 |
VILLAKOIRAFOORUMI -- POODLE FORUM -- Please, DO NOT join to advertise!
|
|
| Kirjoittaja |
Viesti |
Elina Intke
Kultavilla

Liittynyt: 23 Maa 2006 Viestejä: 969 Paikkakunta: Jyväskylä |
|
|
|
Koska koirat on esitelty, voisin nyt ehtiessäni kirjoittaa itsestänikin pienen esittelyn. Olen vuosimallia -84 ja muuttanut Jyväskylään yliopisto-opiskelijaksi neljä vuotta sitten. Opinnot jäi, kun ala ei osunutkaan kohdalleen, ja siirtyminen luentosalista pelisaliin töihin oli helppo, sillä työkokemusta on kertynyt alalta jo vuosien ajan. Tällä hetkellä olen täystyöllistetty ansiotyöllä sekä koiratouhuilla, mutta suunnitelmissa on palata vielä joku päivä koulun penkille, kun vain oma ala löytyisi. Vapaa-ajasta 90 prosenttia kuluu treeneissä, lenkillä tai turkkikarusellissa  Olen ikään suhteutettuna jo melko pitkän linjan villakoiraharrastaja sillä puudeleita olen seurannut jo 12 vuoden ajan. Ensin kohteena oli pienet villat, mutta äkkiä mielenkiinto alkoi kohdistumaan nimenomaan isovilliksiin. Takapakkien ja elämäntilanteiden muutosten vuoksi odotin yli viisi vuotta omaa isovillapentua, mutta odotus palkittiin moninkertaisesti  Haaveissa on joskus saada oma palveluskoira, sillä SPKL ei vielä tunnusta palveluspuudelia kisakoiraksi. Kolmatta koiraa en kuitenkaan vielä vuosiin aio hankkia *koputtaa puuta*, mutta voihan sitä omaksi huviksi silti riisenisivuja vakoilla...
Koiraharrastukset ovat tuttuja laidasta laitaan, mutta tällä hetkellä ajankohtaisia ovat TOKO sekä näyttelyt. Entisinä aikoina aktiivisuus oli sitä tasoa, että tulin hankkineeksi myös kisatoimitsija- ja agilitykoulutusohjaajapätevyydet. Myös tokokoulutusohjaajakurssin olen käynyt, mutta pätevyys jäi hakematta... Nyt olemme tehneet paluun myös agilitykentille, kun aloitimme Nalan kanssa alkeiskurssin. Kuvittelin, että näppituntumaa lajiin olisi vielä hiukan, mutta kun koirat ovat niin eri planeetoilta, voin myöntää että lähes nollatasolta täältä lähdetään jälleen.... Näyttelyistä olen nauttinut suunnattomasti pitkän tauon jälkeen, joten niissä varmasti pyöritään ainakin vähän aikaa enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Trimmausta treenaan jatkuvasti ja nyt homma alkaa sujumaan omastakin mielestä kohtuullisesti 
_________________ Miksi tyytyä vähempään kuin parhaaseen..?
Mermix Mc Great Divide 12/2005
Mermix Voulez Vous 05/2007 |
|
| La Elo 09, 2008 11:17 am |
|
 |
romeo
Leluvilla

Liittynyt: 25 Mar 2007 Viestejä: 11 Paikkakunta: Vantaa |
|
Koiraesittely tehty, nyt omistaja |
|
[color=red]
Hei kaikille villisläisille! Olen Merja 51 v ja uudestaan hurahtanut villiksiin. Asun Vantaalla ja Espoossa töissä liikenneopettajana.
Ja nyt se "paras juttu"....aikani eron jälkeen miehiä treffailtuani tuli olo etten jaksa riekkua treffeillä yms. Päätin vaihtaa mieskokelaat puudeleihin.
 Nyt puudeleita on kaksi ja jaan rakkauteni ja aikani heille työn jälkeen. Huom. siksi ensimmäisen puudelin nimi on Romeo 
_________________ Lapponia's Luosto "Romeo" 1,5 v
Geppetho's Yankee "Jethro" 0,5 v |
|
| Ma Elo 11, 2008 9:06 pm |
|
 |
Poodle_Love
Teräsvilla

