^Kait se on yleinen oletus, että mitä pienempi villa, sen hurjempi ego sillä on. Tai en tiedä egosta, mutta ainakin tietyllä tapaa vähän vinoutunut luonteenpiirteiden suhde; karkeasti yleistäen "parhaissa harrastuskoirissa = keskareissa" on nk. isoegoisia koiria, mutta niiden luonne on tasapainossa. Toivottavasti tuo oli ymmärrettävää.

Pienemmistä ei välttämättä haluta sen ihmeempiä piruja kuin isoistakaan, mutta tokihan pikkuperkuleen hallitseminen ja sen aiheuttamien vahinkojen paikkaaminen on simppelimpi homma kuin ison. Tällöin pienempien muunnosten edustajille saatetaan arkikäytöksessä ymv. sallia käyttäytymismalleja (jotka eivät toki periydy) ja luonteenpiirteitä, jotka isoilla olisivat huomattavasti haitallisempia. Jos puhutaan esimerkiksi luonteenpiirrejoukosta, joka näkyy dominanssina (ja joka ainakin jossain määrin periytyy), on pienikokoisen dominoivan koiran fyysinen hallinta helpompaa kuin ison, eikö?

	Lainaus:
	Luonteisiin pitäisi enemmän kiinnittää jalostuksessa huomiota.

Niinpä. Meillä on kuitenkin käsissä seurakoirarotu, jonka pääasiallinen tehtävä on tuoda iloa ihmisten elämään. Utealias ja elämäniloinen eläin, ei pelkopurija, ei ylidominoiva sika, ei turhan terävä housunpuntin retuuttaja. Yksinkään kasvattaja ei ole niin kaikkivoipa, etteikö maanantaikappaleita syntyisi, mutta lähtökohtaisesti jalostusmateriaali pitäisi valita niin, että surullisimmilta tapauksilta vältyttäisiin.

Myönnän itse ihastuneeni juuri näihin "housunpunttikoiriin"

>>Ehkä minun pitäisi kuvailla vähän laajasanaisemmin ajatustani. Tosiasiahan on kuten saana sanoo, että aloittelija voi olla hyvinkin paljon topakampi ja perehtyneempi kuin moni useamman koiran omistanut. "Aloittelijalla" tässä yhteydessä ehkä tarkoitan juuri sellaista henkilöä, joka kokee olevansa epävarma ja haluaa mahdollisimman kiltin ja rauhallisen ja hyvin helpon lemmikin. Silloin turvallisempi valinta voisi olla joku tiibetinspanieli, kavaljeeri tai mopsi joilla ei suuremmin ole viettejä, terävyyttä ja ovat hyvin helposti käsiteltävissä ja peruskoulutettavissa. Varsinkin tipsut ja mopsit on jalostettu puhtaasti seurakoiriksi, sen sijaan villakoira on alumperin vesikoira kuten perrokin. Villakoira on historialtaan siis käyttökoira. Tipsut ja mopsit on valittu "jatkoon" ennemminkin rauhallisuuden ja paijausarvon perusteella jalostuksensa historiassa. Ne ovat puhtaasti seurakoiria. <<Tiedet>>^Eivät dominoivat ja aktiiviset villakoirat mitään reikäpäitä ole vain verrattomia ja rakastettavia harrastuskoiria, jos ne osataan ohjata pennusta pitäen perheen hierarkiaan ja sääntöihin oikein. Alistuvat ja pehmeät lepsukat eivät paljon harrastusareenoilla säväytä.<<

Kaikki eivät halua villakoiriaan virallisille harrastusareenoille. Itsellä on ajatuksena ruveta kokeilemaan jäljestystä Turon kanssa kunhan se on kasvanut isoksi, koska siihen olisi nyt hyvä mahdollisuus, kun seutumme ko. harrastuksen vetäjä asuu saman kadun varressa ja on meitä siihen kysellytkin. Tuo kun on ollut selvästi kiinnostunut hajuista jo ihan pienestä asti. En kyllä usko että sitä(kään) harrastusta haittaa, vaikka se ei luonteeltaan ole mikään päällepäsmäri riiviö. Ilopilleri vauhtiveikko paremminkin, aina valmis kaikkeen.

