Harjoittelemme agilitya vielä ihan alkeismöllitasolla. Piipander osaa jo kaikki esteet ja on erittäin innostunut lajista. Ongelmaksi on nyt vain muodostumassa se, että koira kuumenee ihan liikaa radalla. Se alkaa haukkua, roikkua lahkeessa ja käsissä. Jos pysähdyn ja muutun tylsäksi, niin Piipander syöksyy ympäriinsä suorittamassa itsekseen esteitä. Yksittäisten esteitten harjoittelu sujuu erittäin hienosti, mutta ongelmat tulevat esiin, kun harjoittelemme jotain radanpätkää. Pahinta on, jos otan yhdenkin juoksuaskeleen, niin homma menee ihan plörinäksi. Koira alkaa räkyttää, roikkua lahkeessa ym. Sama ongelma on myös lenkillä, eli ei ole pelkästään agility-kentän ongelma. Koira ei sinänsä ole täysin pois hallinnasta. Jos Piipander lähtee säntäilemään ympäri kenttää, saan sen kutsulla luokseni, mutta silloin se hyppii käsiin ja räkyttää. Jos en reagoi, niin se jatkaa ympäri säntäilyä. Viimeksi kokeilin sitä, että etenin ihan hitaasti, mutta silloin sain taas koiran tekemään itsenäisiä suorituksia, koska olen niin hidas. Mutta jos siis olen liian nopea, niin silloin myös riehaannutaan. Kävelynopeudessa menee parhaiten, mutta silloinkin yleensä jossain vaiheessa koira riehaantuu, alkaa hyppiä käsiin ja räksyttämään. Mikä olisi paras tapa opettaa koiralle rauhoittuminen radalla ilman, että vien siltä tekemisen iloa ja luontaista vauhtia pois? Ainoa vähänkään toimiva keino tällä hetkellä on istuttaa riehaantunut koira ja antaa olla siinä paikallaan tovi. Mutta onko se järkevä tapa? Sekään ei kyllä ole mikään hyvin toimiva tapa. Onko muilla ylikierroksilla käyviä koiria? Mitä keinoja te olette käyttäneet? Piipander on nyt vähän yli vuoden ikäinen, joten hyvin nuorihan se on, mutta en haluaisi, että tämä itseäänpalkitseva riehaantumiskierre agilityradalla enää kehittyy.

Lisäyksenä vielä. Kieltäminen toimii meillä huonosti tilanteissa, joissa koira haluaa huomiota. Kieltäminenkin on sille jo siitä palkinto! Eli jos Piipander hyppii käsiin, niin paras tapa siihen on olla reagoimatta. Kieltäminen vain yllyttää hyppimään lisää. Reagoimattomuus ja tylsäksi muuttuminen ei vain toimi agilitykentällä...

On turhaa viljellä kieltosanoja agilityradalla, varsinkin jos niiden teho on huono. Nala oli aivan samanlainen TOKOa treenatessa (okei, edelleenkin välillä moottori saattaa keittää yli ) On hankala lähteä neuvomaan täysin toisenlaisen lajin ollessa kyse, varsinkin kun minun edellinen agilitykoira on päinvastoin tarvinnut kunnon latausta ennen radalle lähtöä. Mutta voin kyllä kertoa millä Nalalta sain räkyttämisen ja mesomisen pois suorituksesta.

Ensinnäkin koiran täytyy todellakin tietää mitä siltä halutaan. Toisin kuin monet koirat, Nala reagoi epävarmuuteen kiihdyttämällä vauhtia ja kierroksia passivoitumisen sijaan. Mitä varmemmaksi koira tuli, sen paremmin sen hermot kestivät esim. hieman pidempää seuraamispätkää. Suoritusvarmuuden ollessa huono, koira reagoi virheeseen tai hyvin herkkä koira jo virheen "mahdollisuuteen" (suoritus on epäonnistunut usein aiemmilla kerroilla..?). Voisiko Piipander olla vielä hieman epävarma jos yksittäiset esteet sujuvat mutta yhdistelmät eivät?