Liittynyt: 22 Elo 2008 Viestejä: 450 Paikkakunta: Helsinki |
|
|
|
Heips! Olen siis uusi täällä. En omista vielä villakoiraa, mutta aprikoosia keskikokoista villakoiraa olen hankkimassa.
Olen 15 v. tyttö Helsingistä. Olen hiljattain käynyt dogsitter-kurssin, mutta hoitokeikat ei tunnu nyt riittävän. Niin kovasti villakoiraa haluan.
Koko ikäni kinunut..
Odotan innolla Voittaja 2008 Näyttelyä Helsingin Messukeskuksessa
Eniten itse pidän isovillakoirista, mutta pelkäämpä, ettei se viihtyisi kerrostalon kolmannessa kerroksessa. Keskarit tulee sitten seuraavana
Sen pidempää romaania en itsestäni saa raapustettua 
|
|
| Pe Elo 22, 2008 8:52 pm |
|
 |
Tenten
Pentuvilla

Liittynyt: 19 Elo 2008 Viestejä: 25
|
|
|
|
Heippa! Olen uusi käyttäjä täällä, eikä viestejäkään ole tullut vielä kirjoitettua paitsi tämä viesti. Omistan koiran, venäläisen bolonkan, Vilin. Siinä on villakoiraa, ja luultavasti myös Espanjanvesikoiraa.  Tykkään villakoirista, (etenkin kääpiö-ja keskikokoisista) ja nyt juuri haluaisin kääpiön, tai keskikokoisen villakoiran. < 3 Eipäs sitten muuta..
Only registered users can see links on this forum! Register or Login on forum! |
Tuossa koirani Vili^^
_________________ Koirien ystävä. |
|
| La Elo 23, 2008 5:50 pm |
|
 |
Dino
Pentuvilla

Liittynyt: 05 Syy 2008 Viestejä: 25 Paikkakunta: Vaasa |
|
|
|
Hei,
Olen Piia, 25 -vuotias rakennusinsinööri Vaasasta. Päiviäni piristää 4kk:nen musta keskaripentu Dino. Tällä hetkellä opetellaan vielä perustottelevaisuutta ja lenkkeillään, mutta toivottavasti jossain vaiheessa päästäisiin testaamaan agilityäkin.
_________________ Piia ja keskikokoinen villakoira Haydee's Sandro "Dino" 05/08
Viimeinen muokkaaja, Dino pvm Ti Syy 16, 2008 7:52 am, muokattu 1 kertaa |
|
| Ma Syy 15, 2008 12:08 pm |
|
 |
tmaatta
Marmorivilla

Liittynyt: 17 Mar 2005 Viestejä: 1348 Paikkakunta: Valkeakoski |
|
|
|
^Moi Piia, kiva että olet kanssa löytänyt tänne palstalle  terveisiä DInolle minulta, Iiris-mammalta sekä Salli-siskolta
P.S kirjoittelen illemmalla s-postia 
_________________ Tiina ja mustat keskarit Haydee's Susannah "Iiris" 10/05 ja Haydee's Salina "Salli" 5/08 |
|
| Ma Syy 15, 2008 12:10 pm |
|
 |
johva
Site Admin

Liittynyt: 04 Mar 2005 Viestejä: 3378 Paikkakunta: Kuopio |
|
|
| Ma Syy 15, 2008 12:24 pm |
|
 |
Black.M.Poodle
Aitovilla

Liittynyt: 08 Elo 2008 Viestejä: 189 Paikkakunta: Mikkeli |
|
|
|
Kai mäkin voisin esittäytyä.
Minä olen siis kohta 13v tyttö Mikkelistä.Olen aina rakastanut koiria,ja meille tuli Manta kun olin kuusi.
Viltsi meille tuli siksi,että isäni on allerginen monille roduille.Ensin en innostunut siitä että meille tulee PUUDELI,sakemannista kun haaveilin...
No,tietysti huomasin,ettei näitä puudeleita parempia olekkaan.Suurin toiveeni eli IHAN OMA viltsi toteutui Vappuna,kun haimme pikkuisen Mimmin  joka on NIIN ihana 
_________________ Nelli ja mahtavat mustat Manta ja Mimmi (Chic Laughing doll & Chic Black Eye Girl)
sekä sijoituksessa valloittava valkoinen Vieno (Chic Catwalk) |
|
| Ti Lok 07, 2008 6:19 am |
|
 |
sphynx
Leluvilla

