[poistettu]

johva kirjoitti:

Mä en oikein tiedä mistä tuo dominassihierarkian vastainen teoria on alunperin lähtöisin, mutta on kyllä kuolleena syntynyt idea. Niillä ihmisillä ei varmaan ole mitään käsitystä millaista on elää oikeasti dominoivien koirien kanssa tai miten ne käyttäytyvät. Aika äkkiä varmaan rupeaisi teoriat muuttumaan, jos dominoivan pennun taloonsa saisivat. Siis semmoisen, joka tulee silmille pienimmästäkin. Tai että näkisivät millainen on oikeasti dominanssiaggressivinen koira.

Nythän minulla on kiltti ja pehmeä kääpiövilla, mutta perheemme vanha kääpiösnatseri oli hiukan toista maata. Se oli varmaan juuri sitä, mitä johva kutsuisi dominanssiaggressiiviseksi. Siihen aikaanhan oltiin yleisesti sitä mieltä, että koiraa kuuluu rangaista niskasta ravistamalla, selättämällä tai "lakia lukemalla" jos se uhmaa johtajan auktoriteettia ja näitä oppeja kyllä sovellettiin siihen koiraan.

No joo, sen koiran pirtaan ei lainkaan sopinut hänen makuupaikkansa tai ruokansa loukkaaminen, mistä saatiinkin sitten olla tappelemassa. Se mm näykkäisi kymmenvuotiasta kasvoista koska tämä kehtasi mennä häiritsemään unia sohvalla jne. Hoitotoimenpiteet olivat myös aika taistelua. Karjuminen ja niskasta nappaaminen saivat sen vain murisemaan, selätys ja lainluku aiheuttivat totaalisen raivokohtauksen. Se ei koskaan oikeastaan alistunut, antoi lähinnä sen verran periksi, että "okei jos päästät irti niin en näykkäise sinua". Sitä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa kenenkään miellyttäminen ja rankaisut se luultavasti unohti samantien. Onneksi se oli laiska ja rauhallinen ja ainoat sitä todella kiinnostavat resurssit olivat tosiaan ruoka ja oma makuupaikka, muuten sen kanssa ei varmasti olisi niillä eväillä pärjätty...

Kyllä näin jälkeenpäin harmittaa ja hävettääkin, että sen kanssa piti aina olla napit vastakkain mutta toimittiin kuitenkin parhaan tietomme ja 1990-luvun oppien mukaan. Se oli älykäs koira, ja namipalkkioihin ja yhteistyöhön perustuvalla positiivisella koulutuksella se olisi varmaan oppinut vaikka lukemaan. Se oli koko ikänsä näissä samoissa tilanteissa provosoituna ihan yhtä aggressiivinen, ei siihen mitkään alistamisyritykset paljoa vaikuttaneet. Toisaalta se taisi onneksi olla niin vahvahermoinen, ettei se saanut mitään traumoja selättämisestä.

Olen kyllä sitä mieltä, että ihan oikeasti kovaa koiraa ei saa ruotuun alistamalla kuin korkeintaan väliaikaisesti. (Tai varmaan saa, mutta vain ihan todellisella pahoinpitelyllä.) Rankaisu ei opeta koiralle toivottua toimintatapaa, se vain keskeyttää ei-toivotun. Jos johvan koirat oppisivat selättämisestä jotain niin niitähän ei tarvitsisi olla samasta aiheesta selättämässä vähän väliä, vai mitä?

Kääpiövillani on tuohon jo kauan sitten haudattuun kääpiösnautseriin verrattuna joka suhteessa supernynny. (Villakoirien agilitykurssilla sitä kuitenkin päiviteltiin tosi rohkeaksi ja ärhäkäksi, mitähän se sitten rodusta kertoo...) Kerran kun se pentuna teki jotain pahaa josta olin ohjannut pois monta kertaa, menetin hermoni ja keskeytin sen karjaisulla ja pienellä tukistuksella. Koira kiljaisi kauhusta ja pakeni sängyn alle pitkäksi aikaa Silloin kyllä itsekin säikähdin, tarkoituksenihan oli vain keskeyttää pennun tekemiset eikä suinkaan järkyttää sitä, snautserimme olisi lähinnä mulkaissut pahasti... En ole ikinä selättänyt villaani enkä tule selättämään sitä tai mitään muutakaan koiraa. En tiedä miten koirani edes reagoisi selättämiseen, kiljuisi varmaan kauhuissaan siinä missä snautseri kävi raivona päälle sellaisesta kunnianloukkauksesta.

Onneksi keksin naksutinkoulutuksen sun muut "pehmeät huuhaa-metodit". Jotka muuten perustuvat tieteellisten tutkimusten tuloksiin toisin kuin se, että koiraa selättämällä saavuttaisi yhtään mitään.

