Ajattelinpa sitten perustaa oman ketjun niille, jotka ovat aloittaneet harjoittelun jo alle vuodenvanhan koiran kanssa . Äkkiseltään ei tule muita mieleen kuin Tulppis (olisi kiva lukea Vinkun harjoituksista ja missä olette menossa ), mutta jospa meitä löytyisi muitakin pentujen kouluttajia.

Signe, nyt pian 5 kk, on jo reilun kuukauden ajan käynyt lähes kerran viikossa kokeilemassa erilaisia pikkujuttuja areenalla ja nyt sujuvat jo puomin kontakti ja putkeen syöksyminen hienosti. Putki saa olla vaikka mutkallakin, ei haittaa menoa yhtään . Pikkuisia 5 cm:n hyppyjäkin on hypitty ja jos kolmen esteen takana on oranssi pehmovirtahepo odottamasa , Signe osaa jo hakea eteen nuo esteet matkalla virtahevon luo . Olen yrittänyt soveltaa harjoituksia, mitä oli neuvottu Janita Leinosen "pennusta mestariksi"-videolla.

Tänään oli Elmerin harjoitukset ja Signe pääsi taas "pätemään". Pentu villiintyi kyllä nyt aivan täysin ja alkoi haukkua ja murista jo ajatuksesta että kohta pääsee putkeen, eikä meno näyttänyt ollenkaan yhtä virtaviivaiselta ja säntilliseltä, kuin videon mallipennuilla . Kuvitelkaa nyt riehaantunut iltavillikkopentu varustettuna megapitkillä jaloilla loikkimassa hervottomasti sinne tänne....Se alkaa selvästi kuumeta "lajiin" ja olin jo ihan helisemässä sen kanssa, kun kuumeneminen kohdistui käsien silpomisena. Nuo pienet terävät hampaat tekevät melkoisia viiltohaavoja, auts ! Kannattaisikohan harjoittelua jatkaa vasta pysyvien hampaiden puhjettua...

Signe on kotioloissa ja lenkeillä nykyään yllättävän kiltti ja tottelevainen. Se tulee usein jo heti kun otan taluttimen esille, valmiiksi kytkemistä varten istua nakottamaan eteeni, ennenkuin edes kunnolla ehdin sanoa, että "nyt otetaan kiinni" tai naksutella taluttimen lukkoja, jolloin aikuiset koirat vasta tulevat luokse. Jännä juttu, sinänsä, että en ole edes opettanut tätä sille. Se vain haluaa tehdä näin esimerkillisesti. Muilla koirillani kesti huomattavasti pidempään oppia, että talutin ja sen naksuttelu tarkoittaa kytkemistä ja silloin pitäisi tulla jalkoihin.

Kannattaa Johva treenata hallintaa siihen vauhdin rinnalle Koko ajan, niin että pysyy balanssissa. Positiivisesti vahvistamalla ja koiran tason mukaan etenemällä. Jos ei pääse vahvistamaan haluttua toimintaa, niin sitten tarttee miettiä miten vastaisuudessa tehdä tilanne heti tarpeeksi helpoksi.


Me ollaan Huiman kanssa "pentu"agilityryhmässä (alkaa olla melkein vuodenikäistä jengiä tai yli), mutta itse en ole ottanut käytännössä vielä mitään esteitä, vaan me rakennetaan tällä hetkellä lähinnä kontaktia (siis ihan vain meidän välillä, kontaktiesteisiin valmistaviin treeneihin en ole vielä päässyt -- tai no, on Huima osannut jo viime kesästä lähtien koskettaa maassaolevaa läpinäkyvää kosketusalustaa nenällä, mutten ole vielä ehtinyt soveltaa siitä eteenpäin). Sekä esteen katsomista -- ideana on opettaa koira esteorientoituneksi, "löytämään linja" lähdössä, jolloin se ei kuikuile mua hypätessään, mikä kuluttaisi pidemmän päälle kroppaa. Muut on jo treenailleet pieniä hyppykuvioita ilman rimaa, putken lähetyskulmia ja hyppysuoralla kokoamista -- kaikki tietysti joko hyvin matalilla rimoilla tai vain maassaolevilla ilmastointiputken puolikkailla. Mutta mä haluan tehdä perusteellisemman pohjan ja meillä on ollut myös liian vähän häiriötreeniä, joten tilanne on Huimalle suht haastava, kun on ihania kavereita ympärillä.

