Meidän alfaurosksemme Macho jätti meidät noin kuukausi sitten - nyt on tähtien sota menossa - Pablo 7 v ja Kerry 5 v ottelevat päivittäin eikä mitään valmista tule - veri ei lennä eli hampaita ei käytetä mutta ääni on kamala - onko jollakin hyviä neuvoja?

Meillä on ollut samoja ongelmia. Kun Elmeri alkoi lähestyä vuoden ikää se alkoi ottaa yhteen Etan kanssa, joka oli silloin vajaa 12-vuotias ja piti itseään lauman ehdottomana johtajana. Mutta Etta antoi Elmerille ristiriitaisia signaaleita ja tästä Elmeri päätteli, että Etta on nujerrettavissa. Selkävaivaisena Etta-parka väisteli ulkona rajuksi riehaantuvaa Elmeriä (pelkäsi selkäänsä sattuvan) ja sisätiloissa esitti johtajaa. Tappelut jatkuivat vuoden verran, mutta sain ne lopulta karsittua käytännössä kokonaan pois. Alussa rähinä oli melkein päivittäistä, sitten se harveni ja harveni. Nyt Elmeri on johtaja ja Etta on reilu 15 -vuotias ja joutunut antamaan periksi valta-asemansa vanhuuttaan. Sen sijaan tällähetkellä tilanne on vaikea Elmerin ja Alman (meille aikuisena tullut narttu) välillä. Elmeri ei ole koskaan hyväksynyt Almaa lauman osaksi, koska Almalla on johtajanartun elkeet. Tilannetta mutkistaa se, että Etta ja nuorin narttu Signe asettuvat Elmerin puolelle näissä taisteluissa. Ne pitävät Elmeriä idolinaan, alfauroshan se niille on. Molemmat, sekä Elmeri että Alma ovat dominoivia ja täällä ollaan aikamoisessa stressitilassa. Nämä koirat eivät sitten siekaile käyttää hampaitaan toisiinsa ja pelkään että jotain ikävää vielä sattuu (ruokin koirat erillään, ne nukkuvat eri huoneissa öisin jne.). Joudun melko kovakätisesti ratkomaan tilanteet (jos otteen koirista saan - siinä saa nimittäin todella pelätä näppiensä puolesta), ja koirat eristetään rangaistukseksi laumasta, mutta apua tästä ei ole ollut. Elmeri on lisäksi ruvennut uhmaamaan myös minua, se johtuu selvästi siitä, että se on stressaantunut, koska ei tunne valta-asemaansa Almaan nähden varmaksi ja sen pinna on jatkuvasti kireällä.

On aina haastavaa, jos useampi dominoiva koira on samassa perheessä. Meillä Signe ei ole kovin dominoiva vaikka luonnetta siltäkin löytyy ja Rullis on aina ollut äärettömän alistuva. Rullis on niin nöyrä, ettei se koskaan ota yhteen kenenkään kanssa eikä edes tue lauman jäseniä tappelun alettua. Se pysyy viisaasti sivummalla. Alusta asti Rullis ja Etta (ikäero vain 2,5 vuotta) ovat tulleet erittäin hyvin toimeen keskenään. Sensijaan Etta, Elmeri ja Alma ovat erittäin dominoivia koiria kaikki kolme. Minusta aika selkeästi kuvastuu tässä se, että Elmeri ilmeisesti pitää minua Alfanarttuna (siksi halusi listiä tieltä pois uhkaamasta vanhan Etan aikanaan) ja kokee olevansa tavallaan mun rinnalla alfauros kuten susilaumassa suhteet menevät. Nyt se pelkää Alman nousevan arvoasteikossa samaten. Signe ja Rullis eivät ole sille uhka missään mielessä. Jos Signe murisee Elmerille syödessään, Elmeri ei mene häiritsemään, mutta jos Alman näkee edes saavan ruokaa se joutuu raivon valtaan (siksi ruokitaan erillään). Toista urosta en ihan heti kyllä uskaltaisi laumaan ottaa/jättää . Voisin kuvitella, että jos jättäisin Elmerille oman pojan kasvamaan (eipä ole kyllä tilaakaan sellaiselle noin muutenkaan ) niin voisi tulla aika hankala tilanne kun uros tulisi sukukypsäksi, jos isänsä luonnetta on yhtään perinyt. Olisivat taatusti napit vastakkain joka päivä.

