Miten siis joku voi oikeesti sillee tajuu monii eri koirii, kun ei ees perjaatteessa tunne niitä..., mulle ois ainakin vaikeeta, kun siinä tutustumisessakin menee jo aikansa, mutta kai se varaa sitten aikaa kouluttamiseen...

Tiipero kirjoitti:

Oon kyllä miettinyt näitä dominanssi- ja laumanjohtajuusteorioita ja "-teorioita" monasti ja tullut siihen tulokseen, ettei arjen ja koiran kanssa elämisen kanssa ole karvankaan väliä sillä, mitä teorioita on olemassa, jos koiraa kohtelee oikein, reilusti ja johdonmukaisesti ja ymmärtää sitä niin yksilönä kuin lajinsa edustajana. Reiluus, johdonmukaisuus ja lajille ominaisen käytöksen ymmärtäminen ovat joka tapauksessa useimmiten juuri ne seikat, jotka ovat keskeisimmässä asemassa kaikissa koiria koskevissa teorioissa, puhuttiin sitten Peetsan tai Fennelin laumahierarkiaan perustuva kokonaisuus tai jokin "pehmeämmän" linjan juttu. Peetsallahan on toisinaan varsin yksioikoisia ja mustavalkoisia neuvoja tapaukseen kuin tapaukseen, mutta olen onnistunut kaivamaan hänen metodeistaan jotain punaisen langan tyyppistä ja se on juurikin tuota yllämainittua reiluus ym. -juttua. Osa koirista varmasti tarvitsee jääkautta ja osa sitä, että omistaja tallustelee ensin ovesta ulos jo ihan sen takia, että omistaja on muuten niin kädetön ja koira häneen nähden esimerkiksi kovin dominoiva (lisää lainausmerkit, jos koet sen tarpeelliseksi) eikä sen elämässä ole pisaraakaan omistajan omaperäistä jämeryyttä. Tällöin on mielestäni perusteltua antaa omistajalle selkeä kaava toimia. Selvähän se on, että joiltakuilta koiran hallintaan ottaminen ja sille sopivalla tavalla kohteleminen sujuvat luonnostaan ja arki koiran kanssa on helppoa ja selkeää, mutta jo se, että Peetsalla ja muilla ongelmakoirakouluttajilla on viljalti asiakkaita kielii siitä, että kaikkien koirankäsittelytaito ei tosiaan ole samalla tasolla. johva kirjoitti: Sitten kaikki koiraongelmat eroahdistuksesta remmiräyhäämiseen on tietysti dominanssiongelmista johtuvia ja tarvitaan jäääkausi ja kolinapurkkeja Peetsan selvin heikkous (ja tämäkin vältettävissä koiransa perinpohjaisella tuntemisella). Lolitalta ei olisi koskaan voinut kitkeä sen alkuaikojen remmirähjäämistä Vilanderin kolinapurkilla tai muulla sen kaltaisella metodilla. Kyseessä oli (ja on) epävarma ja sosiaalistamaton koira, joka minusta riippumatta pelkäsi toisia koiria ja huusi ja haukkui kuin syötävä ennen kuin se oppi, millainen tilanne on kyseessä, rupesi luottamaan minuun kuin seinään ja rauhottui. Syytä käytöksen dramaattiselle muutokselle voinee etsiä teoriasta kuin teoriasta, minä vain tiedän, että käyttämälläni metodilla oli toivotut tulokset. Olen nähnyt koiria, joita Peetsa on korjannut ja siihen joukkoon on mahtunut laajanlainen valikoima niin koiria, omistajia kuin ongelmiakin. Osalle Vilanderista on ollut apua, osalle ei. Sitä en joka koiran kohdalta osaa sanoa, miten yhteistyö Peetsan ja ohjaajan välillä on toiminut ja mitä metodeja on siirretty teoriasta käytäntöön. Riikka (tai joku muu mahdollisesti asiasta tietoinen, Johanna?), tiedätkö, onko kotikoiran mahdollista laumahierarkiaa ja sen muodostumista tutkittu mitenkään? Pyörittelen silloin tällöin asiaa päässäni ja olen miettinyt, onko kukaan etologi päässyt tekemään tutkimusta juuri kesykoiran nykyisestä "ekolokerosta" vai ovatko ainoat vähänkään tähän suuntaan viittaavat tutkimukset juuri niitä viime vuosisadan puolenvälin susitutkimuksia, joihin Peetsa&Pack tuntuu toistuvasti viittaavan? Onko tutkittu esimerkiksi villi- ja kulkukoiria, tai koiria, jotka esimerkiksi Italian maaseudulla ovat jonkun lemmikkejä, mutta viettävät silti päivänsä laumoissa muiden samalla tavalla elävien koirien kanssa?