Leikkiputkea tehtiin pentuna kotona jokunen kerta ja nyt ollaan tehty ehkä viisi kertaa -- Huima on niin iso, että joutuu "ryömimään" putken, joten odotetaan vielä pari kuukautta kasvulevyjen sulkeutumista ja luodaan peruskuntoa ennen sen tekemistä enemmän. Kotona ollaan leikitty vähän pienestä pitäen buja-laudalla, mutta olen aika laiskasti kaivanut sitä esiin. Tarkoitus olisi viedä nenäkosketus sille ja harjoitella 2on2off-kontakteja.

Ulkona olen sheippasin Huiman kiipeämään kiville (kun kyllästyin nostelemaan sitä auton takakonttiin: auto oli niin harvoin lainassa ja silloin oltiin aina menossa, etten olisi ehtinyt opettaa sinne kiipeämistä, joten opeteltiin kolmas ulottuvuus kivillä ) ja sen jälkeen se onkin tarjonnut kiipeilemistä muille vastaaville. Hauskaa oli myös sheipata muutamalla kymmenellä toistolla mitenkään itse kantoa osoittelematta Huima kiipeämään sen päälle ja myöhemmin myös istumaan sillä (mä koitan kehittää omia taitojani välillä kaikella pienellä mitä ei viedä ikinä loppuun asti...). Mutanttipuudeli joutui jo vähän miettimään mihin jalkansa pisti, kun kanto oli niin pieni.

Lisäksi me ollaan harjoiteltu mukana juoksemista, valssailua, eteen vauhdista irtoamista, tiukasti ympäri kiertämistä -> shadow handling/flatwork vai miksi sitä haluaakaan kutsua. Sekä tolpan kiertämistä yhdistäen siihen valssailua yms. Menen huomenna ostamaan vähän puutavaraa, jotta saan itselleni pari paria siivekkeitä, jotta voidaan alkaa rakentamaan niille arvoa ja kun linjan haku on hanskassa, niin myös treenaamaan Susan Garrettin Success with One Jump -DVD:n harjoituksia. Rimat ja niihin vähän korkeutta aletaan lisäämään vasta, kun olen saanut rakennettua Huimalle hieman peruskuntoa (ja itselleni siinä samalla ).

Niin, käytiinhän me viime kesänä Cyber Agility -kurssi, jonka piti seattlelainen Helix netin yli: saatiin kattava matsku, raportoitiin viikottain yksityiskohtaisesti sähköpostilla ja saatiin siitä palautetta, lisäksi oli viikottainen irkkisessio ryhmän kanssa ja apua sai kysyä koska vain. Kurssilla harjoiteltiin esim.
- käsikosketus
- molemmilla puolilla mukana kulkemista käännöksineen
- alustan nenäkosketus
- kropan asento, joka toimi vihjeenä koiralle hakeutua ohjaajan eteen ottamaan katsekontakti. Ideana käyttää tätä jos jompi kumpi mokaa kesken radan(pätkän), jolloin tietty asento siirtää vastuun kontaktin uudelleen muodostumisesta koiralle ja poistaa varsinkin herkiltä koirilta radankeskeytymisen aiheuttaman rangaistuksen tunteen -> päästään jatkamaan nopeammin meiningin hyytymättä. Lähes poikkeuksetta kun moka kuitenkin on ollut ohjaajan
- ehdollistettiin signaali, joka tarkoitti "teit oikein, palkka ilmestymässä nenäsi eteen"
- luotiin neutraali heitettävä kohde
- kaksi edellistä yhdistettiin, jolloin saatiin tosi tehokas, mutta hallittu palkkaamistapa, niin leluhullulle kuin ruokaa suosivalle koiralle. Me ollaan päästy tähän vaiheeseen vasta nyt, mutta pidettiin kyllä syksyn tauko, kun aika vain katosi kaikkeen muuhun... Mutta meillä alkaa nyt olla esim. kiva vauhdista irtoamisen alku!


