Ai oliko sitä maailmassa muitakin rotuja kuin villakoira...?

Tuumasin, josko palstalaisilla olisi halua pulista myös muunrotuisista koirista kuin puudeleista. Mistä roduista pidätte ja miksi? Onko teillä (ollut) muita kuin villakoiria tai kuuluvatko sellaiset tulevaisuuden suunnitelmiinne? Sana onpi vapaa.

Pidän sinänsä kaikista koirista ja olen hyvin kiinnostunut ihan pikkutirrichihuista tanskandoggeihin ja ylevistä rotuhömpsäkkeistä sekarotuisiin. Mitä tulee koiran kanssa samassa taloudessa elämiseen, villakoira on monestakin syystä rotu numero uno. Pidän kuitenkin myös mudeista (säpäköitä ja tulisia, ykkösrotu, jos pk-koiraa hakisin), kiharakarvaisista noutajista (kiehtova luonne, käyttöominaisuudet) ja cockerspanieleista (kiitos kahden hoitocockerini, ihan mainioita ja täyspäisiä nuuskuja). Villureiden lisäksi nuo kolmet ovat realistisimmat vaihtoehtoni rinnakkaisroduksi, cockersson ehkä ykkösenä.

Noiden lisäksi on useita rotuja, joita katselen kaukaa. Esimerkiksi vanhaenglanninlammaskoira on sellainen olento, joka kaihertaa aina jossain mielen pohjilla, yksi elämäni koirista oli puoliksi sellainen. Lampurin turkki vaan on liikaa. Karvaa on ihan härski määrä Bobtail/bobtailsekoitus on kuitenkin sellainen ikuisuushaave, saa nähdä toteutuuko koskaan. Yhtä lailla haaveksin greyhoundeista ja puolanvinttikoirista.

Itse olen innostunut shipperkeistä. Sellainen olis ihan oiva valinta vaikka villakoiran rinnalle. Kelpieistä olin kiinnostunut aiemmin, mutta taitavat olla liian pehmeitä mun makuuni. Bordercollie (työlinjainen, mieluiten sellainen lyhytkarvainen "luikero") ja australian karjakoira ovat myös suosikkirotujani.

^Toi kelpie/bordercollie-kaksikko on kyllä ihan mielenkiintoinen. Mie en kyllä ikänä jaksaisi sitä kelpon karvanlähtöä, vaikka muuten ne onkin aika kivanoloisia koiria. Bortsu taas tuntuu jotenkin liian tosikolta tällaiselle, joka on tottunut villakoirien huumorintajuun Vaikka onhan ne omalla tavallaan uskomattomia otuksia. Pari vuotta sitten Skotlannissa pääsin näkemään niitä rodun alkulähteillä eli Englannin ja Skotlannin lammaskansoitetulla rajaseudulla ja se oli kyllä omanlaisensa elämys. Miten hyvin sellainen mustavalkea ja vähän resuisen näköinen koira kiilto silmissään istuikaan siihen ympäröivään jylhään ja avaraan miljööseen!

	Lainaus:
	Mistä roduista pidätte ja miksi? Onko teillä (ollut) muita kuin villakoiria tai kuuluvatko sellaiset tulevaisuuden suunnitelmiinne?

Villureiden lisäksi pidän afgaaninvinttikoirista ja jos voisin niin tuollainen minulla ehkä voisi olla isovillurin kanssa. Mutta rohkenen epäillä että ei tuo kuitenkaan olisi minun rotuni. Niin tai näin mutta hemmetin kaunis koira se on. Varsinkin kun näkee afgaanin radalla tai ylipäätään juoksemassa niin se on kaunista ja tokikin nopeaa menoa. Aina vaan jaksan ihailla afgaaneja, sillä se vaan on yksi upeimmista koirista...isovillurin jälkeen tietysti.

Minulla on aina ollut villureita. Yksi muu kokeilu on myös ollut, mutta osoittautui varsin nopeasti että ei todellakaan ole meidän rotu. Enää en rotua vaihda. Kerran villuri aina villuri

On olemassa 1 rotu, jolle olen villakoiran lisäksi menettänyt sydämeni täysin: Shetlanninlammaskoira.
Tutustuin ko.rotuun n. 10 vuotta sitten, kun sain lenkittää lähellämme asuvia shelttejä (tricolour & blue merle.)

