hei - nyt ollaan vaarallisilla vesillä - on useammassa tapauksessa ilmennyt että koirilla joiden silmä status on ollut Optigen A on ilmennyt legg perthes tautia tai epilepsiaa - eli moniko kasvattaja tuijottaa pelkästään näyttelysaavutuksiin ja DNAprcd A statukseen tietämättä lainkaan mitä muita perinnöllisiä sairauksia suvussa esiintyy?? Avoimuutta kaivataan - ihmiselle, joka on hankkinut villakoiran ystäväkseen on ääretön suru jos koirassa havaitaan esim epilepsia tai reisiluun pää joudutaan amputoimaan alle vuoden ikäiseltä pennulta. Silloin ei kulmauksilla tai selän pituudella ole merkitystä. t Maylis Spiik Legg Perthes koiran omistaja eli ystävä

Hei, olen samaa mieltä että "viallisen" koiran saanut omistaja on äärettömän surun keskellä kun rakas koiruli todetaan parantumattomasti sairaaksi. Itselläni on yksi leikattu LP-yksilö, jonka liikkumista seuraan joka päivä silmä kovana - koko laumamme ulkoilee Iitan jaksamisen ehdolla.
Viimeisimmän kakaran ei tarvinnut kuin kerran onnahtaa pentuaikana kun juoksutin sen eläinlääkäriin ja pakotin lääkärin kuvaamaan koko koiran läpeensä. Toki tiesin itsekin että LP olisi puhjennut aikaisemmin kuin 1,5 vuotiaana, mutta olin lähes hysteerinen sen pelosta. Pohdin itsekseni asiaa haluanko koiran elävän loppuelämäänsä rampana vai olisiko helpompaa lopettaa kivut ja koira siihen. Onneksi ei tarvinnut tehdä pohdintaa loppuun asti.

En usko että kukaan tietoisesti jatkaa sairaita sukuja, mutta nämä riivatun sairaudet osaavat piileskellä ja niitä alkaa olla joka koiralla (ja ihmiselläkin) jotakin. Mietiskellessäni lähipiirin koiria, useimmilla on jokin rasite kun laskee kaiken maailman allergiat ja muutkin vaivat mukaan.

En ole itse kasvattaja koska minusta ei todellakaan olisi siihen. Vastuu maailmalle syntyneestä elävästä eläimestä on valtava.
Yhden erirotuisen pentueen olen saattanut maailmalle ja pidän yhteyttä jokaiseen (nykyisin 7-vuotiaiden) pennun omistajaan. Pentueen rakkaimman uroksen vuoksi itkin katkerasti, kun jouduin omistajansa kanssa tekemään lopettamispäätöksen syövän edessä. Muut neljä voivat veljensä sairaudesta huolimatta hyvin, paitsi yhden ajoin viikolla virtsakivileikkaukseen. Yhdellä on erittäin vaikeahoitoinen allergia/stressi - millä saan äidin uskomaan että koiralla täytyy olla rajat.

Pointtini on se että erehdyksiäkin sattuu, niistä vaan pitää ottaa opiksi. Kaikki eivät tee virheitä kiusallaan.
Kiitos teille jotka levitätte uutta tietämystä kasvatuksen osalta, jotakin voi oppia jopa kokeilematta itse.

^^No, itsestäänselväähän tuo on. Ei mikään uusi tieto ainakaan minulle . Olisi mukavaa, jos villakoirakerho vaatisi lonkkakuvauksen myös pienemmiltä muunnoksilta. Näin ostajat voisivat pentulistalta pentuetta valitessaan varmistua ainakin siitä, että pentujen vanhempien reisiluunpäätä ei ole poistettu (kaikissa LP tapauksissa ei tosin tarvitse poistaa, mutta useimmissa). Regeneroitunut Legg Perthes saattaa myöhemmin näkyä kuvissa huonona dysplasia-asteena ja/tai nivelrikkona. Valitettavasti epilepsian voi sitten jättää vain ostajille kertomatta, mikäli tämä on kasvattajan mielestä merkityksetön tieto. Olen kauhukseni huomannut, että lonkkakuvaamattomien vanhempien pennuista saatetaan pyytää jopa 1500 euroa. Eikö siihen hintaan myös lonkista olisi hyvä olla mustaa valkoisella? Minun mielestäni lonkkakuvaus on tärkeämpää kuin vanhempien näyttelytulos. Vanhempien ulkomuodon näkee kuka tahansa silmillään ulospäin ilman tuomariakin, terveys on sitten jotain, mitä ei ostaja mitenkään voi nähdä tai aavistaa. Nuorimman koirani äiti ei ole koskaan astunut jalallaan näyttelyyn, mutta lonkat on kuvattu. Olen kerrassaan tyytyväinen ostokseeni. Tosin voihan se sairastua vielä vaikka mihin (vaikka kriittisin LP-ikä onkin ohi menossa).

