DEMI kirjoitti:
	.., ja minun tuurillani se minun isovilla olisi vallan ehtivää sorttia eli hommia kyllä tulisi olemaan siltä osin kaiketi.

ehkä tuurillakin on osaa, mutta kyllä kasvattaja varmaan osaa valita sopivan pennun myös sinulle, jos kerrot haluavasi rauhallisen koiran. kyllä niistä 6 viikkoisistakin nassikoista kuitenkin löytyy niin paljon luonne-eroja.

^ Tuo on niin totta. Luonne-erot ovat kyllä melkoisen selvästi nähtävissä jo 6 viikon iässä. Ja ne luonteet voivat tosiaan olla sisaruksilla kuin yö ja päivä, ja vilkkaimmat/rauhallisimmat kyllä sieltä erottuvat!

^ja ^^ Totta ja onneksi kasvattaja tuntee sekä minut että koirani, joten eiköhän se valinta siltä osin mene nappiin. Ja useampia koiria on minullakin ollut ja pentuja on ennenkin valittu. Nanican kohdalla halusin itsenäisen sekä hyvin eloisan paketin ja sitä se todella on.

Mutta kun yritän niin kovasti hokea itselleni, että ei kannata ottaa sitä kolmatta koiraa. Tahtoisin sen isovillan ja olen aina isosta valkoisesta unelmoinut, mutta kun näissä kahdessakin tavallaan on jo ihan riittävästi. Tuota siis yritän järkeillä.

Nanican ikä on nyt se suurin tekijä, joka jonkin verran pistää miettimään. No toisaalta kaveri otti kaksi venäjänvinttikoiraa ja ikäeroa pojilla on pari viikkoa...niin ja ihan hyvin on mennyt.

Kiitos kovasti kaikille kun olette auttaneet pähkäilyssä
Miettimisaikaa minulla on onneksi, joten päätöstä ei tarvitse ihan heti tehdä.

Laitanpa tähän muutaman kuvan neljän viikon ikäisistä ja mun sydän on nyt mennyttä. Niin ja se viimeinenkin järjen hiven on kadonnut.



Ja kun kerran sormet siinä tyrkyllä ovat niin maistellaan nyt sitten miltä se mahdollinen uusi mude maistuu








Mä olen muuten kova tyttö syömään...syön jo nyt enemmän kun mahdolliset tulevat "isosiskoni"

Ihana

Tuollaiselle sydän sulaa kenellä tahansa.

Voi, onhan ne ihania

Kini ei pienenä tuhonnut mitään. Liikuntaa tarvitsi ja tarvitsee paljon, mutta tehän liikuttekin paljon , joten siitä tuskin ongelmaa tulisi. Hepuleita Kini saa edelleenkin, muttei niin usein kuin pentuna. Silloin oli joka aamu ja ilta hepulit riippumatta siitä mitä päivän mittaan tehtiin.. niin ja ne hepulit ovat sellaisia että neiti painaa hännän alas, pään pystyyn ja juoksee täysillä.

Kini haukahtelee jos kuuluu "epäilyttäviä" ääniä, kun vieras tulee tms. Ei ylettömän paljoa. Agilityssä kyllä huutaa kurkku suoralla kun joutuu odottelemaan vuoroaan , mutta sen saisin kitkettyä kyllä pois helpostikin. Agiohjaaja vain on neuvonut että antaa huutaa niin pysyy innostuneena. Ja Kini ei kyllä ainakaan mikään lapanen ole, vaan oikein hyvä harrastuskoira.

Ja noista kokoeroista vielä.. meillä asuu tällä hetkellä saman katon alla siskoni chihuahua ja Kini. Mitään ongelmia ei ole, eivät nuo mitenkään leiki mutta selkeästi pitävät paljon toisistaan. Ikäero n. 5kk.

Kinillä ei hirveää metsästysviettiä ole. Kyllä katselee lintuja, oravia jne. ja välillä loikkailee hihnassa kohti mutta ei lähde vapaana mitenkään niitä jahtaamaan vaan pysyy lähellä. Leikkimistä rakastaa, ja sitä käytetänkin yleensä agilityssä palkkana.

Siinä oli nyt Kinistä paljon asiaa, mutta erot linjojen ja yksilöiden välillä ovat todella suuria, kuten kasvatuskin vaikuttaa paljon. Meillä myös opetettu rentoutumaan sisällä ja jättämään riehut ulos. Mutta kannattaa miettiä että haluaako nyt sen pennun vai ei. Valkoisia isovilloja tulee varmasti tulevaisuudessakin syntymään, joten unelmasta luopumista tuskin tapahtuu vaikka jättäisikin nyt tilaisuuden käyttämättä . Toisaalta taas jos aika on nyt melko otollinen ja halu koiran ottamiseen on vahva niin miksei. Ikäero saattaa olla haitaksi, tai sitten ei. Mistäs sitä ikinä tietää .

