^ No joo Riikka, ei varmaan kenenkään elämä voi ihan täysin stressitöntä elämää olla
Netin välityksellä on kyllä hankala neuvoa, mutta en siis tarkottanut että ketjun aloittajan koiralle maahan painaminen auttaa, mutta mun ex-ADHD tapaukselle se auttoi. Iiriksen toiminnassa ei oo ikinä kyse ollut pelosta (se ei ole pelännyt kuin Volvo merkkisiä autoja sillon koirien pelko-iässä) vaan siitä että se Johannan kertomalla tavalla kiusaa mua (noi Signen puuhat kuulostaa niiiiiin tutulta). Nykyään onneksi sitä ei enää tapahdu kuin ajoittain, ja se on omasta mielestäkin jo huvittavaa, silloin kun oli väsynyt pikkupennun omistaja niin touhusta oli hauskuus kaukana.

Kaikken paras tossa aloittajan kuvaamassa tapauksessa olisi jos joko ongelmakoirakouluttaja tai sitten kokenut ja "oikeat" metodit hallitseva koiraihminen (kukakin päättäkööt mitkä on ne oikeat metodit, mutta mä tarkotan näillä tassä esim noita Riikan, tulppiksen ja Sadun mainitsemia asioita) pääsisi paikalle...

^^No, jos pentu rähisee ja irvistelee aikuiselle koiralle niin tasan taatusti tämä ojentaa sitä aggressivisesti ja selättää pennun. Itse olen sinusta vaikutteita saaneena käsitellyt nuorinta koiraani varsin pehmeästi . Päätin kokeilla tähän pentuun hieman pehmeämpää tekniikkaa. Sille ei koskaan olla oltu suoranaisen "julman" aggressiivisia saati selätetty toisin kuin vanhimmaiselle koiralleni saman ikäisenä. Etalle ei olisi taatusti 6-7 kk:n vanhana enää tullutkaan mieleen murista, jos siirretään sohvalla tai nostetaan syliin. Nämä murinat loppuivat jo 3 kk:n ikäisenä, vaikka se oli jopa aggressivisempi pienenä kuin tämä nuorin. Tuo uusin pentu, jos olisi saanut muutaman kunnon selätyksen niin ei taatusti murisisi sekään, mutta tämä "lempeä siedätystaktiikka" ei totisesti ole yhtä tehokas .

Lisään vielä sen, että pentu koiralaumassakin vaistoaa sen kuka on varma johtaja. Etan ja Elmerin ei ole tarvinnut kuin kerran räyhähtää pennulle ja pyöräyttää se selälleen niin se kunnioittaa näitä automaattisesti (molemmat ovat erittäin itsevarmoja ja dominoivia koiria). Ei härki eikä härnää niitä. Varsinkin Ettaan se suhtautuu kuin tämä olisi jokin huonekalu. Sensijaan epävarma ja alistuvaluontoinen Rullis päivästä toiseen irvistelee, sylkee, näyttää kieltään, rähähtelee ja haukahtelee vihaisesti mutta pentu härkkii ja kiusaa sitä tästä huolimatta säälimättä ja sinnikkäästi, uupumatta aamusta iltaan, vaikka irvistely on jatkunut jo kohta 6 kk. Härkkiminen alkaa heti aamulla kun päästään jalkeille Minä luulen, että tässä sippehannelen tilanteessa on käynyt vähän samalla tavalla kuin Rulliksen ja Signen välillä, eli sippehannele on irvistellyt ja murissut koiralle (kuten rulliskin tekee signelle), mutta häneltä on puuttunut tietty itsevarmuus, jonka koira vaistoaa ja siksi se ei ole moksiskaan sippehannelen ärinöistä ja hyökkäyksistä.

^Ongelmakoirakouluttajista puheenollen. Vaikka itse en ole kauhean innostunut Vilanderista, mutta noin pahaksi päässeen tapauksen kanssa Vilanderin neuvoista voisi olla hyötyä. Vilanderhan on nimenomaan erikoistunut korjaamaan koiria, jotka dominoivat omistajiaan erittäin aggressivisesti. Vilanderilla on oma palstakin netissä. Tässä on hänen kotisivut:

Only registered users can see links on this forum! Register or Login on forum!

ja vasemmasta sivulistasta löytyy myös linkki keskustelupalstalle. Myös sieltä voit etsiä vinkkejä ja me yritämme niitä myös antaa sinulle täällä.

