Juuri tuohon kirjoitukseen pohjautuu päätökseni kastroida urokseni. Jotenkin tuo juttu vaan loksahti omiin arvoihini, vaikka aika tiukkaa/jyrkkää tekstiä onkin. Itse kannatan tuota luonnonvalintaa.

Mä olen periaatteessa samoilla linjoilla Kareksen kanssa, mutta toisaalta käytännössä aika harva kasvattaja voi tuota toteuttaa. Kareksella on suuri määrä koiria mm sijoituksessa ym (Chicchoix tiimi) jolloin on mahdollista valita jalostusmateriaaliksi vain nämä elinvoimaiset yksilöt. En siis väitä että suuri jalostusmateriaalin määrä olisi huono asia, vaan se on mielestäni hyvä (etenkin jos koirat elävät sijoituksessa muualla eli kotioloissa), mutta kaikilla tällaistä mahdollisuutta ei ole. Ihan loputtomiinkaan ei kotiin voi koiria ottaa ja sijoituskoiran ottajiakaan ei joka oksalla kasva.
LIsäksi jos koirat (esim toyvillakoirat) tekevät vain 1-3 pentua niin karsi siitä sitten. Eli onnistuu paremmin roduissa jotka synnyttävät isoja pentueita (tietysti voidan sitä ihmetellä miksi pentuja syntyy vaan muutama, kuten Kares tossa artikkelissa sanoi).

Tuo sen loppulause siitä, että tyyliin ne joilla ei ole 15 vuoden kasvatuskokemusta ja samasta linjasta viittä sukupolvea ovat pelkkiä kirkasotsaisia jeesustelijoita joiden pitäisi pitää suunsa kiinni jalostusasioissa, sai karvani pystyyn. Kun näinhän tämä ei tosiaan ole. Käytännön pennutuskokemus ja tuotettujen pentueiden määrä ei aina korvaa todellista tiedon ja taidon määrää ja laatua ja hyvää kasvatusetiikkaa. Saa kai sitä sarjatuotantona suoltaa pentuja vaikka 40 vuotta, mutta silti, vaikka kokemusta käytännön asioista on, voi järki puuttua pelistä kokonaan. Toiset hankkivat tiedon kantapään kautta suoltamalla maailmaan pentueita kuin turkin hihasta, toiset valmistautuvat seuraamalla intensiivisesti jalostusasioita ja kouluttautumalla ja ottamalla hissukseen kasvatuspuolella ennen kuin säntäävät sun päin tehtaamaan otuksia.