^Öh, en nyt ihan ymmärtänyt miksi nuo liitteet olivat mukana ja mitä niillä oli tarkoitus perustella.

Kyllä nyt taitaa toinen meistä puhua aidasta ja toinen seipäästä Siis se, ettei koiran aggressioon vastata aggressiolla ei suinkaan tarkoita sitä, että koira saa vapaasti päättää kaikesta ja mielin määrin rähistä ja purra lapsia jne. Ei positiivinen kouluttaminen tarkoita samaa kuin koiralle kaikessa periksi antaminen. Ei-toivottu käytös toki keskeytetään ja sitten koiralle aletaan opettaa miten sen toivotaan käyttäytyvän kyseisessä tilanteessa.

En nyt jaksa enää jauhaa. Jatka sinä johva vain koiriesi selättämistä, minä pärjään ilmankin.

Se on muuten jännä juttu, miten ihmisille, jotka suosivat "pehmeitä" koutusmetodeja tuntuu sattuvan sellaisia koiria, jotka toimivat ihan mainiosti sillä tavalla kun taas "perinteisemmille" koiranomistajille aina tulee näitä tapauksia, jotka eivät kuullemma millään pysyisi ruodussa ellei niille välillä antaisi kurinpalautusta Ja sitten sanotaan, että "kyllähän tuo tuolle pehmeälle koiralle voi toimia, mutta tämä on niin kova, ettei tuosta mitään tulisi". Onko kukaan muu huomannut tällaista

Eihän se niin ole, mullahan on kolme koiraa, joita ei ole koskaan tarvinnut selättää . Enkä nyt selättele näitä kahta muutakaan. Toinenhan niistä on jo haudan portilla, vanhus ressu. Kuten sanoin, normaalitilanteessa, jos auktoriteetti on luotu 12-viikon ikään mennessä, niin koiraa ei koskaan tarvitse selättää.

Mielestäni oikein hyviä neuvoja NM:ltä. Tuntuisi vähän siltä, että täällä on väärinymmärretty niitä.

Suosittelen myös kyselemään ja hakemaan tietoa, kunnes ymmärtää annetut neuvot ja saa/löytää niihin tarpeeksi vakuuttavat perustelut. Neuvojia ja neuvoja koiramaailmassakin piisaa, mutta kukin on aina lopulta itse vastuussa toteutuksesta ja omasta koirastaan. Mitään mikä tuntuu itsestä väärältä ei kannata tehdä oli kyseessä selättäminen tai kukkahatustelu. Kannattaa myös muistaa, että jo eläinsuojelulaki edellyttää, ettei koirille aiheuteta tarpeetonta kärsimystä ja että jo yleisesti hyväksyttävällä tavalla kouluttaessa tekee aina myös eettisiä ja moraalisia valintoja. Itseään tyydyttävään lopputulokseen voi päästä montaa kautta ja koulutusvalintojen tekeminen on usein kaupanpäällisten punnitsemista suhteessa arvioituihin tuloksiin.

Uskon, että harva kohtelee koiraansa kaltoin, joten tämän vuodatuksen painotus on tuolla, että hakekaa ihmiset tietoa niin kauan, että teistä tuntuu sillä hetkellä hyvältä seistä omien tekemistenne takana. Toki koko ajan oppi lisää, mutta menneitä on sitten enää turha murehtia

Minä taasen suosittelen jokaiselle tämän palstan lukijoille etteivät selättelisi, yrittäisi sitä ikinä koskaan milloinkaan tehdä omille koirilleen taikka kenellekkään toisen koiralle!!

Toivottavasti ainakaan kukaan minun kasvatinomistajistani ei sitä harrastele.
En sitä ole koskaan harrastanut itsekkään.