Joo, samoilla linjoilla olen tiiperon kanssa. Monien on vain niin vaikea olla johdonmukainen, että jonkun täytyy antaa selvät säännöt. (Jos ihminen ei itse tajua vaikkapa, että koira kerjää pöydästä sitä tarmokkaammin mitä useammin sieltä herkkuja tippuu eikä siihen satunnainen kieltäminen auta jos niitä herkkuja kuitenkin edelleen tulee, niin jonkun täytyy kertoa se.) Mutta tuo "ymmärtää sekä yksilönä että lajinsa edustajana" ei välttämättä ole aina ihan helppoa Tottakai koirissa on pomoilevampia tyyppejä, kuten ihmisissäkin. Jotkut vain ajavat tarmokkaammin omaa tahtoaan läpi ja tykkäävät määräillä muita. Koiran voi myös varmasti hemmotella pilalle, ihan niinkuin lapsenkin. Miten paljon se sitten liittyy siihen, että koira mieltää perheen laumakseen ja jonkun muun tai itsensä laumanjohtajaksi, en tiedä. Onhan ihmisilläkin hierarkioita, mutta tuskin meistä kukaan koko ajan pohtii ovatko kanssaihmiset itsemme ylä- vai alapuolella ja miten nyt tässä tilanteessa pääsisi toista pomottamaan Ok, sosiaalisia nisäkkäitä ovat sekä koirat että ihmiset mutta kaksi eri lajia, tiedän. Mutta ajan takaa lähinnä sitä, etteivät hierarkia, auktoriteetti ja lauma ole yksioikoisesti sama asia.

Luen juuri Peetsan Koirankorjauskirjaa, ja olen muuttanut käsitystäni ihan hiukan positiivisempaan suuntaan. Siis ihan hiukan. Siellä on ihan järkeviä juttuja pennun kasvattamisesta, johdonmukaisesta käyttäytymisestä ja "hyvästä johtajuudesta" (mikä minun nähdäkseni on suurinpiirtein samaa kuin normaali elämä koiran kanssa). Kirjassa korostetaan esimerkiksi, kuinka omaa koiraa pitää tarvittaessa suojella vaikkapa vierailta koirilta, sen kanssa pitää luoda hyvä suhde, sitä täytyy pitää hyvänä eikä sitä saa rankaista/purkittaa epäjohdonmukaisesti tai satuttaa fyysisesti koska siten voi pilata suhteen koiraan ja menettää sen luottamuksen. Koiraa ei siis suinkaan Peetsa-metodeissakaan säännönmukaisesti korjata millään viikkokausien jääkaudella ja jatkuvalla purkin paiskomisella eikä sitä jätetä loppuiäkseen vaille huomiota, mikä on nimenomaan se kuva minkä Peetsan keskustelupalstaa lukiessa olen saanut. Lisäksi kirjan esimerkeissä korjattavilla koirilla on usein ongelmia kategoriassa "omistajan komentaminen puremalla jos namia ei tipu" (mikä kertoo myös omistajasta aika paljon...), sellaiseen varmaan purkki ja jääkausi onkin ihan omiaan joten joku käyttökohde näillekin opeille voi tässä maailmassa olla Mutta Peetsa-opeissa on mielestäni aika suuri riski, että niitä sovellellaan ominpäin hiukan toisin kuin mitä Peetsa itse ehkä tekisi.

