 |
VILLAKOIRAFOORUMI -- POODLE FORUM -- Please, DO NOT join to advertise!
|
|
| Kirjoittaja |
Viesti |
Jimipuudeli
Pronssivilla

Liittynyt: 21 Mar 2005 Viestejä: 571 Paikkakunta: Jyväskylä |
|
Re: Minäkin hankin Moserin trimmerin |
|
Kuullostaa hyvin tutulta. Nuorempi villakoirani Heka (4kk), oli alussa aivan samanlainen käytökseltään kun sitä yritti trimmata tai saksia. Kynsien leikkaamisessa meillä ei tosin ole ollut mitään ongelmia. Alkuun leikkasin kynnet, mutta nykyisin käytän kynsien lyhentämiseen hiomakonetta niin kuin Jimin kanssa olen tehnyt jo kahden vuoden ajan.
Koiratkin ovat oppineet nauttimaan kynsien hoitamisesta, tuo kone on selvästi mukavampi vaihtoehto.
Esimerkiksi tavallisista kaupoista kosmetiikkaosastoilta saa käsikäyttöisiä kynsiviiloja muutamalla eurolla. Suosittelen kokeilemaan.
Sitten hieman omia kokemuksia tuosta trimmaamisesta koneen käytöstä. Tämäkin oli Hekan kanssa alussa hyvin haastavaa, kun olen kuitenkin aina onnistunut konettamaan Jimin, joka on helppo trimmattava yms.
Alkuun pidin Hekaa pöydällä ja totutin sitä koneen ääneen. Pikkuhiljaa sain tassujakin ajettua, kuono oli ainut haaste. Siihen en alkuun uskaltanut itse edes koskea, pelkäsin että kun koira rimpuilee niin saatan nirhaista sitä.
Niin kuin jo tuolla aiemmassa viestissäni sanoin, minä käytin Hekan Intken Elinan luona trimmattavana ensimmäistä kertaa varten. Eihän siitä helpolla päästy, mutta paremmin meni kuin mitä osasin odottaa. Pientä vastustelemista tapahtuu vieläkin, mutta ei lainkaan sellaista mitä se oli alussa.
Loppuun vielä korvakarvojen nyppimisestä ja korvien putsaamisesta. Meillä Heka ei tykännyt tästä hommasta lainkaan, toisin kuin Jimi josta näkee että se nauttii kun korvakarvoja nypitään ja korvia putsataan. Silloin tällöin otin Hekan syliin, syynäsin ja kopeloin sitä. Koskettelin ja pyörittelin korvanlehtiä käsissäni ja rapsutin korvien juuresta.
Ensimmäisen kerran kun rupesin karvoja nyppimään, se vasta taistelua olikin. Mutta määrätietoisella ja päättäväisellä käyttäytymisellä koirakin rentoutui ja antoi tehdä hommat kunnolla.
Tämäkin toimenpide sujuu nykyään rutiinilla.
Tsemppiä kovasti amandine! 
_________________ Anything your dog can do...my poodle can do better!
----------------------------------------------------
Toyvillakoira Jimi, s. 10.09.2004
Kääpiövillakoira Heka, s. 03.04.2008 |
|
| Ma Elo 04, 2008 11:30 am |
|
 |
annmariii
Leluvilla

Liittynyt: 20 Kes 2008 Viestejä: 11 Paikkakunta: Jyväskylä |
|
|
| Ma Elo 04, 2008 1:53 pm |
|
 |
Cicci
Kultavilla

Liittynyt: 15 Mar 2005 Viestejä: 938 Paikkakunta: Valkeakoski |
|
|
|
Itse harjoittelin trimmaamista kuvan avulla ja näyttelyissä katselin kun muut saksivat villojansa. Aikas järkkyjä kyhäilmiähän niistä alkuun tuli mutta pikkuhiljaa rupesi malli hahmottumaan. Tähän oli suurena apuna villakoirien tekeminen puusta ja piirtäminen. Olen jo aiemminkin niistä alkuajan trimmeistä puhunut ja luvannut kuvia laittaa mutta en ole saanut aikaiseksi. Täytys nyt ottaa itseä niskasta kiinni ja skannata kuvat. Niistä ainakin näkisi ettei se ihan kaikilla heti hallussa ole. Ei ainakaan mulla ollut  .
Nyt on skannattu.  Trimmit on sen verran järkkyjä että hyvä kun kehtaa tänne laittaa. Tässä ekassa kuvassa ensimmäinen trimmi joka oli niin hieno ja onnistunut.
Only registered users can see links on this forum! Register or Login on forum! |
Tässä toisessa ollaan lakattu tukka niin hienoksi . Korvatkin ovat tosi nätit .
Only registered users can see links on this forum! Register or Login on forum! |
Tämä viimenen kuva on jo sitten näyttelystä josta Ninni sai ensimmäisen sertinsä. Siinä trimmauskin on jo ihan kelvollinen ja tukkaki pystyssä niin kun pitää.
Only registered users can see links on this forum! Register or Login on forum! |
Ei tuota leikkaamisen rutiinia saa muuten kuin leikkaamalla. Vuosien saatossa se oma leikkausmalli sitten siitä muovautuu mieleiseksi. Että ei sitä heti kannata lannistua jos ei onnistu.
_________________ Keskikokoiset villakoirat Nutlee Anna Pavlova(Ninni), Nutlee Guccigirl(Viivi), Nutlee Srinagarindra(Petra) |
|
| Ma Elo 04, 2008 2:43 pm |
|
 |
Tuutikki
Alkuvilla
Liittynyt: 10 Kes 2008 Viestejä: 9
|
|
|
|
Nyt olisi postissa tulossa Moser Rex, ja hirvittää kun täytyisi alkaa kotitrimmiä opettelemaan. Tunnen itseni ihan tumpeloksi fööni- ja harjausjutuissakin
Onni on nyt vähän Pikku Kakkosen Ransun näköinen  Tosi sööttihän se tuossa karvassa on, mutta ilmeisestikin naama on tapana ajella villiksiltä aina? Olen pessyt Onnin tässä 1,5kk:n aikana nyt 3 kertaa, ja tosi helppo kaveri tuo on. Pesut sujuu tosi hyvin, mutta tuntuu etten osaa edes föönätä turkkia auki. Esimerkiksi niskassa, kaulassa, hännän juuressa ja jaloissa karva on niin napakan kiharaa, että ei sitä tunnu suoraksi saavankaan. Mun mielestä se ei ole takussa mutta palaa kiharasykkyrälle melkein heti. Pesin Onnin juuri sunnuntaina ja yritin föönata ja harjata hyvin, mutta nyt se on jo kuin kiharakarvainennoutaja
Tekisi mieli viedä se kunnon trimmaajalle ensimmäistä kertaa, jotta näkisin itsekin vähän miten homma toimii, mutta ei niitä trimmaajia tunnu täälläpäin kovin montaa olevankaan (länsi-uusimaa).
Tähän loppuun tiedoksi, että minullehan tämä Onni on ensimmäinen villakoira. Herra on 6v ja ollut meillä vasta heinäkuun alusta asti.
|
|
| Ti Elo 19, 2008 8:37 am |
|
 |
GreyPoodle
Takkuvilla