Nalan palkkausta piti myös miettiä todella tarkkaan. Alkuun pystyin palkkaamaan vain makupaloilla koska lelujen vuoksi kierrokset nousivat heti turhan suurille sataluvuille. Pikkuhiljaa otin kaikista helpoimpien (ts. varmimpien) liikkeiden palkkaukseen lelun. Opetin malttia suorituksiin myös jättämällä makupalarasian kentän reunalle ja vapauttamalla liikkeen (-iden) jälkeen rasialle. Toki tuota täytyy harjoitella ensin kotona rauhassa ennen kuin voi edes kuvitella ottavansa sen osaksi treenejä. Voisiko palkkaus ontua joltakin osin jos Piipander joutuu palkitsemaan itsensä ylimääräisillä kunniakierroksilla?

Nykyään meidän treenit lähtevät ihan siitä, että vedetään liivi päälle, tennarit ja patukat taskuun, makupaloja muutama toiseen taskuun ja kuppi kentän laidalle. Sitten otan koiran haltuun liioitellun rauhallisesti ja palkkaan ensin joka askeleelta. Sen jälkeen aloitetaan oikea treeni ja meillä liike alkaa AINA perusasennosta, se kun luo Nalaan paljon enemmän varmuutta siitä että tehdään jotain todella tuttua. Ja neutraalilla äänellä käskyt, sillä minun täytyy varoa äänenkäyttöä vielä hieman, vaikka vähän on ehkä räjähdysalttius jo laskenut...

Suosittelen kokeilemaan että otatte jonkin rutiinin ennen radalle lähtöä (jonkin rauhoittavan mielellään, jos kierrokset uhkaavat jatkuvasti nousta liikaa). Ja ota niin lyhyissä pätkissä rata, että kunniakierroksia ei ehdi syntyä. Voi olla että vaadit nuorelta koiralta liian paljon jos koiran tarvitsee purkaa energia kaikkeen muuhun kuin siihen mitä siltä pyydetään. Jos kunniakierroksia pääsee syntymään, itse varmaan juoksisin radalta pois ja veisin koiralta sen ainoan palkan minkä se tietää eli esteiden suorituksen. Ja jos Pirpana roikkuu lahkeessa myös lenkillä juostessa, sitä täytyy harjoitella agilityradan ulkopuolella. Ja villikolle täytyy antaa aikaa kehittyä henkisesti Kuulostaa uskomattomalta, mutta usko pois että niinkin voi tapahtua!!

Toivottavasti moni haluaa kommentoida tätä luultavasti hyvinkin yleistä ongelmaa. Ja antavat perusteluja miksi kukakin tekee ja mitä!!

Kokemusta on ja paljon . Tuo on mielestäni ihan normaalia, varsinkin jos kyseessä on nuori koira. Tällaiseen kiinnikäymiseen on erityisesti taipumusta ollut aikanaan Rulliksella ja nyt Signellä, mutta myös Elmeri on repinyt vaatteita harkoissa aika tavalla (ja napsii minua kipeästi reisistä vieläkin, jos ylikuumenee, ei tosin radalla vaan sinne mentäessä, se siis pitää pitää tiukasti käskyn alla -esim. seuraa- jos haluaa välttä tällaista väliajoilla).

Älä itse lähde hidastelemaan omaa vauhtiasi kuumenemisen pelossa (minun nyt 3-vuotias koirani Elmeri käy radalla jatkuvasti kuumana, mutta ei enää käy hampailla kiinni kuten alussa vaan työskentelee tehokkaasti) vaan etene mahdollisimman reippaasti ja sujuvasti. Ohjaajan hidastelu ärsyttää koiraa sillä agility on nopeatempoinen laji.

Mielestäni tähän auttaa vain äärimmäinen kärsivällisyys ja päättäväisyys. Jos koira käy kiinni niin komennat koiran irti lahkeesta, hihasta tai kädestä käskyllä irti ja pysähdyt, eli tekeminen loppuu jos koira käy sinuun kiinni, ja jatkuu normaalisti, kun koira irrottaa sinusta otteen. Pysy itse siis kylmäpäisenä ja itsevarmana. Käytä paljon irtoamisharjoituksia eli eteenmeno (namikupille, lelulle tms.) ja koiran irrottaminen eteenpäin heitettävällä lelulla kuten pallo jne. Eli koira oppii liikkumaan sinusta poispäin tiettyjen käskyjen ja ohjausliikkeiden avittamana.

