumi on ollut jo nyt todellinen apu koiran harkitsemisessa. Se on vain vahvistanut mieltäni siinä, että villakoira on juuri
meille sopiva rotu. Täältä saa varmasti apua myös myöhemmin, kun koira saapuu kotiin On hienoa tietää, ettei ole yksin

kotona pitää ainakin ottaa huomioon sisäsiisteysopettelussa että matot kannattaa ottaa pois enne ku syntyy vahinkoja. eli matot pois pennun tultua taloon ja pysyy lattioilta niin kauan kuin sisäsiisteys on varmaa..
sähköjohdot kannattaa yrittää suojata..(eikös?) ja meillä ainakin kaikki sukat yms mahd korkeelle lattiatasosta ku yöllä pikkunen natusteli niitä ja tietenki kannattaa olla pennulla oma paikka. joku peti tai häkki tms .

ja noh.materiaalivalinnoissa suosia kestävyyttä ja ei sellaisia kankaita joihin kynnet jää kiinni(rikkoo kankaan jos pitkiä nastoja eli lankahyppyjä). ja helposti pestäviä materiaaleja.

Materialla tarkoitin lähinnä, että mitä kaikkea tavaraa tulee ostaa ennen villan tuloa? Voisi meinaan ostella pikku hiljaa,
niin ei tule kerralla niin suurta menoerää, vaikka on tässä jo vuoden päivät säätetty

Käyppäs ostamassa tai lainaamassa tuire kaimion pennun kasvatus kirja, siinä on kaikki mitä ikinä tarvii ja täällä villafoorumissa on johvan kirjoittama pentu opas, ja siellä on myös paljon tietoa juuri pennun valinnasta ym tärkeästä. mutta matot pois lattialta, johdot ylös ym purtava, parhaiten näet kaiken jos menet itse kontalleen ja tutkit tarkasti mitä pentu voisi jyrsiä, kukkiakin jos ovat lattialla. meillä oli telkan ja tason edessä seinästä seinään pingotettu kanaverkko ettei tico vahingossakaan mene puremaan mitään. tulee pitkä lista jos kaikki pitää kirjoittaa, kannattaa lukea se tai useampikin kirja. kasvattajalta voit ehkä ostaa samalla remmin ja harjan ym, ja saat myös pennun oman lelun mukaan. mulla oli vain pari sopivaa kasvattajaa joiden kanssa oli kiva keskustella, toiset olivat tylyjä ym, ja onkin tärkeää että voit soittaa hänelle tarpeen vaatiessa ja kysellä kaikenlaista, eli kylläpä sen puhelimessa kuulee millainen on kasvattaja, kertoilee tarkasti ja MIELELLÄÄN pennuista, vanhemmista, luonteista ym ruokia myöten. ja kyselee myös sinulta ja sun elämäntilanteesta. tsemppiä!! rotu on paras mahdollinen!

Tuiren kirja kyllä löytyy tuolta kirjahyllystä, on vaan pari vuotta sitten tullut luettua, joten en muistanut enää,
että siitä löytyy tuo kaikki. Täytyykin lukea uudelleen Ja onhan noita muitakin koirakirjoja tullut haalittua vuosien
varrella. Lähemmäs kymmenen noita taitaa olla

Mutta kiitos vinkeistä, täytyy alkaa suunnitella johtojen yms. piilottamista/peittämistä ja muuta sellaista

Koti on aika helppo raivata pienelle pennulle turvalliseksi, kun pieni ei vielä yllä paljon mihinkään. Meillä ongelmia tuli enempi sitten. kun koira oli isompi ja ylsi korkeammalle.

Tavaraa tarvitsee etukäteen oikeastaan aika vähän. Talutin ja nukkuma-alusta. Leluja voi tehdä vaikka rikkinäisistä sukista. Mutta koiralle on kyllä kiva ostaa kaikkea mukavaa! Sitten kun koira kotiutuu, on helpompi arvioida, mitä se oikeasti tarvitsee.

Jos vakuutuksen meinaa ottaa, niin niitä tietysti kannattaa vertailla etukäteen.

