 |
VILLAKOIRAFOORUMI -- POODLE FORUM -- Please, DO NOT join to advertise!
|
|
| Kirjoittaja |
Viesti |
Gekko
Puuvilla

Liittynyt: 03 Elo 2007 Viestejä: 291 Paikkakunta: Helsinki |
|
Yli-viriili nuori mies |
|
Eli meillä ongelmana Väinön yli suuri kiinnostus tyttöihin. Esimerkiksi tänään villakoira-tapaamisessa meni hermot minulla ja varmaan myös Mai:lla kun Väinö ei jättänyt hänen Hipsuaan yhtään rauhaan vaan oli koko ajan tytön takapuolessa kiinni ja yritti selän päälle aina kuin mahdollista. Jouduimme pitämään jomman kumman koiran koko ajan sylissä, että Hipsu sai edes hetken rauhaa herran ahdistelulta. Jos Hipsu oli sylissä, Väinö pyöri siinä ympärillä, ei lähtenyt mihinkään eikä suostunut leikkimään muiden kanssa juuri ollenkaan. Jos Väinö oli sylissä, herra pyristeli pois sylistä, itki ja yritti päästä Hipsun luokse...
Agitreeneissä myös todettu Väinön yliseksuaalisuuden aiheuttavan häiriöitä, kun poika ei pysty keskittymään treenaamiseen kun mielenkiinto karkaa herkästi muihin koiriin. Herran takia joudumme pitämään myös agitreeneissä hallin ovia kiinni, koska Väinö ei pysty keskittymään jos seuraavan ryhmän koirat tulevat oven lähettyville odottamaan. Väinö siis karkaa ulos hallista ja aiheuttaa vaaratilanteita, sillä autot kulkevat hallin ohi...
Muutenkin Väinö väsymättömästi yrittää kaikkia tyttöjä vaikka ne yrittävät viestittää, että jo riittää. Väinö ei vaan luovuta ja jatkaa ja jatkaa... Koiran käytös nolottaa ja häiritsee. Kastraatiota en kuitenkaan haluaisi vielä, kun tarkoituksena olisi käydä näyttelyissä ja harrastaa muutenkin. Nyt olemmekin miettineet kemiallista kastraatiota siksi aikaa kun Väinön turkki kasvaa näyttelypituuteen, koira hieman aikuistuu ja rauhoittuu.
Onko kenelläkään kokemusta kemiallisesta kastraatiosta? Miten auttanut/vaikuttanut? Tai muutenkin saa laitella kokemuksia nuorten urosten yli-viriilisyydestä ja sen vaikutuksesta käytökseen.
_________________ Geppetto's Justin Love " Väinö" 07/08 |
|
| Su Syy 06, 2009 9:04 pm |
|
 |
Qluwa
Pronssivilla
Liittynyt: 03 Mar 2007 Viestejä: 591 Paikkakunta: Vantaa |
|
|
|
Ei mulla muuta kuin että tämä sopisi hyvin sinne "miksi urospennut eivät mene kaupaksi" -keskusteluun. Vastaus on tuossa sinun kirjoittamassasi aika hyvin jo.
Kuulin Joensuussa bichonpojasta jolla on jokin hormoonikapseli selässä?? Poika oli kuin pallit olisi poistettu, käytös just samanlaista, rauhallista. Ruokahalut kovat jne. Joulukuussa saanut sen "kapselin" ja vielä vaikutti nyt elokuussa!
_________________ Pesu- & trimmauspalvelua Helsingin Pikku-Huopalahdessa
Only registered users can see links on this forum! Register or Login on forum! |
Tervetuloa! |
|
| Su Syy 06, 2009 9:10 pm |
|
 |
Gekko
Puuvilla

Liittynyt: 03 Elo 2007 Viestejä: 291 Paikkakunta: Helsinki |
|
|
|
Juu siis tuo kemiallinen kastraatio on juuri tuo, että laitetaan kapseli niskaan ja vaikuttaa noin puoli vuotta. Sillä välin ei voi käydä näyttelyissä, sillä se lasketaan dopingiksi. Mutta en ole vielä kuullut miten se on auttanut ihmisiä.
Ja tämän voi poistaa, siirrän tuon omani sinne toiseen keskusteluun...
_________________ Geppetto's Justin Love " Väinö" 07/08 |
|
| Su Syy 06, 2009 9:23 pm |
|
 |
Villa-Sukkanen
Isovilla