"Pehmeät lepsukat" eivät varmasti ole parhaita harrastuskoiria jos kunnianhimoisesti haluaa harrastaa, mutta saattavat ne silti omia ihmisiään säväyttää ja kelvata niille juuri sellaisina kuin ovat.

	johva kirjoitti:
	Myönnän itse ihastuneeni juuri näihin "housunpunttikoiriin"

Ehkä tuota ilmaisua olisi pitänyt selventää tai ainakin tehostaa. Housunpuntinretuuttamisessa ei sinänsä ole mitään väärää, jahka se on hallinnassa ja kyse on taistelutahdosta ja koira on tasapainoinen. Sitten kusee, kun kyse on yliterävästä otuksesta, jonka aggressio purkautuu vääriä reittejä. Gyl mägin diggailen suunnattomasti "käyttövilliksiä" (senhän sä varmaan Johanna jo tiesitkin ) ja voisin pölliä jok'ikisen tervepäisen villan näihin nurkkiin luhimaan... Sitä paitsi, lähestulkoon jokainen ominaisuus, mikä hyvälle "käyttikselle" siunaantuu, ilostuttaa myös ihan perus seurasessen omistajaa: toimintakyky (uteliaisuus, rohkeus), taistelutahto (leikkimisenä näkyy)... jne.

	Lainaus:
	Eivät dominoivat ja aktiiviset villakoirat mitään reikäpäitä ole vain verrattomia ja rakastettavia harrastuskoiria, jos ne osataan ohjata pennusta pitäen perheen hierarkiaan ja sääntöihin oikein. Alistuvat ja pehmeät lepsukat eivät paljon harrastusareenoilla säväytä.

Naulan kantaan. Dominanssi ei missään nimessä ole huono asia ja villakoiran ottajan on sen piirteen olemassaolo tiedostettava. Dominanssin pitää vain olla terveessä suhteessa niihin muihin luonteenpiirteisiin ja dominoivan pennun tulee päätyä perheeseen, jossa sitä kohdellaan sen vaatimalla tavalla, aivan kuten totesitkin.

nanne kirjoitti:

Ei tässä minun mielestä ole pelosta kyse. Aloittajan koira kun joskus pitää rapsuttelusta, joskus ei, joskus antaa trimmata ja joskus ei. Pelko myöskin "elää" aika usein, eli pahenee. Jos koira oikeasti pelkäisi trimmaamista, se esittäisi muitakin stressin merkkejä: läähätys, tärinä, pää & häntä alhalla, rauhoittavat eleet, vingahtelu jne. Näistä aloittaja ei maininnut. Jos kielto ajoitetaan juuri siihen, kun koira purisi sekunnin päästä, osaa se oman kokemukseni mukaan yhdistää sen juuri siihen toimintaan. Ja jälleen kerran rangaistusta edeltää se sanallinen kielto. Aika harvoin aggressioon tarvitsee vastata aggressiolla. Siis jos aggressio määritellään fyysiseksi kontaktiksi, jossa osapuolet käyttävät kipua aiheuttavia voimakeinoja päästäkseen päämääräänsä. Eikä kannatakaan, koska joko koira ei "tajua" jääneensä alakynteen yhteenoton päätyttyä, sille jää jotain hampaankoloon, se menee puolustusvietille (taistelee henkensä edestä: puremisriski), tai vain päättää antaa alempiarvoiselle ihmiselle opetuksen (puremisriski!). Aikuinen koira on 3-vuotiaan lapsen tasolla. Koira voitetaan oveluudella ja jämäkkyydellä, ei väkivallalla. Dominanssiallergisille tämä voisi tarkoittaa sitä, että koira vastaa ihmisen asettamaan pieneenkin paineeseen väistämällä. Kun koira väistää, paine poistuu. Tärkeintä tämäntyyppisten koirien käsittelyssä on se, ettei koira saa tahtoaan läpi kun se uhkaa käyttää hampaitaan.