Kannattaa olla yhteydessä kasvattajiin. Sähköpostitse on hyvä vaihtaa ajatuksia rodusta ja käytännön asioista. Näin myös selviää puolin ja toisin onko kasvattaja sellainen, jolta koiran haluaa ostaa ja toisaalta haluaako kasvattaja myydä koiran juuri sinulle.

Kirjoja oletkin lukenut paljon. Yksi asia, mitä kirjoissa ei mielestäni riittävästi mainita, ja josta saisi tännekin hyvän keskusteluaiheen (ehkä sellainen onkin olemassa) on, että pentukoira on välillä ihan älyttömän rasittava otus!! Minulle se tuli ainakin osin yllätyksenä ja käsittääkseni myös aika monelle muulle ekan koiran hankkijalle. Oli Sulo tietenkin aivan ihana pentuna, mutta usein myös tosi rasittava riiviö.

Suurin "peloistani" onkin, että miten tulen pärjäämään pennun kanssa kun se meille tulee. Teoriassa tiedän kyllä paljon,
mutta käytöntö onkin sitten eri asia. Siitä ei ole oikeastaan ollenkaan kokemusta. Muutamalla läheisellä on kyllä koira,
mutta joko he asuvat kaukana tai ovat hieman etäisempiä. Heiltä kyllä varmasti saa neuvoja ja apua kun pikkuinen tulee.

Mutta silti välillä koen toivottomuuden tunteita ja mietin tosissani kannattaako minun ottaa koiraa. Pelkään, että epäonnistun
koiran kasvattamisessa ja että koirasta ei tule yhteiskuntakelpoista. Myös turkin hoidon opetteleminen jännittää suuresti.
Mutta kai ne sitten oppii kun koira tulee taloon? Kirjoja on kuitenkin mistä voin katsoa tietoa kun jotain tulee eteen.
Muuten olen kyllä varma, että haluan koiran. Aikaa koiralle löytyy ja innostusta ja motivaatiota. Suurin pelko tosiaan on, etten
osaa kouluttaa koiraa oikein.

Ne epäonnistumisen pelot ja toivottomuudettulee aivan varmasti sitten kun pentu on talossa. Ensimmäisinä viikkoina kun en saanu nukuttua, pentu riehu ja puri kaikkea, karkaili ja ei totellut mitään mietin että olen tehnyt elämäni suurimman virheen... Iiriksen ollessa nyt yli 2v ei tunnu ollenkaan siltä

Kannattaa ottaa ensimmäinen villakoira suht läheltä kennelistä, tai ainakin niin että pääsee matkustamaan trimmaukseen. Kunnon kasvattajalta saa yleensä kädestä pitäen oppia turkin hoitoon ja neuvoja muihin ongelmiin.

Pieni jännittäminen on mielestäni vain plussaa, kertoo tosissaan ja vastuuntuntoisena liikkeellä olemisesta

Itse kyllä koin Huiman ensimmäiset viikot yllättävän leppoisiksi, vaikka aika toki lensi siivillä. Kiitän siitä osittain helppoa pentua, osittain omaa varautumista ja asioiden junailemista niin, että pentu ei pystynyt tekemään asioita, joita en halunnut sen tekevän.

Kannatan kovasti etukäteen opiskelua lukemalla ja kyselemällä, mutta turha silti ottaa liikaa stressiä tai kokea riittämättömyyden tunteita, kun se käytäntö sitten vasta kunnolla opettaa soveltamaan. Mukavaa oppia joka päivä jotain uutta

	Sulo Sukkulahäntä kirjoitti:
	Yksi asia, mitä kirjoissa ei mielestäni riittävästi mainita, ja josta saisi tännekin hyvän keskusteluaiheen (ehkä sellainen onkin olemassa) on, että pentukoira on välillä ihan älyttömän rasittava otus!! Minulle se tuli ainakin osin yllätyksenä ja käsittääkseni myös aika monelle muulle ekan koiran hankkijalle. Oli Sulo tietenkin aivan ihana pentuna, mutta usein myös tosi rasittava riiviö.