Huima on nyt hitusen yli vuoden vanha. Kiire ei ole ollut, sillä opetettavat asiat eivät lopu kesken Katsotaan jos kesällä, tai jopa keväällä, muitakin esteitä.


Huima 11vko:

Voi Riikka kun nuo sun menetelmät kuulostaa niin hienoilta ja tieteellisiltä meikäläisen "porskutteluun" verraten

Meikä ilmeisesti on just sitä tyyppiä, että edetään töissä tiedepohjalta ja hauvojen kanssa kotona näppituntumalla kun vapaallahan ei jaksa enää tiedettä miettiä ....Eli tätä näppituntumaa käyttäen (kirjaimellisesiti näpit kihelmöi Signen hampaiden jäljiltä... ) me ollaan Signen kanssa tätä agilityäkin aloiteltu . Pitäisi kai hiukan skarpata ja vähän tieteellistää tätä harrastustakin ???

Suutarin lapsilla kenkiä ja silleen

Oppimisteoria antaa lähinnä tukea mun koulutusratkaisujen tekemiseen ja helpottaa elämää. Pitkälle pääsee johdonmukaisuuteen pyrkimällä

Näin sivuhuomautuksena: miten kiehtovan kuuloista matskua tuolla nettikurssilla onkaan ollut! Jos en ihan puhdasta oppimisteoriaa (tai muutakaan ) omassa elämässäni tarkoituksella käytä, jaksan aina hämmästellä, miten oivaltavia ja käytännöllisiä juttuja sen alan uranuurtajat ja muut tekijät keksivätkään. Tai tuovat esille. Tai jotain.

	Lainaus:
	ehdollistettiin signaali, joka tarkoitti "teit oikein, palkka ilmestymässä nenäsi eteen" - luotiin neutraali heitettävä kohde

Sen verran utelisin, että kysyisin, miten luodaan neutraali heitettävä kohde?

	Tiipero kirjoitti:
	Sen verran utelisin, että kysyisin, miten luodaan neutraali heitettävä kohde?

Ideana on siis voida palkata koira eteen (palkkion paikka ja suuntahan vaikuttavat paljon lopputulokseen ja sitä hyväksikäyttämällä pääsee ah, niin paljon helpommalla uutta opettaessa). Heitettävä palkka on siitä kätevä, ettei tarvitse olla valmiiksi jonnekin laitettua kohdetta, vaan koira joutuu ensin tuottamaan käytöksen (ja ohjaaja miettimään miten saa sen aikaiseksi!) ja sen voi sitten koiran käytöksen mukaan heittää sopivimpaan kohtaan (kunhan on ensin opetellut heittämään, nimimerkillä kesällä katua edestakaisin ilman koiraa juustonpaloja viskellen kulkenut, aina uusia naapureiden viihdytystapoja keksivä).

Oleellista on myös, että koira ei vilkuile taaksepäin tyyliin "missä pallo, missä pallo! lentääkö se kohta! ihanaa!", vaan keskittyy etenemiseen luottaen siihen, että palkka ilmestyy nenän eteen kuin taikaiskusta. Agilityssähän on ikävää, jos koira lähtee hyppyyn taaksepäin vilkuille, (ei saa arvioitua hyppyetäisyyttä, saa jalkojaan alleen jne. yhtä hyvin -> rimat ropisee) tai jos se tulee alas hypystä taaksevilkuillen (jolloin etupää kuormittuu pidemmän päälle ikävästi, koira ei pysty niin hyvin lukemaan rataa eteenpäin ja tulee alas väärällä laukalla tms.) tai jos se ihan vain tasaisella tsekkaa liikaa (kyllähän koiran kuitenkin tarttee olla tietoinen ohjaajan vihjeistä) mitä ohjaaja touhuaa ja jopa pyörii ympäri ohjaajan neuvoja/palkkaa (positiivisesti vahvistaen opetetulle koirallehan seuraava vihje on palkkio) odottaessaan.