Kipu (joka muuten pitäisi aina ensimmäisenä sulkea pois, sillä se on vain reilua koiraa kohtaan), pelko ja epävarmuus lienee kovin yleisiä syitä aloittajan koiran kaltaiseen reaktioon. Joidenkin mielestä tilanne vain on epämiellyttävä ja tekisivät mielummin jotain muuta. Pahoittelut, että puhuin edellisessä viestissäni liikaa pelosta (jolloin ihmisen korrekti käytös on kyllä erityisen tärkeää, mutta niin on muutenkin!). Niin tai näin, koiran vastaanpanemisen pahentuminen on usein opittua, tarkemmin sanottuna tehokkaaksi havaittua: koira huomaa hyvin nopeasti, että murisemalla/puremalla pääsee ikävästä tilanteesta eroon. Kyllähän se muriseminen vahvistuu, jos sillä tavalla pääsee ikävästä tilanteesta (negatiivinen vahviste: jotain ikävää poistetaan -> käytös lisääntyy). Positiivinen rankaiseminen on vain mielestäni tässä tilanteessa väärä vaihtoehto -- miksi haluaisimme ottaa riskin sen mahdollisten kaupanpäälisten suhteen, kun homman voi hoitaa toisinkin? Miksei palastella juttua niin, että tilanteesta tulee koiralle miellyttävä ja se haluaa hakeutua siihen?

Ymmärrän dominanssin pitkälti resurssien hallintana ja sitähän "positiivinen" koulutuskin on: koira saa tavoittelemansa asian tekemällä niin kuin ihminen haluaa. Ei tarvetta minkäänlaiselle positiiviselle rankaisulle (jolla siis tarkoitetaan kaikkia asioita, jotka koira kokee sen verran ikävinä, että ne vähentävät rangaistua käytöstä. Jotain ikäväähän se koira väistää/välttää..). Tärkeintä tälläisissä tilanteissa olisi luoda sellainen asetelma, ettei koskaan (tai no, lähes koskaan, virhearviointeja sattuu) edes mennä niin pitkälle, että koiran tarvitsee murista/yrittää purra. Jos mennään, niin se on kouluttajan moka ja seuraavat toistot täytyy suunnitella paremmin, mikä on okei, mutta hidastaa prosessia. Rangaistus ei kerro koiralle miten sen tulisi toimia, miksei siis keskittyä haluttuun käytökseen ja pyrkiä pääsemään vahvistamaan sitä mahdollisimman usein? Kyllähän nappiin (ajoitukseltaan ja voimakkuudeltaan) osunut rangaistus vähentää käytöstä, mutta se myös passivoi ja harvoin tekee koiran oloa kyseisessä tilanteessa yhtään paremmaksi.

Summasummarum, olen kanssasi samaa mieltä siitä, että koira aivopestään oveluudella ja johdonmukaisuudella, ei väkivallalla (tai paineella). Meillä on hyvät työkalut muuttaa käytöstä haluttuun sellaiseen keskittymälläkin. Se vain vaatii meiltä kouluttajina hieman enemmän aivotyötä, jotta saamme pilkottua tavoitteen niin pieniin palasiin, ettei koira voi kuin pelata meidän pussiin tehtävän vaikeutuessa pitkinmatkaa onnistumisten myötä.

	tulppis kirjoitti:
	johva kirjoitti: Suosittelen vetovaljaita vetämisen lopettamiseen. Veto- vai vedonestovaljaiden? Vedonestovaljaat on nimittäin se vihoviimeisin kasvatusväline. Aivan liian moni koira repii kipua pakoon, kun nahka- tai nailonnarut ovat hinkanneet kainalot aivan verille. Meillä aivan ykkönen vetämisen estämiseen on ollut flexi. Koiralla ei ole tarvetta vetää, kun sen liikkumissäde on 10 metriä.

Tästäkin olen tulppiksen kanssa samoilla linjoilla -- vedonestovaljailla saa ikävää jälkeä aikaiseksi! Fleksillä voi varmaan koittaa kiertää ongelman, mutta sittenkin kannattaisi yrittää panostaa hallintaan, jottei aiheuta pitkän fleksin kanssa vaaratilanteita. Mutta parempaa ongelmanratkaisun välttelyä se fleksi on kuin vedonestovaljaat

