Miltä teistä on tuntunut kun olette olleet ottamassa ensimmäistä koiraanne? Miten fiilikset ovat muuttuneet koiran tulon jälkeen?

Itse jännitän kamalasti kuinka tulen tulevaisuudessa pärjäämään kun koira tulee taloon. Mitä jos en osaakaan hoitaa koiraani? Mitä jos epäonnistun koulutuksessa? Mitä jos rahani eivät riitä? Koko ajan vain mitä jos... Vanhempani ovat pelotelleet minua vaikka millä (itsehän eivät siis ikinä aiokaan ottaa koiraa tai muutakaan lemmikkiä) ja osaltaan se taitaa vaikuttaa mieleeni. Periaatteessa kuitenkin tiedän, että näin tuskin tulee käymään. Olen kuitenkin ottanut paljon selvää asioista ja säästänyt rahaakin koiraa varten jo jonkun aikaa. Mutta kai se on vain hyvä, että vähän jännittää ja mietityttää.

Koira kun ei kuitenkaan ole tulossa meille hetken mielijohteesta vaan olemme mieheni kanssa nyt vuoden pohtineet tätä koiran ottamista ja tulleet tulokseen, että se sopisi nykyiseen elämän tyyliimme. Järjellä ajateltuna kaiken pitäisi mennä hyvin, mutta kun ei sitä koskaan tiedä... Kertokaa omista kokemuksistanne, ehkä ne voisivat helpottaa oloani ja antaa uusia näkökulmia!

Itselläni on juuri nuo samat kysymykset menneet päässä kuin sinullakin että mitä jos en osaakaan, riittääkö rahat jne. Mutta luulisin että siitä juuri jo on hyvä lähteä liikkeelle että on varautunut ja miettinyt asioita valmiiksi, eikä vain ajattele että kyllä minä osaan jne. Jokainen koira on oma persoonansa ja kun siihen omaan pentuun sitten tutustuu rauhassa muutaman päivän niin oppii jo lukemaan koiraa aika paljon, ja se on ihanaa Tietenkin vakuutus kannattaa koiralle aina ottaa, jos sattuu jotain mihin sitä rahaa yllättäen paljon menisi, mutta en usko että mikään muu kuin jokin sairaus veisi hirveästi rahoja..

Minulla on nyt ollut pentu 6 viikkoa ja hyvin on mennyt. Minulla meni n. viikko siihen että se oli normaalia että on pikku koira talossa. Ja aluksi on outoa kun ei osaa lukea sen ilmeitä vielä ollenkaan. Nyt kuiténkin osaa jo ennakoida ja varautua siihen mitä on tulossa, kun pennun tuntee ja pärjätään hyvin ainakin vielä. Mutta varmaan kokeneemmilta saa vielä parempia neuvoja mutta ajattelin nyt kommentoida kun on fiilikset tuoreessa muistissa Villakoira on sen verran fiksu koira että olen ainakin omasta pennustani huomannut että se oppii todella nopeasti miten toimitaan missäkin tilanteessa, ja osaa jo pari temppuakin joten kuten, tietää nimensä jne. :P Pitää vain muistaa olla johdonmukainen.

Mitä enemmän on maha kipeä mietinnästä ja vatvomisesta, sen parempi. Se on merkki siitä, että asia on painava, ja sitä todellakin on työstetty. Itse olen joka kerta kysynyt mieheltä epäuskoisena, että oonko mä tekemässä ison virheen, koiran ottamisen järkevyyden kyseenalaistaminen on hyvä tehdä, koska silloin ei niin helposti tee sitä virhettä, että sinisilmäisenä ajattelee vain pennun suloisuutta ja ruusuisia ajatuksia, eikä sitä, että aikaa, rahaa, huolta ja murhetta palaa koiran kanssa paljon enemmän kuin koirattomana.

Nyt kun meille on tulossa ihmisvauva, mietin ihan samoja asioita, "mihin olen pääni laittanut", "selvitäänkö me".... Tottakai me selvitään, mutta hyvä asioita on pohtia, jotta on mahdollisimman realistinen ajatus siitä mitä tuleva tuo.