1) Se on turhaa
2) 99% selätyksistä menee "pieleen"
3) sit vasta pölyssä ollaankin jostain päästä
4) sillä tuskin saavutetaan yhtään mitään hyvää ainakaan

1) Se on turhaa
2) 99% selätyksistä menee "pieleen"
3) sit vasta pölyssä ollaankin jostain päästä
4) sillä tuskin saavutetaan yhtään mitään hyvää ainakaan
_________________________________________
Minä olen kokenut jokaisen noista kohdista aivan päinvastoin ja olen kokenut että selättäminen on hyödyllistä ja tarpeellista tietyntyyppisen koiran kohdalla. Koiratkin (ja sudet, olen katsellut vierestä kun toinen susi niittaa toisen maahan ja räyhää sille) selättävät toisiaan arvojärjestyksen selkeyttämiseksi. Miksi koiranoistaja ei saisi puhua koiralle sitä kieltä, mitä nimenomaan koira ymmärtää, varsinkin pentu, joka ei vielä ole oppinut tätä ihmisten kieroa ja kimuranttia sosiaalista maailmaa tulkitsemaan? Selättäminen ei ole eläinsuojelulain vastaista (siinä ei tarpeettomasti satuteta tai pelästytetä eläintä vaan puhutaan eläimelle sen omaa lajinomaista kieltä) ja koiran pahoinpitelyä vaan sillä saadaan aikaan ihmistä kunnioittava, iloinen ja tasapainoinen pentu aivan hetkesä, jonka ei tarvitse stressata siitä, että se ei tiedä mikä sen paikka laumassa on. Pidemmällä tähtäimellä on hyvin stressaavaa eläimelle henkisesti, jos se joutuu irvistellen ja purren pitämään laumajärjestystä yllä lapasen omistajan käsissä, joka ei kykene koiraansa hallitsemaan. Nuo irvistelyt ja murisemiset eivät tosiaan lempeällä päättäväisyydellä ja namien kanssa mene ohi itsekseen vaan varsinin aloitteleva omistaja on kohta ihmeissään, että miten selviää arkipäivästä koiransa kanssa.

Tuossa juuri soittelin Elmerin ja Signen ainokaisen poikapennun omistajan kanssa. Pentu on hieman yli 8 viikkoa ja ollut viikon uudessa kodissaan. Omistaja on ensikertalainen villakoiranomistaja ja pentu murisee ja irvistelee silitettäessä ja nostettaessa. Ja käytös lisääntyy päivä päivältä. Ihanko vaan pokkana katselisitte tuollaista? Kyllähän käytöksen on puututtava ja pian. Pentu selvästi vaistoaa, että perheellä ei ole entisestään koirakokemusta ja kokeilee heti uudessa laumassa sitä, miten korkealle pääsee nousemaan. Täällä narttupennut pitivät pojun kurimuksessa, mutta nyt näitä purijoita ja murisijoita ei ole enää kiusana niin pentu näkee ihastuttavan temmellyskentän, uuden lauman potentiaalisena nousumahdollisuutena arvojärjestyksessä.

^ Mitkä tilanteet on pienen pennun kanssa niin vakavia, ettei niistä selviä muuten kuin selättämällä?

^Jos pentu kakista muista keinoista huolimatta vaan päivä päivältä käyttäytyy aggressiivisemmin, murisee, irvistelee ja käy kiinni tietysissä omaan koskemattomuuteen liittyvissä tilanteissa (pennun nostaminen syliin, luun poisottaminen, pannan kaulaan laittaminen, turkinhoito) ja käytös ei ota laantuakseen normaalilla jämpteillä ja kokeneilla otteilla. Silloin selätykset on tehtävä ennen kuin pentu ehtii yli 3 kk ikäiseksi koska sen jälkeen se on myöhäistä. Käytös on siinä iässä jo juurtunut ja arvojärjestys muodostunut ja kotona asuu pikkupaholainen, joka tietää olevansa omistajiensa herra.

Kyllä pentua pitää pystyä silittämään ilman että se murisee ja irvistelee, vai eikö? Mitä itse tekisit?