NM:lle haluaisin muistuttaa, ettei Vilander kehota ikuna tarttumaan koiraan kiinni, selättämään tai tukistamaan. Vain kylmän viileällä käytöksellä osoittamaan koiralle, että sen temput eivät anna sille ikinä johtajan paikkaa. Esim. jos koira puree, pitäisi olla ihan pokkana, niinkuin ei ois sattunut yhtään. Jos koira on alimmaisena laumassa, niinkun kuuluu, sille ei tule mieleenkään murista ruuasta tai leluista. Pentuna, koiralle voi antaa hyviä kokemuksia, kuten, mennä sen ruokakupille kun se syö, ja lisätä sinne herkkua. Muuten kyllä olen sitä mieltä, että koiran pitää saada nukkua ja syödä rauhassa, ja periaatteessa koiralla on oikeus puolustaa näitä asioita laumassa, ja sen näitä hetkiä pitäisi kunnioittaa.
Hugon omistaja: oletko kysynyt äitiltäsi, onko hän itse omalla toiminnallaan aiheuttanut remmirähjäämisen? Esimerkiksi, herkät koirat voivat kokea turvattomuutta, jos lenkillä päästetään muut koirat sitä haistelemaan ja todeta, ettei taluttajasta ole lenkin vetäjäksi ja ottavat ohjat käsiinsä. Älä ikuna anna koirien haistella hihnassa!! Remmirähjää voi alkaa juurikin korjata huomioimattomuudella, ja mahdollisesti kiertää niin kaukaa muut, ettei koira rähjää ja kiittää koiraa tästä, ja sitten kun se alkaa siedättyä, niin aina vaan lähempää voitte kohdata vastaantulevat koirat. Tässäpä muutamia kommentteja..

^^Kyllähän se selättäminen ja pennulle räyhääminen (naama irvessä ja kovalla intensiteetillä) on ainoa konsti millä sen saa kunnolla ymmärtämään kuka on pomo. Tietenkin tämä opetus tulee tehdä kun pentu on vielä pieni (arvojärjestyksen muodostumiskausi on 6-12 viikon välillä). Turha sitä enää sen jälkeen on selätellä, jos on jo päässyt pomoksi, silloin panee taatusti vastaan ja puolustaa kaikin tavoin jo saamaansa dominointiasemaa kuten kertomasi kääpiösnautseri.

Oletko koskaan nähnyt miten emo ja isäkoira kurittavat pentuja? Siitä on lempeät metodit kaukana. Niskotteleva pentu pyöräytetään salamannopeasti selälleen ja aikuinen koira räyhää hampaat esillä ja pentu normaalisti silloin kääntää päänsä pois, hiljenee ja asettuu. Jos pentu tappelee vastaan niin hammasta saattaa tulla aikuiselta vielä tehosteeksi. Itse olen kokenut erittäin tehokkkaaksi tämän tavan näyttää pikkupennulle, että mikä sen asema talossa on, koska se on ainoa tapa mitä pentu ymmärtää. Pikkupentu ei ymmärrä ihmisen kieltä vaan sille täytyy aluksi puhua sen omaa kieltä, ja kasvattaa sitä juuri kuten emo tai isäkoira tekisivät. Minulla täällä on juuri emo ja isäkoira pentuineen eli pystyn kyllä läheltä seuraamaan miten ne pentujen kanssa kommunikoivat. Emo myös rauhoittelee pentuja murisemalla ja ottamalla koko pennun päänkin kerralla suuhunsa. Miksi ihminen ei voisi tehdä samoin? Mistä tämä pehmosuuntauus oikein on tullut? Kuulostaa hirveän vieraantuneelta suuntaukselta koiran luonnolliseen käyttäytymiseen nähden. Meillä ei nämä äiti ja isäkoiruudet ole lukeneet mitään oppaita vaan toimivat lajinomaisten vaistojensa varassa ja osaavat kyllä kasvattaa pentunsa aivan mainiosti 90-luvun metodien mukaan

Minä en muuten selättele koiriani vähän väliä . Yli 12 viikkoisia koiria harvemmin tarvitsee selätellä, jos ne ovat arvojärjestyksen muodostumiskautena omaksuneet omistajan valta-aseman.

	jonskuti kirjoitti:
	NM:lle haluaisin muistuttaa, ettei Vilander kehota ikuna tarttumaan koiraan kiinni, selättämään tai tukistamaan.

Juu, tiedän, Koirankorjauskirja on luettu. Ja tästä nimenomaisesta kohdasta olen Vilanderin kanssa hyvin samaa mieltä. Ehkä kommenttini oli hiukan epäselvästi suunnattu, se oli takoitettu lähinnä johvalle, joka täällä selättämistä kovasti puolustaa

^Ja puolustaa ihan aiheesta, koska se todella tehoaa koiraan, varsinkin pikkupentuun. Ei minun ole tarvinnut selättää esim. Signeä ja Rullista koskaan, eikä Almaakaan (sehän nyt tulikin vasta aikuisena), mutta Ettaa ja Elmeriä olen selättänyt. Ja auttoi heti siihen ongelmaan mihin sitä käytettiin. Etasta tuli kiltti kullanmuru vaikka se jo kymmenviikkoisena räyhäsi ranteessa kiinni kun esim. harjattiin, laitettiin pantaa, otettiin luu pois jne. Osoittamalla koiraemon tavoin sille sen paikan laumassa se oli parissa viikossa kuin eri koira ja on ollut siitä asti lempeä ja helppo käsitellä.