Jos päädyt kuonopantaan, niin ota selvää miten sitä tulee käyttää. Taas toissapäivänä törmäsin yhteen koiraparkaan, jolla oli pelkkä kuonopanta päässä ja jonka omistaja olisi vielä antanut leikkiä oman koirani kanssa. Niin ihanan sosiaalisen koiran kanssa olisi mielellään leikittykin, muttei voitu, sillä kuonopannalla voi saada koiraltaan yhdellä nykäisyllä niskat nurin. Koirillakin kun tuo pää on aika heikkojen kantimien päällä ja kun sopivasta kulmasta nykäisee kuonoon kiinnitetystä narusta, niin nirrihän siinä lähtee. Kuonopannan kanssa täytyy siis aina käyttää tavallista leveää nahkapantaa ja kiinnittää ne oikein. Ja tarvittaessa voi sitten ohitustilanteissa ohjata koiran päätä niin, ettei havereita satu, mutta saa kuitenkin koiran huomion käännettyä itseensä. Varmaan selvää, ettei kannata kestoratkaisuna käyttää, vaan lähinnä koulutuksen apuna, jotta pääsee sitten palkkaamaan siitä huomiosta ja pääsee sitten niistä mahdollisimman pian eroon. Häivyttäminenhän on aina työlästä, joten voi myös yrittää ottaa erityisen ihanan palkan (meillä toimi aluksi vain raaka liha) käyttöön ihan ilman apuvälineitäkin (eli tavallisella pannalla tai jos ajattelee koiran rankaa, niin y-valjailla tms.) ja pyrkiä aloittamaan niin kaukaa, ettei koira voi kuin onnistua. Ainakin pääkaupunkiseudulla on muuten paljon ohituskursseja tarjolla, jolloin saa tarkat ohjeistukset, neuvoja livenä sekä hallitun harjoittelutilanteen missä häiriöitä lisätään vähitellen.

tulppis kirjoitti:

Mikäli koira tosiaan ei pelkää trimmausta (tai trimmausvälineitä!), ottaisin ehdottomasti avustajan pitämään koiraa päästä kiinni. Koira on paikallaan trimmauksen ajan, eikä sen anneta kääntää päätä kohti trimmaajaa/hoitajaa. Lopuksi suuret namit ja kehut. Todennäköisesti koira jossain vaiheessa kyllästyy yrittämään napsimista ja avustaja voi olla ensin paikalla, mutta pitämättä kiinni. Vähitellen avustajan paikkaa siirretään kauemmas ja kauemmas, kunnes avustajalle ei enää ole tarvetta. Jos koira missään vaiheessa alkaa napsia, avustaja palaa paikalle ja suunnitelmassa siirrytään askel taaksepäin.

Tässä unohtui yksi tärkeä asia, jolla nopeuttaa viestin perillemenoa, nimittäin vahvistetiheys Eli aloittaisin ihan lyhyestä ajasta (sekuntikin saattaa riittää), antaisin namin, pitäisin vähän lisää jne. Pian aikaa voi nostaa hieman jne. Mutta kuitenkin niin, että koira vain onnistuu ja onnistuu, eikä edes aloita murinaa tai sitä ennakoivia eleitä/urahduksia. Kun palkkaa maksetaan heti, eikä vasta ensi vuonna, tuntuu homma paljon kannattavammalta koiran näkövinkkelistä. Ja molemmilla on kivaa, kun vain onnistutaan. Siinä tulee aivopesukin suoritettua nopeammin.

Pahoittelen, että olen antanut vinkkiä koiran hyvinvointia vaarantavasta tuotteesta vedonestovaljaiden muodossa. En ilmeisesti ole perehtynyt valjaisiin tarpeeksi . Jokatapauksessa ihan tavalliset pehmeät nahkavaljaatkin vähentävät kiskomistaipumusta. Ihan perusvaljaat ovat tehonneet verrattomasti Elmerillä ja Rulliksella. Koiralle ei synny niin suurta intoa kuin pannan/kaulaimen/ketjun kanssa. Pieni nykäys valjaista ja huomion kiinnittäminen ovat auttaneet alkun vedon estämisessä. Tosin ettei nyt kukaan väärin, en tosiaan nyki ja kouluta koiriani hihnalla päivät pääksytysten . Pari kertaa on riittänyt Elmerille. Älykäs koira kuuntelee mitä sille sanon. Elmeri ymmärtää todella hyvin puhetta ja Rulliskin tosi paljon mitä enemmän ikää kertyy. Eli tavalliset juttelut ja lauseet asian tiimoilta muistuttavat Elmerille ettei saa vetää, jos se sattuu innostumaan .

Mutta täytyy sanoa, että minä pidän fleksiä vaarallisena. Nämä koirat ovat niin nopeita liikkeissään, että fleksin kanssa helposti jäävät vaikka pyörän alle. Koirat siis ulkoilevat tavallisissa hihnoissa.