Elmeri on hyvin tarkkasilmäinen. Se tunnistaa ne rodut, joissa on vähemmän keskimäärin dominanssia mitä muissa roduissa. Esimerkiksi shelttejä se ei pidä minään. Elmerin mielestä sheltit ovat yhtä vähäpätöisiä kuin kissat, joten se ei vaivaudu rähisemään tai isottelemaan niille, edes uroksille. Mutta auta armias, jos se näkee muutaman metrin päästä vaikka velipoikansa Sulon, niin se on sen näköinen, että haluaisi muotoilla Sulosta rukkaset. Ilmeisesti Elmeri haistaa, että kyseessä on lähisukuinen uroskoira, kilpailija siis, vaikka eivät ole samasta pentueestakaan. Sen sijaan jos se näkee isänsä, se ei rupea rähisemään. Kummallista.

Saat olla tyytyväinen, että koirasi eivät käytä hampaitaan. Meillä käyttävät kaikki kolme dominanttia koiraa, enkä epäile Signenkään kykyjä tämän suhteen. Rullis on täysi lapanen ollut aina ja tuleekin olemaan. Alma on puraissut pari kertaa kissaakin. Pennusta asti meillä olleet koirat eivät koe kissoja uhkaksi eivätkä pureskele niitä. Kissat ovat kilttejä eivätkä uhmaa koiria millään tavoin, siksi olen erityisen pahoillani kun Alma puri kissaa . Kissa ei provosoinut sitä millään tavalla, eli kyllä sai koira huutia tietää sen jälkeen! Villakoirat ovat petoeläimiä, ulkonäkö saattaa hämätä, mutta ovat kyllä varsin kovanaamaisia koiria, ainakin useimmat näistä mun omista koiristani.

Olen huomannut, että moni villakoiraa hankkiva on saanut rodusta väärän kuvan. Nämä kuvitellaan sellaisiksi hempeiksi hattarakoiriksi unohtaen kokonaan, että sieväksi muotoillun pampulamallin alla löytyy ihan oikea koira, joka todella käyttäytyy koiran tavoin, ei pehmoeläimen. Olen saanut nytkin hiki hatussa selvittää pennunkyselijöille (pentujahan ei vielä ole, mutta toivotaan että pian on ), että ei ole olemassa ns. rauhallista kilttiä pientä villakoiranpentua, tai ainakaan sellaista ei voi ostaa meiltä. Meiltä lähtevät pennut purevat, hyppivät, juoksevat, murisevat, riehuvat ja jälleen kerran purevat, hyppivät, murisevat ja riehuvat. Poikkeuksetta. Jos ovat terveitä. Jos pentu on kiltti ja rauhallinen, on se varmasti sairas. Silloin kun pennut nukahtavat voi todella henkäistä helpotuksesta, pieneksi hetkeksi