Syy sille, että kirjoittelin tästä asiasta on tietooni tullut tapaus jossa kääpiövillakoira jouduttiin lopettamaan LP:n takia. Koiran emo on omalle LP keskikokoiselle villakoiralleni läheistä sukua ja koiran isän sisar on LP sairas - löytyvät SVK:n tiedostosta. Todennäköisyys saada sairas jälkeläinen on ilmeinen ja näinhän kävi. Kaikki sairaat koirat pitäisi ehdottomasti julkaista ja pentuja teettävän tulisi osata tehdä johtopäätöksiäkin. Eräs kasvttaja on sanonut, että kaikissa suvuissahan esiintyy LP:tä - ja kohta todella esiintyykin, ellei asiaan suhtauduta vakavasti. Maylis Spiik

Niin, todella ikävä sairaushan tämä on. Uskon, että kaikissa suvuissa niitä kantajia ja mahdollisia kantajia onkin, ne vain suurin osa ovat meiltä pimennossa kun ihmiset eivät julkaise koiriensa sairaustietoja, usein kasvattajan painostamana. Kasvattaja kun saattaa pillastua pahemman kerran tautitiedon julkaisemisesta kerhon sivuilla, tai muuallakaan (esim. kristiina, uskallatko tuoda julki sairaan koirasi virallisen nimen tällä palstalla ilman kasvattajan suostumusta, vaikka koira on Kennellliiton mukaan virallisesti omasi? Jos et, niin miksi?). Kennelliiton kasvattajasitoumuksessa kuitenkin kasvattaja sitoutuu avoimesti julkaisemaan tietoa perinnöllisiin sairauksiin sairastuneista kasvateistaan. Tämä sitoumuksen sisältö taitaa olla monelta kasvattajalta lukematta

Minä olen puhunut Legg Pertheksestä aina vuodesta -99 asti, eikä hääppöisesti mielenkiintoa asia ole herättänyt. Edelleen suolletaan kalliilla hinnalla pentuja lonkkakuvaamattomista vanhemmista. Miksi ja MITEN (???) ihmiset suostuvat maksamaan maltaita pennusta, jonka vanhempien lonkista ei ole dokumentteja? Ei ole ollenkaan vaikeaa tuo lonkkakuvaus. Sen kun vie koiran lähimmälle ell asemalle sukutaulun kera ja naps, kolmen-neljän viikon päästä tiedot saa Kennelliitosta. Lähiasemallamme kuvaus maksaa 63 euroa ja Kennelliitosta tuleva lausunto lisänä siihen muistaakseni 25-28 euroa. Näyttelyihin aktiivisuutta kyllä riittää, mutta ei lonkkakuviin, vaikka näyttelyilmoittautumismaksu on 28/38 euroa/kerta riippuen ilmoittautumisajankohdasta ja siihen bensat päälle niin ei satasella selvitä. Lisäksi turkkia on varjeltava ja hoidettava huolella, pitää pestä, trimmata ja föönata edellisenä iltana niska limassa. Mikä rumba verrattuna lonkkakuvaukseen ja palkinnoksi saa mahdollisesti kuulla, että tänään koira oli hieman turhan ilmava, sun muuta epämääräistä höpötystä Nekin eurot voisi sijoittaa lonkkatutkimukseen, jossa edes jonkin tason asijantuntija (näyttelytuomariin verraten) antaa lausunnon lonkkien tilasta. Mutta kuka nyt uskaltaa esim. hienoa, kalliilla rahalla ulkomailta tuotettua siitosmatadoriksi suunniteltua urosta lonkkakuvata? Mikä epäonni, jos lonkat onkin huonot, monikaan ei sellaista urosta halua käyttää ja rahaa astutuksista ei valukaan vuolaana kasvattajan pussiin tuontimenojan katteeksi kuten oli suunniteltu .