Liittynyt: 09 Huh 2009 Viestejä: 230 Paikkakunta: Helsinki |
|
Väinökki |
|
Voi Väinö, hänellä , täytyy myöntää,,, on varsin syvää tuo rakkaus vastakkaista sukupuolta kohtaan.
Ihana on väinö.
Mun mielestä on hyvä isea ottaa hormonaalinen kastraatio.
Tuolla meiningillä Väinö kärsii itse varmasti eniten, kun menee pää niin pyörälle tytöistä. Voi poikaa. Hassu.
Väinö on muuten ihana, oikein suloinen ja kiltti poika, ja mahtavan jäntevä, jyevä ja komea poika!!
Siiri on ihan poikki, nyt jo nukkunut 4.5h liikahtamatta lähes, pyyhkeen sisällä sohvalla. Oli hauskaa siis!
_________________ Pienten tassujen täpinää, ja vinhaa hännän vispausta!
Siiri Syreena Harmaa toytyttö |
|
| Su Syy 06, 2009 10:36 pm |
|
 |
johva
Site Admin

Liittynyt: 04 Mar 2005 Viestejä: 3378 Paikkakunta: Kuopio |
|
|
|
Qluva: Tuo on aika harvinaista. Ei tyypillistä uroksille. Eikä tosiaan syy olla ottamatta urospentua. Tottahan meidänkin uros ponkaisee juoksunartun selkään heti (tai siis ponkaisi ainakin silloin kun ei ollut Tardak-käsitelty) mutta ei siitä mitään haittaa ole käytännössä. Niin kauan kun ei astuttavaa nartua sen nenän eteen tuo, niin poika on ihan cool  . Ja siis elämä sen kanssa on aivan normaalia. Meidän uros oikeasti inhoaa narttuja. Se ei ole kiinnostunut kuin juoksuaikaisista ja niistäkin vain jos ovat metrin etäisyydellä hänestä. Muille murisee ja irvistää. Saattaapa tapellakin nartun kanssa, eli ei ole mikään narttufani tää poitsu. Itseasiassa elämä sen kanssa olisi helpompaa, jos se pitäisi nartuista enemmän  ...
_________________
Only registered users can see links on this forum! Register or Login on forum! |
Viimeinen muokkaaja, johva pvm To Syy 10, 2009 4:50 am, muokattu 1 kertaa |
|
| Su Syy 06, 2009 11:20 pm |
|
 |
jonskuti
Isovilla
Liittynyt: 11 Huh 2008 Viestejä: 206 Paikkakunta: Joensuu |
|
|
|
Meillä alkoi viime keväänä kuvaamasi kaltainen ylikiinnostuneisuus tytöistä, ja se kohdistui eniten erääseen poitsun parhaista tyttöleikkikavereista. Hiro oli silloin vuoden ja noin3-4 kuukautta. Näemme tämän nartun kanssa usein, mutta yhtäkkiä vaan Hiro "sekosi" ja lenkkeilystä saatikka leikkimisestä ei tullut mitään kun se vaan otti lujan otteen työstä aja yritti pökittää. Tätä jatkui aika pitkään, kun aina välillä koitettiin, että josko onnistuis yhteis olo, mutta nyt loppukesästä se tilanne laukesi, ja pökkiminen unohtui taas. Meillä vissiin vaan nuoren murkkuikäsen pojan pään sekotti kevät ja tyttönen
Mitenhän turkinlaadulle käy muuten tuollasen kemiallisen kastraatiomokkulan kanssa? Kun oikeessa kastraatiossa kai voi oheta turkki ja hiukan huonontua?
|
|
| Ma Syy 07, 2009 11:54 am |
|
 |
Tupsu
Alkuvilla
Liittynyt: 09 Lok 2009 Viestejä: 7 Paikkakunta: Helsinki |
|
Re: Yli-viriili nuori mies |
|
En kokeilisi kemiallista kastraatiota .Sitä -ainakaan kapselin seurauksia ei ole tarpeeksi tutkittu.Villakoira on pieni ja vaikutuksia vaikea tietää etukäteen.Varmasti toimivaa maailman katukoirille joita ei voida hoitaa leikkauksen jälkeen asianmukaisissa tiloissa.(Mielestäni kommentit miksi narttu parempi listan henkilön olisi parempi tyytyä ihan pehmolelukoiraan.)Kokeile luonteen mukaan ns .jäähdytystä ennen treenejä.Ei silityksiä ei katseita ei puhetta,et huomaa koiraa..kokeilemalla tiedät ehkä viikko ehkä riittää kaksi päivää koirallesi.Olet sen jälkeen kiinnostavampi .Muista että olet pomo.Uros rauhoittuu kolmen ikävuoden pintaan.Toisaalta sitten valmis agilitykoira voi unohtaa radat ja kaiken yhden astutuksen jälkeen.
|
|
| Pe Lok 09, 2009 10:43 pm |
|
 |
|
|
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa Et voi äänestää tässä foorumissa
|
|
|