Ja sitten on myös Janita Leinonen. Häntäkin voisit sippehannele kokeilla:

Only registered users can see links on this forum! Register or Login on forum!

Riikka kirjoitti:

Sen sijaan kannattaa katsoa koiran todellista käytöstä, jolloin ratkaisujakin on helpompi löytää. Positiivisen rankaisun käyttäminen (maahan painaminen jne.) pelkotilanteissa on kovin huono idea, sillä pelot yleistyvät kovin helposti emmekä me ihmiset voi olla varmoja mihin koira vetää mielleyhtymän rankaisuhetkellä. ... Koiran elämästä tulee ennalta arvaamattomien ikävien asioiden välttelyä -> turhaa ja voimakasta stressiä.

Ei tässä minun mielestä ole pelosta kyse. Aloittajan koira kun joskus pitää rapsuttelusta, joskus ei, joskus antaa trimmata ja joskus ei. Pelko myöskin "elää" aika usein, eli pahenee. Jos koira oikeasti pelkäisi trimmaamista, se esittäisi muitakin stressin merkkejä: läähätys, tärinä, pää & häntä alhalla, rauhoittavat eleet, vingahtelu jne. Näistä aloittaja ei maininnut. Jos kielto ajoitetaan juuri siihen, kun koira purisi sekunnin päästä, osaa se oman kokemukseni mukaan yhdistää sen juuri siihen toimintaan. Ja jälleen kerran rangaistusta edeltää se sanallinen kielto.

Aika harvoin aggressioon tarvitsee vastata aggressiolla. Siis jos aggressio määritellään fyysiseksi kontaktiksi, jossa osapuolet käyttävät kipua aiheuttavia voimakeinoja päästäkseen päämääräänsä. Eikä kannatakaan, koska joko koira ei "tajua" jääneensä alakynteen yhteenoton päätyttyä, sille jää jotain hampaankoloon, se menee puolustusvietille (taistelee henkensä edestä: puremisriski), tai vain päättää antaa alempiarvoiselle ihmiselle opetuksen (puremisriski!).

Aikuinen koira on 3-vuotiaan lapsen tasolla. Koira voitetaan oveluudella ja jämäkkyydellä, ei väkivallalla. Dominanssiallergisille tämä voisi tarkoittaa sitä, että koira vastaa ihmisen asettamaan pieneenkin paineeseen väistämällä. Kun koira väistää, paine poistuu. Tärkeintä tämäntyyppisten koirien käsittelyssä on se, ettei koira saa tahtoaan läpi kun se uhkaa käyttää hampaitaan.

Pelkoaggressio on niin silmiinpistävän erilaista mitä nämä dominanssiaggressiot, että yleensä kokemattomampikin koiranomistaja erottaa kummasta on kyse.

Mielestäni on päivänselvää, että sippehannelen koira yrittää asettaa tottelemattomia laumanjäseniä ruotuun ja sen se tekee näyttämällä hampaita ja puremalla, jos alempiarvoiset emäntä ja tytär eivät sitä usko. Selasin sippehannelen aiempia viestejä ja sieltä kävi ilmi, että koira on rähissyt jo neljänkuukauden ikäisenä hoidettassa niitä kropan osa-alueita, jotka ovat sille pyhempiä. Eli tyypillinen tilanne monella villakoiranpennulla. Erittäin dominoiva pentu kokeilee näitä niksejä omistajiin heti alkuun ja jos omistaja antaa tämän jatkua on se aikuisena aivan mahdoton, kuten on nyt käynyt. Lisäksi aiemmista viesteistä kävi ilmi, että pentu on ollut raju puremaan ja hyökkimään ns. leikilläänkin ja pienenä. Kaikki hyvin tyypillistä käytöstä dominoivalle ja kovaluontoiselle pennulle. Alistuva ja pehmeä pentu ei välttämättä paljon edes leikillään pureskele tai jos pureskelee uskoo kyllä kertakiellosta ja nätistä puhuttelusta.

Voi kiitos monista ja perusteellisista vastauksistanne. Nyt en ehtinyt lukea edes niitä kiireen vuoksi kunnolla, mutta mutustelen ja pistän mieleeni, kun tässä joku päivä otan aikaa.