Tuire Kaimion erinomaisessa "Koiran käyttäytyminen" kirjassa viitataan niihin muutamiin harvoihin lemmikkikoirien ja kyläkoirien käyttäytymisestä tehtyihin tutkimuksiin. Voin tiivistää vaikka siten, että kotikoira ei yllätys yllätys käyttäydy täsmälleen samoin kuin susi. Valitettavasti en ole tutustunut alkuperäisteksteihin. Mutta kannattaa lukea tuo kirja, se on erittäin hyvä yhteenveto nykyisestä tiedosta.

	-patta- kirjoitti:
	Miten siis joku voi oikeesti sillee tajuu monii eri koirii, kun ei ees perjaatteessa tunne niitä..., mulle ois ainakin vaikeeta, kun siinä tutustumisessakin menee jo aikansa, mutta kai se varaa sitten aikaa kouluttamiseen...

Kaikkia koiria yhdistää kuitenkin tietynlainen juuri koiralle tyypillinen käytös, huolimatta siitä, millainen koira on persoonana. Lisäksi on tiettyjä oletuksia, joita voidaan tehdä käytöksen ja rodun suhteen. Lajityypillisen käytöksen lisäksi moni ongelmakoirakouluttaja testaa koulutukseen tulevat koirat ensin, joilloin koiran ja ongelman luonteesta saadaan suuntaa-antavia vihjeitä. Noiden lisäksi koiran ohjaajalla on suuri merkitys koulutuksessa, sillä hän itse elää hurttansa kanssa ja ainakin toivottavasti tuntee sen hyvin, jolloin hän voi myös tehdä kouluttajalle ehdotuksia, kuinka juuri hänen eläimensä kanssa tulisi toimia. Omistaja on tietenkin myös se taho, joka varsinaisen koiran koulutuksen ja muutoksen tekee, joten koirakon ongelman korjaamiseksi tarvitaankin useimmiten lähinnä omistajan opastamista.

	NM kirjoitti:
	Tuire Kaimion erinomaisessa "Koiran käyttäytyminen" kirjassa viitataan niihin muutamiin harvoihin lemmikkikoirien ja kyläkoirien käyttäytymisestä tehtyihin tutkimuksiin.

Oujea, yritänpä etsiä tuon käpäliini, olenkin kuullut siitä (mutta en ole ehtinyt/jaksanut juuri kirjastoon eikä huvittaisi törsätä kirjoihin juuri nyt rahaakaan). Onko siulla ko. kirjaa hollilla? Mietin vaan, että kirjassa on varmaan lähdeluettelo, jonka avulla niitä tutkimuksia voisi kaivaa ja lueskella.

	NM kirjoitti:
	Voin tiivistää vaikka siten, että kotikoira ei yllätys yllätys käyttäydy täsmälleen samoin kuin susi.

Tähän asti mie pääsinkin On selvää, että koiran kehityshistorian aikana myös sen käytös on muuttunut.

Pikaselauksella uusia dominassihierarkiaan liittyviä tutkimuksia löytyy useita, mutta valitettavasti tältä koneelta mulla ei ole pääsyä noihin Journaleihin ja tietokantoihin niitä lukemaan. Kuitenkin, ei dominanssiteoria ole mitään vanhaa kamaa vaan edelleen pätee koirilla ja tulee pätemään varmasti maailman loppuun asti, sillä koira on dominssihierarkiaeläin hyvin selkeästi. Sen nyt näkee, jos täällä kotonakin kun on useampia koiria. Kyllä niillä on dominassisuhteet olemassa, mutta luonnontilanteen vastaisesti esim. meillä on useampia dominoivia samassa laumassa. Jos näin on, on lauma aika tappelualtis.