Viime talvena meillä oli 7 hurjimusta. Jäi ottamatta videolle (koska piti joka kerta mennä erotuomariksi pelastamaan kissa) se, miltä näyttää kun 7kpl pientä villakoiranpentua hyökkää raatelemaan kissaa. Pennuilla nimittäin oli kasvinkaverina reilu 4 kk vanha kissa, joka pentujen riehaantuessa ei pärjännyt niille lainkaan. Se huusi hädissään joka kerta kun pennut kävivät sen kimppuun ja tämä toistui monta kertaa päivässä, pahimmillaan. Yksi raastoi häntää. Neljä jokaista jalkaa ja loput kaksi roikkuivat molemmissa korvissa hurjasti muristen. Se näytti ihan kauhealta ja pennut olivat ihan tosissaan, ne olivat salisviettisiä. Minulle kyllä jäi iäiseksi arvoitukseksi, miksi ketterä kissa ei pentujen riehaantuessa hyvän sään aikana paennut jonnekin ylemmäs vaan jättäytyi saaliiksi sillä tavoin. Kissan älynlahjoja ei voi kehua. Pelkäsin että sattuu vielä joku vahinko. Mutta toisaalta kisu nukkui pentujen keskellä ja söi samalta lautaselta. Ei se niitä ymmärtänyt pelätä tai inhota, vaikka pennut oikeasti kohtelivat sitä kuin tiskirättiä. Mutta se oikeasti näytti hurjalta , se olisi pitänyt saada videolle, kyse ei ollut mistään leikkimisestä. Harva uskoisi silmiään, että mihin niin pienet villakoiranpennut laumana pystyvät ja minkä kiihkon valtaan noin pienet pennut ylipäätään voivat itsensä lietsoa. Pentujen vanhemmathan molemmat ovat varsin elinvoimaisia villiksiä. Emo Alma on dominoiva ja riistaviettinen, ja vaikka se on kotosalla suht rauhallinen, siitä löytyy potkua ihan omiksi tarpeiksi. Varsinkin tosiaan tuota riistaviettiä on selkeästi perimässä. Pentujen isä on puolestaan Elmerin suuresti inhoama Sulo-velipoika, joka ei ole ollenkaan dominoiva luonteeltaan (toisin kuin Alma ja Elmeri ovat), mutta hyvin vilkas, taistelutahtoinen ja erittäin täpäkkä otus muuten. Sillä on myös huomattu riistaviettiä. Omistajansa mukaan Sulo on yrittänyt perheen säikähdykseksi saalistaa jopa poron Lapissa matkaillessaan ja kadonnut joksikin aikaa aivan teille tietymättömille.

Meillä on ollut ihan samaa ennakkoluuloa, kun sanottu että meillä on villakoira. Sakemanneja omistava kaverini ei pidä ko. rotuna minään muuna kuin "vain puudelina" eikä kaikki usko, että tuosta löytyy halutessaan melkoisen tulinen temperamentti ja on dominoiva ja todella kovapäinen, joka ei pelkää mitään (ukkonen jyrisee ja salama lyö melko lähelle + hirveä rysähdys. Koira istuu ikkunassa ja ihmettelee, että tuliko joku). "Miten tuo voi olla, sehän on villakoira", tuntuu olevan monen asenne. Mutta annas olla jos tuo vie jotain kiellettyä ja näkevät, että miten se puolustaa niitä omia aarteitaan, hampaat irvessä muristen (luovuttaa kyllä enemmin tai myöhemmin, mutta kokeilee aina eikä anneta vieraiden mennä ottamaan esinettä pois, kun saattavat pelästyä tuon "hurjuutta"), sitten sitä pidetäänkin vihaisena, "ei meidän labradori koskaan tuollaista tehnyt". Ihmiset vertailevat aina omaa koiraansa tuohon, ei meidän sesse sitä sun tätä ikinä tehnyt. Anteeksi nyt vaan, mutta meillä sattuu olemaan koira, jolla on luonnetta vaikka muille jakaa, vaikka onkin "vaan" villakoira. Monelle on tullut yllätyksenä tuon vilkkaus ja uteliaisuus, kun ovat koiran ensimmäistä kertaa nähneet. Ja sitten ovatkin ihastuneet, että kuinka lutuinen se on.

Ja on jänisten, porojen ja lintujen perään, jäniksiä ja poroja osaa jäljestääkin jonkin verran. Mutta tuotakaan ei oikein uskota ennen kuin nähdään itse. Irti ei uskalla näin kesäisin pitää, liikaa houkutuksia. Kerran jo häipyi keväällä metsään joksikin aikaa, kun porosta sai vainun.

Mä en varmaan toiseksi koiraksi uskaltaisi urosta ottaa, tai luonteeltaan sen pitäisi olla huomattavasti vähemmän dominoivampi kuin Hugo, muuten olisi edessä melko varmasti tappelu ennemmin tai myöhemmin, tai narttuakaan, varmaan olisi sama edessä, jos kumpikaan ei anna periksi.

