Cicci kirjoitti:
	Mieslääkärit oman kokemuksen mukaan ovat aivan säikkyjä pienten koirien kanssa .

	johva kirjoitti:
	Oliko eläinlääkäri mies vai nainen? Jos mies, niin ei voi olla totta...

Se oli nainen, mutta sillä ei vain ollut sellaista oikeaa tyyliä/asennetta koko hommaan, sellainen hissukka.

Tämä nyt ei niin suoraan kuulu tähän, mutta samalla kertaa vein Gian kontrolliverikokeeseen ja samalla lääkäri tutki koiraa.
Kiinnitin heti huomiota, että kun se katsoi koiraa läpi niin katsoi vain sen lääkärin puolen. Eli tsekkasi hampaista ja korvista vain vasemman puolen (ei uskaltanut kääntää koiran päätä niin, että olisi nähnyt koko pään tilanteen).
Se tuntui jopa jotain ymmärtävän Gian tilanteesta (siis että on kroonista vikaa suolessa, munuaisissa ja maksassa) mutta sepä löysi uudenkin vian! Se kuunteli alkuun sydänääniä ja kuulikin samalla jotain outoa hengityksestä.
Vieläkin on pää vähän sekaisin siitä asiasta, koska se ei vain osannut selittää kunnolla, että mitä arvelee olevan missäkin ja kuinka vakavaa ja pitäisikö jotain tehdä nyt heti. Yritin kysellä ja kysellä, mutta samaa mutinaa tuli vastaukseksi.
En siis tiedä, että onko vika keuhkoissa vai hengitysteissä ja mikä vika?!?! Mainitsi että voisi olla jokin krooninen tulehdus ja että keuhkot voisi kuvata joskus. En kumminkaan vaatinut heti kuvausta, koska tuntui vain etten voi luottaa lääkärin ja loppujen lopuksi kuvien otto voisi olla täysin turhaa.
Mistä sille nyt sinnekin jokin krooninen vika olisi tullut. Luulisi että se olisi nähty avauksessa pari kuukautta sitten ja muutenkin kun koira on nukutettu niin kai sen hengityskyky tsekataan ennen sitä.
Tai kun en taas ole lääkäri niin en tiedä voiko tuollainen krooninen vika muodostua niin lyhyessä ajassa ja voisiko se johtua siitä, että muissa elimissä vikaa jonka takia keho käy ylikierroksilla.
Vai voisiko olla kyseessä vain jokin muu tulehdus. Ystävä sanoi, että nyt on paljon liikkeellä hengitystieongelmia ja sen omallakin koiralla on paha nielurisatulehdus joka sekin löydettiin vasta useamman lääkärikeikan jälkeen kun muut lääkärit ei katsonut edes koiran suuhun.
Ja eihän nytkään lääkäri edes avannut koiran suuta vaikka epäilee hengitysongelmia.
Ihan normaalisti Gia on lenkkeillyt eikä ole hengästynyt tai mitään sellaista. Mikään ei oikein viittaa, että olisi hengitysvaikeuksia joskus.
Nyt siis jälleen odotellaan vain verikokeen tuloksia ja sitten lääkäri miettii jatkoa.
Jotain hyvääkin sentään, Gia ei ole enää aneeminen

Mutta tosiaan en nyt tiedä viitinkö asiasta stressata sen enempää koska lääkäri oli niin outo, mutta toisaalta sellaisten äänten kuuntelu pitäisi olla niin yksinkertaista, että kenen vain pitäisi huomata jos jotain ongelmaa oikeasti on.

Ettahan sai pyörtymiskohtauksen tuossa marraskuussa ja aluksi epäilin sydäntä. Eläinlääkäri kuitenkin tutki sydämen ultraäänellä huolellisesti. Mitään vikaa ei löytynyt. Ilmeisesti aivoverenkiertohäiriö.

