Meillä taitaa olla tuo ruskea ärhäkkäämpi kun mustat. Kyllä tasan tarkkaan valitsee sellaisen ihmisen joka pelkää silmätikukseen ja voipi jopa murista sille. Yksi tälläinen muristava tapaus on eläinlääkäri. Naisille murise kun eivät pelkää mutta sitten tälle miehelle kyllä. Kerran on murissut tuomarille joka selvästi pelkäsi. Fani kun ei tuijottaessaan mikään lempeän näköinen hauva ole.
Ärhäkkyys ilmenee kyllä taistelutahtonakin.Jos rätistä kiinni ottaa ei siitä irti päästä vaikka ilmaan koiran nostat ja vaikka alat pyöriä. Monesti olen miettinytkin, että väärän rotuiseksi on tuo koira syntynyt. Ihan terrieristä menisi.

Meillä Rullis (aprikoosi) ja Elmersson ovat rätistä ilmassa pyöritettäviä otuksia. Nämä mustat ovat vilkaampia ja dominoivempia, tosin tuo dominanssi näiden kohdalla kyllä on väriin liittyen vain sattumaa, sen verran pieni otanta on 3 koiraa kuitenkin ja Elmerin otinkin juuri tuon dominanssin perusteella, eli ärhäkimmän yksilön kuudesta . Tänään sain kaupasta ydinluita ja enpä ehtinyt hädintuskin kauppakassia lattialle kotiin tultuani laskea kun nämä mustat kävivät taas kerran toistensa niskavilloihin kun haistoivat mitä kassista on ja molemmat olivat sitä mieltä, että luut on juuri hänen. Taas sain kouhentaa noita koiria kurimukseen. Siis näitä E:llä alkavia . Vaikuttaa huolestuttavasti siltä, että Elmeri on saamassa muorista yliotteen. Kun annoin luut koirille Etta pelkäsi tulla olohuoneeseen jyrsimään omaansa ja Elmeri heti silmän välttäessä hamstrasi Etan luun itselleen ja vahti molempia muristen pedissään. Että sellainen epeli siitä kasvoi, kaikki luut nappaa ja hamstraa salamana aina itselleen, vaikka ei kykene jyrsimään kerrallaan kuin yhtä....

Meillä kanssa samaa ongelmaa . Meillä Fani yrittää ahmia kaikki luut itselleen. Siksi meillä syödään luita vain kun ollaan kotona vahtimassa. Fani on päättänyt ilmeisesti että vanhimman on nyt väistyttävä ja tappeluita on sillon tällön. Ihme kyllä Viivi nuorimmaisena on saanut olla aika rauhassa.Pari kertaa Viivin hyökätessä Fanin päälle on tullut kinaa ja siinäkin on sitten Ninni vanhimpana mennyt väliin.Viivi kyllä pitää huolen ettei sen luita viedä.
Meillä on ihan jokapäiväistä että fani on sängyn alla ja ärisee Ninnin hypätessä sänkyyn.Olenkin tuota meidän Fania sanonut aivottomaksi yksilöksi
Saa nyt sitten nähdä miten tämä Ninnin leikkaus vaikuttaa Fanin käyttäytymiseen.Onhan tästä kumminkin niin vähän aikaa kun Ninni on leikattu. Ninni on kyllä vielä samanlainen komentelia.
Kyllähän tarkoitus olisi tuo Fanikin kevään aikana leikkauttaa mutta mahtaakohan se tuohon käyttäytymiseen vaikuttaa yhtään?
Eniten tässä pelottaa se pieni pentu tuoda näitten petojen keskelle mutta sittenhän sen näkee mitä tulee tapahtumaan.