Miten selitätte sen, että susi- ja koiralaumassa vanhemmat laumanjäsenet selättävät aggressiivisesti pentuja, voivat jopa purra jos pentu ei usko? Miten selitätte sen, että aikuiset sudetkin selättävät toisiaan ja samalla murisevat ja irvistävät? Turha kertoa minulle että sudet eivät näin tee kun olen omin silmin tuon nähnyt sillä seison vajaan 2 m:n päässä kun toinen susi selätti toisen (ja siitä rähinästä mitä dominoivampi susi piti, oli kyllä leikki kaukana), Kålmårdenin eläinpuiston susilaumassa, itse olin vielä aitauksessa sisällä siis . Minä haluan kuulla selityksen sille, että miksi koiranomistaja ei saa puhua pennulle sitä kieltä, jota se ymmärtää?

Meillä on vuoden sisällä ollut kahdet pennut, Almalla ja Signellä. Alma käsitteli pentuja varsin rajusti ja selätti usein. Pennut olivat varsin rauhallisia, eivätkä rähisseet ihmisille, uudessakaan kodissa. Signe on ollut lepsumpi mamma ja olen eristänyt isäkoiran (mielestä oli liian rajuotteinen pennuille) pennuista loppuajoiksi. Pennut uskalsivat räyhätä ihan eri tavalla minullekin kun Signe ei kurittanut niitä niin ankarasti mitä Alma omiaan. Tottakai se murisi ja irvisteli ja välillä otti pennun päänkin suuhunsa. Mutta ei juuri selättänyt.

johva kirjoitti:

^Jos pentu kakista muista keinoista huolimatta vaan päivä päivältä käyttäytyy aggressiivisemmin, murisee, irvistelee ja käy kiinni tietysissä omaan koskemattomuuteen liittyvissä tilanteissa (pennun nostaminen syliin, luun poisottaminen, pannan kaulaan laittaminen, turkinhoito) ja käytös ei ota laantuakseen normaalilla jämpteillä ja kokeneilla otteilla. Silloin selätykset on tehtävä ennen kuin pentu ehtii yli 3 kk ikäiseksi koska sen jälkeen se on myöhäistä. --- --- Kyllä pentua pitää pystyä silittämään ilman että se murisee ja irvistelee, vai eikö? Mitä itse tekisit?

Mun mielestä alle kolmen kuukauden ikäinen pentu ei käyttäydy aggressiivisesti. Se voi murista, irvistellä ja käydä kiinni, mutta mun mielestä kyse on enemmänkin kiihtymisestä, pelosta, uuden porukan sääntöjen testaamisesta tai virikkeiden hakemisesta, ja näihin auttaa pennun rauhoittaminen, asioiden rauhallinen ja jämpti toistaminen (kiihtymisellä ei varmasti saavuteta hyviä tuloksia esim. turkinhoidon tai hihnassa kulkemisen saralla) ja pennun ohjaaminen muihin puuhiin.

Mulle ei itselleni tulisi mieleenkään lähteä selättämään alle kolmen kuukauden ikäistä pentua, en vaan näe siitä seuraavan mitään muuta kuin haittaa, kaikki mahdolliset positiiviset vaikutukset ovat saavutettavissa muillakin keinoin.

Itse erotan kyllä kiihtymisen ja pelon dominassipohjaisesta nousuyrityksestä laumassa.

Etta on koira, joka on ensimmäiseni ja sen käsittely oli aivan kauheaa pentuna. Se ei antanut edes panna pantaa kaulaan tulematta ranteeseen kiinni. Olin lukenut Hallgrenin pehmomenetelmistä, yritin palkita herkulla oikeasta käytöksestä, yritin rauhoitella, vein aina haluamani päätökseen jne. En pelännyt pentua, olin jämpti, mutta ei siitä ollut mitään hyötyä, köytös paheni päivä päivältä ja päivä päivältä tuli esiin uusia tilanteita, missä pentu oli aggressiivinen. Eräs villakoiranomistaja sitten neuvoi minulle selättämisen ja käski samalla murista ja irvistää pennulle. Minulla oli 2-viikon kuluttua tuosta ohjeesta maailman kiltein ja ystävällisin koira ja käytös parani valovuoden verran jo sen ihan ensimmäisen selätyspäivän jälkeen, eli erittäin tehokas keino on kyllä tuo selättäminen minun mielestäni.

