Tuoltahan villakoiran menon kuuluukin näyttää. Väittäisin jopa nähneeni nopeampiakin villakoiria. Heti tulee mieleen toinen harmaa keskari, muistaakseni Kotkan seudulta, kisasi samoihin aikoihin kuin mun vanhempi keskarini Lassi (synt. -94) olisko ollut Lassin kanssa samaa ikää tai max pari vuotta vanhempi. Olikohan koiran nimi Bono tai jotain. Koiran kisaura taisi vaan katketa liian varhain . Ja suunnilleen tuolta näytti Lassinkin meno nuorena poikana, olisipa sillä vaan ollut yhtä ketterä ohjaaja ja noin matalat esteet

Itse en kyllä uskaltaisi yrittää opettaa villakoiralle juoksukontakteja, kun niillä on niin "pomppiva" tapa liikkua...

Tätä asiaa sivuten, minusta suurimmasta osasta villakoiria ei oteta irti läheskään sitä vauhtia mitä niistä olisi saatavissa. Yksi seikka mihin olen kiinnittänyt huomiota on se, että yllättävän harva näyttäisi palkitsevan villakoiraa taisteluleikillä. Minulla on ollut 4 villakoiraa, jotka kaikki ovat taistelleet mielellään ja luulen, että suurin osa villakoirista taistelee ja leikkii mielellään. Makupalalla palkkaamalla ei kyllä useimmista koirista saa irti läheskään samaa kuin leikkimällä (taisteluleikit, pallo tms.). Oikeastaan vain kontaktien opetus on agilityssa sellainen missä käyttäisin ensisijaisesti makupaloja, muuten rievun repiminen tms. on pop

Sari T

Sari, mun olisi varmaan pitänyt kirjoittaa, että mahtava koirakko Ja mitä enemmän mahtavia koirakoita, niin sitä parempi!

Yllättävän moni ihminen on peloteltu olemaan käyttämättä lelua. On ohjeistettu, että pennun kanssa leikkiminen tai ainakin taisteluleikit tekevät koirasta ihan mahdottoman, kun ei ole ymmärretty, että leikkimisessäkin täytyy olla pelisäännöt ja homman hanskassa. Mitä nuorempana aloittaa leikkimisen koiransa kanssa, sitä helpommalla pääsee -- kaksivuotiaana agilitykentällä linjan muuttaminen saattaa olla jo työlästä.

Ja sitten on vain näitä niin kuin minä (seuraa vuodatusosuus, koittakaa kestää): eli kovasti oli aikomus käyttää leikkimistä palkkana, mutta energia menee nyt siihen, että opettelen itse leikkimään koirani kanssa. Viikonloppuna oli hyppykurssi ja meidän kurssiajasta 80% meni siihen, että mua tsempattiin leikkimään. Eikä ole mun motivaatiosta kiinni Luvassa siis mulle hyvää kunnonkohotuskuuria, koska Huima syttyy hommaan mukaan häiriöisessä paikassa vasta kun juoksen, kyykin, tökin ja vaihdan suuntaan alle kahden metrin välein.. Lisäksi mua opetettiin vetämään lelusta tarpeeksi hennolla otteella, jotta Huima innostuu vetämään yhä kovempaa. Mutta olen päättänyt, että mehän opitaan leikkimään. Tämä kaikki vaiva siis sen vuoksi, että ennen kuin pääsen agilityn treenaamisessa kunnolla alkuun, tarvitaan lisää vauhtia. Haen sitä kyllä muinkin keinoin (jätetään hitaimmat 20% vahvistamatta, pidetään vahvistetiheyskorkealla ja homma kivana), mutta leikkiminen ja sen tuoma into olisi tervetullut lisä.

Se on kyllä totta, että jossain vaiheessa ainakin oli kauheasti "muotia" pelotella leikkimisen vaaroilla, koira stressaantuu ja tulee muutenkin hulluksi ... Toi leikkiminen on tosiaan sellainen juttu, että jos sitä ei ole pennusta asti koiran kanssa tehnyt niin saattaa olla aika työlästä sitä myöhemmin opettaa. Ja itse olen tosi huono koirien kanssa, jotka eivät leikistä innostu, kun omat koirat ovat kaikki olleet "luontaisia leikkijöitä". Niinpä olenkin menossa ensi viikolla sivistämään itseäni Mujusen Salmen saalisviettikurssille, jospa saisi jotain ideoita. Ongelma kun tulee vastaan välillä esim. omien koulutettavien kanssa (ei villakoiria). Ja ainahan on sekin mahdollisuus, että seuraava koira ei olekaan niin "leikkiorientoitunut" kuin nämä tähänastiset...