Ensi viikolla pitäisi syntyä eräs kääpiöpentue mistä olisi mahdollisesti meille tulossa pentu. Jännittää varmaan 100x enemmän nyt kuin vaikkapa muutama viikko sitten, koska asia alkaa pikku hiljaa olla muutakin kuin vain ajatus. Täältä foorumista olen saanut paljon apua. Olen saanut kuvaa siitä millaista on omistaa villa. Olemme (tai ainakin minä olen ) tietoinen siitä mihin olen ryhtymässä, ainakin siis noin teoriassa, todellisuushan voi olla jotain ihan muuta. Suurena apuna, että olen saanut suht. realistisen kuvan pennun kanssa elämisestä on työkaverini. Hänellä on nyt 2 irliksen pentua kotona (yhteensä heillä on 5 irlistä) ja meno tuntuu välillä aika villiltä. Tosin onneksi kääpiömme tekee hieman pienempiä lammikoita sisälle kuin hänen irliksensä

Näinhän se on, että kun asioita harkitsee riittävän kauan, niin huomaa, että kaikella on monta puolta. Hyvä vain jos ainakin kerran tai kaksikin epäillä hankkeen kannattavuutta:).Siinä tulee testattua itseään ja omaa valmiuttaan sitoutua. Parempi käydä epäilykset läpi ennen pennun hankintaa. Kaikkeen mikä on itselle tärkeää liittyy myös suuri vastuu ja huoli. Se on hinta siitä ilosta ja elämän sisällöstä joita etsii ja yleensä myös saa kun (tässä tapauksessa) hankkii lemmikin. Itselläni on ollut koiria lähes aina, silti uuden pennun hankinta ei ollut kevyt päätös. Asiaa harkittiin yli vuosi ja välillä tuntui, että olen hullu kun haluan itselleni lisää töitä kun on kolme lasta ja koira jo ennestään. Väliilä aina päätinkin "ottaa järjen käteen" ja olla hankkimatta uutta koiraa. Kuitenkin aina löysin itseni koirapalstoilta, pohdin eri rotujen ominaisuuksia yms yms. Etsin siis kuitenkin koko ajan sopivaa koiraa .
Kaikkeen ei voi varautua kun elävistä olennoista on kyse mutta voi pohtia ja selvittää mitä ehkä voi olla tulossa...ja olla silti valmis vastaanottamaan mitä eteen heitetään. Aika monesta liemestä sitä kuitenkin selviytyy.
Tärkeää mielestäni on, että kun pentu on hankittu heittää epäilykset nurkkaan ja päättää nauttia pennusta ja elää sen kanssa. Muuten voi liian helposti usko loppua ja ajattelee tehneensä virheen. Välillä voi ja saa tietenkin tunteet heitellä, etenkin jos pentu on haastava. Uskon kuitenkin, että auttaa kun on pääättänyt, että tämä on nyt hyvä juttu ja koirasta tulee ystävä ja lauman jäsen. Pentuhan ei kuitenkaa ole heti "tuttu" ja kiintyminenkin vie aikansa puolin ja toisin. Tässä vaiheessa tarvitaan päättäväisyyttä ja uskoa yhteiselon onnistumiseen.
Meillä nyt parisen viikkoa yhteiseloa uuden pennun kanssa takana ja on ihanaa huomata, että siitä on tullut "oma" eli sen sydän sykkii nyt meidän laumallemme ja sillä on iso paikka ja meidän kaikkien sydämessä. Paljon iloa ja voimia saa, kun koiran kanssa touhuaa, tekee siis sitä "työtä", jota jotkut kauhistelevat, koirattomat yleensä.
Ja noista ihmislapsista... itse aikoinaan ensimmäistä lasta odottaessani "hoksasin" viimeisinä raskausviikkoina, että enhän minä ole juuri vauvoja hoitanut ennen, kuinka ihmeessä osaan omaani hoitaa .Kaverit nauroivat, että pikkasen myöhään hoksasit ... no, nyt on jo vauvavaihe ohitettu kolmen lapsen kanssa kai kohtuullisen kunnialla Siis kyllä niitä epäilyksiä omiin kykyihin aina on, kun on kyse tärkeästä jutusta.

Jep! Tosiaankin nämä koirattomat ihmiset tuntuvat näkevän koiran pidossa vain niitä huonoja puolia: menee rahaa ja aikaa, on sidottuna eläimeen, ei voi mennä ja tulla vapaasti. Ne ovat syitä miksi he eivät hanki koiraa, mutta onko parempi vaihtoehto vetää koiraan menevät rahat esimerkiksi kurkusta alas tai polttaa tupakan muodossa? Tämä tuntuu olevan toisten käsitys nuoruudesta ja siitä mitä silloin tulisi tehdä... Rellestää ja mennä eikä olla koiran kanssa kotona. Monesti olen kuullut (varsinkin vanhemmiltani) että menee nuoruus pilalle jos ottaa koiran... Välillä se on hieman rasittavaa kun menee käymään kotona niin ensi töikseen he alkavat puhua minun ja miheni koirahanketta vastaan, siitä kuinka se on tuhoon tuomittu idea. Noh, tässä vuoden aikana on sujuvasti oppinut sulkemaan korvansa tuollaisilta puheilta.