Mulle tämä tuli enemmän yllätyksenä toisen koiran kohdalla. Jotenkin oli niin tottunut siihen miten sujuvasti vanhemman koiran (Leevin) kanssa menee, ettei muistanut ettei pentu tosiaan osaa yhtikäs mitään taloon tullessaan. Siis tokihan tuon tiesi, mutta silti se tuli yllätyksenä, kun tämän kaltaisia tuntemuksia ei Leevin kanssa ollut. Liekö sitten johtunut kohdallani siitä, ettei ensimmäisen koiran kohdalla ollut juurikaan kummempia odotuksia koiraa kohtaan.

Leevillä on kyllä omat "käytösongelmansa" (aikuisiän uutuutena sellainen, ettei tämä tykkää vieraitten ihmisten turhan tuttavallisista hellyydenosoituksista, vaan ilmeisesti kokee ne alistaviksi ja saattaa ärähtää ), mutta ne eivät juurikaan tule esille arjessa. Leevi on ihanteellinen harrastuskoira ja mielettömän älykäs. Leevi oli pentuiässä tokokurssin priimus nopean oppimiskykynsä ansiosta. Kun Leevi oli pentu, se ylitti oppimiskyvyllään kaikki odotukseni ja taisi nostaa riman turhan korkealle seuraavaa koiraa varten. Kun taas Nuppu oli pentu, tuntui useimmiten siltä ettei se ikinä opi mitään. Kaiken lisäksi Nuppu oli kodin kannalta tuholaismaisempi, koska se järsi kaikkea kännykän latureista tuolinjalkoihin jne. Ylettyipä isompana vielä ottamaan tavaraa pöydiltä, ja eihän me oltu totuttu huolehtimaan sellaisista... Ja huoh, lenkillähän käytiin hinaajan kanssa (tai siltä ainakin tuntui, kun Nuppu yritti itsepäisesti vetää itsensä henkihieveriin).

Noh nyt kun Nupulla on pian ikää vuosi, niin olo on huomattavasti helpottuneempi. Ehkä se ei osaa niin paljon käskyjä ja temppuja kuin Leevi, mutta se taitaa vain johtua siitä, että Nupun tulon aikaan omistajat ovat olleet huomattavasti kiireisempiä, eikä ole ollut aikaa panostaa niin paljon kouluttamiseen. Huoh mikä huono tekosyy. Arki sujuu kuitenkin mallikkaasti. Hihnassa ei vedetä, odotetaan lupaa asioihin jne. Nupulle pointsit ihmisystävällisestä luonteesta, en voisi hurjimmissa painajaisissanikaan kuvitella, että se ärähtäisi kenellekään.

Menipä asianvierestä.

	Sulo Sukkulahäntä kirjoitti:
	Yksi asia, mitä kirjoissa ei mielestäni riittävästi mainita, ja josta saisi tännekin hyvän keskusteluaiheen (ehkä sellainen onkin olemassa) on, että pentukoira on välillä ihan älyttömän rasittava otus!! Minulle se tuli ainakin osin yllätyksenä ja käsittääkseni myös aika monelle muulle ekan koiran hankkijalle. Oli Sulo tietenkin aivan ihana pentuna, mutta usein myös tosi rasittava riiviö.

Sama huomattiin myös meillä! Vanhuksen kanssa kun elämä oli asettunut tuttuihin uomiin ja sitten elämäämme vilkastuttamaan tuli pikkupentu, joka näkee ja kokee kaiken ensimmäistä kertaa. Vauhtia ja toimintaa ei Hertan tulon jälkeen ole totisesti elämästä puuttunut! Joka viikkoiset rutiinitkin (esim. siivous) on saanut ihan uusia ulottovuuksia kun pentu juoksee rallia imurin suuttimen perässä tai jahtaa moppia. Mutta toisaalta, minuuttiakaan en vaihtaisi pois!