Liittynyt: 11 Lok 2008 Viestejä: 17 Paikkakunta: Pohjanmaa |
|
|
|
Pitäisköhän jotakin kertoa. Olen 34-vuotias maatilan eläinrakas emäntä Pohjanmaalta. Meillä on lampaita, vuohia, muutama kotitarvekana, pari kania (ranskanluppa), kaksi ponia, kissoja, ja neljä koiraa (2 bouvieria, 2 ranskanbulldoggia). Haaveena olisi toyvillis.
Maatilamme ei ole tuotantohenkinen, eläimet ovat lähinnä lemmikkejä, mutta yritämme kovasti tuottaa itse syömämme lihan. Ja kyllä, on kurjaa syödä omia eläimiä, mutta mieluummin kärsin hiukan itse, kun se on sitten kuitenkin eläimen kärsimyksistä pois  Eli onnellista kotona tuotettua lihaa ja vieläpä ilman kuljettamisia.
Meitä on ihmisiä vain kaksi, isäntä ja minä, lapsia meillä ei ole. Harrastukset ovat (yllättävää) eläinpainotteisia, koirien kanssa on tullut elämän varrella harrastettua niin näyttelyitä, tokoa kuin hakumetsääkin. Ponien kanssa käydään kärryajeluilla (ihan huviajoa, ei raveja). Joskus otan hoitoon/väliaikaiskotiin löytökissoja. Eri rotuisia lintuja olen joskus kasvattanut enemmänkin, mutta nykyään meillä on vain muutama maatiaiskana, viiriäisiä ja kesäisin kalkkunoita. Akvaariokin löytyy, pihalammen kaivaminen jäi taas ensi kesälle...
|
|
| La Lok 11, 2008 2:50 pm |
|
 |
tipi
Leluvilla

Liittynyt: 20 Lok 2008 Viestejä: 11 Paikkakunta: Siilinjärvi |
|
|
|
Juuri tänne rekisteröidyin ja ajattelin ensimmäiseksi kertoa itsestäni...
Olen 23v nainen ja asun aviomieheni kanssa omakotitalossa Siilinjärvellä. Muutimme tänne n.2,5v sitten Kuopiosta.
Harrastan kuntosalia, lenkkeilyä, shoppailua ja sisustamista jne. Ammatiltani olen kosmetologi, mutta teen nykyisin muita töitä.
Meillä on aprikoosi keskikokoinen villakoira Morris 5v ja musta keskarin pentu on tulossa tulevana perjantaina
Lisäksi meillä on belgianjättikani, 350L akvaario, 2-nelivarvaskilpikonnaa ja hamsteri.
Äitini luona asuu ensimmäinen koirani Osku kohta 9v joka on valkoinen keskikokoinen villakoira sekä kaksi kissaa 17v ja 8v.
Ne jäivät äitini seuraksi kun isäni kuoli ja minä muutin pois kotoa n.6v sitten.
Tässäpäs oli pieni kuvaus. Olisi kiva tutustua lähiseudun villakoiran omistajiin 
_________________ Anna koiranpennulle koti ja vähän rakkautta, niin se antaa sinulle sydämensä ikuisiksi ajoiksi. -Pam Brown- |
|
| Ti Lok 21, 2008 11:50 am |
|
 |
Ninni
Aitovilla