Itse pidän dominoivista koirista, mutta sitten kun niitä on laumassa useampi on välillä aika haastavaa. Meillä koirat eivät uskalla pullikoida minulle, mutta nyt Elmerillä on uusi variaatio juurikin tästä dominanssin kohdentamisesta kun sitä joudutaan kieltämään. Jos se joutuu luovuttamaan suustaan jotain mieleistä/joutuu komennetuksi alas sohvalta se ei toki uskalla osoittaa aggressiota minulle (kuten niissä perheissä, joissa koira on pomo) vaan on alkanut kohdentaa sen toiseen koiraan, jota pitää itselleen alempiarvoisena, mutta kuitenkin uhkana. Eli käy pölistämään joko Ettaa tai Almaa, kerran on käynyt myös Signen päälle, Rulliksesta se ei välitä, koska se on voimakkaan alistuva. Eli sillä koiralla ei Elmerille ole merkitystä.

Nyt olen ottanut aika kovat otteet tähän eli rankaisen ihan selättämällä (viikon tätä olen tehnyt) ja pölistän ihan kunnolla, että alistuu mulle, jos käy toisen koiran kimppuun, että oppii, ettei ole sallittua kostaa omaa alemman arvon hyväksymistä minuun nähden toiselle itselleen alempiarvoiselle koiralle (onneksi ei ole pieniä lapsia meillä, voisi toisen koiran sijasta varmasti myös käydä lapsen kimppuun kostamaan). Käytös on vasta ilmennyt 2 kk ajan ja yleistynyt pikkuhiljaa eli aika uusi ilmiö. Mutta ehdottomasti tuohon hierarkiaan voimakkaasti liittyvä. Perheessä, jossa koira kuvittele olevansa myös ihmisen pomo, se toki kohdistaisi aggression tietysti suoraan omistajaan (eli ampuisi käteen kiinni, jos siltä vaikka otetaan tavara suusta pois), mutta tässä tapauksessa kohdistaa kiukkunsa toiseen alempiarvoiseen sijaiskohteeseen, joka on tarjolla ja näköpiirissä (sen silmissä syttyy selvä palo, että piru vie jouduin pois sohvalta, multa otettiin hanska hampaista pois, kävisin omistajan päälle rähjäämään, jos uskaltaisin, mutta koska en uskalla, puren sinua sen sijaan, koska raivostuttaa niin paljon oma menetys). Aika mielenkiintoinen tilanne sinänsä. Nyt tietysti sitten koiralta otetaan etuoikeuksia pois, ei saa enää nukkua makkarissa ja jos käy toisen koiran päälle selätän ja rankaisen ankarasti ja eristän 15-20 minuutiksi eri huoneeseen. Samalla teen harjoituksia, että sen täytyy hypätä käskystä alas sohvalta/sängyltä ja luovuttaa esineitä ja ruokaa/tavaroita suustaan ilman, että käy toisen koiran päälle kostamaan tämän ja silloin saa kehuja hyvästä käytöksestä kun tämä onnistuu. Ainoa vaan, että toki se erottaa harjoitus- ja tositilanteen toisistaan, eli tositilanteessa ei ole palkkiota välttis käden ulottuvilla vaan se ampuu suoraan toisen päälle.