Etta on ollut koko ikänsä hyvin ihmisystävällinen ja helppo käsitellä kun sitä pentuna selätettiin. Turkinhoito alkoi heti sujua kuin tanssi (sehän ei tuota ennen antanut harjata tai leikata koneella yhtään, puri siis kädet ihan verille mm. koneella ajettaessa) kun muutaman kerran pöläytin kunnolla ja rähisin ja irvistin sille. Mitään haittavaikutuksia en ole huomannut, päin vastoin. Pennusta tuli kuin pieni enkeli tuon käsittelyn jälkeen. Pennun kuriin palauttamiseen meni noin 2 viikkoa, se aloitettiin 10-11 viikon iässä ja 3 kk ikäisenä ei ollut enää mitään ongelmia, eikä sellaisia jatkossakaan ilmennyt. Etta ei ole koskaan ollut mikään nujerrettu ressukka vaan nuoruusvuosinaan se oli valtavan energinen, tempperamentikas, ulospäinsuuntautunut ja todella kaikkeen tekemiseen ja yhteistyöhön motivoitunut harrastuskoira. Nythän se on tietysti jo höperö vanhus, rauhallinen ja tasainen.

Meillä muuten tuo Alma ei ole tainnut kuulla mistään, että alle 3 kk ikäistä pentua ei pitäisi selättää . Tähän lähelle jäi yksi pentu silloin Almalta ja sitä aina kun käytiin katsomassa niin Alma kohteli sitä todella rajusti ja pölisti pentua niin että omistajia alkoi ihan hirvittää.

Jos esim. urospentu jatkaa räyhäämistä uusille omistajilleen, niin aion kyllä suositella rajumpia otteita pentuun. Jos pentua ei aseta ajoissa ruotuun tulee siitä ongelmakoira, jonka käsittely on täysin mahdotonta aikuisiällä. Koira voi pahimmassa tapauksessa palautua käytöksen takia kasvattajalle ja sitten sille on mahdotonta löytää uutta kotia, koska kuka purevaa ja raivoavaa puudelia haluaisi?

Mitä haittaa mielestäsi selätyksestä voi dominoivalle pennulle olla? Olettaen tietysti että selätys tehdään tiettyyn käytökseen vastineena, pelokasta tai epävarmaa pentua ei tietenkään saa selättää.

Itse en ole huomannut minkään valtakunnan haittaa selättämisestä ja kokemukset ovat pelkästään positiiviset. Selätys on tuonut juuri sen tuloksen koiran käytökseen, mitä minä olen halunnut. Sekin minua vähän ihmetyttää, että miksi uusi omistaja ei saisi käyttää koiraansa sellaisia metodeja, jotka on aggressioon kokemuksen kautta todettu erittäin tehokkaaksi eli ongelma on mahdollista kitkeä heti pois päiväjärjestyksestä. Miksi saattaa omistaja sellaiseen tilanteeseen, että hän joutuu viikkokausia stressaamaan, suremaan ja olemaan sydän syrjällään siitä, millainen paholainen koirasta kenties tulee, jos kielletään kovemmat otteet, sen sijaan että saisi ja pystyisi pennustaan nauttimaan jos neuvotaan oikea tapa pistää pentu ruotuun.

Minulle ei ole selvinnyt se, että mitä pahaa selättämisessä oikein on? Miksi se on väärä tapa kasvattaa koiraa? Miksi koiranpentua ei saa kasvattaa samalla tavalla kuin emo tekisi? Luulisi nimittäin, että olisin huomannut jo tässä yli 15-vuoden harrastustaipaleeni aikana, jos selättäminen olisi koiralle jollain tapaa haitallista.

