Niin, minun keskari on tosi vesipeto. Sille on kasvamassa leijonaturkki, näyttelyihin suuntaamme kesällä ja syksyllä.
Olen huomannut, että turkki kuivaa itsekseenkin ihan hyvin siinä juoksennellessa, vaikka onkin aika pitkä (en kanna fööniä mukana lenkillä ). Sitten kotona harjaan sen. Onko tämä nyt jotenkin vaarallista, vai miksi esimerkiksi kasvattajamme on ihan kauhuissaan ajatukseta, että villis uisi ja sitä ei edes kuivattaisi föönillä? Pesun jälkeen olen kuivannut kyllä oppien mukaan. Villis on reilu 7 kk, ja sillä on vielä pehmeä karva tosin takkujakin on muutamia jo tullut. Karva on pisimmillään lähemmäs 10cm. Pesen koiran 2-3 vko välein sen mukaan miten tuntuu likaiselta.
Miten teidän villikset, uivatko? Kuivaatteko? jne.

Uinnin jälkeen kuivaan ellei nyt turkki ole aivan klaniksi kynitty. Märkä turkki kerää kaikki roskat ja hiekat. Eikä nuo kyllä oikein tykkääkkään ihan läpimärässä turkissa olla. Sateella jos kastuu en kuivaile, kun kumminkin turkki ei pääse läpi asti kastumaan.

Niin no, kyllä tuo eilenkin viimeksi kaiveli vielä vähän hiekassa ennen matkan jatkumista, mutta tuo turkki tuntuu aika hyvin itse puhdistavan itsensä. Se saattaa näyttää hyvinkin likaiselta, mutta kuivuessaan hiekat rapisee ja koira on taas melko valkea (ei nyt ihan suihkunraikas mutta sellainen, ettei hävetä mennä ulos sen kanssa).

No, kaikki varmaan jo tietävätkin, kun oon täällä muutamaan kertaan aiheesta paasannut, mutta mun leijonaturkkinen "näyttelykoira" saa kesäisin uida ihan niin paljon kuin sielu ikinä sietää. En oo ikinä kuivannut tota föönillä uinnin jälkeen, korkeintaan pyyhkeettä painellut pahimmat vedet pois. Kesä kuivaa minkä kastelee, ton ei tarvitse juosta ko pari kertaa kepin perässä vedestä noustuaan, ja turkki on pintapuolisesti jo täysin kuiva. Moni on meidän mökkikuvia katsellessä sanonutkin, ettei olisi ikinä uskonut Jaron käyneen uimassa muutamaa tuntia ennen kuvien ottamista. Tietenkin mökillä, jossa koira saattaa lotrata aamusta iltaan, pitää vähän vahtia, että turkki tosiaan kuivuu pohjia myöten edes sen kerran vuorokaudessa (mieluiten niin, että koira on täysin kuiva nukkumaan mennessään).

Tässä muutamia hyväksi havaittuja kikkoja paljon uivan, näyttelyjellonassa olevan koiran turkin "varjelemiseen":
- trimmaa koira usein: tasainen ja hyväkuntoinen pinta kuivuu todella paljon nopeammin, eikä mun kokemuksen mukaan takkuunnu uimisesta laisinkaan.
- tee konetyöt säännöllisesti, ettei tassujen väleihin jää mitään yllätyksiä muhimaan.
- käytä koiralla mahdollisimman vähän ponnareita, mieluiten froteisia (meillä on normaalikäytössä kumpparit niskaan saakka, mutta mökillä vaihdan kahteen froteelenkkiin).
- jos kuivaat pyyhkeellä, painele turkki kuivaksi, älä hiero, se takuttaa, ei uiminen itsessään.
- käytä harjausnestettä uimisen jälkeen harjatessasi, turkkiin voi jäädä hiekkaa ja muuta kivaa, joka helposti repii karvaa.
- jos koira ui paljon, älä harjaa jokaisen uintikerran jälkeen, se kuluttaa turkkia ihan turhaan.

Jaro on tosiaan nyt 6-vuotias, ja vaikka se onkin nyt aika lyhyessä leijonassa, on se isossakin ollut.

Loppuun vielä muutama havainnollistava kuva viikon takaa.




Suoraan vedestä noustuaan. Jarolla ei toi turkki edes pohjaan saakka kastu, ellei se lotraa ihan ylettömän kauan kerrallaan. (Tee niin kuin minä sanon, älä niinkuin itse teen, Jarolla näyttää olevan kumilenkit päässä. )


Samana iltana, koira on kuivunut itsestään, eikä sitä ole harjattu. (EDIT: Näin tarkemmin katsoen, joku on siltä näköjään yhden kumpparin leikannut pois, mutta ei siihen kyllä sen kummemmin ole koskettu.)


Seuraavana päivänä, koira on uinut vielä pari kertaa, jonka jälkeen olen vaihtanut sen ponnarit ja harjannut pää- ja niskatukan.

