Laumaamme on tulossa ihmisvauva. Piipander on kyläillyt usein pikkulapsiperheissä, ja on tullut hyvin toimeen kakaroiden kanssa. Mutta, entäs kun se ipana onkin siinä 24 tuntia vuorokaudessa? Viime kyläreissulla huomasin jo, että Piipanderia alkoi kiristää konttausikäinen, joka pyöri ympärillä, kun sitä alkoi nukuttaa. Ei siis vielä tehnyt mitään, eikä ulkopuolinen varmaan olisi huomannut mitään, mutta me omistajat huomasimme, että nyt alkaa kiristää ja siirsimme vauvaa kauemmaksi. Päätimme jo rakentaa Piipanderille oman "kopin", jossa opetamme sen nukkumaan jo ennen kuin oma riiviömme on liikkumisiässä. Nyt Piipander nukkua retkottaa missä tahansa (paitsi meidän sängyssä), mutta tuntuisi, että lapsi olisi helpompi opettaa olemaan koskematta jotain koppia kuin koiraa, joka kuitenkin yleensä änkee itsensä kosketteluetäisyydelle. Miten saamme Piipanderin parhaiten oppimaan uuden nukkumapaikkansa?

Pitäisikö meidän aloittaa jokin huomioimattomuuskamppanja ennen vauvan syntymää? Piipander on kiltti, mutta toki "ainokaisenamme" on saanut paljon huomiota. Aion kyllä jatkaa Piipanderin kanssa jotakin harrastusta vielä vauvan syntymän jälkeenkin (agility tai toko, riippuen siitä mihin ryhmään pääsemme). Mutta onko tuollaiset huomioimattomuuskamppanjat vähän hätävarjelunliiottelua, kun koira ei ole kuitenkaan mitenkään "mustasukkaisuuteen" taipuvainen tapaus?

Onko jotain muuta mitä pitäisi huomioida? Piipander ei hirveästi välitä sylivauvoista. Mitä nyt haluaa nuolla niitä intohimoisesti. Liikkuvista lapsista se on hyvin kiinnostunut. Kiehnää siinä vieressä, tuo leluja, nuolee, seurailee joka paikkaan eikä hermostu edes nopeasta tarraamisotteesta turkissa (pienet nyrkit irrotetaan turkista tietysti nopeasti). Mutta silloin tosiaan saattaa alkaa hermostua, jos on väsynyt ja haluaa nukkua. Sama ilmiö on muiden koirienkin kanssa, mutta ei aikuisten ihmisten. En usko, että puremaan alkaa kovin herkästi, mutta en halua, että alkaa edes vilautella hampaitaan vauvalle. Minulle on itsestäänselvää, että koira ja pieni lapsi ovat jatkuvasti valvonnassa. Mutta onko teillä muita hyviä vinkkejä yhteiselämän sujuvuuteen?

Piipander on keskari ja täyttää syksyllä 2-vuotta.

Tosi hyvillä linjoilla jo olettekin. Se on hyvä, että olette jo etukäteen huomioineet mahdollisia ongelmakohtia, niin niihin ehtii puuttua ennen kuin niistä tulee ongelmia. Ehdottomasti oma paikka kannattaa opettaa koiralle, jokin, mihin lapsi ei pääse edes lähelle. Riippuu vähän siitäkin, missä asutte millainen paikka koiralle voidaan järjestää. Oma huone (esim. työhuoneessa tms. missä vain aikuiset asioivat ja silloinkin rauhallisesti) olisi tietysti ihanteellinen, mutta monessa paikassa vaikea järjestää. Meillä koiran oma paikka on sen oma kori, sekä parveke, jonne pyytää, jos väsyy vieraileviin lapsiin (meillä ei vielä omia ole). Kun koira on jommassakummassa, niin sitä ei edes katsota tai sille ei puhuta, vaan se saa olla siellä ihan rauhassa. Yksiössä kun asutaan, niin sen parempaan ei pystytä (vessakin on jo hamsterien omana paikkana


)

Sitten kannattaa tehdä alusta asti lapsesta kiva juttu, mutta ei kuitenkaan palkita lapsen ympärillä kiehnäämistä. Eli jos koira riekkuu lapsen ympärillä, niin sitä ei palkita siitä, mutta jos lapsi ottaa koiraan kontaktia (antaa vaikka lelua) ja koira on nätisti, niin siitä kehutaan. Eli selvittään koiralle, että lapsi on sitä ylempänä arvojärjestyksessä (lapseltakaan ei varasteta ruokaa, lapsi saa tulla sängylle, lapselle ei murista jne. (pikkuvauvan kanssa soveltaen, että vauvaan saa tutustua silloin kun on lupa, mutta ei ominpäin). Liian varjeleva ei kannata olla, koska se tekee koirasta epävarman vauvan seurassa.

Uskoisin, että pikkuvauvan kanssa ei suuria ongelmia tule, tai ainakin mielenosoitukset kohdistuvat enimmäkseen omistajien omaisuuteen . Taaperon kanssa riippuu paljolti siitä, että kuinka nopeaan lapselle menee perille että koiran omaan paikkaan ei mennä. Ja sit yks mitä kannattaa harjoitella, jos koira on kovin omistushaluinen, niin on leluista luopuminen, eli jos lapsi joskus pääsee ottamaan koiralta lelua, niin siinä ei sattusi mitään haaveria. Siihen tosin autaa se, että koira tajuaa lastenkin olevan sen yläpuolella laumajärjestyksessä.

Mutkatonta asennetta vaan, koiraa kunnioittaen, mutta ei liikaa inhimillistäen. Koira on aina eläin, ei se ajattele, että vauva on söpö ja pieni, vaan että se on outo avuton möngertäjä, joka vie äitin ja isin ajan. Koiran huomioimista kannataa jo pikkuhiljaa soveltaa sille tasolle, mitä se tulee olemaan vauvan tultua, vaikka mitään varsinaista huomioimattomuutta ei kannata aloittaa. Näin koira ei yhdistä vauvaa muutosiin. Mutta jos koira ei saa vavan tultua vaikka tyyliin tulla sohvalle, niin se kannattaa kieltää jo nyt.

Tässä nyt mun henk. koht. mietelmät tältä erää.