 |
VILLAKOIRAFOORUMI -- POODLE FORUM -- Please, DO NOT join to advertise!
|
|
| Kirjoittaja |
Viesti |
Hillavilla
Alkuvilla
Liittynyt: 03 Syy 2009 Viestejä: 2 Paikkakunta: Espoo |
|
Aprikoosi kääpiönarttupentu syntynyt 3.10. |
|
Aprikoosinvärinen keskikokoinen 2,5-vuotias Celesterling Daydream Dancer, "Hilla" synnytti ensimmäisen pentueensa - 9 pentua (3+6)- Espoon Tapiolassa. 3. lokakuuta syntyneen pentueen isä on loistavasti näyttelyissä menestyvä Regenfield Lysander, "Lali" Tuusulasta.
Vapaana on kääpiökokoiseksi jäävä narttupentu. Etsin myös sijoituskotia yhdelle narttupennulle./b]
[/size]
Hilla-emo on luonteeltaan avoin ja luottavainen. Sen olemus viestittää pursuavaa iloa ja pontevaa energisyyttä. Hilla tutustuu rohkeasti ja luottavaisin mielin uusiin asioihin ja on ennakkoluuloton kohdatessaan vieraita henkilöitä tai muita koiria. Aloitimme agilityn viime syksynä.
Pennut saavat kasvaa ja kehittyä perheessämme, joten niistä tulee sosiaalisia ja ne tottuvat myös lapsiin.
8- viikkoiset pennut luovutetaan rekisteröityinä, tunnistussirutettuina ja eläinlääkärin tarkastamina ensisijaisesti koiraharrastuksesta kiinnostuneisiin koteihin. Pentuja ei tarvitse erikseen enää PRA-prcd -geenitestata, koska molemmat vanhemmat ovat kyseisessä testissä todettu terveiksi.
[b]Isä: FIN MVA-09 HU JMVA JMV-08 EUJV-08 JV-08 V-08 BALTV-09 EEV-09 LVV-09 REGENFIELD LYSANDER, "Lali", CACIB, 3 pentuetta
Terveystarkastus ja geenitesti: silmät ok (22.9.2008); PRA-prcd Terve; polvet 0/0; lonkat A/B (Uusimmat tittelit Kennelliiton koiranetistä!)
Emä: FIN MVA-09 CELESTERLING DAYDREAM DANCER, "Hilla", CACIB, 0 pentuetta
Terveystarkastus ja geenitesti: silmät ok, polvet 0/0 (27.7.2009); prcd-PRA -Terve (Tulos valmistui 13.10.2009 Optigenilla).
Kaikki pennut tästä yhdistelmästä ovat [b]prcd-PRA geenitestin osoittaman silmäsairauden osalta täysin terveitä. Vanhempien sukusiitosprosentti on 0%. Tarkat tiedot sukutaustoista ja terveystiedoista tästä linkistä:
Only registered users can see links on this forum! Register or Login on forum! |
Pentue syntyi lauantaina 3.10. Kolme urosta ja kuusi narttua syntyivät klo 10.30-19.30. Hillan omasta blogista voit katsoa pentukuvia ja seurata päivitettyjä uutisia: Only registered users can see links on this forum! Register or Login on forum! |
Only registered users can see links on this forum! Register or Login on forum! | Only registered users can see links on this forum! Register or Login on forum! | Only registered users can see links on this forum! Register or Login on forum! | Only registered users can see links on this forum! Register or Login on forum! | Only registered users can see links on this forum! Register or Login on forum! | Only registered users can see links on this forum! Register or Login on forum! | Only registered users can see links on this forum! Register or Login on forum! |
Kuvatekstit:
Lali kosiskelee Hillaa heinäkuun lopussa Tuusulassa; Jaana ja Lali Latviassa: LVV-09; Lali, Fin MVA-09 Hilla; Hilla palkintoineen Oulussa -08: CACIB;
Hilla esiintyy; Hilla leijuu kehässä Oulussa-08.
Tässä linkissä kuva Baltian Voittaja 2009 -näyttelystä: RYP2 - Regenfield Lysander
Only registered users can see links on this forum! Register or Login on forum! |
Pentutiedustelut:
Eija Autero
Biologian opettaja
Espoo, Tapiola
Only registered users can see links on this forum! Register or Login on forum! |
puh. 050-5747 531
_________________ Hillavilla
Viimeinen muokkaaja, Hillavilla pvm Ke Mar 25, 2009 9:57 pm, muokattu 67 kertaa |
|
| Pe Syy 04, 2009 8:17 pm |
|
 |
Tinuski
Takkuvilla