Leluista kiinnostumattomia koiria ei siis suotta yritetä saada innostumaan leluista (vaikka sitä kannattaakin erikseen työstää!), vaan vahvistetaan ihan minkä tahansa heitettäväksi sopivan asian (vaikka rukkanen, narulelu, mikä ikinä joka painaa sen verran ettei ole ihan ilmanvastukselle altis, mutta mahtuu kuitenkin taskuun) koskettamista.

Leluista hulluiksi tuleville koirille saattaa myös olla helpompaa aloittaa harjoittelu lempivetolelun sijaan jollain esineellä, joka ei saa kieroksia niin kattoon, jotta koira kykenee ajattelemaan vielä parin toiston jälkeen Jos koiralla pysyy homma hanskassa, niin toki voi ottaa jonkun sopivan lelun suoraan käyttöön.


Tuolla verkkokurssilla aloitettiin sillä, että käveltiin pitkää suoraa eteenpäin ja aina kun koiran huomio kiinnittyi eteenpäin, sanottiin ehdollisena vahvisteena käytettävä sana (eli naksusana, mutta tällä kertaa siihen liitetään juuri merkitystä: "jes teit oikein, palkka ilmestyy nenäsi eteen) ja heitettiin nami noin metri koiran nenän eteen niin että se mielellään kieri vielä vähän eteenpäin. Käytin itse juustokuutioita, koska ne kierivät kivasti asfaltilla ja erottuivat siitä. Kannattaa harjoitella ilman koiraa. Villakoirilla kannattaa myös laittaa tukka ylös silmiltä, niin oppiminen etenee paljon vauhdikkaammin Näitä toistoja ehti sitten yhdellä kadun pätkällä tehdä kivasti. Samaa toistetaan koira molemmilla puolilla ja sen voi pitää hihnassa. Pikkuhiljaa kriteeriä nostetaan niin, että eteenpäin suuntautuvan huomion (koiran katse tai nokan suunta on ehkä helpoimmin arvioitavissa) sijaan odotetaan pientä liikettä eteenpäin. Se liike tulee suht helposti, kun koira alkaa ennakoida eteen ilmestyvää palkkaa. Ehdollista vahvistetta ei pidä huikata missään vaiheessa silloin kun koira vilkuilee ohjaajaa, vaan juuri sillä hetkellä kun koira täyttää sen hetkisen kriteerin. Aluksi kriteerinä oli tosiaankin vain eteenpäin katsominen, vähitellen yhä pidemmälle eteenirtoaminen (ilman taaksepäin vilkuilua!). Kriteeriä kannattaa nostaa sen verta pikkuhiljaa, että koira pääsee onnistumaan niin usein kuin mahdollista, mutta niin ettei jää junnaamaan yhteenvaiheeseen turhan kauaksi aikaa.

Ne joilla on kohtalaisella innolla leluihin suhtautuvat koirat, voivat aloittaa suoraan lelua palkaksi käyttämällä. Lelu (tai mitä ikinä käyttää neutraalina kohteena) on siitä kätevä, että koira näkee sen paremmin kuin pienen juustonpalan ja sitä voi heitellä myös epätasaisemmalla alustalla. Toistoja tosin saattaa tulla hitaammassa tahdissa. Korkea vahvistetiheys olisi tässäkin oleellista (eli se että pääsee palkkaamaan mahdollisimman tiheällä välillä, mikä edellyttää tietysti paljon toistoja mahdollisimman lyhyessä ajassa). Itse opetin Huiman erikseen palauttamaan minulle juttuja käteen ennen kuin liitin sen tähän, silloin voin pitää Huimaa myös vapaana (ilman että se häipyy riekkumaan lelun kanssa) ja vahvistetiheys pysyy korkeampana kuin silloin jos joutuisin aina metsästämään kohteen takaisin itselleni. Palautuksesta olen antanut namin, mutta ne joilla on leluihin innostunut koira, voivat leikkiä lyhyesti vetoleikkejä, se on yleensä tehokkaampaa bondaamista kuin vain namit. Toisaalta yleisesti voidaan ajatella, että koirat kyllääntyvät leikkiin nopeammin kuin namiin ja palkkaamistilanteeseen menee silloin myös kauemmin aikaa, jolloin vahvistetiheys luonnollisesti laskee ja oppimiseen saa käyttää enemmän aikaa.