Jos koira lähtee suorittamaan omiaan kun kiellät sitä puremasta itseäsi ja pysähdyt niin käänny pois ja ignoreeraa koira täysin. Älä palkitse omatoimisesta häröilystä. Kehu kun koira ottaa sinuun kontaktia ja palkitse kun se on nätisti hallinnassa, esim. tulee istumaan sivulle ja jatka kärsivällisesti siit mihin jäitte.

Hitsi kun vaikea selittää mitä haluaisin tuoda ilmi . Haluaisin teidät mun agilitykurssille niin voitaisi ratkoa noita ongelmia yhdessä, koska tiedän täsmälleen mistä on kyse (kokemusta tosiaan on vastaavasta), mutta se ei ole mahdollista kun et asu täällä....osaan paremmin käytännön tilanteessa näyttää ja selittää mitä tarkoitan, kuin teoriassa tällaisella palstalla

Millaisissa tilanteissa Piipanderilta lähtee mopo käsistä? Mainitset agilityn kentän ja siellä radan pätkän teon sekä lenkit. Erittele vähän enemmän

Agility-esimerkin perusteella kuulostaisin vähän siltä, että Piipander vetää omat rinksat silloin kun se on kiihtynyt eikä aivan tiedä mitä sen pitäisi tehdä. Näen nuo kierokset, käsiin hyppimisen ja räkyttämisen kaikki turhautumisen ilmentyminä. Ainakin näin tekstisi perusteella.

Sinulla on nopea koira, joten myös sinun pitää olla nopea ja jotta voit olla nopea ja palkita Piipanderia riittävän usein (jotta se saa tietää toimineensa oikein ja jotta se haluaa tehdä hommia sinun kanssasi, eikä purkaa paineita ja palkata itseään yksin esteillä), pitää sinulla olla kirkkaana mielessä mitä olette tekemässä, ts. mikä on sen hetkisen harjoituksen tavoite. Ja tavoitteen pitää olla koiran tasolla, eli saatat joutua purkamaan tilanteen hyvinkin pieniin palasiin!

Eli taas on voimassa koulutuksen peruspilarit, jotka tarkistamalla ratkeaa moni ongelmakin: ajoitus, kriteeri ja vahvistetiheys.


Asutte näköjään Helsingissä, tulkaa joskus mukaan meidän puudelihäiriötreeneihin, joita on säännölisen epäsäännöllisesti pienellä keskustelupalstojen ja tuttujen kautta kerääntyneellä porukalla. Treenataan satunnaisilla hiekkaurheilukentillä tms. Kukin tuo omat tavoitteensa ja vastaa omista treeneistään tarjoten lähinnä (hallittuja..) häiriöitä muille. Muut jakavat mielellään vinkkejä jos sellaisia vain kysyy.

Ja jos kiinnostaa, niin vedän Eläinkoulutuskeskuksen kautta agilityn pohjataitoja, eli puolen tunnin yksityistunteja sisätiloissa, joissa koulutussuunnitelma räätälöidään kullekin sopivaksi omistajan mielenkiinnon ja koiran tason mukaan. Tietyt perusteemaehdotukset on mietittynä valmiiksi. Meillä on pienet tilat eikä varsinaisia esteitä (löytyy pari siivekeparia sekä kontaktien esityöhön tarkoitettua lankun palaa, säädettävää keinua ja kontaktitreineriä), joten en tiedä oletko kiinnostunut Mutta mielelläni antaisin harjoituksia yhdistettynä koulutuksen perusperiaatteisiin, joilla treenata hallintaa ja intoa mukavaksi paketiksi sekä saada koira pysymään mukana pelissä.

Villakoirille nuo rinksat tuntuvat olevan kovin yleisiä, syyt vähän vaihtelee

Meillä on täysin sama ongelma joka alkaa ratkeamaan sillä että Arska vain yksinkertaisesti oppii suorittamaan esteitä itsenäisesti. Alku ei ollut kovinkaan helppoa ja kuulostaa täysin samalta miltä meidän alkutaipaleemme.

