Hei Kamu,
Koirasi pitää vain vähitellen saada lisää rohkeutta ja sitä saa vähittäisellä totuttamisella sekä vaikka namien avulla tehtävällä aivopesulla. Koiraa ei tule missään nimessä rangaista tai pakottaa sitä nopeampaan tahtiin, jos se pelkää!
Houkuttelun sijaan odottaisin, että koira ottaa yhden askeleen kohti jännää asiaa ja palkitsisin heti oikein maukkaalla ruualla. Koira saa ottaa pakkia välillä ja samaa toistetaan sitten useita kertoja. Aluksi kymmenisenkin toistoa saattaa olla tarpeeksi, jos tilanne on koiralle kovin jännä. Niinpä kannattaa aloittaa riittävän kaukaa, jotta koira onnistuu nopeaan (vaikka viiden sekunnin välein) tahtiin ja homma on sille kannattavaa.
Eli menkää niin kauaksi jännittävästä asiasta, että koirallasi on mukava olla, kun se liikahtaa (vaikka ihan vähän, näin aluksi) jännää asiaa kohden, palkitse se heti esim. heittämällä superherkku sen viereen tai aavistuksen nenän eteen (palkan suunta vaikuttaa lopputulokseen, muttet voi heittää sitä kovin pitkälle eteen, sillä näin aluksi koira ei välttämättä uskalla lähestyä jännää asiaa). Sitten odotat uutta liikahdusta jännää asiaa kohden. Jos tuntuu siltä, että jokin kohta on koiralle se kriittinen piste, niin aivopese koiraa siinä kauemmin, rauhallisesti nameja pienistäkin jännää asiaa kohti suuntautuvista liikkeistä. Koko ajan ei tarvitse edetä, vaan välillä voi heittää hämynamin koiran taakse (eli ensin palkka nenän alle / hieman eteen ja sitten hämynami koiran taakse), jotta tämä saa hieman hengähtää ja onnistuu seuraavassa yrityksessä nopeasti. Tee vaikka pari kymmenen toiston sarjaa aluksi ja ota myöhemmin samana päivänä uudelleen.
Tämä vaatii kärsivällisyyttä ja johdonmukaisuutta, mutta peloista on vaikea päästä yli. Ne on myös helpompi voittaa, jos ei ylitetä koiran pelon laukaisevaa kynnystä, vaan pysytään hitunen sen alla.
Suosittelen sinua ottamaan yhteyttä ihan kouluttajaan, joka pääsee tarkkailemaan teitä, antamaan koiran käytökseen sopivia vinkkejä ja opastamaan ihan kädestä pitäen. Suosittelen etsimään kouluttajan, joka ei käytä minkäänlaista positiivista rankaisua (eli joka ei lisää jotain ikävää, kuten hihnasta nykimistä tai vesisuihkua), vaan joka keskittyy palkitsemaan oikeaa käytöstä namein, leluin tai muin tilanteeseen sopivin asioin, jotka koirasi kokee tavoittelemisen arvoisina. Sillä tavalla koira saa itsevarmuutta, eikä tule entistä epäluuloisemmaksi ja pelokkaammaksi.
Parempia lenkkejä ja pitkää pinnaa teille!