Leevi on onneksi helppo leikitettävä, innostuu hulluna, mutta pystyy myös rauhoittumaan helposti kun leikki loppuu. Lassin kanssa aikanaan ei leikkimistä tullutkaan yhtä paljon hyödynnettyä, kun sillä jäi (ja jää edelleen... herra on 14 v...) niin helposti kierrokset päälle, enkä silloin osannut asiaa varmaan ihan oikein tehdä.

Sari T

Se että "jää kierrokset päälle" ei kyllä välttämättä ole ollut sinun vikasi sari. Rulliksen kanssa on sama homma, sillä jää kierrokset päälle jos se innostuu jostain (oli se ihan mitä tahansa, lelu tai muuta tekemistä) ja kyse ei ole siitä, ettäkö sen kanssa olisi leikitty väärin vaan kyse on hermorakenteesta. Sitä on lähes mahdoton saamaan rauhoittumaan sen jälkeen kun on-nappula naksahtaa päälle. Nämä muut koirat sen sijaan osaavat säädellä toimintaansa mustavalkojatkumolla ja hillitä hermonsa pyydettäessä.

Jos koiraa pitää opettaa leikkimään, on varmaan kyse siitä, että sen kanssa ei millään tavoin ole sen kasvuiän aikana leikitty . Jos on leikitty, niin kyse lienee viettien puutteesta, tai koira yksinkertaisesti on niin rauhallinen ettei innostu helposti riehumaan. Etan kanssa ei ole leikitty sen ollessa alle vuoden ikäinen ja silti se osaa leikkiä ja innostuu heti. Elmerinkään kanssa en leikkinyt vetoleikkejä alle puolivuotiaana, ehkä vasta 7-8 kk:n iässä ja se syttyy hurjana silti, eli ei ole tarvinnut opetella leikkimään.

Joo, kyse on ilman muuta hermoista Lassilla siinä kierroksille jäämisessä, tarkoitin lähinnä sitä, että asiaa oli EHKÄ voinut vähän auttaa tekemällä pienestä pitäen oikeanlaisia rauhoittumisharjoituksia jne. Ei se tilannetta tietenkään täysin olisi korjannut, mutta SAATTAA olla leikkimistä olisi vähän paremmin voinut hyödyntää palkkaamisessakin. Leevi on kyllä siinä suhteessa ollut alusta asti ihan super, että taistelee hulluna ja kun lelu laitetaan pois on valmis jatkamaan muuta

Sari T

No, rullis on niin hulluna herkkuihinkin, että ovat kelvanneet palkaksi vallan mainiosti (menee myös niistä ylikierroksille) eli todellakaan ennen radalle menoa ei ole tarvinnut tai ylipäätään edes voinut sytytellä sitä lelulla lisää. Ei Elmeriäkäään tarvitse sytytellä, se on tarpeeksi innostunut jo muutenkin, sitten suorituksesta palkataan. Luulen, että Riikan koira yksinkertaisesti on niitä rauhallisemman mallisia villiksiä ja leikkiminen siksi on hankalaa. Näitä koiria pitäisi käyttää jalostukseen vain harkiten yhdistäen sellainen koira vain turbo-otuksen kanssa etteivät rodun luonteet kärsi, sillä luonne on voimakkaasti periytyvä. Kyllä minä olisin tosi pettynyt, jos saisin koiran, joka ei syty leikkiin heti, siksi esim. testasin pennut asian osalta kun olin valitsemassa nuorimmaista eli Signeä. Elmerikin oli jo testattu kun menin sitä hakemaan ja näin testivideolta, että se taisteli hyvin ja saalisti hyvin. Mutta tuollainen rauhallinen koira taas on helppo lapsiperheessä eikä mene helposti ylikierroksille lapsiperheen vilinässä.

