Tuon kun luin taitaa meidän kaikki koirat olla dominoivia yksilöitä

.
DOMINANSSI
Dominoiva koira ei tarkoita aggressiivista koiraa. Dominanssi tarkoittaa koiran vahvaa tahtoa saada asiat menemään juuri sen mielen mukaan ja saada oma tahtonsa läpi. Aggressio on koiran halua satuttaa tai aiheuttaa harmia. Jotkut koirat käyttävät näitä molempia asioita saadakseen tahtonsa läpi.
Dominanssi on syntyisin koiran kyvyttömyydestä tasa-arvoon. Koirat ovat toisiaan aina joko alhaisemmassa tai korkeammassa asemassa. Mitä dominoivampi koira on, sitä kovemmin se pyrkii laumansa johtajaksi.
Dominanssi näkyy koirassa jo 2 viikon iässä, ja pentuna dominoiva koira on aina dominoiva koira. Eli ts. dominanssi ei ole katoava luonteenpiirre.
Koiran ympäristö ja kasvatus vaikuttavat siihen, miten vahvasti dominanssia esiintyy.
Dominoivan koiran kanssa saattaa olla hankala elää. Dominoiva koira pyrkii pyörittämään omistajan ja perheen asioita oman mielensä mukaan, ja saamaan oman tahtonsa läpi monissa tilanteissa.
Dominoivan koiran kanssa on tärkeätä, että omistajan ja koiran välinen johtajuussuhde on kunnossa! Jos koira on laumassa johtaja, voi siitä tulla ajan myötä jopa vaarallinen ja koira voi alkaa käyttää hampaitansa saadakseen tahtonsa läpi.
Tässä esimerkkejä piirteistä jolla tavoin dominanssi esiintyy
-Vaikea koulutettavuus.
- Jyrääminen ovista ennen sinua.
- Koira nousee seisomaan sinua vasten, nostaa jalkansa sinun päällesi.
- Komentaessasi koiraa koira haukkuu sinulle.
- Halutessaan jotain koira haukkuu saadakseen tahtonsa läpi.
- Pyrkii ennen sinua esim. sohvalle, tai ilman lupaa.
- Haluttomuus luovuttaa esineitä.
- Koira ei väistä sinua, jos se esim. makaa kulkuväylälläsi, tai istuu tuolilla johon halust istuutua.
- Tuijottaminen. Jos koira tuijottaa sinua pitkään (paitsi pyytäessäsi katsekontaktia ja koulutustilanteissa).
- Merkkailua sisällä talossa, sängylle tai sinun tavaroillesi.
- Hyppiminen ja päällejuokseminen leikkiessänne. HUOM! Jos koira hyppii päällekäyvästi päälle.
- Koira murisee tai haukkuu sinulle leikkiessänne.
- Päänsä laskeminen sinun pääsi päälle tai olkapäillesi.
- Ei anna silittää päälakeansa.
- Komentaessasi koiraa koira alkaa leikkimään tai heittäytyy "suloiseksi".
- Ruokakupin, lelujen ja tavaroiden vahtiminen.
Hyviä vinkkejä vahvistaaksesi johtaja-asemaasi on esim:
-sinä syöt aina ennen koiraa, jos koira ei odota lupaa leluun tai ruokaan, otetaan ne koiralta pois rähjäämättä. Pyydä koiraa istumaan, katsomaan tms. ennenkuin annat koiralle luvan syödä tai leikkiä.
- Tottelevaisuuskoulutus erittäin suositeltavaa!!
-Sinä kävelet kaikista ovista sisälle ja ulos aina ennen koiraa. Estä koiraa hihnalla tai otteella tarvittaessa. Voit myös vaatia koiralta katsekontaktia ennen ovista kulkemista.
- Omistaja aloittaa ja lopettaa leikit aina. Eli jo koira kerjää leikkimistä tai ruokaa, odotat kunnes koira on lopettanut, ja menet sitten vaikka leikkimään sinun aloituksestasi koiran kanssa. Lopeta leikki ennenkuin koiran mielenkiinto loppuu.
- Siirrä koirasi nukkumapaikka pois makuuhuoneestasi.
- Käsittele koiraa; siirtele koiraa, kääntele sitä, jos koira ei väistä sinua, tönäise sitä hieman niin että se joutuu väistämään.
Kaiken näiden a ja o : Johdonmukaisuus. Ei niin, että välillä toimitaan näin, ja seuraavalla kerralla toiste!