Mietin muuten sitäkin, että onko tosiaan villakoira rotuna mnnyt näyttelyjalostuksen tuloksena yleisesti niin lässyksi lapaseksi, että ihmisillä ei ole käsitystä ärtsymmistä yksilöistä ja niiden kasvatuksesta ollenkaan? Jos näin on, niin huolestuttavaa rodun kannalta . Minun on vaikea kuvitella, että yhdenkään kovapäisemmän pennun omistanut ihminen voisi puhua esim. selättämistä vastaan.

Itse olen ymmärtänyt, että koiran selättäminen fyysistä voimaa käyttäen ei osoita koiralle kuin sen että olet sitä voimakkaampi. Koira on selällään, mutta se ei ole oikeasti alistunut ja ajattelisin että ainakin pentu saattaisi alkaa pitää selättäjäänsä pelottavana ja väkivaltaisena, joka taas myöhemmin aiheuttaa luottamuspulaa ja lisää ongelmia. Koirien keskenhän jos toinen koira osoitaa alempiarvoisuutensa se heittäytyy itse selälleen, ilman että "vahvempi" koira välttämättä edes koskee siihen.

Miten tuollaisen pennun kanssa sitten tulisi toimia, siihen minulla ei ole vastausta. Itsekin kun oman murkun kanssa ollaan välillä vähän ongelmissa tottelemattomuuden kanssa Mutta se kyllä täytyy sanoa, että ei ole helppoa uusilla koiranomistajalla kun joka tutkimus ja koulutusmuoto kehottaa toimimaan eritavalla ja niistä pitäisi se itselleen sopivin löytää.

Minulla oli ennen Freddyä keskari narttu, joka ei ihan joka suhteessa ollut mikään unelmakoira. Sillä oli tapana tulla viereen silitettäväksi oikein syliin asti, mutta sitten se päättikin jossain vaiheessa alkaa irsvistelemään. Ilmeisesti hän vain halusi päättää, milloin hänelle sopiii silitykset. Minua se ei koskaan onneksi purrut, mutta muutamia vieraita kyllä pääsi joskus näykkäämään. Tämän nykyisen koiran kanssa olenkin vakaasti päättänyt, että kaikki tehdään "oikein" ja siitä kasvatetaan joka tilanteessa hyvin toimiva pikku otus, mutta mikä sitten on se "oikea" menetelmä? Siinäpä vasta pulma, mielenkiintoinen keskustelu tämä on joka tapauksessa

Meidän nykyinen pentu nyt n. 5kk on ollut aikamoinen purija ja murisija nuorempana. Kyllä siinä iskettiin hampaat harjaan ja koneeseen ja erityisesti käsiin, kun turkinhoitotoimia aloitettiin harjoitella 7-viikkoisena. Nyt kaikki sujuu todella mallikkaasti. Minulla on kokemusta erilaisista ja eri rotuisista pennuista (17kpl) jo vuosissakin useampia kymmeniä. Hyvin erilaisia ovat pennut olleet, pahin on repinyt housunlahkeet ja hihat sekä purrut jalat ja kädet haavoille ja mustelmille. Kaikista on kuitenkin tullut täysin kelpoja koiria.