Mitään jääkausia ei ole tarkoitus aloittaa tai purkkeja heittelemään (purkin Elmeri kokisi lähinnä kivana leikkikaluna, jonka saa palkkioksi huonosta käytöksestä ...tappelua moisella purkilla tuskin keskeytettäisi/vesisuihkulla, kuten jossain artikkelissa jonka netistä löysin, ehdotettiin, ainoa mahdollisuus on tempaista koira niskasta fyysisesti pois, Elmeri ei pidä tuollaisia kolinapurkkeja minään/vesisuihkuja tms, mulla on kyllä sellainen purkki, mutta se on vain pikkupentujen, joita joskus testaan, ääniherkkyyden määritystä varten tuolla kaapissa....Elmeri rakastaa kolinatölkkejä eikä kyllä välitä pätkääkään, jos niiitä sen niskaan nakellaan ) vaan suoraan selkeä ja rajun puoleinen pölistysrangaistus väärästä toiminnasta eli lauman johtaja näyttää mitä seuraa, jos käy toisen koiran kimppuun, epämiellyttävä alistusrangaistus on tepsinyt koiraan aiemminkin kun se vajaan vuoden ikäisenä yritti ruveta Ettaa listimään järjestelmällisesti. Monta vuotta on ollut kunnolla nyt. Uskon, että saan koiran asettumaan taas kuosiinsa.

Varmaan tähän nyt joku tulee ehdottamaan pehmeitä oppeja ja naksutinta, mutta niillä opeilla ainakin tuosta Etasta tulee hyvin äkkiä vainaa, koska ei pysty yhtään enää puolustautumaan hyökkääjää kohtaan. Mä en oikein tiedä mistä tuo dominassihierarkian vastainen teoria on alunperin lähtöisin, mutta on kyllä kuolleena syntynyt idea. Niillä ihmisillä ei varmaan ole mitään käsitystä millaista on elää oikeasti dominoivien koirien kanssa tai miten ne käyttäytyvät. Aika äkkiä varmaan rupeaisi teoriat muuttumaan, jos dominoivan pennun taloonsa saisivat. Siis semmoisen, joka tulee silmille pienimmästäkin. Tai että näkisivät millainen on oikeasti dominanssiaggressivinen koira.
________________________________________________________

Mutta jos palataan Vilanderiin niin tuo dominassiteorian soveltaminen kaikkeen mahdolliseen on ihan älytöntä.

Esim. jos koiralla on eroahdistus, niin se toki johtuu siitä, että koiraa on lällytetty liikaa, paijattu liikaa ja se on siksi kiinnittynyt liikaa ihmiseen ja kyseessä oleva koira mahdollisesti dominoi ja pomputtaa ihmistä vaatien tätä tulemaan takaisin ulvomalla kotona tai jos koira hyppii kohti kasvoja tervehdittäessä on luonnollisesti sekin dominointia (kun oikeasti koira yrittää päästä lähelle kasvoja nuollakseen suuta, mikä susilla ja koiraeläimillä on keskinäinen tervehtimisele, varsinkin alempiarvionen susi tervehtii toista tällä tavoin nuolemalla) ja pentu joka puree ja repii käsiä, jalkoja ja vaatteita leikillään osoittaa tietysti dominanssia (ei suinkaan koiralla ole voimakasta taistelutahtoa ja saalisviettiä, jos se tekee näin....) ...tosin viimeisessä tapauksessa myönnettäköön, että olen itse huomannut, että leikkipuremisen määrä ja rajuus riippuu jonkunverran pennun dominassitaipumuksesta, mutta ei se nyt käytännössä mikään dominanssin ilmentämiskeino ole pikkupennuilla. Remmiräyhääminen tosiaan harvemmin johtuu dominanssiaggressiosta , mutta Vilanderin mukaan tietenkin ihminen on niin kädetön johtajana, ettei koira luota tähän ja siksi rähisee....kun taas oman käsitykseni mukaan varsinkin nuorilla koirilla remmirähinä on omaa epävarmuutta ja sitä, että pentu ei riittävästi ole sosiaalistunut muihin koiriin ja pitää vastaantaantulijoita siksi epäilyttävänä. Siihen kun vielä heittelet päälle kolinapurkkeja on soppa ja suo valmis.