Itse hieraisin silmiäni ensimmäisen kerran kun pentumme kävi lapseni käteen lapsen ottaessa pennun luusta kiinni, kun minä menin torumaan irvisteli pikkarainen koira ja mollotti silmillään enkä ollut tuntea omaa koiraamme niiden silmien takaa. Nyttemmin Siru antaa tyttömme ottaa lelut ja luut, mutta esim. ydinluu tai raaka liha saavat Sirun ärisemään. Olemme yksinkertaisesti vaan menneet ja ottaneet pois ja jos käy käteen kiinni niin koira tantereeseen, mutta kyllä sesillon ekalla kerralla itseäänkin pelotti vaikka koira oli niiiin pieni...Susi lammasten vaatteissa...

	johva kirjoitti:
	Meiltä lähtevät pennut purevat, hyppivät, juoksevat, murisevat, riehuvat ja jälleen kerran purevat, hyppivät, murisevat ja riehuvat. Poikkeuksetta. Jos ovat terveitä. Jos pentu on kiltti ja rauhallinen, on se varmasti sairas. Silloin kun pennut nukahtavat voi todella henkäistä helpotuksesta, pieneksi hetkeksi .

Oli jotenkin lohduttavaa lukea tää lause . Oon jo miettinyt onko Fannin hepuli-, murina- ja puremiskohtaukset enää terveitä..

Lisää vaan auktoriteettiä oikeaan päähän niin ei pitäis puudelien kans tulla ongelmia!

en tiennyt oikein mihin linkkiin voisin kirjoittaa tämän,mutta onko sellainen ok,kun uusi pentu on tullut taloon,niin vanhempi Hilla tökkii koko ajan pentu kuonolla,ärhentelee,haukkuu,komentaa leikkimään.Tökkii kuonolla vaikka pentu syö! ja sitten pennun ruuat leviää kupilta pitkin lattioita.Pentu kyllä laittaa vastaan hampailla,ja osaavat leikkiä,mutta Hilla myös välillä jympyttää pentua.

^^Niinhän sitä luulis

Tilanne on meillä suht'koht normalisoitunut - mitä nyt pojat joskus hieman rähisevät.

^Kilttejä poikia , meillä on vähän rähäkämmät tapaukset

Se on johva vähän kiinni siitä että mitä niiltä sallii.
Esimerkiksi salliiko edes sitä tuijottelua jos tietää että se johtaa rähinään..


Kyllä koirat ku koirat saa pelaamaan riittävällä auktoriteetilla keskenään.
Lähes kaikki siis, muutama rotu taitaa olla joilla se ei oo niin itsestään selvää.

Mut voihan niiden antaa selvittää välinsä ihan keskenäänkin. Villikset tuskin saavat toisiaan tapettuakaan.

^No, ehkä minä olen liian pehmeä, koska menen väliin. Pelkään että oikeasti sattuu jotain ikävämpää. Ja tuijottelua ei voi hallita sen jälkeen kun selkä on käännetty, se on todettu vastikään meillä (tappelu taas perjantaina). Koko ajan saisi olla koirien ilmeitä vahtaamassa, että voisi estää moisen ja siihen tuskin kellään normi-ihmisellä on aikaa?

Kyllä pienenkin villakoiran leuat voivat saada pahaa aikaan. Koirani kasvattaja saksassa perheineen otti laumaansa vanhan keskikoisen pienehkön villakoiran (koiran omistaja joutui vanhusten talolle) rescuena, joka aiheutti tappeluita laumassa (kastroitu uros). Kerran kun mies meni erottamaan koiria toisistaan tämä uros ampui käteen niin seurauksin, että meni viikonloppu sairaalassa leikkauksen merkeissä ja kolme kuukautta sairaslomalla.