Edelleen siellä pienessä alitajunnassa elää haave omasta sheltti-uroksesta ja ehdottomasti blue merle-värisenä.
Varsinkin agilityradoilla olen seurannut villakoirien lisäksi myös shelttejä hyvin aktiivisesti.

Toivottavasti jonain päivänä myös sheltit ovat osa elämääni villakoirien ohella.

Meitin ykkösrotu on bichon frise. Vaikka lapsuudessa en olisi voinut kuvitellakaan itselleni vaativa turkkista koiraa. Kuitenkin sitten allergioiden vuoksi sellainen meille aikoinaan tuli ja sitä rotua onkin vaikea muuksi vaihtaa, nyt kun suvutkin jo tuntee suht hyvin niin tietää mitä rodulta haluaa jne.

Toiseksi roduksi otin aikoinaan coton de tulearin. Niitä ehdin kaksikin omistamaan, mutta se nyt kuitenkaan ei ole ns. minun rotuni. Liian vaativa turkki, liian ällöttävä luonne, haukkuherkkiä. Ei kiitos mulle enää!

Sitten meille tuli afgaaninvinttikoira, se lie jokaisen näyttelyharrastajan unelma. Unelmani toteutin melko yllättäin sitten kuitenkin kun päätös tuli, että sen turkin kanssa aion jaksaa! Luonteesen tutustuin vasta oman koirani myötä enkä enää afgaaniakaan ihan äkkiä kotiini haluaisi!

Löwchenit oli myös pitkällinen haaveeni, ensimmäistä löwchenpentua odotin 8 vuotta ja sitten niitä piti haalia enempikin . Nyt senkin rodun olen todennut hirvittävän sairaaksi, eikä luonne ole sovelias laumaan, joten sekin rotu saa jäädä minun osaltani pikkuhiljaa syrjään (nuorin leijonani on nyt 3v vasta kylläkin).

Villakoirista isovillis on miellyttänyt vähintään 10 vuotta ja hyvin hyvin monta vuotta odotin isovillispentuakin. Nyt tuntuu että siinä on rotu josta TODELLA pidän. Saa nähdä sitten muuttuuko mieli vielä jossain vaiheessa. Ensimmäinen vuosi isovillisharrastajana on ainakin ollut ihanaa aikaa vaikka minulle totaalihullu yksilö siunaantuikin . Hulluapa halusinkin!

Ennen isovilliksen tuloa ehdin miettiä monia rotuja, kaikki taisi kaatua karvaongelmaan.. Kelpie, whippet, silkkivinttikoira, olikohan vielä joku rotu jota olen ollut jo varaamassa ja tullutkin viime hetkellä katumapäälle...

Nyt himoan tanskalais-ruotsalaista pihakoiraa. Sellainen varmaan meille joskus tuleekin, mutta yritän taistella vastaan!

	Jimipuudeli kirjoitti:
	Edelleen siellä pienessä alitajunnassa elää haave omasta sheltti-uroksesta ja ehdottomasti blue merle-värisenä.

Hyvä maku! Terv. Yhtä bm-shelttimiestä fanittava. Siinä vasta täyspäinen sälli muuten.

Miulla rotuvalintaa rajoittaa astmataipumus, joka tosin ei ole juuri koskaan nostanut päätään koirien kanssa touhutessa enkä kanssa siitä sen puoleen huolta, koska en ole muutenkaan sairaalloisen allerginen, en ole ikänäni ollut. Villakoira valikoitui itse asiassa juuri tästä syystä. Voi tosin olla, että olisin päätynyt rodun pariin muutenkin, koska hoidin ennen Lolitan ottamista naapurin toyurosta, joka huumasi jo valmiiksi koirahullun esiteinin kyllä ihan totaalisesti! Pahin mahdollinen kropan ärsyttäjä olisi varmasti aiemmin mainittu kelpie-tyyppinen joka mutkassa irtoava ja pölisevä tikkukarva, kun sillä on taipumusta jotenkin mennä nenään ja nauraa matkalla Ikävää. Esimerkiksi spanielin irtokarvat eivät aiheuta samanlaista ongelmaa ja se on porukka, jonka kanssa olen villakoirien ohella eniten pyörinyt.

Villuri tosin paras.