Aluksi teimme sellaisia harjoituksia mitä Arska osaa jolloin saatiin estevarmuutta ja annettiin mahdollisimman vähän mahdollisuuksia hihaan hyppiselle. Silloinhan Arska ei riehu kun hän tietää mitä ollaan tekemässä. Siitä sitten aina pikku hiljaa (erittäin hijaa) alettiin vaatimaan enemmän. Nyt onnistuu jo kokonaiset radat niin että koira pysyy hallinnassa. Mitä nyt muutama räyh saattaa tulla aina ajoittain, mutta pysyy radalla ja tekee niinkuin on käsketty.

Tällaisen koiran ohjaaminen on hyvin vaativa laji koska jos et ole täysin oikeaan aikaan täysin oikeassa paikassa niin silloin menee koiran hermot ja takkisi (tai housusi) saavat uuden napinreiät. Kun se rähinä on tullut meillä on toiminut parhaiten rauhoittelu. Perse penkkiin ja namia suuhun... Lelut on meillä ollut aina se paras palkka. Kyllähän ne kuumentavat lisää, mutta purkaapahan kiukkunsa sitten leluun eikä hihaan.

Kyllä se sieltä tulee mutta kärsivällisyyttä tarvittiin ailakin täällä suunnalla.

Keskittymisharjoitus ennen suoritusta:

Ota molempii käsiin makkaranpalat ja levitä kädet sivuille. Koira tietysti tuijottaa vuorotellen molempia käsiäsi, että missä herkku on. Pyydä koira istumaan paikoillaan ja sano "katso", odota että saat katsekontaktin ja palkitse siitä. Sitten vielä toinen makkara samalla tavalla, odota että koira malttaa katsoa sinua kunnolla silmiin eikä tuijota sivuilla olevia käsiäsi, ja palkitse.

Toimii mielestäni hyvin keskittymisenä ennen rataa. Radalle ei voi mennä jos kontakti koiraan ei ole hallussa, silloin homma menee läskiksi. Tarvitsette selvästi tällaista keskittymistä, ja koira myös oppii keskittymisen ajan myötä, meillä kääpiö kävee treeneissä päin tolppia yms. koska kulkee sivullani koko ajan ja tuijottaa minua silmiin että koska mennään, eikä katso eteensä . Ei piittaa mistään muusta kuin siitä mitä seuraavaksi pyydän siltä!

Täällä on tullut esiin hyviin pointteja, jotka ovat herättäneet ajatuksia. Piipander ei esimerkiksi samalla tavalla riehaannu tokossa, jota myös harrastamme, ja josta Piipander myös paljon pitää. Tokossa ero on ehkä siinä, että Piipander on koko ajan ns käskyn alla. Kun se saa käskyjä käskyjen perään niin se ei turhaudu tai tule epävarmaksi. Mutta samanlaista riehumista esiintyy metsälenkillä, kun koira riehaantuu jostain syystä x tai sen mielestä on vain tylsää tai kun koira on stressaantunut/epävarma. Kyse on varmasti ainakin osittain agilityssa siitä, että koira on vielä epävarma, ja minä vielä epävarmempi ohjaaja. Yhden-kahden-kolmen esteen sarjat menevät hyvin, jos esteet ovat lähekkäin toisiaan. Nämä lyhyemmätkin sarjat menevät silloin riehumiseksi, jos esteiden väli on liian pitkä. Piipander ei ole tosiaan mikään kovin irtoava koira "luonnostaan". Ehkä näillä pitkillä (=este ei ole ihan kiinni edellisessä) suorilla kyse on siitä, että kun Piipander ei tiedä, mitä tehdä seuraavaksi, niin se alkaa sitten hyppiä kohti käsiä ja räkyttää. Ja kun kierrokset menee yli, niin silloin se ei enää pysty tekemään esteitä (esim jos osoitan kädellä estettä niin nappaa kädestä, mutta ei mene esteelle tai sitten vain räkyttää tekemättä muuta). Ensiksi pitää rauhoittua hieman.