Liittynyt: 13 Lok 2007 Viestejä: 64 Paikkakunta: Kirkkonummi |
|
|
|
Huh, sainkin eilen tietää Hillan hurjasta masuasukki määrästä, tai siitä arviosta...
On siinä Hillalla kantamista! Voimia, vointeja ja paljon tsemppiä toivotellen
Tiina ja Hertta-täti
_________________
Only registered users can see links on this forum! Register or Login on forum! |
|
|
| La Syy 05, 2009 11:30 am |
|
 |
Villa-Sukkanen
Isovilla

Liittynyt: 09 Huh 2009 Viestejä: 230 Paikkakunta: Helsinki |
|
Ja pentuja oli?? |
|
Nyt mulla uteliaisuus voitti.. Kuinka monta niitä masuasukkeja siellä hillan pikkuisessa massussa nyt oikein on?
Ihanaa, täällä unelmoin Siirille pikkusiskoa, mutta toistaiseksi kaikki on jäissä muuton vuoksi. Ehkä vuoden kuluttua.
Onnea ihan hirmuisen paljon.
_________________ Pienten tassujen täpinää, ja vinhaa hännän vispausta!
Siiri Syreena Harmaa toytyttö |
|
| La Syy 05, 2009 12:06 pm |
|
 |
Poodle_Love
Teräsvilla

Liittynyt: 22 Elo 2008 Viestejä: 450 Paikkakunta: Helsinki |
|
|
|
En kestä.. Aprikoosin keskarinartun saan vasta ensi kesäksi. Tekis vaan mieli nyt tästä pentueesta se pentu hakea!
|
|
| Su Syy 06, 2009 2:48 pm |
|
 |
johva
Site Admin

Liittynyt: 04 Mar 2005 Viestejä: 3378 Paikkakunta: Kuopio |
|
|
|
Kannattaa jo etukäteen varautua isoon työmäärään, sillä kaikki pennut eivät tietenkään mahdu kerralla imemään ja isommat pennut jyräävät auttamatta pienemmät, täysin elinkelpoisetkin pennut. Eli pari ekaa viikkoa on syytä ottaa vaikka palkatonta lomaa, että pystyt vahtimaan tilannetta ja asettelemaan joukon pienimpiä nisille. Narttua täytyy syöttää ja juottaa myös todella paljon. Mahdollisesti keinoruokintaankin täytyy turvautua. Kalkkiramppivaara uhkaa myös suurta pentuetta imettävää pienehkörotuista narttua eli kalkkipiikit on hyvä varata varastoon jo etukäteen. Suuressa pentueessa jää helposti enemmän töhkää ja jälkeisiä myös kohtuun eli tarkkaile koiraasi tarkoin ja reagoi pienimpäänkin merkkiin kivusta ja vie silloin eläinlääkärille. Kannattaa varmuuden vuoksi ultrauttaa kohtu, jos pienintäkän epäilyttävää oiretta ilmenee. Toivottavasti kaikki menee hyvin!
_________________
Only registered users can see links on this forum! Register or Login on forum! |
Viimeinen muokkaaja, johva pvm Su Syy 06, 2009 7:47 pm, muokattu 1 kertaa |
|
| Su Syy 06, 2009 4:04 pm |
|
 |
Tinuski
Takkuvilla

Liittynyt: 13 Lok 2007 Viestejä: 64 Paikkakunta: Kirkkonummi |
|
|
| Su Syy 06, 2009 6:55 pm |
|
 |
Maru
Pronssivilla

Liittynyt: 09 Huh 2008 Viestejä: 538 Paikkakunta: Lohja |
|
|
| Ma Syy 07, 2009 2:14 pm |
|
 |
johva
Site Admin

Liittynyt: 04 Mar 2005 Viestejä: 3378 Paikkakunta: Kuopio |
|
|
|
Onpa teillä upea katras  . Kävin lueskelemassa blogia. Näkyy olevan samat vinkeet Hillalla mitä minunkin nartuillani on aina ollut eli ruokinta tehtävä pentulaatikkoon. Meillä ei nartut ole suostuneet syömään muuten kuin imettäessään.
_________________
Only registered users can see links on this forum! Register or Login on forum! |
|
|
| Su Lok 18, 2009 8:53 pm |
|
 |
|
|
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa Et voi äänestää tässä foorumissa
|
|
|