En tiedä, noi Peetsan ajatukset on kyllä välillä ihan käsittämättömiä, esim. tuolla palstallaan esitti, ettei koiraa saa KOSKAAN kehua tai palkita jos se normaalissa tilanteessa käyttäytyy hyvin (saa kehua vain jos tottelee jotain käskyä/suorittaa annetun tehtävän), koska koiran tulee ilman kehuja käyttäytyä ylipäätään aina hyvin. Kuulostaa käsittämättömälle. Minä olen tottunut kehumaan koiriani joka päivä arkipäivässä hyvästä käytöksestä. Se vahvistaa koirien oikeaa käytöstä ja vakuuttaa ne päivästä toiseen siitä, että on mukavaa käyttäytyä juuri tietyllä tavalla . Ja niinpä ne tekevätkin eli ovat iloisia ja käyttäytyvät hyvin, koska omistaja jatkuvasti kannustaa ja kehuu oikeista ja toivotuista käytösrutiineista. Minulle on siis rutiinia kehua ja kannustaa koiria, eli se ei ole mitään erillistä ponnistelua ja vaivannäköä vaan saumatonta arkipäivän tapakulttuuria meillä. Toki noilla on ärsyttäviäkin käytösmalleja ja tapoja yksilöstä riippuen, mutta noin kokonaisuutena olen erittäin tyytyväinen jatkuvan kannustavan ilmapiirin luomaan positiiviseen henkeen. Kun ilmapiiri yleisesti on positiivinen ja kannustava, myös rankaisu tarvittaessa on tehokkaampi, koska se silloin on suurempi vastakohta arkipäivän ilmapiirille. Minulla nyt ei ole lapsia, eivätkä lasten ja koirien kasvatus nyt suoraan korreloi, tietenkään, mutta uskon, että ystävällisyys ja kannustaminen tavallisissakin päivän perusasioissa on edullista lapselle, niinkuin koirallekin.

Mulle ainakin Kirsi opetti että nimenomaan pitää heti kehua kun koira tekee oikein, oli tilanne mikä tahansa. Mutta, Pertti ja Kirsi onkin kaksi eri ihmistä.
Mä en ole koskaan ollut näin Onnellinen koiran omistaja. Ei voi sanoin kuvata miten elämä on muuttunut.

	garfield kirjoitti:
	Mulle ainakin Kirsi opetti että nimenomaan pitää heti kehua kun koira tekee oikein, oli tilanne mikä tahansa. Mutta, Pertti ja Kirsi onkin kaksi eri ihmistä. Mä en ole koskaan ollut näin Onnellinen koiran omistaja. Ei voi sanoin kuvata miten elämä on muuttunut.

Ja tämähän on pääasia, oli kouluttaja kuka tahansa Kyllä minun äitikin on ollut todella tyytyväinen leonbergin narttuunsa tuon Kirsin kurssin jälkeen. Tai oikeastaan siihen, että hän ja koira ovat löytäneet yhteisen sävelen ja nyt Dora kuuntelee häntä.

Tuosta jääkaudesta jäi epäselväksi se, että onko olemassa tiettyä ikää jolloin tuota ei kannata kokeilla? Esimerkiki murrosiän aikana? Ollaan porukoiden kanssa tultu siihen johtopäätökseen, että tuo olisi hyvä keino saada 10 kuukautinen murroslainen Hugo kuuntelemaan ja tottelemaan. Koira touhuaa ihan omiaan, ei kuuntele yhtään ja välillä näyttää siltä ettei edes kunnioita, eli varastaa ruokaa lähes suoraan kädestä. Itse olen "harrastanut" tuota jääkautta tämän viikon ajan pojan kanssa ja näyttää sittä, että homma toimii. Enää ei tule aamuisin ruikuttamaan huomiota eli hyppää sänkyyn ja nuolee kasvoja ja yrittää seistä rinnan päällä. Poika antaa minun laskostaa pyykin rauhassa, kun ennen ädin kohdalla koira on tullut hästäämään siihen ja varastamaan pyykkiä. Nyt olen saanut vahnemmatkin harkitsemaan vakavissaan tuota jääkautta ainakin sen 1-2 viikon ajan, joten aika näyttää miten homma toimii.