Uh oh. Itse olen ehdottomasti koiran rankaisemista vastaan purutilanteissa. Koira joka puree on usein peloissaan tai jopa kipeä. Siinä tilanteessa on mielestäni myönnettävä tappionsa, eli että tuli tehtyä virhearvio ja vietyä tilanne liian pitkälle koiran sietokykyyn nähden. Tietysti kun jotain tälläistä tapahtuu aivan yllättäen, on turha syyttää itseään, mutta pointtini on se, että on turha syyttää koiraakaan, sillä se ei auta tilannetta eteenpäin. Tilanteissa joihin liittyy voimakkaita tunteita, tapahtuu ehdollistumista (eli jostain seuraa jotain / johonkin liittyy jotain) paljon nopeammin kuin vaikka normaalissa opetustilanteessa. Joskus riittää yksi kerta, kun koira pelästyy jotain. Ongelma on se (kuten rangaisun kanssa muutenkin), että emme voi etukäteen tietää millaisen mielleyhtymän koira luo. Zimi on nyt saattanut vetää yhtäsuuruusmerkit eläinlääkäriin tai johonkin tehtyyn toimenpiteeseen, eikä suinkaan omaan käytökseensä. Se ei suinkaan helpota tulevia eläinlääkärikäyntejä tai hampaiden katsomisia. Pelot myös yleistyvät ikävän helposti, eli jos Zimi nyt kuvitteli hissukasta naisesta tietyssä tilanteessa seuraavan tukkapölly, niin seuraavalla kerralla saattaa riittää hissukka nainen näyttelyssä tai jokin haju eläinlääkärissä.

Pointtini on, että me emme voi tietää etukäteen, älkää siis hyvät ihmiset käyttäkö positiivista rankaisua. Ainakaan pelkotilanteissa. Pliis. Ajoituksemme on usein palkkionkin kanssa vähemmän optimaalinen, silloin vain saamme paljon enemmän anteeksi kuin rangaistessa.

Olisin lähtenyt purkamaan eläinlääkäritilannetta niin, että olisin ensin varmistanut kaikkien turvallisuuden ja sen jälkeen pyrkinyt siihen, että koiran olisi hyvä olla. Sitten otetaan uudestaan, mutta vaaditaan koiralta vähemmän. On ihan totta, että tilanteesta poispääseminen on koiralle palkkio (negatiivinen vahviste, eli poistetaan jotain ikävää ja käytös lisääntyy), mutta joskus kun tilanne on eskaloitunut liikaa, ei sille voi mitään. Seuraavalla kerralla sitten pedataan paremmin. Hyvä, että mietitte myös kipuja syyksi, mielestäni pureminen ei ole pennulta normaalireaktio, ellei se sitten koe itseään todella nurkkaan ajetuksi. Kannattanee mennä itsensä kasassa pitävälle eläinlääkärille tutkituttamaan suu. Jos kipuja ei ole, niin sosiaalistaminen auttanee, kuten myös tähän ikäväksi päässeeseen tilanteeseen vastaehdollistaminen (eli vaikka aivopestään Zimi siihen, että lähestyvät kädet ovat ok, niistä seuraa hyvää, huulen nostaminen on ok, jne. Koko ajan yritetään pitää tilanne Zimille kestettävänä. Kun Zimi tietää käsistä seuraavan kivaa, voidaan se vaikka opettaa seisomaan tälläisissä käsittelytilanteissa. Jotkut opettavat koiran tulemaan itse koskettamaan käsittelijän kättä, jolloin tiedämme että se on vapaaehtoisesti ja rentona mukana tilanteessa).

Tietenkään peloissan purevaa pentua ei pidä rankaista. Mutta minä jotenkin tuosta Riikan kirjoituksesta epäilen, että et ole tavannut dominanssiaggressiivista pentua. Se on aika hurja näky. Pelko siinä on pennulla kaukana. Olis pitänyt pyytää jotakin ottamaan havainnollistavaa videopätkää tuossa alkutalvesta Signestä harjatessa niin kaikille ois havainnollistunut millaiselta näyttää oikeasti raivostunut pentu. Harmittaa näin jälkeenpäin. Mätsärituomarina ollessani pari kertaa on sattunut useampi pentu, joka yrittää purra pelon vuoksi ja villakoirissakin aikojen kuluessa noita olen tavannut. Käytöksellä on eroa kuin yöllä ja päivällä. Eli pelästyneen koiran erottää heti dominoivasti purevasta. Toki koira voi purra jos se on kipeä, tästäkin on kokemusta mulla, mutta harvemminpa terve eläinlääkärille rokotukseen vietävä pentu nyt kipeä on.