Tiipero:
Itsellänikin rotuvalintaan vaikutti suurimmalta osin oma allergiani. Pahiten olen allerginen nimenomaan sellaisille koiraroduille, joista irtoaa hilsettä...muutenhan en saa koirista minkäänlaisia oireita. Sitähän ne monet sukulaisetkin on ihmetelleet, että miten pystyn koiranäyttelyissä käymään vaikka olen allerginen.

Mutta tosiaan haaveni sheltin suhteen ovat jo hieman nousseet, koska olen viimeisen kahden vuoden aikana huomannut allergian lieventyneen.

Minulla painottuu hyvin vahvasti tuonne pk-puolelle rotuhaaveet

Villa-Sukkasen kanssa jaetaan briard-ihastus. Olen tavannut monia hienoja ja ihania briardeja, mutta en tiedä tulisiko minulle ikinä sellaista.

Todennäköisin toteutuva haave on riiseni. Sellainen on saatava jollakin aikavälillä!

Ainoa terrieri mitä voisin harkita, olisi airedale. Mutta näkemys ja kokemus rajoitttuu vain kouralliseen koiria, joten pitäisi saada enemmän tuntumaa rodusta ja tyypistä ennen kuin voi edes rehellisesti ilmaista kiinostusta...

Sohvanvaltaajaksi voisin ottaa salukin Ehkä otan joskus tai ehkä en ota koskaan sellaista...

Meillä on ollut Briard, ja Lahasa Apso, siis mun omana koirana, ja lapsuuden kodissani oli villis.
Briardista on mulla ihania muistoja, Otto oli mahtava luonteeltaan kun lopulta saimme hänet koulutettua.
Koira tuli meille kun sitä kaupiteltiin pitovaikeuksien vuoksi... Ainut vaikeus siinäkin oli entinen omistaja, ja hyvissä käsissä koirasta kuoriutui varsinainen hurmuri. Rakasti lapsia, ja oli todellinen ilopilleri... vaikkakin hiukan hömelä koheltaja.. mutta se taitaa olla brardeille tyypillistä. Ne ovat vähän sellaisia kouhoja heheheh.
Lhasa Apso poika Eemeli oli sitten asia NIIIN erikseen. Eemeli pisti järjestykseen kaikki naapuruston isommat koirat.. luonnetta löytyi vaikka muille jakaa. Mikään Lenkkeily kaveri Eemeli ei ollut. Kävi makaamaan kun ei enää huvittanut kävellä..
Siinä pojassa riitti karismaa. Eemeli ei ollut tyhmä, vaan mahdottoman kova päinen. Totteli silloin, kun hyötyi siitä itse jotenkin.. heheh Ainut vaikus oli ettei tullut lainkaan toimeen pienten lasten kanssa, vaan rähjäsi näille aina. Enkä muista että hän olisi koskaan saanut niistä negatiivista kokemusta. Ei vain pitänyt. (
Briardin kanssa tehtiin pitkiä vaellusreissuja, ja kävimme marjassa mummolani takametsissä itärajalla. Se oli niin vuosia paras ystäväni, että aina kun näen Briardin kadulle, en pääse pysähtymättä ohi. On ne niin ihania.

Villiksen nyt saavuttua meidän pieneen perheeseen, olen ollut positiivisesti yllättynyt siitä miten oivaltavia ja hauskoja nämä ovat luonteeltaan.
Silloin kun meidän perheessä villis oli, se oli oikeastaan äidin koira, ja jäikin paljon äidin vastuulle. Me lapset juoksutettiin häntä kyllä mutta sellainen läheinen suhde on ollut mulla omien koirieni kanssa.. eli villurin ihanuus oli ikään kuin yllätys. Että voin sanoa melkein jo n yt että VILLAKOIRA SE OLLA PITÄÄ. Ei ylimääräistä höhellystä, vaikka leikkisä onkin, iloinen luonne, kukaan ei pelkää (Briardia pelättiin.. näytti kuulemma pelottavalta musta koira kun ei silmätkään näy.. vaan vain kieli ja valkoiset hampaat haukotellessa suusta vilkkuu) Ja Siiri ainakin on ihana kun tulee niin hyvin toimeen kaikkien muiden koirien kanssa ja ei ole yhtään arka.
Voi olla että mulla on vaan sattunut super ihana yksilö (Oma koirahan on aina ihanin, eikö niin?? ) tai sitten tää johtuu siitä että mulla on elämäni ekaa kertaa tyttökoira?? Kai näissä jotakin eroa on.