Oi voi, miten ihania kuvia!! Joko on oma pentu valittu riiviöiden joukosta??

Minä en keksi yhtään hyvää syytä, miksi isoa ei voisi ottaa keskarin seuraksi. Vain jos sinulla on itselläsi yhtään epäilyksiä, silloin ei kannata pentua vielä ottaa. Pieni epävarmuus ja jännitys on vain hyväksi, mutta tottuneena koiranomistajana ne kaikkoaa kyllä kun se pentu saapuu taloon Ei isovillan pentu ole sen kummoisempi kuin muutkaan pennut. Ne oppivat olemaan pienten koirien kanssa, ne oppivat talon tavoille ajan kanssa ja riehuvat ihan kuten muutkin koirat. On ihan yksilöllistä millainen pentu on tultuaan kasvattajan, emän ja sisarusten luota. Joku riiviö voi osoittautua oikein kultaiseksi tapaukseksi kun ei ole sisaria riehaannuttamassa ja joku rauhallisuus voi villiintyä aivan täysin päästyään riehakkaampien sisarusten vaikutuksesta pois.

Minä en luottaisi kuvitelmaan, että isovillakoirat olisivat kautta linjan vähemmän tempperamenttisia, rauhallisempia tai lapasmaisia. Näiltä löytyy niin erilaisia luonteita, että mitään selvään jakoa ei voi tehdä sukupuolen, värin tai linjan mukaan. Mutta toisaalta koska Nala todennäköisesti edusti pentuna sitä 'pahinta' tyyppiä, niin voin lohduttaa että niidenkin kanssa selviää!! En ole itse tavannut pomottavia tai rähiseviä isovillakoiria, niin en osaa sanoa millaista sellaisen kanssa olisi elää, mutta noin aktiivisuudeltaan Nala oli kyllä aivan omaa luokkaa Tarvittiin hirveästi omaa vaivannäköä, hermoja, huumorintajua ja sisukkuutta että siitä termiitistä saatiin koulittua yhteiskuntakelpoinen yksilö. Toisaalta minun onni oli, että aktiivisuudestaan huolimatta Nala osasi nukkua yksinollessaan eikä tuhonnut paikkoja tekemisen tarpeessaan... Ja jos irtaimisto alkaa kiinnostaa liikaa, yksin jätettäessä pentu vain kylppäriin sängyn, luiden ja lelujen kanssa Joillekin isovillakoirille tyypilliseen tapaan Nalakin oli hieman pidättyväinen vieraita kohtaan ja epävarma uusissa tilanteissa, mutta itsevarmuuden lisääntyessä myös reippaus kasvoi.

Minä olen saanut yleisesti kuvan, että isovillat ovat melko vahtiviettisiä ja kannattaa alusta asti tehdä täysin selväksi jos esim. ovikelloa ei saa haukkua. Ja haukkuherkkyyttä isovilloista löytyy, kuten myös niitä jotka eivät turhanpäiväisiä louskuta. Nala on äärimmäisen haukkuherkkä ja koulutuksen vaikein osa onkin ollut hillitä typerää louskuttamista... Vickan ei ole lainkaan yhtä haukkuherkkä- eikä myöskään vahtiviettinen. Mutta hyvin on kyllä haukkumattomaton puudeli mestarin opissa oppinut äänijänteitään käyttämään Ja reviiriäkin vahditaan nykyään huomattavasti tarkemmin... Mitä olen jutellut näiden haukkuherkkien koirien omistajien kanssa, niin näistä kaikki ovat olleet jo pentulaatikossa niitä äänekkäimpiä yksilöitä. Kerrostaloon kannattaa varmaan valita hiljaisempi pentu, vaikka en minä kyllä ole saanut yhtää kommenttia koiran haukkumisesta, vaikka kerros- ja luhtitaloissa ollaan asuttu koko aika.

^ja ^^ kiitos

Voi tätä pähkäilyä. Ei ainakaan voi sanoa ettenkö olisi asiaa loppuun asti miettinyt. Ei päivää ettenkö jotain isovillaan viittaavaa miettisi. Haluan olla satavarma siitä, että ratkaisu on oikea. Haluan olla varma, että voin taata koiralle hyvän tulevaisuuden minun ja keskareitteni luona. Tuo kokoero ei minua huoleta enää ollenkaan. Ulkoilutus tuskin on ongelma ja kaiketi tämä meidän ulkoilumäärä sitten riittä isovillallekin. Turkin hoidon suhteen kasvattaja lupasi tarvittaessa auttaa. Niin ja onhan tuo turkinhuolto minulle jo varsin tuttua hommaa. Tosin isossa on enemmän kuin tuplasti sitä pinta-alaa, joten ihan varmasti töitä on paljon. Onneksi tykkään turkinhuollosta ja hyvin hoidetuista villiksistä.
Mitä taas kouluttamiseen tulee niin eiköhän tuokin ole ok juttu ja kokemusta löytynee siltäkin osin. Toki jokainen koira on yksilö ja oppii tavallaan, mutta eikös se just ole se rikkaus ja tuo haastetta elämään.
No, päätänpä mitä tahansa niin sydän on menetetty isovillalle ja jos ei nyt niin kyllä mä vielä joskus tuon ison otan.