Äkkiä jos jotain tässä heitän, niin kyllä olette oikeassa dominoiva herranketku se koira on.

Muta ei meillä nyt joka päivä tapella koiran kanssa, tuskin sillä mitään stressiä on, ja liikuntaa se saa melki joka päivä kilometritolkulla.

Olen myös yrittänyt siedättää koko sen elämän sitä tuohon hoitamisasiaan. Eli käpälöitten aina sylissä sen jalkoja, ei mitään ongelmaa, mutta kun otan minkälaisen harjan vaan, se rutina alkaa. Tänään harjasin koko koiran sylissäni ja kyllä se pientä kurnutusta piti aina takapään ja jalkojen kohdalla. juttelin sille vaan mukavia ja lupasin karkkia (se kyllä ymmärtää puhetta jonkinverran) kai se vähän auttoi. Koira ei meillä saa koskaan mennä sänkyyn eikä sohvalle, vain nojatuoliin se otetaan syliin.

Niin ja jotain hyvääkin: se antaa oikein hyvin putsata silmät, harjata muut osat kuin ikävät osat , joka kerta antaa tassua ja istuu kun saa ruokaa, ei hypi vasten, jos ehtii kieltää, korvakarvojen nyppimisessä ei murise, mutta kiemurtelee kuin korkkiruuvi, kynnet antaa leikata leikiten, ja ajaa koneella kuonon ja muut kivat paikat, jalkojen ajelu on vaikeaa yksin, kun se koko ajan nuolee sitä konetta ja kuono on edessä ja joskus on tullut haavakin kieleen kun se lipittää niin nopeaan.....

Koira ei muuten vieläkään tuhannesta lenkistä huolimatta seuraa vierellä , vaan vetää. voi voi.

Mutta luen tarkemmin runsaat neuvonne ja palaan asioihin paremmalla ajalla.
KIITOS TEILLE!

^Toivottavasti et mene aivan sekaisin näistä neuvoista . Meitä on niin monta eri koulukuntaa tällä foorumilla. Itse en edusta mitään vanhanaikaista palveluskoirakurimusta, todellakaan, mutta uskon esim dominanssiteoriaan toisin kuin vaikkapa Riikka. Minulle koira on suden tapaan hierarkiaeläin. Riikka on jo tarjoutunut auttamaan yksityisestikin eli jos asut helsingin alueella, niin jotain apua on jo saatavilla

MUOKS: Suosittelen vetovaljaita vetämisen lopettamiseen. Meillä Rullis kiskoi kieli sinisenä ekat kaksi vuotta, kunnes ostin valjaat ja vetäminen loppui siihen. Rullis ei ole erityisen älykäs koira, joten uusien asioiden opettelu oli hänelle varsin hidasta. No, kyllä Elmerikin innostuksissaan kiskoo, mutta uskoo, jos sanon, että lopettaa. Tuo toisten koirien räkyttäminen pitäisi kyllä saada koiraltasi pois. Jatkan paremmalla ajalla vinkkien latomista taas tähän ketjuun

Saanko muuten kysyä minkä värinen ja niminen (virallisesti siis) sinun koirasi on ?

	johva kirjoitti:
	Suosittelen vetovaljaita vetämisen lopettamiseen.

Veto- vai vedonestovaljaiden? Vedonestovaljaat on nimittäin se vihoviimeisin kasvatusväline. Aivan liian moni koira repii kipua pakoon, kun nahka- tai nailonnarut ovat hinkanneet kainalot aivan verille.

Meillä aivan ykkönen vetämisen estämiseen on ollut flexi. Koiralla ei ole tarvetta vetää, kun sen liikkumissäde on 10 metriä.

Mikäli koira tosiaan ei pelkää trimmausta (tai trimmausvälineitä!), ottaisin ehdottomasti avustajan pitämään koiraa päästä kiinni. Koira on paikallaan trimmauksen ajan, eikä sen anneta kääntää päätä kohti trimmaajaa/hoitajaa. Lopuksi suuret namit ja kehut. Todennäköisesti koira jossain vaiheessa kyllästyy yrittämään napsimista ja avustaja voi olla ensin paikalla, mutta pitämättä kiinni. Vähitellen avustajan paikkaa siirretään kauemmas ja kauemmas, kunnes avustajalle ei enää ole tarvetta. Jos koira missään vaiheessa alkaa napsia, avustaja palaa paikalle ja suunnitelmassa siirrytään askel taaksepäin.