Oonkin joskus miettinyt, että johtuukohan Jaron (harmaaksi koiraksi) erinomainen turkinlaatu ja kasvunopeus siitä, että se saa uida suomalaisessa järvivedessä joka kesä.

Pitää nyt vielä mainita sellainen mulle itsestäänselvyys, eli pahassa takussa olevaa koiraa ei tietenkään kannata päästää uimaan, ennen kuin takut on selvitetty. Vaikka takuton koira ei uimisesta mun kokemuksen mukaan takkuunnu, on juttu tietenkin ihan eri, mikäli koira on jo lähtökohtaisesti ihan huovuttunut. Vesi menee takkujen sisälle, ja kun ne jäävät kosteaksi, ne on entistä vaikeampi selvittää.

Takkuiässä olevaa koiraa saattaa siis joutua pesemään jopa viikon välein, mikäli haluaa pitää sen jatkuvasti uintikunnossa.

Signekin on jo käynyt vedessä vaikkakin sen mielestä uiminen ja aallot olivat hieman pelottavia. Kyllähän tuo turkki vähän takkuuntui, mutta takkuaa se nyt mutenkin, ui tai ei. Aion antaa Signen käydä kesällä uimassa eli vaikka kasvatan leijonaa. Täytyyhän sen saada nauttia elämästään. Sitäpaitsi, vaikka kuinka huolella turkkia varjelisin ei se korjaa suurinta puutetta, eli liian hoikkaa runkoa ja hidasta kehittyneisyyttä eli tuskinpa me sen huonompia arvosteluja saadaan, jos koiran turkki nyt vähän kärsiikin. Eiköhän takkiin tule kehässä ainakin Signelle eniten siitä, että se on liian laiha ja kehitys kesken, ei suinkaan turkin takia.

Minä sanoisin, että se, mitä pitkässä turkissa olevalle koiralle uimisen jälkeen pitää tai kannattaa tehdä, riippuu turkin laadusta. Kumpikin meidän koirista ui mielellään, mutta Mortti täysillä rakastaa uimista. Vaikka se on continentalissa, niin en tee mitään sen turkille uimisen jälkeen. Tai no, käydään tavallisesti uittamassa koiria sellasilla montuilla, missä pohja ja ympäristö on hienoa hiekkaa, joten kotiin tulon jälkeen koirat huuhdellaan vatsasta alaspäin hiekattomiksi ja jätetään kuivumaan itsekseen pesuhuoneeseen tai puristellaan pyyhkeellä kuivemmaksi. Mortin turkki ei takkuunnu muutenkaan, eikä takkuunnu uimisestakaan. Kyllähän se lätsähtää, mutta mitään katastrofaalista ei tapahdu. Hessulla sen sijaan on niin pehmeä turkinlaatu, että pidempänä se takkuuntuu pelkästä veden ajattelemisesta. Mikäli haluaisin sen kanssa näyttelyihin, joutuisin kyllä harjaamaan sen turkin ennen uimista ja vielä mieluiten föönaamaan uimisen jälkeen. Mutta kun sen kanssa ei tällä hetkellä ole näyttelyllisiä tavoitteita, se on erittäin lyhyessä turkissa.

Uimisesta on mun mielestä selkeä etu koiran lihaksiston kehittymiselle. Meidän Mortilla on mielettömät lihakset sekä edessä että takana ja se on tosiaan uinut paljon. Ja kun Mortti ui, se todella ui, ei läträä. Sen uinti on erittäin eteenpäin pyrkivää ja voimakasta. Muistuttaa perämoottoria Mortti on todellinen uimamaisteri!

Tässä kuva meidän koirista viime viikkoisilta villakoirien uimapäiviltä:

Mortti on perinyt uintitaidot isomummoltaan Etalta. Elmeri arkailee uintia huomattavasti enemmän, varsinkin jos muorit ovat mukana (se jää alakynteen). Etta on luontainen uimari, Elmerille ja Rullikselle taito on täytynyt opettaa. Tämän kesän ekalla uintireissulla Elmerin viimevuonna opittu uintityyli oli hieman taantunut. Signekin on kokeillut uintia mutta se oli sellaista hädissään polskuttelua. Eli vielä ei uimamaisteria Signestä ole saatu. Signeä vähän turkin tarttuminen aaltoihin hirvittää myös.

Hassua, kuvassa Mortti näyttää isovillakoiralta!

:-)) Itse olen kyllä aina kieltänyt mustat leijonatukissa olevat koirani uimasta merivedessä - karva tulee ruskean palaneen näköiseksi. Järvivesi voi olla eri juttu.Mutta kyllä villakoira haluaa uida - onhan se alkuaan vedestä noutava koira.

^Kyllä meidän koirat uivat meressäkin (matkaa merenrantaan meiltä on n. 2 km) eikä merivesi kyllä kummankaan turkinväriin ole yhtään vaikuttanut.