Itse voisin käyttää lonkkakuvaamatonta koiraa jalostukseen vain poikkeustapauksessa (esim. hyvän ja luotettavan ystävän omistama, otuksen läpi elämän tuntemani jo vanha uros, jota ei ehkä vanhan iän takia ole järkevää kuvata, ensikertalainen jos jalostuksessa on). Tällöin kuitenkin minun olisi nieltävä se tosiasia, että en pystyisi näyttämään pennunostajille todistetta uroksen terveydestä lonkkien osalta ja pennunostajille jäisi vain minun sanani vakuudeksi pentujen isän lonkkien terveydestä LP:n osalta (dysplasiaahan ei nää ulospäin). Ja luonnollisesti minua voitaisi syyttää asioiden pimittämisestä, mikäli pennuilla ilmenisi LP sairautta. Olen käyttänyt kuvaamatonta narttua jalostukseen kaksi kertaa ja se riitti. Haluan lonkkakuvata nartut, joita mahdollisesti suunnitellaan joskus jalostukseen. Tuontinarttunikin kuvataan sen tultua vuoden ikään, tosin tarkka ajankohta kuvaukselle riippuu jonkin verran koiran mahdollisesta näyttelyaikataulusta (nykyiset dopingsäännöt -kuukauden varoaika nukutusaineessa=älytöntä, seikka, joka ei ainakaan innosta laiskimpia kasvattajia lonkkakuvauttamaan koiriaan!).

Olen myös sitä mieltä että keskareita, ja miksi ei pienempiäkin kokoja, pitäisi kuvauttaa enemmän. Omallani todettiin lonkkakuvauksen yhteydessä vika selässä. Tästä selässä olevasta viasta olen kuullut kahta eri mielipidettä eläinlääkäreiltä, toisten mielestä kun kyseessä on rakenteellinen vika niin se on periytyvää ja toisten mielestä se ei ole periytyvää.

Oma urokseni on nyt kuitenkin kastroitu, jotta ainakaan me emme laita "vahinkoa kiertämään".

Voi, ei Iita-muorin sukutaulu mikään tabu ole:

Only registered users can see links on this forum! Register or Login on forum!

.
Itse asiassa siinä näkee hyvin, minkä ikäisenä LP on todettu - näyttelyissä käyminen loppui kuin kanan lento alle vuoden ikäisenä.

Jalostusta on ollut turha ajatellakaan, mikä on sinänsä sääli koska Iitalla on todella hyvä ja persoonallinen luonne. En tule ikinä saamaan samanlaista yksilöä kun Iitasta aika jättää, snif.

Hei, upeaa, että rodun parissa on aitoa kiinnostusta kokonaisvaltaiseen terveyteen! Olen haaveillut jo pitkään omasta villiksestä. Omakohtaista kokemusta on tähän asti palveluskoirarodusta, jonka kanssa painitaan saman perusongelman kanssa: valtaosa kasvattajista keskittyy pakollisiin (pevisaan sisältyviin) terveystarkastuksiin ja muut, ehkä vielä vakavammat sairaudet, jäävät vähemmälle huomiolle. Tiedän, millaista on elää kroonisesti sairastavan koiran kanssa - jatkuva sairastelu tuottaa omistajalle paljon huolta ja murhetta, puhumattakaan koiran kärsimyksistä. Todellakin, on ensiarvoisen tärkeää, että mahdollisimman moni koira tutkitaan, riippumatta siitä, käytetäänkö koiraa jalostukseen vai ei. Jalostukseen käytettävän koiran tausta (vanhemmat, sisarukset, aiemmat jälkeläiset...) antavat todellisen kuvan koiran periyttämisestä ja auttaa karsimaan pois jalostuksesta koirat, jotka periyttävät sairaita koiria. Uuteen rotuun tutustuminen vaatii paljon aikaa ja vaivaa - toivottavasti löydän sen oman terveen ja reippaan unelmani

Uuden pennun ostaminen on hankalaa, jos ei tunne koiria, sukuja ja kasvattajia vuosikausien ajalta. Olen huomannut kuitenkin yhden mielenkiintoisen seikan seuratessani tätä villakoiramaailmaa parin vuoden ajalta. Usein uudet pennunostajat karttavat jotakuta, harvinaista kasvattajaa, jos kasvattaja julkisesti (esim villakoirakerhon sivulla) myöntää, että hänen koiransa tai kasvattinsa sairastaa epilepsiaa tai muuta vastaavaa sairautta. Kyseisellä kasvattajallahan on sairas koira, joten hänen kasvattamansa koirat ovat varmasti sairaita. Mutta omien suppeiden havaintojeni mukaan pahimmat "konnat" ovatkin siellä, missä mitään ongelmaa ei myönnetä olevankaan. Sairaita koiria/sairaiden koirien jälkeläisiä/lähisukulaisia käytetään ihan sumeilematta jatkamaan sukua. Jos pitkänlinjan kasvattaja sanoo, että kyllä muilla, mutta ei meillä, niin minun mielestäni siinä on jotain epäilyttävää.