Minusta pennulle voi kertoa asemastaan esimerkiksi ei lempeästi laittamalla kooiran selälleen/kyljelleen, ja vaadittava, että se esim. rauhoittuu käden alla, ennekuin pääsee pois, mutta ei mitenkään rajusti selättää. Ja toinen, että kun pentua pitää sylissä, niin ei ikuna päästä rimpuilevaa/haukkuvaa/purevaa koiraa pois, vaan vasta sitten pääsee, kun rauhoittuu. Ja sitten se, että ihminen antaa koiralle ruuan ja luvan syödä kupista. Näin pienistä pentu tajuaa kyllä jutut. Eikä koirat rupee niitten uutta laumaa kyseenalaistamaan kovin pienenä, vasta siellä murkkuiän kynnyksillä ehkä. Ja ei sittenkään, jos on ollut johdonmukaset ja selkeet säännöt aina. Lirkuttamisella ja koiralle höpötämisellä, sen vinkuihin vastaamisella jne ihminen voi alentaa itsensä ja näistä luopumalla koirasta riippuen joko kokonaan tai osittain, ylentää itsensä.
Koira oppii paremmin ja on paljon uskollisempi, kun se on koulutettu "hyvällä" eli sillä on ollut kunnioittamisen arvoinen oikeudenmukainen lempeä, viisas ja johdonmukainen johtaja. Pelolla/kivulla koulutettu koira ei ole lainkaan niin uskollinen ja luotettava. Heikkohermoinen voi jossain vaiheessa jopa purra väkivallan tekijää.

^Ei alistaminen ole pelolla ja kivulla kouluttamista vaan koiran kielen puhumista pennulle sen omalla lajityypilllisellä tasolla. Voi kuule. Jos minä olisin lempein menetelmin yrittänyt ekaa koiraani esimerkiksi koulutella niin piikillä olisi ollut jo ennen vuoden ikää. Nimittäin näin sitä lempeästi ensin yritettiin. Otus oli kuin raivopää jo 10 viikon iässä. Pentu uhmaa ihmistä nimenomaan arvojärjestyksen muodostumiskaudella 6-12 viikkoisena, jos on dominoiva. Eilenkin tuli toinen narttu käteen parikertaa raivolla kiinni kun harjoiteltiin broiskun siiven poisottamista (ikä 8-viikkoa). Samaten harjatessa tulevat molemmat kyllä silmille välistä aika hurjina, toisin ei enää nyt niin paljon kun reilu viikko sitten kun pentuja on ojennettu ja nille on ruvettu näyttämään kuka määrää.

jonskuti kirjoitti:

Hugon omistaja: oletko kysynyt äitiltäsi, onko hän itse omalla toiminnallaan aiheuttanut remmirähjäämisen? Esimerkiksi, herkät koirat voivat kokea turvattomuutta, jos lenkillä päästetään muut koirat sitä haistelemaan ja todeta, ettei taluttajasta ole lenkin vetäjäksi ja ottavat ohjat käsiinsä. Älä ikuna anna koirien haistella hihnassa!! Remmirähjää voi alkaa juurikin korjata huomioimattomuudella, ja mahdollisesti kiertää niin kaukaa muut, ettei koira rähjää ja kiittää koiraa tästä, ja sitten kun se alkaa siedättyä, niin aina vaan lähempää voitte kohdata vastaantulevat koirat. Tässäpä muutamia kommentteja..

Samasta koirasta kyse ja sen voin vastata, että Hugo ei ole luonteeltaan millään tavoin herkkä, vaan on melkoinen kovanaama, jonka käytökseen ei epämiellyttävätkään kokemukset vaikuta millään tavoin. Itsetuntoa tuntuu olevan vaikka muille jakaa. Hugo ei ole pahemmin päässytkään hihnassa haistelemaan ketään meidän puolelta, itse ei sitä päästetä, mutta jotkut ovat päästäneet omansa (yksi syy miksi en pidä flekseistä). Tuohon haukkumiseen ei oikein vaikuta etäisyyskään, vaikka se näkisi toisen koiran hyvin kaukaa, niin se valpastuu ja alkaa yleensä enemmin tai myöhemmin haukkumaan. Hugo on kyllä luonteeltaan melkoisen dominoiva tapaus, liekö tuolla vaikutusta tuohon louskuttamiseen. Kuvitteleeko olevansa seudun kingi, kun rinta rottingilla kulkee.