Iiris ei pentuna murissut tai laittanut vastaan esim turkinhoidossa, mutta murkkuikäisenä kyllä muutaman kerran kokeili murista ja yritti purrakkin kun sitä föönattiin. Kivusta ei silloin ollut kyse (en usko että viileää ilmaa puhaltava fööni koskee, samalla hetkellä sitä ei nimittäin edes karstattu) vaan siitä että kokeili pääseekö inhottavasta kuivausoperaatiosta pois jos murisee. Samoin nykyään testaa siskoani murisemalla jos esim sisko yrittää ottaa esim omenan karan pois sen suusta (ja kyllä ottaakin). Näissä tilanteissa olen kokenut oikeutetuksi koiraa kieltää, ja jatkan sen jälkeen samaa toimintoa mitä ennen murinaa, muutenhan antaisin koiralle periksi.
Iiris ainakin vinkaisee ja yrittää sitten kolautta ahampaitaan, jos kivusta puree (esim takkuja selvitellessä).

Niin en ole tavannut, kun en usko dominanssiin tuossa merkityksessä. Kiinnostaisi kyllä kuulla tarkempi kuvaus siitä, miten itse koet asian? Minulle dominanssi liittyy resursseihin, ei hierarkioihin tai varsinkaan agressioon. Sen sijaan uskon kyllä oppimiseen: klassisen ehdollistumisen ikävimmän esimerkin pelkoehdollistumisesta kävinkin jo läpi, mutta lisäksi koira saattaa oppia operantisti, että räyhäämällä, hyökkimällä tai jopa puremalla pääsee tilanteesta. Silloin koira käyttää keinoa jatkossakin jos tarpeelliseksi katsoo. Ja jos jokin on ensin toiminut ja omistaja lähtee sitä yhtä äkkiä vain huomioimattomuudella sammuttamaan, niin koira saattaa kokeilla astetta järeämpiä keinoja (extinction burst).

Ratkaisuni ei ole kyykyttää koiraa, vaan vaatia siltä jatkossa niin vähän kerrallaan, ettei päädyttäisi murinaan asti. Ja lisätä vaatimustasoa pikkuhiljaa. Rankaisun haitoista olen tainnut paasata aiemminkin

Mutta hei, haluan tuoda vain vaihtoehtoisen tiedon esiin, jotta kukin voi tehdä tietoisen valinnan. Anteeksi jos sama levy narisee jo liikaa

Sitten ne pakolliset linkit:

Only registered users can see links on this forum! Register or Login on forum!

Only registered users can see links on this forum! Register or Login on forum!

Tarkennan vielä sitä Zimin tilannetta.
Eli en tosiaan usko, että kyseessä olisi pelkoa ollut.
Zimi oli jo pidempään ollut lääkärihuoneessa, koska Giaa tutkittiin tunti alkuun. Koko sen ajan se oli erittäin vapautunut ja rento ja istuskeli sylissä/nukkui.
Kun tuli sen vuoro päästä pöydälle niin oli erittäin utelias siinäkin ja rehvakkaasti häntä pystyssä pyöri pöydällä.
Kun lääkäri tuli lääppimään niin ei paljoa kiinnittänyt siihen huomiota, häntä oli esimerkiksi edelleen ihan normaalissa asennossa ja antoi ihan kiltisti kopeloida kunnes lääkäri nosti huulta.
Senkin tapahtuman jälkeen palautui ihan normaaliksi ja tutkiskeli edelleen pöytää ja antoi tyhjentää anaalit jne.
En missään vaiheessa huomannut, että olisi pelkoa ollut, ei odotustilassa tai toimenpidehuoneessa.
Itseasiassa hieman ihmettelin kun niin rehvakas oli vaikka voisi luulla, että ensimmäisellä lääkärikerralla vähän jännittäisikin hajujen ja uuden ympäristön takia. Tosin en enää muista, että pelkäsikö nämä vanhemmatkaan mitenkään erityisesti lääkärikäyntejä pentuja.

Pääsiäisenä oli loistava tilaisuus pyytää sukulaisia katsomaan suuhun ja hyvin se sujui. Pyysin että lattialla ollessa ihan kesken leikkienkin kurkkaisisi suuhun ja eipä edes huomannut asiaa. Nyt täytyy pyydellä vieraita ihmisiä tekemään samaa ja, että muutenkin kopeloivat ympäriinsä ettei tule uusia yllätyksiä
Eli kehujen ja makupalojen voimalla on menty, ei ole joutunut torumaan.

Riikan pitäisi ehkä kohdata villakoira, joka on pennusta lähtien murissut ja yrittänyt purra joka hoitotilanteessa. Se kummasti avartaa.
Sellainen koira on kaikkea muuta kuin pelokas.
Dominoiva koira kouluttaa ihmistä hampaillaan mikäli ihminen ei muuten älyä perääntyä. Olen ollut avustamassa tällaisen koiran turkin leikkausta. Aika mielenkiintoista.