Sulo Sukkulähännälle: Noissa pennuissa o rasittavuuden kanssa huomattavia eroja. Esimerkiksi Rullis oli niin kiltti, rauhallinen, helppo ja huomaamaton, että ei edes tajunnut, että pentu oli talossa, ellei lattialla olisi ollut sanomalehtiä. Elmerikään ei mikään rasittava pentu ollut, mitä nyt vähän koetteli hermoja sitten kun puolivuotiaana tuli uhmaikä, joka toi oikutteluvaiheen mukanaan. Elmeri nukkui paljon pentuna ja oli yllättävän rauhallinen, toki ei kuitenkaan yhtä rauhallinen kuin Rullis, eli kyllä tiesi, että pentu on tullut taloon kuitenkin Tämä uusin on kaikkein hermoja raastavin. Pissii ihan mihin sattuu ja tosi usein, kakkiikin nykyään sisälle. Toisena hetkenä muistaa pyytää ulos, toisena hetkenä näyttää siltä kuin ei olisi koskaan kuullutkaan, että uloskin voi tarpeet tehdä Eikä siinä kaikki. Ensimmäiset kaksi kuukautta on mennyt yötkin kouliessa pentua, kun se ei tahdo yölläkään asettua nukkumaan. Yksin jäädessään se saa melkoista tuhoa aikaan kämpässä ja purkaa kaapit aukoen kaiken alkutekijöihinsä. Pureskelee kaikki johdot poikki (tekee tämän aivan minuutissa, jos silmä välttää) jne. Melkoinen pieni pyörremyrsky siis kyseessä. Eikä ollut mitenkään helppo tuossa alun uhmaiässäkään, meinasi syödä minut, kun ruvettiin harjaamaan tai muuten turkkia hoitamaan

Juu toki koirissa on eroja. Enkä maininnut pennun rasittavuudesta pelotellakseni ketään. Mutta on hyvä tiedostaa jo etukäteen että on ihan normaalia, että se suloinen pikku karvapallo ei herätä pelkästään positiivisia tunteita. Riiviömäinen käytös on kai osin uhmaa, osin oman paikan hakemista laumassa ja osin yksinkertaisesti sitä, ettei pentu vielä tiedä, miten sen tulee käyttäytyä. Gekko, varmasti pärjäät koirasi kanssa! Kyllä minäkin olen Sulon kanssa pärjännyt. Sulo tuli meille toukokuun alussa ja vähän ennen juhannusta se oli jo huomattavasti rauhoittunut pahimmasta riiviöiästä.

Suurin osa pennuista nukkuu paljon, joten riehuva riiviö rauhoittuu yleensä aika nopeasti, kun se väsyy. Signe kuulostaa kyllä melkoiselta ikiliikkujalta!

	johva kirjoitti:
	Pureskelee kaikki johdot poikki (tekee tämän aivan minuutissa, jos silmä välttää) jne.

Meillä on myös tuo uusin vauva aivan hullu pureskelija. Yrittää oikeasti purra ihan kaikkea! Mattoja, lattiaa, seiniä, sukkia, sormia, johtoja, pöydän jalkaa... Kauhulla odotan millainen riiviö tästä vielä kehkeytyy, kun on ollut kotona vasta neljä päivää ja tuntuu tulevan joka päivä entistä vilkkaammaksi Edelliset kaksi koiraa ovat molemmat olleet todella helppoja pentuna, eivätkä ole pureskelemalla tuhonneet mitään edes yksin ollesaan. Tällainen pureskelu vimma on siis aivan uusi juttu meidän talossa. Muutenkin pentu on todella aktiivinen ja saa uskomattoman paljon aikaan pienestä koostaan huolimatta.

Mutta ajatelkaa että sitten kun koira on aikuinen ja järki päässä niin voi ylpeänä sanoa itsellensä että saimpas ihanan kaverin opetettua tavoille ja nyt ticokin on parhaimmillaan kun se on asettunut ja on täydellinen kaveri minulle, millaiseksi sen koulutin. toisaalta on sääli että pentu ikä menee nopeasti mutta kyllä sitä huokaiseekin pitkään ja syvään kun koira aikuistuu. nyt on vain tasaista ihanaa eloa ja oloa oman kainaloisen kanssa joka tietää jo mun ajatuksetkin, samoin kun minäkin osaan jo aavistaa sen aivoitukset. eipä silti, kyllä niitä ylläreitä riittää varmaan loppuun asti.......