Kyllä villakoirilla ihan hampaat on. Ja kun oikeaan kohti tikkaa vastapuolta, niin on kaulavaltimo auki. Tolla pikkuisimmallakin meidän klaanista, eli Etalla reilu 15 v. (vajaa 8 kg ja 37 cm) on isot hampaat ja nyt dementoiduttuaan se on säikähtäessään (voimakkaasti heikentynyt huomiokyky) tikannut minuakin muutaman kerran viimeisen puolentoista vuoden aikana ihan kunnolla. Kerran tuli ihan sairaalakäynti tikkeineen. Koiraa ei ole lopetettu (vastoin eläinlääkärin ehdotusta), koska käytöksen syy on tiedossa ja sitä osataan nyt käsitellä sillä tavoin, että se ei säikähdä tms. eli puremisia ei enää ole pitkiin aikoihin tapahtunut. Vanhus saa olla meillä loppuun asti, sitä vain lähestytään varoen silloin kun sen huomio on toisaalla, ettei se säikähdä. Ollessaan ns. "tässä maailmassa" se on aina yhtä ihmisystävällinen kuten ennenkin. Lasten seuraan en sitä enää luota kuitenkaan hetkeksikään, silloinkaan kun vanhus näyttää olevan "tolkuissaan" ja kerjäävän näiltä rapsutuksia. Minulle dementoituvan koiran kanssa elo on luonnollista, vaikka se onkin välillä arvaamaton. Olen nimittäin elänyt pienen ikäni dementoituvan mummoni kanssa saman katon alla ja tiedän millaisia aggressioita dementia aiheuttaa vanhukselle. Dementoitunut vanhus voi alkaa vihata sukulaisiaan, esim. mummoni alkoi vihata minua.

No juu..

Mä meinasinkin sitä että pitää sen auktoriteetin alusta asti niin ettei pieniäkiään kähinöitä sallita niin ei tartte olla koko ajan tuijottelemassa niitä, mitä en suinkaan tarkoittanut.
Ne oppii siihen että tapella ei saa.


Enkä mä sanonu ettei villiksillä oo hampaita. Ja menen minäkin väliin jos meillä kähistään, käy meilläkin niin joskus. Mut sitten noi taas muistaa pitkän tovin sen jälkeen että niin ei meillä tehdä. Lähinnä meillä nahistaan kun/jos nartut juoksuilee samoihin aikoihin.
Tiesitkö muuten ettei koiran puremia saisi tikata = liian suuri tulehdusriski

^No, mä sain samalla antibiootin , ei suurta avohaavaa voi jättää auki, se ei niinkun vain sulkeudu itsekseen.

Kyllähän se auktoriteetti voi alusta asti olla, mutta ei niin tiukkaa auktoriteettia ei olekaan, joka pystyy pitämään tasaväkiset koiruudet toistensa kurkuista irti. Korkeintaan saadaan aikaan räjähdysaltis ja jännittynyt tilanne. Koiralaumassa vallitsee hierarkia ja jos se ei ole selvä (ihminen ei sitä voi luoda koirien välille, ihminen voi vain yrittää turvata suoja-asemaa tietylle eläimelle läsnäollessaan) niin tappeluita tulee. Mikään maan ja taivaan välillä esitetty oppi ja sen toteuttaminen ei voi sitä estää.

kylä se vaan kummasti voi olla.
Siinä oon samaa mieltä et ihminen ei voi koirien välistä arvojärjestystä päättää.
Mut koirat kyllä osaa selvittää sen ilmankin tappeluja ja nahinoita.

Isommassa koiralaumassa jos yhden parin päästää tappelemaan, siinä on monesti sitten kaikki mukana eikä ihminen tee siinä vaiheessa mitään.
Paitsi tietenkin pikkukoirat (=puudelit) voi potkia irti toisistaan mut esim belgiä sä et saakkaan enää tönäsemällä irti.
Meillä puudelit myös uskoo heti jos pelkästään rähähdetään et nyt loppuu tollaset pönttöilyt eikä siitä sen enempää. Sit jatkuu leikki eikä mitään jää edes hampaan koloon.

Mä olen sitä mieltä, että kun auktoriteetit ja johtaja asemat on kunnossa ne jännityksetkin pysyy poissa..
Enemmän jännitystä ja räjähdy-alttiutta luo se että, saman lauman koirien annetaan tapella.