Tätä keskustelua lukiessani tulin kyllä siihen tulokseen, että villakoira ei ole kyllä mikään alottelian koira.Tiedän monta perhettä jolla on ollut ongelmia varsinkin uros villakoiran kanssa.
Täytyy kyllä tunnustaa että omat koirat ovat vähän aloittajan koiran kaltaisia. Viivi kiskoo hihnassa ihan hyppien kahdella jalalla. Samoin kyllä Ninni kun menee hajujen perässä eikä kuule käskyjä. Petra ei kyllä kisko,mutta sen ei ehkä tarvi kun on ainut joka kulkee fleksissä. Mitään käskyjä en näille kahdelle nuoremmalle en ole opettanut. Kaikki mitä niiltä vaadin ovat oppineet ihan rutiineista. Esim.luoksetulon. Petra ei edes osaa istua käskystä . Petra oli varsinkin nuorempana hirveä ärisijä kun kampasin sen jalkoja . Noihin ärinöihin vaan en puuttunut, jatkoin vaan hommia. Nyt on tainnut pari pesukertaa mennä niin ettei yhtään ärinää ole kuulunut. Viivi nuorempana ärähti kun se nukkui ja joku töni. Se on mennyt ohi ihan itsestään siihen puuttumatta. Samaa kyllä tekee Petra mutta en siihen mitenkään ole puuttunut. Mistään pelosta tai vihisuudesta ei kyllä taida olla kyse kun koskaan eivät ole yrittäneet purra. Ehkä ne on ytittänyt saada otetta siinä onnistumatta. Monestihan siinä käy niin että ensimmäisen ärinän jälkeen homma jää siihen ja koira on saanut vallan.

^Luin cicci tekstistäsi ekan lauseen ja olen erittäin samaa mieltä. Hyvä villakoira ei saakaan olla aloittajan koira. Silloin on tempperamentissa ja muussa kyllä jotain pielessä.

nyyh mä olin täysin aloittelija kun otin Iiriksen ja ei siitä mun mielestä oo tullu täyttä lurjusta eikä sen tempperamenttikaan nyt ihan väärä ole...

^^ Sori, mutten voinut olla näin villispiirien lisäksi paljon PK-koirien kanssa pyörineenä naureskelematta tolle kommentille. Mikä ominaisuus hyvässä villakoirassa tekee siitä aloittelijalle sopimattoman? Mä käsitän aloittelijaksi ihmisen, jolla ei ole aiemmin ollut koiraa, mutta joka on valmis ottamaan asioista selvää ja tarpeen tullen pyytämään apua (mieluiten ennen kuin on liian myöhäistä). Tyhmät ihmiset ovat asia erikseen, mutta niitä nyt löytyy yhtälailla niin aloittelijoista kuin kokeneistakin.

Teidän pitäisi tutustua malikoihin ja mäyräkoiriin. Mä olen ainakin päässyt Jaron, jota pidän luonteen puolesta erittäin hyvänä puudelina jopa harrastusominaisuuksia ajatellen, kanssa ihan kaikesta niin paljon helpommalla kuin meidän aiempien koirien kanssa.

(Ja tällä kommentilla ei ole mitään tekemistä aloittelijan tilanteen kanssa, musta tuntuu vaan tosi oudolta, jos villakoiraa aletaan yleisemminkin markkinoida jotenkin vaikeana ja aloittelijalle sopimattomana rotuna.)

Mun eka koira oli isovillakoira eikä sen temperamentissa tai siinä muutenkaan kyllä mitään vikaa ollut, koira silti toimi kuin ajatus nuoresta iästä asti. Koska se sai elää vain 5-vuotiaaksi, pidän itseäni edelleen melko aloittelijana tämän uudenkin (n. 5kk) koiran kanssa. Senkään kouluttamisessa tai esim. turkinhoitoon opettamisessa ei kyllä ole ongelmia ollut enkä usko isommin tulevankaan, sen verta kuuliainen hemmo on kyseessä ja periksiantamaton emäntä vastassa. (Turo kyllä pienempänä yritti kovasti ettei sen naamaa olisi saanut ajella, mutta tein sen aina loppuun asti vastustelusta huolimatta eikä se nykyään ämpyile vastaan. Halusin vaan sanoa, että ei tämä koira nyt ole ihan helpoimmasta päästä ollut. Edestakaisin heiluvan pään ajeleminen ei minusta helppoa ole.) Kilttihän tuo kyllä on.