Täytän pian 21 ja koen, että olen ihan tarpeeksi nähnyt baarielämää. Ei tuo alkomaholikaan enää sillä lailla maistu kuin joskus pari vuotta sitten. Eikä koira kuitenkaan estä baareissakaan käymistä, kunhan koira ei joudu olemaan liikaa yksin. Eiköhän sitä aina löydy joku paikka, johon viedä koira hoitoon jos menee pidempään. Itselläni ainakin on jo 5 kaveria lupautunut hoitamaan villaamme jos on tarve.

Kun taas puhuu "koirallisten" ihmisten kanssa, saa kuulla sekä hyviä, että myös niitä huonoja puolia. Asiassa on aina kaksi puolta. Olemme syvällisesti pohtineet asian kannattavuutta, toisinaan olemme tosiaan olleet myös siirtämässä koiran oton ajankohtaa myöhemmälle. Nyt olemme kuitenkin päättäneet oman villan ottaa. Olemme kuitenkin löytäneet asiasta enemmän positiivisia kuin niitä negatiivisia puolia Ja se kertoo meille enemmän kuin kenenkään toisen mielipiteet

Kuullostaa tutulta. Vaikka itse olin halunnut koiraa jo kauan, niin jotenkin ajatus siitä että se vihdoin toteutuu, tuntui osittain oudolta. Huolehdin myös samoista asioista mm. Miten turkinhoito onnistuisi, osaisinko kouluttaa koirani oikein yms.
Olin varautunut pennun tuloon ottamalla selvää eri asioista lukemalla mm. erilaisia koulutus ja - hoito-oppaita. Asiaa tosin helpotti se, että äidilläni oli minun iässäni 2 saksanpaimenkoiraa ja häneltä sain erilaisia vinkkejä ja neuvoja mm. koulutuksen suhteen.

Ensimmäisen viikon ajan olin aika jännittynyt ja seurailin pennun touhuja. Tätä kautta opin lukemaan Jimin eleitä ja ilmeitä sekä osasin myös arvioida milloin pitäisi lähteä sen kanssa ulos, ettei vahinko sattuisi sisälle.
Jimi on ollut todella helppo kouluttaa ja sen vuoksi siinä asiassa meillä ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia ja tuskin tulee olemaankaan.

Nykyisin minulla on villakoiraa ja jos olen lähdössä jonnekin, mietin ensin asiaa koirien kannalta.
En ole koskaan ollut mikään "baarikärpänen" enkä myöskään polta. Kulutan ja vietän aikaani mieluummin koirieni ja koiraharrastusten parissa. Ikävä kyllä kaikki ikäiseni eivät sitä ymmärrä, mutta mitäpä minä heistä välitän
Minä olen valinnut koirat, eikä sitä asiaa mikään voi muuttaa.

	Lainaus:
	Monesti olen kuullut (varsinkin vanhemmiltani) että menee nuoruus pilalle jos ottaa koiran...

Vanhempasi ovat oman nuoruutensa eläneet ja sinä elät omaasi. On aika kova väite heiltä, että sinun nuoruutesi on vääränlainen, pilattu, huono.

Heh mielestäni nuoruus enemmänkin voi mennä pilalle jos ei ole mitään mistä kantaa vastuuta... En ainakaan koe että oma nuoruuteni (tosin tässä eletään jo kai loppunuoruutta ) on mennyt pilalle vaikka koira (nyt koiria) nurkissa pyörii. PÄin vastoin olisin varmaan jossain maksansiirrossa jos ei olisi koiraa rajoittamassa menemisiä.

	tmaatta kirjoitti:
	PÄin vastoin olisin varmaan jossain maksansiirrossa jos ei olisi koiraa rajoittamassa menemisiä.

Laitas muuten tmaatta sähköpostia tai soittele (mun puhelin on taas hetken toimintakunnossa) ja kerro mihin pikkuiseen olet päätynyt

Tottakai pennun tulo jännitti ihan hirveästi. Vaikka kotona on ollut koiria ja kavereilla on koiria ja olin lukenut ison kasan koirakirjoja ja yrittänyt perehtyä kaikin tavoin mahdollisimman hyvin. Ja sitten kun pentu tuli kotiin niin sitä vaan välillä jäi tuijottamaan nukkuvaa palleroa ja mietti, että mitä hittoa olen mennyt tekemään Mutta hyvin kaikki on mennyt, itse asiassa odotettua paremmin monessa suhteessa. Kai tuo sitten vaan on helppo koira...

Jännitys ja epävarmuus ovat varmaan vain hyviä merkkejä siitä, että asia tosiaan otetaan vakavasti ja koiraa tulee hoitamaan parhaan kykynsä mukaan.