Mulla kokemusta ainoastaan keskikokoisesta aprikoosipojasta. Hapsu oli pentueensa isoin ja pentueessa oli kuusi urosta ja kaksi narttua. Pari pentua jai kaapioiksi. Hapsu oli pienesta pitaen erittain paattavainen tapaus ja tiesi tasan tarkkaan mita haluaa ja miten sen saa helpoiten.. Erittain leikkisa pienempana, mutta nain aikuisempana ei innostu toisten koirien kanssa kovin helposti leikkimaan, hajut ovat nykyaan pojalle kaikki kaikessa. Herra on oikeen rakastettava ja lukee ajatukset, aina mukana kaikessa touhussa ja menossa. Hapsulla oli nuorempana terava luonne ja han uhkui testosteronia, nykyaan rauhoittunut, mutta edelleen pitaa itse yrittaa olla kaksi askelta edella, silla herra on erittain viisas ja nokkela pomputtamaan ihmisia... Valilla ajattelenkin, etta han on LIIAN viisas

Hassua, melkein kaikki meista on kuulleet erilaisia "tarinoita" erivarisista- ja kokoisista villiksista. Itse olen kuullut, etta aprikoosit kokoon katsomatta olisivat tulisimpia luonteeltaan, erikoisesti urokset. Mene ja tieda. Kasvattaja myos kertoi, etta jos pentueessa on paljon uroksia (enemman kun narttuja), emo tiineena ollessaan erittaa enemman "mieshormoneja" joka saattaa tehda pennuista "voimakasluonteisempia".

Itse olen sita mielta, etta erivarisilla ja -kokoisilla saattaa olla joitain luonne-eroja nain yleisestiottaen, mutta kuitenkin jokainen villis on oma persoonansa ja omaa oman luonteen. Ihan niinkuin me ihmisetkin

Ite oon huomannu Millan kasvattajalla käydessä, että valkoset "pomottaa" ja mustat alentuu helpommin...

Meillä aprikoosi kääpiövillis poika. Todella rohkea, ei pelkää mitään. Imurit, ukkoset, toiset koirat ja kaikki menee, mitään ei ole säikkynyt. Luonteeltaan on leikkisä, mutta osaa olla myös rauhassa. Ei keiku kokoaikaa, vaan tykkää makoillakkin. Utelias kuin mikä, kaikki pitää katsoa ja ihmetellä tarkasti läpi. Innostuu hetkessä uusista asioista. Tykkää valtavasti toisista koirista ja aina haluaisi niitä olla pussailemassa. Ihmisrakas, tykkää kaikista ja lapset on mieleen. Tykkää puuhailla myös omissa oloissaan ja meneekin joskus ihan erihuoneeseen touhuamaan leluillaan Lelut onkin sille kaikki kaikessa, niitä se hoivailee ja kantelee ympäri taloa. Todella kiltti on kyllä ollut, eikä ole kauheasti kokeillut rajojaan (ainakaan vielä).

Muska aprikoosi keskari on kyllä tulinen tyttö. Jos suuttuu niin ei katso toisen kokoa hyökätessään kuin hiljanen torpeedo.
Pieniä tai kokoisiaan tuppaa kiusamaan joskus. Ei pelkää yleensä mitään. Eräässä hyökkäystilanteessa(mun neitillä 4 haavaa), ei häntä mennyt hetkeksikään alas...
Ei ole pitkävihainen. Paitsi eräälle pienemmälle lajitoverilleen mutta luulen että kokee sen "tunkeneen" laumaansa vaikka ei olla kuin kavereita mutta ennen paljonkin tekemisissä koiriemme kanssa. Ei ole suhtautunut ennen kehenkään ihan noin.....

Arvovaltanen, monesti olen kuullut että kas kumma että kavereiden koirat selvästi kunnioitavat neitiä ilman kokeilemisiakin. Minä saan tehdä neidille mitä vaan ja uskallan pistää lapsetkin leikkimään vetoleikejä sen kanssa mutten jätä keskenään koska saattaa napata herkästi muita, ei puremaan.

Minusta aivan loistava pakkaus joskin tulinen ! Tietysti olisi kiva käydä koirapuistoissa mutta kukaan ei ole täydellinen!