Ihan vaan pari söpöstelykuvaa vielä. Sorry tää kuvien heikohko laatu, mutta pokkarilla otettuja ja olin niin hullaantunut pennuista että unohdin kaikki alkeellisimmatkin asetukset.

No niin. Nyt on sitten pentu kotona ja "isot" tytöt ihmeissään. Demi on suhtautunut hyvin lämpimästi ja huolehtii ihanasti pikkuisesta. Nanicasta taas ei voi sanoa samaa. Se on myrtsinä ja ei maistu ruoka, ei huvita leikkiä ja ei huvita just mikään. No, Nanicalla on juoksut päällä ja on ollut muutenkin hieman herkillä eli johtuisko siitä tai sitten ei. Ulkona Nanica kyllä leikkii innokkaasti pennun kanssa.
Hyvin maistuu ruoka pikkuiselle ja osaa tehdä pisut ulos. Tokikin tulee myös sisälle, mutta sallittuun paikkaan ainakin toistaiseksi. Ulkona tuo on rohkeasti kirmaillut ja ei paljoa kaupungin hulinat tunnu haittaavan. Hihnasta ei oikein tykkää, mutta harjoittelua vaan niin kyllä se siitä. Niin ja onhan se vasta 7 viikkoa vanha eli ihan vauva.
Ja jos nyt "muutamat" kuvatkin laittais

Eli tässä on Metka. Tuo on ollut työnimenä ja taitaa myös jäädä.

Ihana isovillan pentu! Metka on oikea söpöliini ja nimi on tosi hauska! Paljon onnea uudesta perheenjäsenestä! Ois myös jatkossa kiva kuulla miten teillä on mennyt, ja varsinkin miten Demi ja Nanica suhtautuu pikkuseen. Itsellä kanssa suunnitelmissa valkoinen isovillatyttö ja jo nyt jännittää miten Hapsu ottaa vastaan uuden tulokkaan. Yleensä ei kauheasti välitä pennuista, mutta se voikin sitten olla eri asia kun huomaa että pentu on tullut jäädäkseen..

Ei hertsyygeli miten suloinen pentu
Onnea uuden perheenjäsenen johdosta!

Aivan ihana neiti!!! Onnea uudelle perheenjäsenelle!

DEMI: Aivan älyttömän ihana, huh !

Kaunis kiitos kaikille.

En oikein vielä tajua että tämä kaikki on totta. Tuolla se tuhisee olohuoneessa. Ihanan luottavainen se on ja ei ole koko ajan kintereillä. Niin ja ulkona se menisi ihan toiseen suuntaan kuin me, mutta pienen houkuttelun jälkeen kirmaisee samaan suuntaan kanssamme.
Kaikki ihmiset se haluaisi tervehtiä ja polkupyörät ovat myös Metkan mieleen.

Hyvin on kotiutunut ja nopeasti se on pakko myöntää. Ei ole ikävää itketty. Ruoka maistuu hyvin ja tuo syö paljon. Olen joutunut totuttelemaan nirson keskarin närppimiseen niin siihen nähden nyt kuka tahansa syö paljon.
Pisut ja kakat tehdään ulos edellyttäen että minä olen riittävän nopea liikkeissäni. Jos ja kun en ole nopea niin sitten tuo kipittää kronarille/sanomalehdelle tekemään tuotoksia ja hyvä niin.

Demi hyväksyy pennun ja heillä on löytynyt yhteinen sävel. Demi on emomainen ja huolehtii pennusta sopivasti.
Nanicalla on juoksu ja jo sen takia sen olo on kurja. Tokat juoksut ja taustalla se hormonitoiminnanhäiriö niin ei voi kuin taas toivoa parasta. Onneksi sain sen syömään ja se selvästi helpotti tilannetta. Metka olisi kovin kiinnostunut Nanicasta, mutta rajut otteet saa Nanican varuilleen. Nanica ei selvästikään tiedä miten tässä nyt pitäisi olla ja elää. Ulkona kaikki on ok, mutta täällä kotona hieman varautunutta.

Viime yön Nanica nukkuin minussa kiinni ja sitä ei ole tapahtunut koskaan aikaisemmin. Nyt Nanicalla myös ilmenee miellyttämishalua, jota siis aikaisemmin ei juurikaan ole ollut...ihmeellistä sinällään, mutta totta. Mutta mikäs siinä, oltiin muuten viime yö poski poskessa ja ihana tuhina vaan kuului. Metka mellasti sängyn alla tai siis unissaan potki ja sätki.

Tässä vielä pari kuvaa Metkasta.



Tämä on varsin tyypillinen Metkan ilme