 |
VILLAKOIRAFOORUMI -- POODLE FORUM -- Please, DO NOT join to advertise!
|
|
| Kirjoittaja |
Viesti |
tary
Rautavilla

Liittynyt: 14 Mar 2005 Viestejä: 372 Paikkakunta: Oulu |
|
Pöydiltä varasteleva koiran kutale |
|
Meidän Musse varastelee pöydiltä jatkuvasti ruokaa  Toki on varmasti oma vika kun monesti jotain unohtuu ihan pyödän reunalle, mutta olen vaan ihmeissäni sillä ei meidän Roksu semmoista ole oikeastaan koskaan harrastanut. No okei, kyllä Roksukin muutaman kerran nuorempana nappasi pöydän reunalta jonkun juustopalan mutta se homma loppui tasan tarkkaan siihen kun kerran sain sen siitä kiinni ja toruin kunnolla. SAmoin aikanaan kotonani olleet koirat.
Musse taas on ihan eri maata  käyttää kaikki tilaisuudet hyväksi eikä mikään auta  Ei kieltäminen ja toruminen, ei "epämiellyttävien" herrkujen jättäminen pöydän reunalle, kun nekin se vetelee tyytyväisenä massuun  Nyt kesällä tein niinkin ilkeän tempun että jätin lapsuudenkodissa keittiön pöydän reunalle pari metukkasiivua, joihin olin laittanut pippuria. No Musse nappasi ensin yhden siivun ja mussutti sen menemään, sitten paikalle saapui vanhempieni leouros joka nappasi toisen siivun ja sylkäisi sen saman tein lattialle, josta Musse sen poimi ja pisteli poskeensa. Eikä näyttänyt pippuri mitenkään hidastavan tahtia saatika janottavan sen jälkeen  Mie en yleensä tykkää tehdä koiralle tuommoisia temppuja mutta tää herra saa minulta välillä savun nousemaan korvista
ELi olisiko mitään vinkkiä tuohon vai pitääkö vaan omistajan oppia olemaan jättämättä ruokia mihinkään mihin koira yltää? Toki itse olen järkeillyt homman niin että kielto/toruminen ei merkitse mitään verrattuna herkkupalan tuomaan palkintoon. Musse kun on pienestä pitäen ollut uskomattoman ahne pikku puudeli  Tuo on positiivinen piirre siinä mielessä että herraskainen tekee mitä tahansa herkun puolesta eli sitä on helppo opettaa, mutta näköjään tällä ahneudella on kääntöpuolensakin 
_________________ Tanja kera Roksun (aprikoosi keskarinarttu 05/03) ja Mussen (musta keskariuros Charmer Wins Unique Action 02/09). |
|
| La Elo 15, 2009 11:38 am |
|
 |
johva
Site Admin

Liittynyt: 04 Mar 2005 Viestejä: 3378 Paikkakunta: Kuopio |
|
|
|
Mukavaa, että koirasi on ahne, se on elinvoiman merkki  . Nirson koiran omistajana hyppisin riemusta, jos se joskus varastaisi ruokaa...
Meidän koirista Alma ja Elmeri varastavat tarvittaessa ruokaa, muut ovat liian tottelevaisia ja yksi liian nirso tehdäkseen näin.
_________________
Only registered users can see links on this forum! Register or Login on forum! |
|
|
| La Elo 15, 2009 11:41 am |
|
 |
tary
Rautavilla