Meillä harmaa toynarttu pomottaa ihan täysillä valkoista toyurosta. Ja sama koira on suomenpystiksenkin täysi pomo.

Täällä keskikokoinen, musta uros. Kovakalloinen, itsenäinen ja arvonsa tunteva ovela paskiainen. Pidettävä mahdollisimman tiukoilla ohjilla, muuten se alkaa hankalaksi.

Valkoinen toy-uros...Rauhallinen, ei ole koskaan pomotellut ketään tms. Pientä arkuuttakin löytyy, mutta ne eivät nykyisin haittaa menoa ollenkaan.

Kaikinpuolin kiltti poika.

	nanne kirjoitti:
	Kovakalloinen, itsenäinen ja arvonsa tunteva ovela paskiainen.

Aivan loistava kuvaus

Iiris eli musta keskari ei nyt äärettömän kovakalloinen ole (enemmän silloin pentuna/murkkuikäisenä) ja nykyään jopa on ihan kuulolla ja totteleva (johtuisikohan näistä hormoneista nyt tällä hetkellä ), mutta mun sisko varmaan kanssa samoilla sanoilla kuin nanne kuvais Iiristä. AInakin toi oveluus. SIsko on usein sanonu ".. kun vaan toi koira olis vähemmän älykäs". Iiris kun kuulemma jallittaa mua aina 1:0, mitä se sitten kertookaan mun älykkyydestä.

Aprikoosi keskarinarttu (tosin kääpiöksi jäävä) Vilma on aika rauhallinen, mutta kyllä sitä vauhtiakin löytyy ihan aimo annos Neiti on myös vähän arka. Näyttää olevan vähemmän arka niille ihmisille jotka ovat olleet koirien kanssa tekemisissä. Liekkö sattumaa. Tuo arkajalkaisuus on kyllä vähentynyt huimasti iän myötä. Vilma ei ole kovin pomottelevaa sorttia, on hyväksynyt asemansa ilman sen kummempia mukinoita. Oppii nopeasti ja on kyllä mitä iloisin vesseli

Serkun musta toy on taas rohkeampi ja avoivempi ihmisille. Toisia koiria kohtaan sille on kehittynyt iso ego, koska se on kasvanut ajokoiran kanssa. Ajokoira oli antanut siis tehdä ihan mitä vaan lystää Oli jopa kuulemma roikkunut rotikan suupielessä Ei tosiaan mitään itsesuojeluvaistoa..
Toy on myös pippurisempi luonne kuin Vilma. Ja nopea oppimaan sekin.

Meillä kk aprikoosi narttu Wanda on lenkillä liiankin hösö, toisia koiria menee ihan innolla katsoon ja hyppii päin Ja kovapäinen on, välillä uhittelee oikein kunnolla minullekin, nimenomaan lenkillä. Sisällä on melko rauhallinen, mutta kun vieraita tulee, kaikkien pitäisi huomioda Wandaa; änkee kaikkien syliin ja riehuu vieraiden tullessa. Olen ihmetellyt, miten samassa koirassa voi olla niin ihania piirteitä ja toisinaan se on ihan kamala Trimmatessa, autossa matkustaessa ja perheen kesken kotona on kuin enkeli....

Diipa, tämä mun melkein 4v 'vanha rouva' on sellanen tapaus, ettei sitä taho osata edes kuvailla. Se on tyhmä, tai ainaki esittää olevansa, ovela, löysä, junttura...se riippuu ihan päivästä mille tuulelle neiti sattuu. Oliskohan omistajan koira. Evelle ei olla ikikuunapäivänä puhuttu mitään ja niinpä tämä onki ipanan tossun alla ja pahasti. Tosi löysäluontonen siis, paitsi, jos puhutaan puunauksesta. Sillon pitää olla niin kovapäistä ja kiukuttelevaa, että aivan mahoton. Remmistä ja näyttelyrepusta mennään totaalisen sekasin. Sillon huudetaan ja pompitaan ja laukotaan, että siinä meinaa mennä kuulo ja järki. Varsinkin, kun huutoa jatketaan autossakin. Ja Diipa on varsinainen herkkis. Pienestä asti tämä ei ole tarvinnu isoakaan kolhausta niin sitä aletaan huutaa ja kiljua aivan hulluna. Sitte tukitaan syliin, jos tuo löysä polvi sattuu loksahtaan paikaltaan.