Jos nyt teidän ohjeita summaisin, niin tarvitsemme paljon lisää harjoitusta, ja ongelma voi korjaantua ainakin osittain, kun koira ja ohjaaja saavat hommaan lisää varmuutta. Unohdan töpöttelyt ja etenen ihan reippaasti eteenpäin, jolloin koira ei sen takia pääse "hiiltymään". Palkkaan koiraa enemmän myös pidemmillä radoilla ja yritän kiinnittää huomiota siihen, että koira saisi oikea-aikaisesti palkan. En ole ennenkään käyttänyt kovin paljon lelua palkkaamisessa, koska kierroksia ei tosiaan tarvita enää lisää. Tosin olen palkannut koiran ratojen jälkeen heittämällä vinkupallon. Sen kyllä voisin jättää pois, koska jo sen odottaminen voi kiihdyttää liikaa. Voisin nyt palata taaksepäin siten, että emme edes yritä vetää putkeen edes mitään pikkuratoja, vaan palkkaan koiraa radoilla siten miten palkkaan sitä yksittäisten esteitten suorittamisesta. Harjoittelemme irtoamista (namikupin kanssa jo vähän harjoiteltu). Tälläkin palstalla oli muistaakseni irtoamiskeskusteluja. Käyn läpi niitä.

Piipanderilla on hyvä kontakti minuun silloin, kun se ei ole ihan kiihtyneessä tilassa. Se osaa tuon Shatsumasin mainitseman kontaktiharjoituksen, ja kun se on käskyn alla niin se kyllä katselee suht tiiviisti "oikeaan" suuntaan. Tosin katsoo kyllä eteensäkin, ettei olla sillä tasolla, että törmäilisi tolppiin . Tosin voisin ehkä ottaa lisää kontaktiharjoituksia agilityssa.

Toinen ongelma on se, että Piipander nostaa kierrokset kattoon juoksuaskelten ottamisesta. Sama homma on siis myös ihan tavis hihnalenkillä, tokossa tai vaikka sisällä. Pari juoksuaskelta ja koira roikkuu lahkeessa, kädessä ja räksyttää. Vinkkejä juoksuharjoituksiin otetaan myös vastaan! Onko toimiva keino ottaa sen yhden juoksuaskeleen ja työntää samantien nami naamaan? Kaksi juoksuaskelta on tällä hetkellä jo liikaa. Ei varmaan yllätä, että Piipanderilla on vahva jahtaamisvietti. Se säntää myös pyöräilijöiden, autojen, lentävien lehtien, lintujen, lenkkeilijöiden, lyhyesti sanottuna kaiken nopeasti liikkuvan perään (hyvällä ennakoinnilla nämä ovat kyllä jollakin tasolla hallinnassa).

Mutta miten minun kannattaisi edetä pidemmät estevälit nyt kun koira ei vielä osaa irrota eikä juosta rinnalla? Nythän se hyppii käsiin, vaikka vain kävelisin. Ja jos käsiin hyppiminen ei auta niin sitten räksytetään. Se tarvitsee jonkun käskyn, jotta ei pääse riehaantumaan. Ainoat minun mieleeni tulevat keinot ovat koiran istuttaminen, jolloin minä pääsen vähän edelle ja seuraavalle esteelle ennenkuin koira hiiltyy. Tai sitten seurauttaminen, josta kyllä pelkään, että se liimaa koiraa vain entistä enemmän minuun. Vai unohdanko estevälit kunnes koira osaa juosta tai irrota esteelle? Nämä pitkät estevälit eivät siis ole mitään pitkiä oikeasti, pari metriä. Piipanderille ne ovat vain liikaa, jos seuraava ei ole ihan edellisessä kiinni. Irtoamismatka on tällä hetkellä noin 30cm.

Johva tosiaan asuu vähän turhan kaukana Helsingistä. Tosin jos eksyn joskus Kuopion suunnalle, niin pidän tarjouksen mielessä. Eläinkoulutuskeskuksen tuntia voisin kyllä harkita. Varmaan paremman käsityksen meidän yhteistoiminnasta ja sen puutteista saisi livenä. Ja puudelihäiriötreeneissä olemme käyneet, mutta ehkä voisimme ottaa sinne ohjelmaan uudenlaisia harjoituksia.

Ihan yleisesti tuohon alkeisgilityyn liittyen, olen huomannut, että monissa seuroissa alkeisryhmissä aloitetaan ratojen työstäminen tosi aikaisessa vaiheessa, koirat eivät hallitse yksittäisiä esteitä, mutta silti rakennetaan pitkiä ratoja ja lähdetään sitten tahkoamaan niitä. Usein aloittelevat ohjaajat unohtavat palkata koiraa riittävästi, kun tavoite on vain soheltaa rata läpi, meni miten meni.