Liittynyt: 16 Syy 2006 Viestejä: 179
|
|
|
|
Heips
Missäpäin te asutte Siilissä?
Me käydään siellä, harvakseltaan tosin, koska meillä on mökki + mummila Kehvolla. Itse asutaan Turun suunnalla.
Ystäväni keskarin kasvattaja asuu Siilissä, mutta he asuvat itse Jynkässä.
Meilläkin on ollut kaneja, viimeksi Mussu the Rabbit, joka luuli olevansa koira (mm. ulkoili vapaana ja tuli luo käskystä sekä näytti muinoin basenjille, kuka käskee ja ketä  ). Nykyään on enää vain kääpiövillis Ninni 3 v. (no 27 cm eli 'oikeasti' toy), nelivarvaskilpuri 20 v. ja sekalainen valikoima itsestään uusiutuvia (= lue: niistä ei sit pääse ikinä eroon) platyja, muutama kardinaalitetra ja pari imumonnia.
_________________ ***********************************************************************************************
Lisbeth ja Ninni 11/05 |
|
| Ti Lok 21, 2008 9:49 pm |
|
 |
Mal
Puuvilla
Liittynyt: 29 Elo 2008 Viestejä: 257 Paikkakunta: Kuopio/Kuusamo |
|
|
|
Voisin esitellä minäkin itseni. 25-vuotias nainen, tällä hetkellä asun Kuopiossa, mutta kuljen vanhempieni luona Kuusamossa melkoisen usein, kiitos työn, jossa on vähän väliä monen päivän vapaita eikä nyt ainakaan yhtään reissuintoa vähennä se, että siellä on koira.  Ikiomaa villakoiraa ei ole, mutta vanhempien pentu ajaa saman asian ja tulevaisuudessa, kunhan en enää nykyistä työtäni tee (pelkkää yövuoroa) enkä asu kerrostalossa, niin hommaan oman koiran. Tästä se lähtee. Reilu 18 vuotta (astma todettiin n. 6-vuotiaana ja 1990 tai 1991 katosi perheeni liki 10-vuotias suomenajokoira-uros Mira, koiran haukku oli loppunut yllättäen kesken jänisajon eikä koirasta ole sen jälkeen näkynyt jälkeäkään, mahdollisesti petoeläin kävi päälle, kun alueella liikkuu mm. ilveksiä ja ahmoja tai saattoi koira saada vaikka sydänkohtauksen, kun sen verran iäkäs jo oli) olen ollut vakuuttunut, että minulle ei mitään karvaista eläintä tule, huolimatta valtavasta koirakuumeesta joka on aika ajoin iskenyt, koska olen allerginen ja astmaatikko, mutta vanhempien koirasta en ole oireillut alun allergianäppylöiden (kuolasta johtuvat) jälkeen mitenkään, joten olen sallinut itseni innostua asiasta.  Jos tämä mun oireilemattomuus olisi tiedetty aikoja sitten, niin kotona olisi ollut varmasti koira jo paljon aikaisemmin.
Mutta koska en ole voinut aikaisemmin karvaisia eläimiä pitää, niin akvaarioita löytyy senkin edestä. Harrastanut olen kohta lähemmäs 15 vuotta, tällä hetkellä vanhempien luona on yksi allas ja omassa kämpässä niitä on kolme. Käärme tai maakilpikonna olisi myös kiva lemmikki, mutta en oikein sellaista tähän elämäntilanteeseen voi ottaa, kun olen niin paljon reissussa eikä tänne enää mahtuisikaan. 
|
|
| Ke Lok 22, 2008 8:58 pm |
|
 |
wili_wilperi
Takkuvilla