Silti aina ottaa riskin ottaessaan koiranpennun. Joku sairaus voi pulpahtaa esiin oman koiran kohdalla, vaikka sen sukulinjat tuntisi kauaskin taaksepäin. Kaikkien osapuolien avoimuudella riskiä voidaan kuitenkin pienentää, ja pennunostajatkin voivat edistää tätä avoimuuden periaatetta suosimalla rehellisenkuuloisia kasvattajia eikä niitä, jotka hyssyttelevät kaikki ongelmat maton alle.

Näinhän se on, uusi rotu tuntuu aikamoiselta "hypyltä tuntemattomaan". Aiemmasta rodusta (saksanpaimenkoira) on kuitenkin kertynyt lähes 20 vuoden kokemus, joten tuossa ajassa on ehtinyt nähdä yhtä sun toista, tutustua koiriin ja muihin harrastajiin jne. Nyt on sitten kokolailla avuton olo, kun ei tiedä mistään mitään. Tuo on aivan totta, tieto ikään kuin lisää tuskaa ja uudet harrastajat säikähtävät helposti kasvattajaa, joka kertoo avoimesti kasvattiensa ongelmista. Totuus kuitenkin on, että kaikilla (ainakin pidempään kasvattaneilla) kasvattajilla tulee jossain vaiheessa eteen ongelmiakin ja olisi todella tärkeää, että kasvattajat uskaltaisivat tuoda asiat esille. Osa spk-kasvattajista (tosin pieni vähemmistö) julkaisee omilla kennelsivuillaan laajasti tietoa kasvattiensa terveydestä. Tällaista toimintaa pitäisi mielestäni tukea ja rohkaista rotujärjestön taholta. Olisin todella kiitollinen, jos joku antaisi vinkkiä vaikkapa yksityisviestillä kasvattajista (kääpiö/toy), jotka panostavat terveyskysymyksiin. Ketään ei tarvitse arvostella negatiivisessa mielessä.

Onko villisten JTO:hon liittyvästä terveyskartoituksesta saatuja tietoja julkaistu / tullaanko julkaisemaan? Villakoirakerhon sivuilla julkaistavat tiedot terveystutkimuksista/muista sairauksista ovat todella hieno juttu, mutta tietoja tuntuu olevan aika vähän suhteutettuna rekisteröintimääriin?

Joo näinhän se on - olen 8 vuotta sitten julkisesti ilmoittanut koirani Cemballen's Manolito legg perthes sairaudesta - tiedän että sen sukulaisissa on esiintynyt tätä sairautta, mutta yhtään virallista ilmoitusta asiasta en ole nähnyt - päinvastoin eräskin kasvattaja kiisti asian vaikka kasvattamansa koira jouduttiin lopettamaan legg perthesin takia. Vuolasvirtapalkintoko seuraavaksi?

Asia on tosiaan niin, että ihmiset ja kasvattajat eivät yksinkertaisesti ilmoittele sairastuneista tuonne listoille. Moni vähemmän asiaa tunteva voi luulla, että kerhon lista kattaa suurimman osan sairastuneista, vaikka siellä ei ole kuin mikroskooppinen osa niistä . Ihmiset ovat joko saamattomia/heitä ei kiinnosta/pelkäävät kasvattajien reaktioita tms. Naapurissakin (50 m:n päässä, samassa talonyhtiössä) asuu Cushingin tautia sairastava kääpiövillakoirakoira, kuuluisalta kasvattajalta. Annoin omistajalle ohjeet, miten tauti julkaistaan listoilla, mutta ei, ei tullut mitään julkaisemisesta, tuosta ohjeistuksesta on kohta vuosi aikaa. Minua oikeasti, anteeksi vain, vituttaa tuollainen asenne oman koiransa sairauteen, että sitä ei syystä tai toisesta viitsitä julkaista. Tarvitaan vain eläinlääkärin todistus ja lupa koiran omistajalta taudin julkaisuun, mutta ei, liian vaikeaa nykyihmiselle ilmeisesti tämä . Usealla kasvattajalla (puhumattakaan niistä tavisomistajista) on koiria ja kasvatteja, joilla on ollut LP:tä ja epilepsiaa sun muuta sairautta, mutta eipä niitä koiria tuolla listoillla näy .

No ei sitten - mutta jos koira on yhteisomistuksessa kummankin suostumus vaaditaan