Liittynyt: 12 Hei 2006 Viestejä: 78 Paikkakunta: Kemi |
|
|
| To Syy 11, 2008 10:38 am |
|
 |
kristiina
Aitovilla

Liittynyt: 14 Mar 2005 Viestejä: 174 Paikkakunta: Vantaa |
|
|
|
Vanhimmat villatytöt täyttävät kohta 11v. jonka kunniaksi ilmoittauduin viimeinkin näyttelytrimmauskurssille. Nyt katson olevani jo sen verran kärryillä perusasioista että uskallan ryhtyä unelmoimaan näyttelytrimmeistä...
Yrityksen ja erehdyksen kautta on opittu paljon, mutta paljon on vielä opettelemistakin.
Tämä on vähän sama asia kuin isännän kanssa pohdimme autolla ajamisesta: Harjoitellaan tätä ammatiksemme ja sitten kun osataan niin joutaa lopettamaan. 
|
|
| Pe Syy 12, 2008 12:52 pm |
|
 |
apache
Alkuvilla
Liittynyt: 24 Syy 2008 Viestejä: 7
|
|
|
|
mun villikseni melkein nukahtavat trimmaukseen. olen itse yrittanyt trimmailla noin vuoden verran, mutta ei se vielakaan suju. kotikoiran trimmauksella ei ole niin kauheasti valia, sen aloitin tehda heti eika koira pannut yhtaan vastaan. mut nayttelyturkki - apuva! asun belgiassa, eika taalla ole mitaan trimmauskursseja!
|
|
| Ke Syy 24, 2008 5:04 pm |
|
 |
hasta
Lammasvilla

Liittynyt: 24 Mar 2007 Viestejä: 144 Paikkakunta: Mikkeli |
|
|
|
Lyhykäisyydessään:
"Katsos, olenpa hankkinut villakoiran, pitäisiköhän sitä opetella trimmaamaankin..."
ja
"Kas vain, Fridapa on ilmoitettu näyttelyyn, kukapa sen sinne trimmaisi? Ai ei kukaan? No miäpä tuherran sitten itse."
Eli "pakosta" olen alusta trimmannut itse. Nyt on reilu vuosi trimmausharjoittelua takana, ja vaikka nämä miun tekeleet eivät edelleenkään ole mitään kummallisia, ovat ne silti reilusti järkevämpiä kuin ensimmäiset pentutrimmit. (Ihan kuin joku olisi ajanut Fridan yli ruohonleikkurilla  ) Olen harjoitellut lähinnä kuvia katsomalla ja piirtämällä, ja nyt myöhemmin näyttelyissä tiiraillut nätisti trimmattuja peppupampulapuudeleita.
( Ihan samaa mieltä olen siis muiden kanssa siitä, että parhaiten oppii kun karkeasti ottaa vaan sakset käteen ja alkaa kokeilemaan. Jos omaa minkäänlaista muototajua, niin kyllä se oma malli ja silmä kehittyy yllättävän nopsaan. Kannattaa myös kuvata omaa koiraansa mahdollisuuksien mukaan aina trimmin jälkeen ja verrata lopputulosta omasta mielestä mukavaan malliin.  )
_________________ Katja &
harmaa isovillakoiranarttu Frida, Mermix Hasta Manana (05/07)
sekä
sijoitustytteli Olymbinar's Ice Princess, "Isa" (08/08) |
|
| Ke Syy 24, 2008 6:16 pm |
|
 |
|
|
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa Et voi äänestää tässä foorumissa
|
|
|