Liittynyt: 14 Mar 2005 Viestejä: 84 Paikkakunta: Espoo |
|
Re: Esittelykierros |
|
 |  | Eikös vois pitää pienen esittely kierroksen. Jotta tietäs ketä täällä kirjottelee. Ja jos koiria/eläimiä omistaa olis kiva tietää et mitä merkkiä he edustavat!
Meikkis sit alottaa..
Eli oon 22v. nainen. Alunperin Keski-Pohjanmaalta kotoisin. Ruotsissa tuli kumminkin kasvettua lapsuus (2-12v.). Takas tultiin ja koulut kävin sit Kokkolassa. Olen merkonomi "ammatiltani". Helsinkiin muutin vuona 2003. Avon tapasin samana vuona, ja yhteen muutettiin seuraavana vuona. Nyt ostettiin oma rivari täältä Tuusulasta, ja kanssamme asuu keskari villis (aprikoosi), Wili. Sekä kissat Tiikeri ja Asterix. Kalojakin löytyy tuolta akvaario puolesta.
Meille on myös tulossa ihka-oma perheen lisäys. Laskettu-aika on 10.4.2006.
Koiran kanssa harrastin tokoa ja agilityä. Nyt talven tullen ne jäi, kun ei sisätiloja ole, ja keväällä en enään jatka. Kun se LA alkaa oleen jo niin lähellä. Mutta kesällä sit ajattelin taas jatkaa, ja sit myös aijon jatkaa rakasta harrastustani eli heppojen hoitoa. Kunhan raaskii kotoa sit lähtee nyytin luota pois.
Siinäpäs se, lyhkäisyydessään.  |
Nyt kun tänne palstalle piiitkästä aikaan eksyin, on aivan pakko fiilistellä "vanhoja".
Hassua lukea omia vanhoja kirjotuksia.
Nyt kun olen "jo" 25v, poika kohta 3v, olen naimisissa tosin erin miehen kans kun mitä ylläolevassa tekstissä on mainittu.
Niin se elämä vie etiäppäin.
Niin ja villiksen kaveriksi on myös eksyny harjis. 
_________________ Hassu-nassu  |
|
| Ke Mar 05, 2008 11:59 pm |
|
 |
salaiho
Pentuvilla

Liittynyt: 01 Mar 2008 Viestejä: 21 Paikkakunta: Toholampi |
|
|
|
Voisin mäkin esitellä itteni täällä. Olen 29 ja Keski-Pohjanmaalta. Reilun viikonpäästä lähden hakemaan kääpiövillakoiraa meille joukon jatkoksi. Tällä hetkellä meitä on minä, mies ja kolme liskoa.
|
|
| Su Mar 09, 2008 7:43 pm |
|
 |
Serafia
Alkuvilla

Liittynyt: 19 Mar 2008 Viestejä: 2
|
|
|
|
Hei!
Olen uusi foorumilla ja myöskin villakoirien parissa, eli kokemusta rodusta käytännössä nolla. Olen 27-vuotias nainen Pohjois-Satakunnasta, asun omakotitalossa mieheni ja kahden lapsemme kanssa. Tyttö täyttää juuri neljä ja poika on kaksi ja puoli vuotias. Olemme alkaneet harkita koiran hankkimista, mies otti sen puheeksi, mutta minä olen meistä ehkä se enemmän koiriin hurahtanut, joskin erittäin jalat maassa tyyppi, eli kaikki pitää olla hyvin suunniteltua, ei hätiköityjä ratkaisuja. Mies meinasi että jo jouluksi ottaisimme koiran, mutta pistin vähän jäitä hattuun herralle, sillä minä olen se, kenen vastuulla koira tulee olemaan. Eikä siinä mitään, haluankin olla, mutta en hyppää tälläisiin hommin suinpäin.
Kiinnostuin villakoirista kun tapasin kaksi aivan ihanaa koiraa joilla oli hyvä käytös ja mahtava luonne. En tunnistanut koiria villakoiriksi, sillä niiden turkki oli lyhyt ja pyllähdin melkein takapuolelleni, kun kuulin rodun. Olin pitänyt villakoiraa viimeisenä vaihtoehtona koiraroduista. Nyt olen enemmän ja enemmän alkanut ottaa selvää rodusta ja vaikuttaa kyllä ihan mahtavalta! Pyörin siis täällä joukossa ja esitän välillä tyhmiä kysymyksiä. Ehkä tästä hiljalleen sitten viisastun ja saan rohkeutta hankkia ihan oman villan.
|
|
| To Mar 20, 2008 2:57 pm |
|
 |
|
 |
VILLAKOIRAFOORUMI -- POODLE FORUM -- Please, DO NOT join to advertise! Foorumin päävalikko
» Off-topic jutut ja höpinät |
Kaikki ajat ovat GMT + 2 tuntia Siirry sivulle Edellinen 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10 Seuraava
|
| Sivu 8 Yht. 10 |
|
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa Et voi äänestää tässä foorumissa
|
|
|