^Tuossa aloittajan tapauksessa kuulostaa toiminta kyseenalaiselta, mutta joissakin tapauksissa voi kyseessä olla myös aloittelijan tietämättömyys. Silloin kun Etta tuli ekaan juoksuun ei ollut nettiä mistä olisi voinut lukea mitään jalostusohjeita tai sääntöjä, enkä muistaakseni edes tiennyt villakoirakerhon olemassaolostakaan pentuvälitystä lukuunottamatta mitään. Keväällä -95 siis. Harmiteltiin äitin kanssa, että hittolainen, koirahallahan olisi voinut tosiaan teettää pennut heti ekasta juoksusta kun olisi kivasti ollut kesällä aikaa hoitaakin pentuja. Koira olisi ollut synnyttäessään 11 kk. En minä ymmärtänyt, että siinä mitään pahaa tai erikoista olisi ollut. Tiedän muutaman tapauksen, jossa tällailla on teetetty "omaksi iloksi" pennut heti ekaan juoksuun. En näe siinä silloin mitään tuomittavaa, jos tilanne on ollut sama kun itselläni on. Tosin nykypäivänä netin tultua kaikkien ulottuville, on paljon vaikeampaa pysyä yhtä tietämättömänä kun mitä minä silloin olin.