Koiraemot kouluttavat pentujaan myöskin ärähtämällä ja käyvät niskaan tai kaulaan kiinni. Oma koirani sai melkoista kyytiä emoltaan, niin kovasti, että kävi jo melkein pentua sääliksi.
Kun meillä on muutenkin ollut koiria aina kaksin kappalein niin kyllä hierarkia asiat tapahtuu myös melkoisella metelillä hampaat toisessa kiinni. Mietoääninen versio on se toisen astuminen. Häviäjä perääntyy ja antaa toiselle määräysvallan. Yksinkertaistettuna.

Tuohon lääkärijuttuun vielä sen verran. Kyllä monetkin koirat haistavat pelon ihmisestä. Koira vain kokee tällasen ihmisen uhkaksi. Ilmiselvästi lääkäri on ollu arka ja pelokas ja ehkä lisäksi inhoaa tietynlaisia rotuja.

Ajattelin olla työntämättä lusikkaani tähän soppaan, mutta en vain malta olla sitä tekemättä Useampi on kertonut omistavansa/tietävänsä villakoiran, joka on pennusta lähtien (toivottavasti ei lopun ikäänsä) murissut ihmiselle, jopa purrut ja dominoinut kaiken aikaa. Minäkin tiedän tällaisen villakoiran. Useimmat koirat kokeilevat jossakin välissä omistajaansa, mutta ei sekoiteta normaalia murkkuikää tähän. Jossakin menee kuitenkin raja, jonka jälkeen koira voidaan tulkita äärimmäisen dominoivaksi, ja sellaista koiraa on mahdoton hoitaa ja kouluttaa enää pelkän maalaisälyn avulla. Minusta villakoiran tulisi olla seurakoirarotuisena sävyisä ja helposti käsiteltävä, eikä tavallisen pennunostajan tulisi kohdata jo kuukauden kuluttua pennun tulon jälkeen ongelmia saada perushoitotoimenpiteitä tehtyä. Onko jalostuksen suunta rotumääritelmä perusteella oikea, jos tavalliset ihmiset, jotka ovat rodukseen valinneet villakoiran, täytyy ohjata Vilanderin tykö jo pennusta pitäen?

Mitenkään mollaamatta Zimiä, ajattelen tässä vain perusvilluria Itse pidän noita tempperamenttisimpia ja toimintakykyisimpiä yksilöitä kuitenkin parhaina harrastuskoirina, joten alun perusteella Villans on varmasti saanut superlupaavan harrastuskoiran!

Minulle näitä dominoivan sorttisia yksilöitä on kertynyt jo 3 kpl. Elmeri itseasiassa tuli minulle juuri siksi, että minulla oli jo kokemusta aiemmin samanlaisen pennun käsittelystä. Kasvattaja ei olisi uskaltanut myydä sitä kokemattomiin käsiin. Nämä koirat vain ovat kokeilleet pentuna minua. Mutta nämä tavat ovat väistyneet kun niille on tehty selväksi, että minä olen pomo. Esim. vanhin ja nuorin räyhäsivät turkinhoitotilanteessa pikkuisina kuin mitkäkin kerberokset. Vaikka niitä on tästä ojennettu, eivät ne suinkaan kammoa turkinhoitoa tai ole ehdollistuneet siihen, että harja on paha tai turkinhoitoilanne pelottava vaan ovat nyt mukautuvaisia ja rauhallisia turkkia hoidettaessa kun ymmärsivät, että minä määrään hoidetaanko turkkia vai ei, ja milloin hoidetaan ja miten pitkään hoidetaan, eivät suinkaan koirat. Mielestäni Etta on ollut oikea elämäni koira, mutta olen huomannut, että Elmeristä on kehittynyt vieläkin karismaattisempi persoona ja harrastuskoira. Signekin vaikuttaa aivan ihastuttavalta ja älykkäältä, tosi lupaavalta sekä näyttely- että aglityharrastukseen. Minulla ei ole minkäänlaisia ongelmia koirineni nyt, kun ne tietävät, että minä olen pomo. Ne ovat ihmisystävällisiä ja rakastettavia olentoja ja aina valmiita toimintaan kanssani. Eivät nujerrettuja tai pelokkaita lapatossuja. Jokainen, joka on tavanut koirani varmaan voi tämän todistaa, että kasvatus ei ole mennyt pieleen.