Minusta on tärkeintä nähdä pennusta millaisella koulutuksella ongelma korjaantuu, mutta sen oivaltaminen voi olla ensimmäisen("kurittoman") pennun omistajalle vaikeaa. Minkäänlaisella satuttamisella ja kurittamisella asia ei korjaannu. Itsensä on hillittävä vaikka puremia tulisikin, ei saa suuttua itse, ei koventaa otteitaan, eikä pelätä. Minä olen pitänyt siitä kiinni mihin olen ryhtynyt, eli jos päätän harjata pennun harjaan sen päättäväisesti ja hellästi, vaikka se reijittäisi käteni vähemmän hellästi! Tuossa tilanteessa, kun lopettaa toiminnan kesken, niin pentu tietää miten seuraavalla kerralla ikävä homma loppuu heti alkuunsa Hammasta vaan vahdilla

Meillä 2-vuotias keskari on hoitanut selättämisen pennulle todella hyvin ja kärsivällisesti. Kyllähän pentu on sen hermoja koetellutkin ihan mahdottomasti, mutta jossakin vaiheessa pentu menee kärsivällisyyden yli, ja silloin se kiepautetaan selälleen rauhoittumaan. Selätys näkyy rauhoittavan pennun hyvin ja se siirtyy tekemään muuta, jättäen vanhemman koiran rauhaan aika pitkäksi aikaa.

Kurittoman pennun selälleen kääntäminen ja hetken sitä siinä pitäminen toimii varmaankin tietyn luonteisille pennuille. Toiset siitä vaan saavat lisää raivoa, ja ryntäävät entistä päättäväisemmin kimppuun heti vapauduttuaan. Itse olen kokeillut selätystä yhdelle meidän pennuista (nyt 13v). Sillä selätys toi vain raivoa lisää

	johva kirjoitti:
	Miksi koiranoistaja ei saisi puhua koiralle sitä kieltä, mitä nimenomaan koira ymmärtää

Siksi, että me emme ole koiria/susia. Siksi ettemme osaa sitä kieltä 'oikeasti' 150% sti. Toki voi alkaa ihminen voi tehdä itsensä hölmöksi ja alkaa irvistellä, nuoleskelemaan huuliaan, haukotella, haistella toistensa takapuolia ja yrittää "puhua" koiraa.

Siträpaitsi Ei se selättäminen elukoitten keskenkään mee niin et toinen vippaa painiotteella toisen selälleen.
Harva tappeleva koira alistuu. Yleensä (en tiedä johvan näkemistä susista) vaan oma kohtaisesti erilaisia koiria pitkään ja paljon seuranneena , jos toinen koira alistuu selälleen toiselle. Se 'toinen' edes harvoin koskee "selätettyyn" koiraan.

Koiraa ei voi väkisin voimakeinoin alistaa, oikee alistuminen tapahtuu koiran itse alistuessa. Syvältä mun mielestä kaikin puolin. Henkinen yliote kamraatit on poikaa. Mä en oikein ymmärrä näitä johtajuuden esityksiä koirille. Oikeen kunnon vahvan johtajan ei tarvi kertoo millään vippaskonsteilla, se selvii kun tämmönen astuu paikalle ilman temppuja.


Mä sen verran tiedän koirista etten rupea niitä selättelemään
Eikä mun koirien tarttee mulle alistua, niide pitää vaan tietyllä lailla mua kunnioittaa

"Sitäpaitsi Ei se selättäminen elukoitten keskenkään mee niin et toinen vippaa painiotteella toisen selälleen.
Harva tappeleva koira alistuu. Yleensä (en tiedä johvan näkemistä susista) vaan oma kohtaisesti erilaisia koiria pitkään ja paljon seuranneena , jos toinen koira alistuu selälleen toiselle. Se 'toinen' edes harvoin koskee "selätettyyn" koiraan":
Henni kirjoitti.

Noin meilläkin näyttää vanhemman koiran ja pennu kesken menevän. Harvemmin vanhempi koira koskee lainkaan pentuun. Pentu kiepauttaa itsensä selälleen, kun tajuaa vanhemman eleistä ja äänestä menneensä liiallisuuksiin kiusanteossaan ja puremisessaan. Aikamoista ärinää ja rähinäähän se niiden keskinäinen peuhaaminen on toisinaan - sivusta seurattaessa

	johva kirjoitti:
	Mietin muuten sitäkin, että onko tosiaan villakoira rotuna mnnyt näyttelyjalostuksen tuloksena yleisesti niin lässyksi lapaseksi, että ihmisillä ei ole käsitystä ärtsymmistä yksilöistä ja niiden kasvatuksesta ollenkaan? Jos näin on, niin huolestuttavaa rodun kannalta