Kyllä minusta vähintään yhtä iso merkitys on sillä, miten ja ylipäänsä kouluttaako (perusjutut) ja totuttaako koiraansa erinäisiin villakoiran elämään kuuluviin asioihin, kuin villakoirayksilön ominaisuuksilla tai luonteella itsellään. Koirat vaan on erilaisia kuten me ihmisetkin ja eri koiriin pitää soveltaa eri koulutustapoja jne.

Ihan perusvillis ei ole vaikea, toki riippuu omistajan asenteesta, miten koiraan suhtaudutaan ja miten se uudessa kodissa kasvatetaan. Johonkin perustossu-ysiryhmäläiseen verrattuna keskiverrossakin puudelissa on enemmän potkua ja esim. terävyyttä. Silti, Saanaa myötäillen, villakoira ei ominaisuuksiltaan edes etäisesti hätyytä malinoiseja tai vaikka espanjanvesikoiria.

Se, missä monesti mennään ehkä vikaan, on jalostusvalinnat ja tietämättömyys jalostuskoirien luonteenominaisuuksista. Tällöin aikaansaadaan pahimmassa tapauksessa koiria joista ei ole oikein mihinkään (seuraksi, harrastuksiin) tai kenenkään iloksi.

Kyllähän villakoiran rotumääritelmässäki muistaakseni sanotaan että se on miellyttämisenhaluinen koira koska seurakoirahan se nykyään on. Siksi minäkään en tajua miksei villakoira muka sopisi ekaksi koiraksi. Kyllä se minun eka (villa)koira mulle sopi ku nenä päähän.

Luonteisiin pitäisi enemmän kiinnittää jalostuksessa huomiota. Tuntuu välillä, että muu ei kasvattajia kiinnosta kuin ulkomuodolliset ominaisuudet, luonteesta viis.

Tyhmiä ihmisiä todellaki löytyy niin kokeneiden ku kokemattomien joukosta. Mutta onko ne pienemmät villakoiran kokomuunnokset sitten jotain piruja, kun ne ei kerta jonkun mielestä sovi ekaksi koiraksi? Mulla kun on vaan kokemusta isoista. Ei kai niitä pienempiäkään ole ollu tarkotus jalostaa äkäpusseiksi jotka ei usko ketään tai mitään, niinku välillä kuulostaa tätä palstaa lukiessa. Ja jotkut tuntuvat vieläpä suosivan näitä "reikäpäitä" jalostuksessakin. Ei nuo tapaukset mun mielestä kovin miellyttämisenhaluisilta tai omistajaansa/laumaansa kiintyneiltä kuulosta.

Ehkä minun pitäisi kuvailla vähän laajasanaisemmin ajatustani. Tosiasiahan on kuten saana sanoo, että aloittelija voi olla hyvinkin paljon topakampi ja perehtyneempi kuin moni useamman koiran omistanut. "Aloittelijalla" tässä yhteydessä ehkä tarkoitan juuri sellaista henkilöä, joka kokee olevansa epävarma ja haluaa mahdollisimman kiltin ja rauhallisen ja hyvin helpon lemmikin. Silloin turvallisempi valinta voisi olla joku tiibetinspanieli, kavaljeeri tai mopsi joilla ei suuremmin ole viettejä, terävyyttä ja ovat hyvin helposti käsiteltävissä ja peruskoulutettavissa. Varsinkin tipsut ja mopsit on jalostettu puhtaasti seurakoiriksi, sen sijaan villakoira on alumperin vesikoira kuten perrokin. Villakoira on historialtaan siis käyttökoira. Tipsut ja mopsit on valittu "jatkoon" ennemminkin rauhallisuuden ja paijausarvon perusteella jalostuksensa historiassa. Ne ovat puhtaasti seurakoiria.

^Eivät dominoivat ja aktiiviset villakoirat mitään reikäpäitä ole vain verrattomia ja rakastettavia harrastuskoiria, jos ne osataan ohjata pennusta pitäen perheen hierarkiaan ja sääntöihin oikein. Alistuvat ja pehmeät lepsukat eivät paljon harrastusareenoilla säväytä.