On hyvä, että palstalta löytyy muistakin kuin "perinteisemmistä" koulutus- ja kasvatusmetodeista kiinnostuneita ihmisiä. Minusta on tosi mielenkiintoisia nämä Riikan selostamat opit, vaikka kaikesta emme taida aina olla yhtä mieltä. Mutta vanhakin jäärä on avoin ja kiinnostunut. Signeen olen soveltanut paljon Riikan valistamia niksejä. Uuden pennun kanssa on helppo kokeilla jotain uutta, koska koiraharrastus on jo tuttua ja itsetuntoa omista kyvyistä saada aikaan mallikelpoisia koirakansalaisia on kertynyt. Uusia tekniiikoita voi kokeilla tietäen, että jos ne ei toimi, niin tilanne on korjattavissa ilman hätäpäivää toisella tekniikalla

	johva kirjoitti:
	On hyvä, että palstalta löytyy muistakin kuin "perinteisemmistä" koulutus- ja kasvatusmetodeista kiinnostuneita ihmisiä. Minusta on tosi mielenkiintoisia nämä Riikan selostamat opit, vaikka kaikesta emme taida aina olla yhtä mieltä.

On toki hyvä, ei kaunista maisematauluakaan voi maalata vain yhdellä sävyllä. Siksi minä olen joissain asioissa "julman" tylyttämisen puolestapuhuja, kun joskus voi näitä keskusteluja lukiessa syntyä mielikuva että muuta kuin naksutin ei ole, ja muunlaisia koiria kuin lempeitä, kontaktinhaluisia ja yhteistyökykyisiä ei ole. Ja että muut metodit ovat suorastaan rääkkäystä, ja koirista tulee arkoja hiipijöitä ... Kaikissa metodeissa on hyvät ja huonot puolensa, ja ne sopivat erilaisille koirille, ihmisille ja tilanteisiin. Hyvä "koiramiestaito" on minusta sitä, että osaa antaa koiralle sitä mitä se tarvitsee ja millä se etenee. Jos koira ei edisty, metodi on väärä tai ohjaaja kädetön. Metodi ei myöskään saa olla mikään itseisarvo ... Jos ainut ongelmanratkaisutyökalu on vasara, alkavat kaikki ongelmat näyttää ennemmin tai myöhemmin nauloilta

Olen kyllä tutustunut ja kouluttanutkin naksuttimella, ei siinä mitään vikaa ole. Jos mahdollisesti aloittelevalla koiranomistajalla on jo remmiräyhäongelma, niin siihen en välttämättä pelkkää naksua suosittelisi. Ongelmana on siinä esim. räyhäysärsykkeiden hallinta; milloin tahansa lenkillä voi puskasta pölähtää toinen koira iholle, ja sitten mennäänkin opettelussa takapakkia. Koira voi myös olla jo makupaloista kylläinen siinä vaiheessa, kun sattumalta naapurin räyhähenki tulee vastaan, taas takapakkia kun koiran motivaatio olla nätisti on laskenut. Räyhäyskäytös myös vahvistuu itsestään jokaisesta koiran kannalta onnistuneesta rähinästä. Silloin toinen koira on korkeaviettinen ärsyke -> matalaviettinen makupala ei ehkä kiinnostakaan edes kaukana. Nätisti kulkeminen on aika vaativa suoritus, ja mikäli se on ensimmäinen asia mitä ihminen koittaa naksulla kouluttaa niin kyllä siinä voi helposti mennä metsään tai turhautua.

Kuten sanottu, jokainen tyylillään ja tyylejä jokaiselle.

Minulla ei ole mitään varsinaista"oppia" tai linjaa jota seuraisin koirieni kasvatuksessa. Koirakirjoja ja koulutusoppaita luin vuosina 80-94, ennen pennun tuloa kotiimme. Sen jälkeen olen kouluttanut ja kasvattanut koirani täysin näppituntumalla ja oman tunteen mukaan siitä mikä kulloinkin on parasta. Mielestäni minulla on synnynnäinen kyky lukea koiraa ja tietää mikä kulloinkin on parasta. Olen huomannut tämän muidenkin eläinten kanssa. Olen tosi tyytyväinen koiriini. Muut eivät ehkä pidä siitä, että en pidä niitä tiukassa kurissa eli kun päästän vapaaksi juosevat ja haukkuvat kuin kaistapäät, hyppivät ihmisten päälle (elmeri) jne Minusta se on hauskaa. Villakoirien täytyy olla iloisia ja vilkkaita, kunhan tottelevat sitten niissä asioissa mitkä mulle on tärkeitä. Eli en hyväksy että mulle muristaan tms. Mutta hyväksyn vieraiden päälle hyppimisen kun tulevat kotiimme. Minusta villakoiran, joka on kuitenkin aika pieni tulee saada tervehtiä ihmistä hyppimllä. Tämä on toki makuasia, miten haluaa oman koiransa käyttäytyvän. Ihan ok tietty sekin, että koira opetetaan olemaan hyppimättä. Minä vain pidän hauskana sitä, että omani hyppivät, vaikka kyllähän se on välillä aika rasittavaa kun lauma myllertää sekopäänä ympärillä kun itse tulee väsyneenä kauppakassien kanssa hikisenä ovesta .