MUOKS: Jälkihuomautus. Kovalla taistelutahdolla saattaa olla myös varjopuolensa. Esim. signe agilityn tiimellyksessä saattaa käydä lelun sijasta käteen kiinni. Tulin juuri agilityharjoituksista ja oikea käsi, jolla sitä enimmäkseen ohjailin, on sinisenmusta ja rystysestä vuotaa verta

Oli kyllä melko nopea . Mutta ihmettelin myös, että miten radat ovat noin helpon näköisiä. Suoraa ja loivaa linjaa. Juoksukontakteihin en kommentoi mitään kun en niistä sen enempiä tiedä .

Kini on muuten myös sellainen, jolla jäävät kierrokset helposti päälle. Ja usein kehittelee itselleen tyhjästä myös kierroksia . Agilityssä on mainio ominaisuus, mutta tokossa ja näyttelyharjoituksissa joutuu aina välillä pakkorauhoittamaan. Onneksi on nyt sen verran kehittymistä tapahtunut, että rauhoittuu nopeammin kuin ennen.

Meillä myös käytetään enimmäkseen agilityssä palkkana taistelua ja palloa. Uusien asioiden opettelussa aloitetaan namilla, ja varmennetaan asiat, sitten lisätään leluilla vauhti .

Joo, noi radat tosiaan oli sikahelppoja. Silloin voi ja uskaltaa irrottaa koiran ja liikkua noin, mutta suomalaiset radat ovat pääsääntöisesti monimutkaisia ja tuo ohjaustapa ei kertakaikkiaan voi toimia. Kun koira toimii etäällä ohjaajasta esim. vaikeat esteiden takaakierrot monimutkaisissa syherökuvioissa eivät tule onnistumaan. Toki irtoaminen on tietyillä osuuksilla suotavaa. Irtoaminen on myös eräällä tavalla perinnöllinen ominaisuus, samoin koiran radanlukutaito. Ensimmäinen villakoirani oli loistava ja lahjakas radanlukija (periytynyt Muska-tyttärelle, joka edusti viimevuonna maajoukkueessa) ja irtoava koira, nuorimmaisesta näkyy tulevan samanlainen. Vaikuttaa erittäin lahjakkaalta ja irtoavalta koiralta tämä Signe, vaikka on ihan alussa vasta (alkeistaso/jatkoykköstaso). Tänään otettiin vauhdista estesuoralta irtoamista kauempana olevaan putkeen pimeästä kulmasta ja läppä lensi auki kun pentu suoritti tämän epäröimättä turbovauhdista, minun ollessa putken takana usean metrin pässä, siis jotain sellaista missä Elmeri edelleen 2 vuoden intensiivisten harjoitustenkin jälkeen on epävarma. Huomioitavaa on, että en ole koskaan harjoitellut pennun kanssa pimeää kulmaa, en vauhditta saati vauhdissa keskellä "ratapätkää".

Nyt menee kyllä vähän paksuksi -- radanlukutaito periytyvää?

Juu-u, olen ihan tosissani . Taipumus radanlukutaitoon on selvästi synnynnäinen. Toisten koirien tarvitsee se opetella ja aikaa voi palaa kauankin, toiset osaavat sen kuin itsestään ja toiset eivät opi sitä koskaan. Rullapulla alkoi lukea rataa useiden vuosien ahkeran harjoittelun jälkeen, mutta oppi tuota taitoa varsin hitaasti. Myöskään Elmeri ei ole erityisen lahjakas radanlukija. Onhan ihmisilläkin avaruudellinen hahmottaminen, koordinaatiokyky ja muut vastaavat lahjakkuudet geeneissä, miksei koiralla radanlukutaito ihan samalla lailla, sehän perustuu samoihin seikkoihin mitä ihmistenkin tietyt lahjakkuudet.

No, ehkä se ei kuitenkaan ole ihan radanlukutaito, joka on perinnöllinen ominaisuus, mutta siihen varmaan aika oleellisesti vaikuttaa koiran muut ominaisuudet, kuten temperamentti, keskittymiskyky, miellyttämisen halu jne. Eli se on varmasti totta, että eri koirat oppivat eri tahdissa ja tasoisesti rataa lukemaan samanlaisellakin koulutuksella.

Sari T