Liittynyt: 14 Mar 2005 Viestejä: 372 Paikkakunta: Oulu |
|
|
|
No onhan se positiivista että ruoka maistuu, sillä en ole vielä keksinyt mikä tällä herralle ei maistu  Mutta saisi vaan olla vähän vähemmän röyhkeä kaveri ruoan suhteen  Ruoka-aikaan Mussea ei päästetä keittiöön koska se saattaa silloinkan yrittää ronklata jotain pöydältä. Siis vaikka me istutaan siinä syömässä. Vie myös lasten käsistä ruoat. Siksipä siis herra pääsee keittiöön vasta kun me muut ollaan syöty. Hienosti on kyllä oppinut odottamaan keittiön kynnyksellä vaikka mitään estettä ei olla laitettu sen ja keittiön väliin  Eli tosiaan on ihan fiksu ja oppivainen kaveri jolta löytyy keskittymiskykyä niin halutessaan.
_________________ Tanja kera Roksun (aprikoosi keskarinarttu 05/03) ja Mussen (musta keskariuros Charmer Wins Unique Action 02/09). |
|
| La Elo 15, 2009 11:56 am |
|
 |
Annika Mikkola
Lammasvilla
Liittynyt: 30 Jou 2008 Viestejä: 112 Paikkakunta: Vauras Janakkala |
|
|
|
Kuulostaa jotenkin niin tutulta  Sen sijaan, että antaisin koiralle tilaisuuden varasteluun, kieltäisin sen juuri itse tekohetkellä. Jälkikäteen tulevat rankaisuthan ei mitään auta. Meillä tämä on toiminut ja Luigi ei varastele meidän ollessa kotona. Yksin ollessa en anna sille siihen mahdollisuutta vaan yksinkertaisesti missään pöydillä ei ole ruokaa saatavilla. Tämä ketku kun on kaksi kertaa hypännyt keittiönpöydälle suoraan lattialta (ei tuolia käytössä apuna) ja kerran syönyt mun aamupuurotkin, joten tiedän että hyppyvoimaa on  Vähäänaikaan ei ole mitään saannut varasteltua ja tietää, että kun pöytä on katettu ei sillä ole mitään asiaa sinne silloin. Tiedä sitten jos lähtisi itse ulko-ovesta ulos tekisikö tilaisuus taas varkaan. Ahne, kun on  Vielä ei olla löydetty ruokalajia mikä ei tähän ahmattiin uppoaisi.. Tähän roskalotaan menee niin valk.sip kynnet, matolääkkeet (tahnana ja tablettina), kurkku, porkkana, salaatti ym ei niin tyypilliset koiran ravinnot! Täytyy kyllä sanoa, että parempi näin päin. Yhden sairaalloisen nirsonkanssa kun on elänyt niin ei sekään kyllä mitään herkkua ole. Joten ole vain tyytyväinen Mussen ahneudesta, parempi noin 
_________________ Keskikokoinen villakoira Nutlee Ennis Del Mar "Luigi"
Bullmastiffi CH Bullgrin's Double Damage "Mosse" |
|
| Su Elo 16, 2009 2:40 pm |
|
 |
Lillan
Lasivilla

Liittynyt: 06 Syy 2008 Viestejä: 314 Paikkakunta: Oulu |
|
|
| Ti Lok 06, 2009 3:11 pm |
|
 |
NM
Lasivilla

Liittynyt: 30 Kes 2008 Viestejä: 337 Paikkakunta: Turku |
|
|
|
Kikka ei varasta pöydältä, vaikka sille kyllä ruoka maistuukin. Mutta en minä nyt sentään makkarasiivuja voisi pöydänreunalle jättää kotoa lähtiessäni, kyllä ne häviäisivät.
Mutta tuttavapiiristä löytyy kyllä koiria, jotka vetävät naamaansa kaiken ruokaa muistuttavan mm. kaakaojauhot, vehnäjauhot, kahvinporot, kurkkupastillit... siis ihan kaiken  Kyllä ahneen koiran saa olemaan varastelematta kun sitä vahtii, mutta yksin jäädessään se kyllä vie kaiken mihin pääsee tassuiksi. Yksi kaveri laittaa kotoa lähtiessään nojatuolin keittiön oven eteen, ettei koira pääse sinne
Tuli mieleen ohjelmassa "Isännän ja koiran käytöskoulu" käytetty tekniikka, jolla saatiin koira jättämään jääkaappi rauhaan: murtohälytin jääkaapin oveen. Se säikäytti koiran niin tehokkaasti että se lopetti jääkaapin availun. Siis sellainen ovenväliin viritettävä, joka alkaa huutaa jos ovi avataan. Kyllä niitä varmaan Suomestakin jostain saa ostaa.
|
|
| Ti Lok 06, 2009 4:21 pm |
|
 |
fairy
Lammasvilla

Liittynyt: 02 Hei 2009 Viestejä: 137 Paikkakunta: Sastamala |
|
|
| Pe Lok 09, 2009 11:45 pm |
|
 |
tary
Rautavilla

Liittynyt: 14 Mar 2005 Viestejä: 372 Paikkakunta: Oulu |
|
|
| La Lok 10, 2009 1:41 pm |
|
 |
fairy
Lammasvilla

Liittynyt: 02 Hei 2009 Viestejä: 137 Paikkakunta: Sastamala |
|
|
| Ma Lok 12, 2009 8:14 am |
|
 |
|
|
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa Et voi äänestää tässä foorumissa
|
|
|