Briardi: Jos et saa siitä harrastuskaveria, saat siitä maailman parhaan varpaanlämmittimen

Joo, briardit ovat ihania, mutta aktiiviharrastamisessa niiden kapasiteetti vaihtelee hurjasti. On hyviä yksilöitä ja niitä, joilla potku ei vaan meinaa riittää...

Minullakin allergiat rajoittavat jonkin verran rotuvalinnassa. Mutta on paljon rotuja, joista villiksen lisäksi pidän. Pk collie oli ensimmäinen koira, joka perheeseemme tuli kun olin n.6-vuotias. Ja vanhemmillani on tälläkin hetkellä sellainen. Niistä pidän erityisen paljon Luonteet ovat olleet ihania, ensimmäinen oli tosin melko arka, täysin oman perheen koira.
Venäjän toyterrieri kiehtoo minua, mutta en ole edes nähnyt sellaista livenä... Mitä olen lueskellut, niin yhtä paljon kehutaan ja mollataan...
Ja jos en ajattelisi lainkaan järjellä, niin voisin ottaa nöffin tai leonberginkoiran Mutta ei ei ei ei...
Niin eli nyt kun kolmannesta koirasta haaveilen, on se villakoira. Kaikki kootkin miellyttävät, mutta keskari ja iso putoavat pois turkin takia.

Meidän Briard poika oli todellinen aktiivi...
Asuin maalla joten poika sai olla melkein aina vapaana. Se oli niin tekemisen haluinen, että jos sille sanoi että lähdetäänkö lenkille, poikä kävi itse hakemassa omat taluttimensa y m, ja istui ovella odottelamassa...

Ovet hän oppi avaamaan itse, oli kerran hiukan pidemmän ajan poissa kotoa, ja paluumatkalla olin jo huolissani että miten se meidän poika siellä jakselee, niin eikähän se humputellut meidän raittia mua vastaan. Olit itse avannut oven ja päättänyt lähteä lenkille.. Otto tykkäsi varastaa työkaluja, ja muuta tärkeää.. mm. isoäitini kuokat ja puutarhavälineet katosivat aina jos Otto vaan sai rauhssa tehdä pihahommia, kuten me näitä hänen aktiviteettejan kutsuimme. Tokossa hän oli etevä, sillä oli niin hirveän motivoitunut, heti kun joku jaksoi hänen kanssaan toimia..

Varpaanlämmittimenäkin Otto loisti... joskus kun tämä sylikoira sitten halusi sänkyyn, minä siirryin sohvalle... ja Otto rellotti sängyssäni autuaana eikä varmaan edes huomannut että oli siellä yksin... pää asia oli että mamin sänkyyn pääsi. Sen verran iso röllikkö tuo oli että sängyssä ei liiemmin tilaa riittänyt sen jälkeen kun herra levittyäytyi sinne. Yleensä hän tosin nukkui sängyn vieressä lattialla. ihana ja lämmin aamumatto kun laskee jalat sängystä lattialle eheheheh

Mulla on ikuisena ykköshaaveena ratalinjainen grey (sininen tai harmaa ), ja jos mun elämäntilanne ikinä vakiintuu greylle sopivaksi, voisin hyvinkin harkita yhden tai vaikkapa kahden sisaruksen ottamista. Ratajuoksut (sekä GRL:n että SVKL:n alaiset) kiinnostavat harrastuksena huomattavasti enemmän kuin näyttelyt tai agility yhteensä, mutta toistaiseksi mulla ei ole mitään mahdollisuuksia ottaa niihin sopivaa koiraa, kun pikkuvinttarit eivät kiinnosta rotuina millään asteella, enkä voi edes harkita isoa koiraa tässä vaiheessa opiskeluja.

Tykkään myös karvattomista koirista, etenkin perulaisia, joilla tuntuu olevan huomattavasti parempi luonne- ja terveystilanne kuin kiinalaisilla, ja jos perulaisille ja/tai meksikolaisille joskus saadaan juoksuoikeudet, tulee sellainen tähän taloon hyvin nopeasti. Miksei vaikka muutenkin... olisi ihana, kun voisi yhdistää helppohoitoiset turkin/ihon ja näyttelyharrastuksen. Kävin jo yhtä pentuettakin katsomassa (tai vanhempia oikeastaan), mutta aika (minkään rotuiselle) pennulle ei ollut sinä syksynä sittenkään hyvä.