Elmeri on parin uintireissun tuloksena reipastunut taas kovasti. Juhannuksena lähdin rannalle ottamaan aurinkoa ja laitoin vaatteet siideripullon kera lojumaan venelaiturille. Huomasin Elmerin polskuttelevan ilman kepinheittoa vedessä. Se oli oma-aloitteisesti lähtenyt noutamaan mamman veteen tippunutta pulloa (kiitos Signen aktiivisuuden...mokoma ei ui vaan tekee pelkästään kiusaa!) ja toi sen rantaan (ei mennyt juoma hukkaan ). Saman tien se lähti uudestaan polskimaan veteen noutaakseen pinnalla kelluvan hameen. Valitettavasti pusero ehti upota aaltoihin, ja jouduin kävelemään puolialastomana kotiin

Signe on kyllä aika degeneroitunut puudeli. Olen yrittänyt innostaa sitä uimaan kantamalla sen veteen ja tukemalla mahan alta, mutta se polskuttelee heti rantaan (nyt turkki on aivan kaameassa takussa tämän tuloksena). Minkäänlaista riistaviettiäkään sillä ei ole. Se on sellainen sievä ja poispilattu, ylihemmoteltu balleriina, omistautunut näyttämään nätiltä ja tekemään tihutöitä kotosalla.

Fido ja Capo ei kumpikaan pidä kovasti uimisesta, kumpikaan ei mene vapaaehtoisesti edes rantaan. Mökillä uitiin tasan sen verran mitä oli pakko, eli laiturin päästä rantaan, kun uteliaisuuttani varmistin, että nämä osaavat uida. Ehkä ihan hyvä, että eivät tykkää uimisesta, koska Fidon 5cm karva oli ihan takussa uintien jälkeen. Toisaalta se on totta, että hyvät lihaksethan uimisesta saisi

Ihana Elmeri .

Kini ei ainakaan viime kesänä mielellään veteen mennyt. Tuli kyllä kahlaamaan minun ja namin perässä, muttei sen pitemmälle halunnut. Taitaa tosin uimahaluttomuus johtua siitä, että Kinin ensimmäinen uinti tapahtui laiturilta hyppynä. Neiti oli hepulin kourissa mökillämme ja innoissaan kaahotti suoraan laiturilta jättiloikalla veteen. Luuli kai että kyllä se pinta hänet pinnalla pitää. Onneksi osasi sitten uidakin takaisin. Itse kyllä ainakin säikähdin pahasti kun olin vähän kauempana ja kuulin vain molskahduksen ja äitini kiljumassa Kiniä.

Mutta elättelen vielä toivoa että saan Kinin innostumaan uimisesta .

Ihania kuvia ja tarinoita! Kateellisena lueskelin...

Meillä ei uida. Kahlataan kylläkin kepin perässä kohtuullisella innolla kunnes alkaa mahakarvoissa tuntua vetiseltä. Sitten tehdään uukkarit ja palataan kiireesti rantaan. Näin siis Nero ja Nella. Napista ei vielä osaa sanoa.

Meillä ei tällä hetkellä uida lainkaan. Suurin syy on Jyväsjärven vesi, joka oli keväällä niin karmeassa kunnossa, että ihotulehdukset riehuivat holtittomasti uivien koirien keskuudessa. Pahimmat ovat syöneet kolmekin lääkekuuria ennen kuin tulehdus oli kukistettu ja useita tuttuja koiria on tullut läikikkäinä vastaan kun tulehdus on tiputtanut karvat koirien päältä... Nalakin sairastui, mutta onneksi vain parin märkivän paiseen verran ja yhdellä antibioottikuurilla meni ohi. Nyt meillä ei siis edes juoda sitä vettä, vaikken nykyistä järven tilannetta tiedäkään Nala siis rakastaisi uimista, mutta toisaalta nyt kun se on päässyt vain pari kertaa heti jäiden lähtemisen jälkeen veteen ja heti perään lankesi uimakielto, ei Nala enää lainkaan yhtä hanakasti yritä järveen. Toki se sinne menisi, jos sen rantaan veisi leikkimään, mutta lenkillä se ei enää yritä kartaa jokaiselle uimapaikalle.

Vickan ei ui. Todennäköisesti se järveen menisi Nalan perässä, mutta olen yrittänyt tietoisesti välttää totuttamasta sitä järvessä polskimiseen. Vickanilla on niin pehmeä ja heppoinen karva, että uimisharrastuksen voi aloittaa joskus kun se on lyhyessä mallissa. Viksun karva takkuuntuu Hessun tapaan myös pelkästä ajatuksesta (olen Päivin kohtalotoveri) ja en jaksaisi pestä koiraa joka uintikerran jälkeen, koska Vickanin turkkiin en karstalla koske kuin vastapestynä.

Mutta ihania kuvia uivista villakoirista!!! Varsinkin Jaro on mahtava pieni majava