Minä oon käyttänyt jääkautta lievempänä sellasena perushuomioimattomuuden korostamisena kun on ilmennyt vakavaa tottelemattomuutta murkulla . Se on sitä, että jätetään turhat lässytykset ja jatkuva koiralle höpötys muutamaksi päiväksi tai viikoksi, käskytetään alas sohvalta tms. etuoikeuksien vientiä, ei kiinnitetä koiraan huomiota sillon kun ei ole koulutustilanne tai vastaava. Että ei ihan täyttä jäääkautta, mutta tuollaiselle äidin pikku mussukalle elämän tosi asiat muistuttavaa toimintaa
Edelleen kannatan Vilanderin oppeja sillä ehdolla, että koiran luonne ja yksilöllisyys huomioiden. Ja vielä, kolinapurkkihan on vaan tullut sellaseksi metodiksi tässä, mutta ihan vastaava tilanne syntyy, kun mitä tahansa tilannetta lähdetään muuttamaan siten, että tehdään epämiellyttävä käytös koiralle epämukavaksi ja sitten kehumaan kun tarjoaa oikeaa käyttäytymismallia. Kolinapurkki on nyt vaan tästä se hyvin vaikutuksellinen muoto ja varsinkin kovemmille kavereille...

Hei te kaikki, jotka olette pitäneet jääkautta puudelille, onko hyviä tuloksia??

Minä alotin 9 päivää sitten jääkaudet 3 ja 2 v villiksillemme. Isovillan tärkein syy
aloitukseen on remmikäyttäytyminen. Nyt en jaa MITÄÄN kontakteja ja itselle tämä on vaikeaa.
Kun tunki "iholle", ärähdän ja koira poistuu.

^Kuinkas siellä on sujunut?

Nyt olen "purkanut" tilannetta ja se pomottelu on upeasti pienentynyt ja koira rauhoittunut, mitä halusinkin.
Sellaset ylikierrokset on poissa. Suosittelen

	johva kirjoitti:
	Esim. jos koiralla on eroahdistus, niin se toki johtuu siitä, että koiraa on lällytetty liikaa, paijattu liikaa ja se on siksi kiinnittynyt liikaa ihmiseen ja kyseessä oleva koira mahdollisesti dominoi ja pomputtaa ihmistä vaatien tätä tulemaan takaisin ulvomalla kotona

Mistä eroahdistus sinun mielestäsi johtuu? Mainitsit edellisellä sivulla, että koira on hyvin selkeästi dominssihierarkiaeläin. Eikö silloin kuulostaisi ihan loogiselta, että laumanjohtaja olisi huolissaan "pikkupennustaan".

Olen sitä mieltä, että minun koirani tapauksessa eroahdistus johtui liiasta lällyttämisestä. Pidin kolmen viikon jääkauden, jonka jälkeen koira on paljon rentoutuneempi, eikä enää ulvo yksin ollessaan. Jääkauden jälkeen olen lisännyt huomioimista pikkuhiljaa ja noudatan edelleen perushuomioimattomuutta normaalissa arjessa. Sekä koiralla, että omistajalla on parempi mieli. Olisin varmaan ollut koirani pulassa koirani kanssa, jos en olisi muuttanut omaa käytöstäni koiraa kohtaan. Tässä(kin) tapauksessa vika löytyi omistajasta.

Mielestäni siinä vaiheessa mennään metsään kun aletaan vertailemaan lapsen ja koiran kasvatusta (tai "koulutusta") keskenään. Eläin on kuitenkin aina eläin. Miten eläin voisi tietää miten ihmismaailmassa tulisi käyttäytyä? Koiraa pystyy kokonsa puolesta kohtelemaan kuin pikkuvauvaa, mutta mitenkäs esimerkiksi hevosen kouluttaminen? Sekin on mahdollista ilman väkivaltaa ja pakkokeinoja. Jos on joskus ollut seuraamassa "hevoskuiskaajan" työtä tai perehtynyt asiaan niin tietää, että tässäkin on kyse samasta asiasta: ihminen osoittaa pienillä arkipäiväisillä asioilla olevansa lauman johtaja.