Olen itsekin vetänyt alkupään ryhmiä, ja meidän seurassa on pidetty tärkeänä sitä, että agilityn alkeet opitaan kunnolla yksittäisillä esteillä ja pieniin radanpätkiin siirrytään vasta kun jokainen este sujuu varmasti yksittäisenä esteenä. Käytännössä alkeisryhmässä ei varsinaisia ratoja suoriteta, enimmillään n. 3-6 esteen yhdistelmiä vain.

Niinkuin jo aikaiseemin tulikin, myös irtoamista voi harjoitella yksittäisellä esteellä (parhaitenkin mielestäni juuri yksittäisellä), paras keino koiran irtoamiseen on antaa palkka jostain muualta kuin ohjaajan kädestä:
- ohjaaja heittää patukan/namin
- avustaja heittää, ohjaaja vain lähettää koiran esteelle
- nami laitetaan astiaan radan pätkän päähän, avustaja vartio sitä mikäli koira karkaa ennen aikojaan namille.

Hitsi, mun piti heti ruveta kaivamaan gunvorin oikeaa nimeä, että onko kyseessä Huldan omistaja meidän häiriötreeneistä, mutta mikään ei kyllä viittaa siihen, enkä edes muista hänen kertoneen harrastavansa agilityä.. Puhutaanko nyt jostain muista häiriötreeneistä vai enkö mä vain tajua

Enivei, hyvää yhteenvetoa. Opettaisin Huldalle sitä yhdessäjuoksemista ihan askelkerrallaan ja aloittaisiin tilanteessa, jossa koiruus on rauhallinen. Ruokapalkka lienee aluksi pop, niin ei nosta kieroksia. Sama juttu, jos Piipander irtoaa nyt 30 cm, niin sitten vain nostamaan matkaa riittävän vähän kerrallaan: 35 - 30 - 35 - 40 ... Miten olette irtoamista harjoitelleet? Agilityssähän irtoaminen on mielestäni sitä, että koira kiihdyttää nopeampaan vauhtiin kuin omistaja. Koska teillä nuo juoksuaskeleetkin ovat ongelma, harjoittelisin niitä erikseen ja sitten vaikka esteelle tai jollekin kohteelle irtoamista sentti sentiltä (no okei, ehkä kriteeri voi nousta 10 cm kerrallaan..) enemmän.

Ja Shatshumasin kanssa hyvin samaa mieltä alkeistreeneistä

Piipanderin oikea nimi on Hulda, joten osuit kyllä Riikka oikeaan. Me ei kotona käytetä oikeaa nimeä oikeastaan ikinä (paitsi tietysti silloin kun puhutaan koiralle), joten onpa se tapa käyttää lempinimiä jäänyt tänne palstallekin. Gunvorkin on Piipanderin ihan ensimmäinen lempinimi. Me ei olla minkään seuran alkeiskurssilla (ne pääkaupunkiseudun jonot...), mutta ollaan ihan kaupallisen tahon kurssilla. On ollut siinä mielessä kyllä kiva, että nyt ainakin on parempi varmuus, että myös jatkossa haluaa harrastaa agilitya, jos ja kun johonkin seuraan päästään.

Me olemme harjoitelleet irtoamista namikupilla. Eli nami on ollut esteen/esteiden takana odottamassa. Juoksun kanssa ei tosiaan olla vielä harjoiteltu. Ainoastaan siten, että minä seison ja Piipander suorittaa esteen ilman, että minä olen koko ajan vieressä. Sekin on jo saavutus. Olen yrittänyt myös namin heittämistä, mutta siinä on kaksi ongelmaa: minä olen surkea heittäjä (nami lentää minne sattuu) ja Piipander on yhtä surkea löytäjä (saati sitten, että ottaisi kopin). Homma menee siihen, että Piipander nenä maassa etsiskeli nameja radalta. Lopetin sen sitten alkuunsa. Ollaan sen jälkeen harjoiteltu kotona, mutta tulokset ovat olleet huonoja (nameja löytyy lattioilta, koiran turkista, ihan mistä tahansa muualta kuin suusta). Namien pitäisi olla silloin niin suuria, että pieni koira olisi pian ähkyssä niistä. Lelun heittäminen on hyvä palkka, mutta en suosi sitä agilityssa kuumenemisen takia. Liikkumaton lelu ei sitten innosta yhtään (ideana, että se odottaisi esteen takana).