Jos tällainen dominoiva pentu sattuu kuitenkin ihmiselle, joka ei osaa näyttää sille tiukasti rajoja samoin kuin emokoira tekisi (juurikin ärähtämällä ja selättämällä kuten havaintojeni mukaan myös sudet tekevät alempiarvoiselleen) on tuloksena pikkupiru, joka varmasti on entistä hirmuisempi aikuisena eikä sen turkkia hoideta ilman kuonokoppaa. Näitä epäonnisia tapauksia sitten viedään alasajeltavaksi pari kertaa vuodesta kun omistaja ei selviä turkinhoidosta itse. Tämän tyylisiä pentuja ei yksinomaan makupaloilla ja "siedättämällä" turkinhoitoon voi opettaa. Tai toki voi yrittää, mutta epäilen vahvasti menetelmän tuloksellisuutta. Toki herkkupalat ovat tarpeen silloin kun pentu käyttäytyy kauniisti, mutta missään vaiheessa se ei ehdi käyttäytyä kauniisti, jos sen raivoisalle räyhäämiselle ei panna ensin stoppia muin keinoin.

Mitä jalostukseen tulee, on pentueessa kuin pentueessa (oli kyseessä sitten rottis tai chihu) yleensä normaalijakauman mukaan sekä dominoivempia ja alistuvampia pentuja. Ettakin on hyvin dominoiva luonteeltaan, mutta silti suurin osa sen jälkeläisistä oli hyvinkin "sävyisiä" ja helppoja käsitellä. Normaalijakauman mukaisesti. Kasvattajan vastuulla on valita kullekin ostajalle sopiva pentu eli aivan aloittelijalle ei mielellään sitä kaikkein räyhäkintä yksilöä, eikä varsinkaan lapsiperheeseen.
inn näistä omistani dominansseineen kaikkineen. Niillä on särmää, harrastuksiakin ajatellen.

Me kun käytettiin elmo viimeviikolla vahvistusrokotuksella siis 16vko. Lääkäri luuli että raksu kasa pöydällä pitää koiran paikallaan ja saa helposti pistettyä. ei mitään Elmo huus kun hyenä ja piti mun syliin ottaa ja pitää kunnolla kiinni että sai rokotettua. Elmo on jotenkin aina ollu tollanen huutaja. Lääkäri sano vaan että toivottavasti vuoden päästä on vähän rauhoittunu. Oli ihmeissään että miten pentu huutaa noin paljon. Sen jälkeen elmo jyrsi vähän mun käsiä ku olin pitäny sitä kiinni eikä huuto meinannu millään lakata maksu tilanteessakin vielä itki. muilla samanlaisia pentuja?

Sani on aina ollut hieman drama queen. Ensimmäisen piikin aikana ei sanonut mitään, mutta toisen kohdalla huuto olikin jo melkoinen. Tiukalla otteella pysyy paikallaan, mutta ainakin nuorempana tosiaan huusi kuin hyeena. Pistämisen jälkeen ei kyllä sitten ollut enää moksiskaan, vaan palautui tosi nopeasti...

Elmeri itki myös rokotuksilla pentuna, mutta Signe piti oikein ison teatteriesityksen. Siis valitti ekalla rokotuskerralla niin kauheasti ja pitkään, että lääkärikin jo ihan yritti lohdutella, että "herranen aika, ei tämä nyt niin paljon sattunut". Mutta kyse oli siis kipuun reagoimisesta ja itkusta ei dominanssiaggressiosta (selvennykseksi kaikille). Tokalla rokotuksella Signe ei ollut moksiskaan.

Mitenkäs tollasta pikku kerberosta sitten oikein käsitellään? Mulla oli papillon samanlainen pentuna ja edelleen pestään kuonokoppa kuonossa, viimeks tänään. Tosin sillä on kyllä häntä koipien välissä eli mä en oikein ymmärräkkään. Haluaisin joskus tulevaisuudessa villakoiran, en kuitenkaan nykyisen aikana. Nykyiselle on etitty ja löydetty kouluttaja, kunhan koira tokenee nielutulehduksesta. Ihan rehellisesti sanottuna en kyllä enää halua samanlaista petoa. Olen sitten vaikka ilman koiraa, yks ongelma koira riittää mulle. Kaikki ongelmat todellakin alkoi kolmekuisena, eikä kukaan oikeesti neuvonu. Yritettiin alistaa, mutta ei kait ymmärretty tehä asioita loppuun. Edellinen koira oli niin helppo, ei lähellekkään mitään petoa. Haluaisin aprikoosin värisen kääpiön, en kai kerjää ongelmia.