Olen samoilla linjoilla siinä, ettei Peetsan oppeja tule lukea kuin piru raamattua. Täytyy kuitenkin muistaa, että Peetsan opit ovat paljon muutakin kuin jääkausi ja kolinapurkilla heittely. Metodi on ennemminkin elämäntapa, jonka jokainen voi soveltaa omalle koiralleen sopivaksi.

^Jos "eroahdistus" johtuu liiasta lällyttämisestä se ei ole todellista eroahdistusta vaan silloin on kyse jostain aivan muusta. Varsinainen eroahdistuskäyttäytyminen perustuu koiran heikkoon hermorakenteeseen ja epätasapainoon aivokemiassa (esim. serotoniinin vajaus) ja se esiintyy koiralla oli se kasvatettu miten hyvin ja taidolla tahansa. Koira siis todellakin hätääntyy, se läähättää, kuolaa, ulisee, ulostaa, virtsaa, raastaa tavaroita silpuksi ahdistuneena jne...se on toisin sanoen hyvin ahdistunut ja paino todellakin sanalla ahdistunut. Sitä ei pysty korjaamaan johtajuuden muutoksilla, jääkausilla tms. vaan se on hoidettava lääkityksellä ja pitkällisellä käytösterapialla. Aina tämäkään ei auta. Olen kuullut koirista jotka ovat niin ahdistuneita, että niiden hyvinvointi kärsii siinä määrin, että ne on jouduttu lopettamaan. Jos "eroahdistus" on korjaantunut jääkaudella kyseessä ei ole eroahdistus lainkaan vaan muista syistä johtuva ääntely yksin ollessa.

Kaikki protestipissaaminen tai paikkojen hajottaminen ei ole eroahdistusta. Eroahdistus on, kuten Johva sanoikin, vaikeaa laatua olevaa ja saattaa tulla esiin vaikka koira olisi miten kasvatettu. Samassa perheessä voi olla useita koiria, joista vain yhdelle tulee eroahdistusta. Vaikeaa eroahdistusta ei paranna toisen koiran ottaminen, koska koira haluaa nimenomaan OMISTAJANSA seuraa. Tällaiseen tilanteeseen ei jääkausi auta, koska koira kokee aivan silkkaa ahdistusta ja pelkoa kun omistaja jättää sen yksin. Se ei tee tarpeitaan sisälle omistajaa kiusatakseen, vaan pissat ja kakat tulevat ihan fyysisen reaktion myötä kun koira on riittävän stressaantunut.

Jos kyseessä sen sijaan on vaikkapa turhautunut, liian vähän liikuntaa saava koira, joka purkaa energiaansa sisustukseen ja pompottaa omistajaansa muutenkin, voi jääkaudesta ja/tai koulutuksesta olla apua. Todelliseen eroahdistukseen auttaa vain lääkitys + käytösterapia, eikä aina sekään.

Tunnen yhden eroahdistusdobermannin, joka palasi kasvattajalle 10 kk vanhana, koska se ei kestänyt lainkaan yksinoloa. Mitään koulutusta tai terapiaa ei ehditty edes aloittaa, koira hyppäsi ikkunan läpi kasvattajan perään kun hän lähti kauppaan. Reisivaltimo aukesi ja koira kuoli pihalle. Toinen eroahdistustapaus, bordercolliesekoitus, alkoi ahdistuneena purra paitsi sisustusta, myös itseään ja se piti rauhoittaa kun omistaja lähti töihin. Tämä koira saatiin lääkkeillä + terapialla siihen kuntoon, että se pystyy nyt elämään keskelle huonetta rakennetussa verkkoaitahäkissä omistajan poissaoloajat.