	johva kirjoitti:
	Mutta täytyy sanoa, että minä pidän fleksiä vaarallisena. Nämä koirat ovat niin nopeita liikkeissään, että fleksin kanssa helposti jäävät vaikka pyörän alle. Koirat siis ulkoilevat tavallisissa hihnoissa.

Näin onkin, mikäli omistaja ei tarkkaile ympäristöä eikä koirilla ole edes jonkinlaista luoksetuloa hallinnassa. Jos taas fleksiin asennoituu vara-apuna eikä lenkkihihnana, se on mitä parhain ulkoiluvehje. Kutsun koirat luokse, jos meidän täytyy väistää jotakuta. En suinkaan ala nykimään ja hitaasti kelaamaan niitä luokseni. Ja jos täytyy ulkoilla hetki lyhyellä hihnalla, niin fleksithän saa lukkoon. Tosin en mä kyllä Helsinkiin lähde fleksien kanssa. Lähinnä siis käytössä semmoisissa paikoissa, joissa koiralla on tilaa oikeastikin vähän juoksennella, mutta autotie tai muu vastaava on turhan lähellä ja estää tavallisen irti pitämisen.

^Minulla oli käytössä fleksi kun minulla oli vain tuo Etta. Uutta en hankkinut sen jälkeen kun se hajosi. Neljän koiran pitäminen flekseissä ei ole minulle mahdollista. Lisäksi omat koirani ovat isompia ja voimakkampia kuin sinun lemmikkisi Ettaa lukuunottamatta.

Aloittajan koira kuulostaa kunnon kotityrannilta

Kyseinen koira ei varmasti ole luonteeltaan mikään helppo tapaus, ja minusta on sääli että villakoirista löytyy tällaisia yksilöitä. Villakoiran kuuluu olla SEURAKOIRA, ja tämän luontoisten koirien kanssa saa tehdä paljon töitä että niistä saa mukavan helpon koti/seurakoiran... Minusta vilkkaat ja menevät villakoirat ovat erittäin sopivia myös ensimmäisiksi koiriksi. Liika terävyys ja dominanssi ovat huonoja piirteitä villakoirassa, ja niitä tulisi minun mielestäni karsia pois jalostusvalinnoilla. Hyvä villakoira on minun mielestäni kuitenkin HELPPO koira peruskouluttaa, eikä tarvitse maalaisjärjen ja koirankouluttamisperustietouden lisäksi mitään ongelmakoirakouluttajan apua. Olen nähnyt paljon hyviä koiria (sekä villakoiria että muunkin rotuisia) ja monentyyppisistä koirista saa hyviä harrastuskoiria. Tiedän Johvan lisäksi muitakin harrastajia, jotka tykkäävät noista housunpunteissa roikkuvista koirista harrastuskäytössä. Jotkut niistä ei vain sovellu ihan kenelle tahansa kotikoiraksi, ja kasvattajalla on siitä syystä suuri vastuu ensinnäkin jalostusvalinnoilla ja sen jälkeen myös siinä, kenelle minkäkinlaisen pennun myy. Itse olen sitä mieltä, että jos tuollaisia dominoivia, supervilkkaita ja teräviä koiria tuotetaan marginaalimääriä ihmisille harrastuskoiriksi, niin kaikki on hyvin. Jos taas pienten villakoirien yleisilme alkaa näyttämään tuollaiselta, olisin todella huolissani.

Nimim. Olen tapellut kääpiöurokseni kanssa aikoinaan puolet sen nykyisestä elinajasta. Helpotus tuli vanhuuden ja kastroinnin myötä. Tsemppiä keskustelun aloittajalle ja toivottavasti nykyisen koiran jälkeen uskallat vielä villakoiran ottaa!