Juoksuharjoitukset alkaa heti, kun tämä kauhea kuume laskee. Pitää motivoida mieskin siihen mukaan.

Ennakoiko Piipander, Hulda, Gunvor vai miksiköhän tätä pikkukaveria pitäisi nimittää ( ) lelun heittämisessä? Ts. lähteekö se juoksemaan jo ennen kuin se lelu on heitetty? Opetin Nalan etenemään ja sitten käskystä pysähtymään niin että otin tennispallon käteen ja annoin käskyn samaan aikaan kun otin heittoasennon. Nala ampuu kuin tykin suusta odottamaan pallon lentämistä ja sitten palkataan heittämällä koiralle se pallo. Sitten siihen voi lisätä myöhemmin pysähtymiskäskyn jos haluaa.

No hitsi, kerta se olette te, niin jatkakaa niissä yksityistreeneissä käymistä missä aiemminkin ja otetaan seuraaviin puudelihäiriöihin mukaan mun "hienot" listoista tehdyt esteen siivekkeet, niin päästään treenaamaan Piipanderin irtoamisia! Niin näen sitten omin silmin

Aika Hurja-Hulda muuten avatarissa

Jeps, täytyy sopia puudelitreenistä taas! Nuo siivekkeet voisi olla hyvät. Tämä kuume on ehkä laskemassa, joten enköhän ensi viikolla ole taas voimissani.

Vaikka Piipanderin/Huldan kuva on pentuajalta (huomaa pienet naskalihampaat) niin eipä tuo ole tuosta kauheasti kehittynyt. Sama krokotiili pyörii vieläkin kotona lattioilla.

Meillä on ollut tuon isovilliksen kanssa vähän samaa ongelmaa. Agilityharrastuksen alkuaikoina muut ryhmäläiset katseli silmät pyöreinä kun Juri pisti ranttaliksi ja roikkui hihassa kun paraskin suojelukoira... Nykyisin (kahden vuoden treenin jälkeen...) tuo kuitenkin alkaa olla jo suhteellisen hyvin hanskassa. Sillä vaan on niin kamalan kivaa, ettei aina meinaa pysyä pöksyissään. Tässä jotain vinkkejä:

- Tarpeeksi helpot harjoitukset, että koira varmasti tietää, mitä siltä haetaan. Tuo ainakin turhautuu helposti jos se ei tajua mitä pyydetään, vaikka intoa olisi, ja turhautuminen purkaantuu sitten riehumisena.

- Riekkumistilanteissa hillumisen voi keskeyttää jollain helpolla rauhoittavalla tehtävällä, jonka koira varmasti osaa. Itse käsken Jurin nykyisin maahan samantien kun sille tulee "tietty pilke" silmäkulmaan ja palkkaan rauhoittumisesta avokätisesti. Sitten aloitetaan harjoitus alusta.

- Muutu itse tylsäksi heti kun riehuminen alkaa. Kieltäminen ei meillä ainakaan hyödytä mitään. Jos muu ei auta seison vaan pökkelönä ja katselen pilviä, kunnes herra malttaa rauhoittua.

Tämä meidän riehupetteri onkin sitten keskittyessään varsinainen tykki agiradalla. Jos ohjaaja vaan olisi taitavampi niin koirassa kyllä riittäisi aineksia vaikka mihin. Eli kärsivällisyys varmasti kannattaa teidänkin tapauksessa. Kun koira oppii lukemaan ohjausta ja suorittamaan esteitä itsenäisemmin niin se varmasti oppii myös purkamaan sen innostuksen siihen oikeaan tekemiseen

No juu, nyt vasta luin kunnolla nuo edelliset viestit. Eipä näissä mun vinkeissä tainnut mitään uutta olla, mutta meillä on ainakin päästy ihan tällä reseptillä hitaasti mutta varmasti eteenpäin. Eli kärsivällisyyttä ja tarpeeksi treeniä vaan, niin varmasti saat koirastasi vielä mainion agilitypuudelin