Kyllähän se pennun tulo jännitti, edellisestä pennusta oli kuitenkin aikaa 12 vuotta. Mutta lauantaina haettiin ja tosi hyvin on mennyt, välillä oikein ihmettelen miten fiksuja nämä villurit oikein ovatkaan

Meidän Kerttu haetaan puolentoista viikon päästä ja jännittää hirmusesti! Kerttua ja poikia ollaan käyty katsomassa jo monta kertaa ja ensiviikolla helsinkiin ostamaan tavaroita vauvalle Entinen koira kuoli viime maaliskuussa vasta 10 vuotiaana.. ja itse olin 5 vuotta kun Osku meille tuli. En muista Oskun pentuajoista paljoakaan mitään, mutta onneksi vanhemmat neuvovat kun heillä on ollut paljon koiria. Kertusta tulee ensimmäinen oma koirani ja mietin aivan samaa että, entä jos epäonnistun koulutuksessa tai unohdan jotain olennaista pennun kasvatuksessa! ja tuosta nuoruusjutusta sen verran, että olen tmaatan kanssa samaa mieltä! täytyy olla nuorudessa jotain josta kantaa vastuuta ettei sitten aikuisena ole mikään hulttio tosin tuo turkinhoito vähän pelottaa, koska entiset koiramme ovat olleet aivan erilaisia turkiltaan kuin villakoira. Onneksi kaverillani on villakoira ja kasvattaja lupasi auttaa ko. asiassa :p

Minä en ole harkinnut koiran ostoa kuin ehkä vuoden, enkä varsinaisesti ole ennen pitänyt itseäni minkäänlaisena koiraihmisenä, mutta niin siinä kävi että joku kärpänen mua pääsi puremaan siinä vaiheessa kun naapuriin, kaverille, enolle ja tädille tuli pennut.

Eniten kaikista epäilyttää juurikin tuo koulutus, kun en voi yhtään tietää kuinka vaikeaa (tai helppoa) se tulee lopulta olemaan, enkä tiedä lainkaan mitä odottaa. Onneksi valitsin itselleni ensimmäiseksi koiraksi näinkin fiksun rodun. Olen lukenut kirjoja kamalat määrät: Koulutus- ja käytöskirjoja, terveys- ja trimmauskirjoja. Välillä on epätoivo iskenyt, että miten mä voin kaiken tämän muistaa kouluttaessani ja tekemisissäni, että tuleeko kaikesta lopulta hirveän stressaavaa, kun jokaista liikettä on ajateltava ensin koiran koulutuksen ja tulevaisuuden käytöksen kannalta. Lopulta kuitenkin päädyn siihen, että vaikka se hetkittäin sellaista olisikin, niin kyllä se silti kannattaa, ihan oman ja koiran elämisen helpottamiseksi.

Vaikka olenkin monta kertaa pysähtynyt miettimään, että onko tämä sittenkään järkevää (kerran keskelle katua, jolloin takana tuleva käveli minua päin), niin täytyy myöntää, että olen liiaksi sellainen Teen-mitä-haluan-enkä-sitä-mikä-on- järkevää- tyyppi. Vaikka asunkin maalla, jossa on paljon tilaa ja äiti on aina kotona, niin lähden syksyllä kuitenkin uuteen kouluun ja melkoisen pitkälle ja jään pohtimaan, että jaksanko. Taas päädyn iloiseen lopputulokseen, että kenties en jaksaisikaan ilman koiraa! Onhan se mukavampi herätä viiden aikaan koiraa lenkittämään kun herätä viiden aikaan ilman koiraa.

Me kävimme hakemassa noin kaksi viikkoa sitten harmaan keskikokoisen pennun,mulla oli varmaan koko viikonloppu maha niin sekaisin,en saanut unta,olin niin iloinen kun pentu nukkui lattialla vieressäni,mutta toisinaan niin kamalan väsynyt.Jännitti kamalasti loukkaanko pentua jotenkin,miten me pärjätään,tuleeko pennusta iha kamala ADHD tapaus,syökö koira mitään,oppiiko se sisäsiistiksi..

Nyt on se kaksi viikkoa hurahtanut aika nopeaa--Hilla pentu on aivan huippu!! NIiin persoonallinen ja ihana pakkaus energiaa ja hupsuja kohtauksia ja pieniä maitohampaita joilla on kiva purra..Hilla syö tosi hyvin,söisi varmasti enemmän mitä antaisin ruokaa,on jo tosi hyvin oppinut pissaamaan ulos ja on hyvin rauhallinen ja yksi temppukin löytyy jo taskusta!