Eve taas on sellanen pippuri. Muuten ihan päinvastoin Diipan kans, mut arkuutta on enemmän. Ja Eve on vielä ovelampi entä Diipa. Se kyllä osaa tulla ja näyttää niin söpöltä, et se tietää saavansa sillä kaikki läpi mitä neiti haluaa. Niin ovelasti Eve osaa kaikki tehdä, et ipana on edelleen se johtaja kaikille. Paitsi se on vähän kyseenalaista, et onko se mua korkeammalla vaikka oon pitäny sen kurissa. Tai sitte se vaan esittää kaiken. Ei voi Evestä koskaan tietää... Kovapäinen neiti on, vielä ihan suht miellyttämisen halunen.. Ei tästäkään leidistä osaa ottaa kunnolla selvää. Hienohelmaksi ei oo vielä alettu, et vesisateet ei haittaa pissallakäyntiä yhtään. Diipan kohdalla ruohikkokaan ei saa olla märkä, eihän sitä nyt varpaita voi kastella!

Meillä on isokokoinen musta keskariuros. Tuossa koirassa tuntuu olevan välillä kaksi puolta, enimmäkseen oikein kiltti ja rauhallinen, uskoo kaikkien tykkäävän hänestä kun hän tykkää kaikista eikä ole millään tavalla epäluuloinen ketään kohtaan ja on tavattoman utelias, jos jossain tapahtuu jotain, pitää Hugolla olla paikalla ja jos se ei pääse, nostaa metelin. Ei pentunakaan aiheuttanut tuhoja. Mutta toisaalta tuo on todella kovapäinen, älykäs ja oppii halutessaan asiat nopeasti, mutta ei ole juuri miellyttämishaluinen eikä tuo pelkää yhtään mitään, mitkään säikähtämiset tai epämiellyttävät kokemukset eivät tunnu siihen vaikuttavan millään tavalla kuin sen pienen hetken korkeintaan. Luonteeltaan temperamenttinen, jos se vie jonkun aarteen, niin sitä puolustetaan murinan kanssa (tosin nykyään jo luopuu niistä aarteistaan huomattavasti aikaisempaa nopeammin), myös hyvin ovela osaa olla, tietää että jos niitä kiellettyjä esineitä vie (etenkin kaukosäädin) ja tiputtelee sitä lattialle, niin saa varmasti huomiota osakseen ja todennäköisesti herkunkin (kuvittelemme harhauttavamme koiraa). Leikkiessä leluistaan ei kovin helpolla irti päästä, koiraa saakin retuuttaa melkoisesti, nostella ilmaan jne. mutta silti siinä lelussa roikutaan sitkeästi.

Mutta tiukkana tuon kanssa on saanut olla pienestä pitäen eikä periksi ole annettu, muuten tuo varmaan pomottaisi mennen tullen kaikkia, on dominoiva luonteeltaan. Mutta toisaalta tuolla on pitkä pinna eikä käyttele pelästyessään hampaitaan, olen nähnyt sen kerran hermostuvan toiselle koiralle, mutta tuo koira hyppi koko ajan sen niskaan ja ahdisti nurkkaan, väsyneenä Hugo sitten lopulta rähähti.

Tiukka on saanut olla, mutta toisaalta Hugon kanssa on ollut hyvin helppo olla, ei ole tarvinnut mitään millään tavalla varoa, ettei vaan koira pentuna mitään säikähdä ja kunhan on muistanut koiran kannettavissa olevat esineet nostaa tarpeeksi ylös, niin ei ole tuhojakaan tarvinnut pelätä.