Mä olen enemmänkin huolissani siitä, jos villakoiran (tai minkään muunkaan rotuisen pennun) kanssa saa tosissaan "käyttää kovia otteita", jotta alle kolmen kuukauden ikäinen kakara saadaan ruotuun. Keskarillahan on siinä vaiheessa painoa pari hassua kiloa, ja se pitäisi saada rauhoittumaan ihan vaikka syliin nappaamalla, eikä tervepäisellä pennulla ole mun mielestä vielä tuossa iässä mitään oikeaa ihmisiin kohdistuvaa aggressiota tai "kovia otteita" vaativaa dominanssia. Jos pentu tappelisi viikosta toiseen vaikkapa turkinhoidon kanssa, miettisin enemmänkin, miten tilanteesta saadaan pennulle mukavampi kuin lähtisin jo ennestään vastahakoista pentua selättelemään. Villakoiran elämästä kuitenkin kuluu huomattavasti keskivertopiskiä enemmän aikaa puunaamiseen, niin on varmasti koiran kannalta mukavinta, että se voi suhtautua tilanteeseen rennosti ja luottavaisesti.

Eilen viimeksi useamman tunnin kuusiviikkoisia, ihan mukavan luonteikkaita, kontaktinhakuisia ja sukassa roikkuvia pentuja pallutelleena olisin kyllä ollut äärimmäisen huolissani, jos niiltä olisi tosissaan tullut hammasta tai ne olisivat osoittaneet pelosta tai mistä tahansa johtuvaa aggressiivista käytöstä ihmisiä kohtaan.

Mutta ehkä mä olen nähnyt vain näitä piloille jalostettuja lapasia.

	Lainaus:
	Minun on vaikea kuvitella, että yhdenkään kovapäisemmän pennun omistanut ihminen voisi puhua esim. selättämistä vastaan.

Mä taas Hennilän () malikoita ja bouviereja useampia päiviä kerrallaan hoitaneena ottaisin mieluummin selkääni kuin lähtisin testailemaan, toimivatko mun selättämismetodit, ja miten hyvin ko. koirat sen jälkeen katselisivat mua omassa kodissaan (tai muuallakaan). Hyvin oon pärjännyt ilman, ja ilmeisesti on Hennikin.

^No, tuosta voidaan johtaa johtopäätös, että meillä ei yksikään näistä mustista ole sitten tervepäisiä kun ovat olleet pikkuisena aggressiivisia . Höpö höpö sanon minä, ihania ovat luonteeltaan aikuisena ja täpäköitä harrastuskoiria ja hyvin tasapainoisia kavereita Itse pidän aika luonnollisena jos kuusiviikkoinen pentu ärisee ja rähisee. Ei tuo ole mitenkään epätavallista saati huolestuttavaa

No, itse en kuitenkaan selätyksestä ja sen suosittelemisesta luovu (toki pennunostaja saa tehdä itse miten parhaaksi kokee), koska se on helppo ja nopea konsti saada pennusta pikkuinen enkeli ja itselläni on vain positiivisia kokemuksia. Siedättäkööt muut kädet verillä kuukausi kaupalla koiriaan, minä en, kiitos vain kun on parempi ja pennulle ymmärrettävämpikin tapa hoitaa homma kotiin, jos alkaa ärinät pahenemaan lieventymisen sijasta Pennulle se nimenomaan on tilanne, jossa näytetään sekä fyysinen että henkinen ylivalta. Varma johtaja ei suvaitse pennun nenille hyppimistä vaan näyttää missä kaappi seisoo. Kun tämän tekee sille aivan pienenä saa seuraavat 15-vuotta nauttia helposta ja kivasta harrastuskaverista.