Ne joiden koiria lelut eivät voisi kiinnostaa vähempää, voivat makupalojen viskelyn ohella opettaa koiran erikseen (vaikka ihan eri treenikerta) koskettamaan ensin kädessä olevaa esinettä, sitten vähitellen maahanlaskettua ja vähitellen kasvattaa etäisyyttä. Kun sekä namien viskely että lelun koskettaminen muutaman metrin päästä menevät hyvin, yhdistetään nämä kaksi. Koira voi olla aluksi hieman ihmeissään, sillä se on tottunut odottamaan namia, ei lelua, joten heittelyharjoituksissa täytyy aloittaa vähän helpommalta tasolta kuin mihin on jo namien kanssa päässyt. Yhdistämisen jälkeen riittää siis, että koira käy koskemassa heitettyä kohdetta ja saa sitten palkan ohjaajalta, toki ei haittaa jos koira vähitellen innostuu kohteesta ja vaikka haluaa riepotella sitä. Jos koira tätä kautta kilahtaa kohteeseensa ja alkaa kirmata sen kanssa, voi ohjaaja riemuita hiljaa sisällään ja alkaa sitten harjoitella erikseen myös esineen palauttamista

Myös ne, joiden koirat ovat leluista niin hulluina, etteivät malta irrottaa katsettaa ohjaajasta, voivat aloittaa neutraalilla kohteella ja nameilla, sillä jotenkin homma täytyy purkaa paloiksi ja saada koira katsomaan eteen.

Tätä kautta opetan Huimalle siis myös eteenpalkkaamisen lisäksi irtoamisen ja vielä niin, että voin itse juosta ja Huima kiihdyttää mua kovempaan vauhtiin edelleni. Joudun vielä hieman raapimaan päätäni sen suhteen, että liitänkö jonkun erillisen sanan vihjeeksi tarkoittamaan "anna mennä eteenpäin" ja pidän tuon hartaudella rakennetun (meillä "nam", koska aloitinhan nameja viskelemällä...) oikeaa käytöstä merkkaavana ja eteenilmestyvästä palkasta kertovana ehdollisena vahvisteena. Todennäköisesti, sillä sen käyttäminen eteenmeno-vihjeenä tuntuu hieman ristiriitaiselta.

(en jaksa lukea kirjoittamaani uudelleen heti perään, joten toivottavasti ilmaisin itseäni selkeästi )

Ensikäden tietoa ja parempia ohjeita janoaville suosittelen kovasti Helixin

Only registered users can see links on this forum! Register or Login on forum!

-kursseja, joiden eka moduuli (mikä me siis käytiin) alkaa melko usein. Kurssin voi maksaa luottokortilla tai Pay Palilla. Muuten aikaerolla ei ole väliä, mutta irkkisessioihin, jouduin nousemaan viideltä aamulla tai sitten olisi pitänyt sopia joku illaksi suht myöhään.

	Riikka kirjoitti:
	(en jaksa lukea kirjoittamaani uudelleen heti perään, joten toivottavasti ilmaisin itseäni selkeästi )

Kyllä vain oli! Kiitos kovasti tiedon jakamisesta. Loltsilla on tällä hetkellä sen verran kelpo esteiden hakemisen maku, etten viitsi sotkea sitä uusilla opeilla, vaan jatkan vanhalla hyvällä linjalla, mutta tästä voi olla vielä hyötyä.

Heh. Me käytiin Vinkun kanssa siis läpi kaikki esteet (paitsi keinu ja A) mutta siihen loppui sitten reenit. Ei kun kyllä me kerran yks pieni ratakin mentiin mutta siis näin. Nyt ollaan taas kohtapian palailemassa treeneihin. Päivittelen kuulumisia jahka jotain sanottavaa on.

Riikalle kysymys:

Itse pohdiskelen millä tyyleillä uudelle pennulle joskus alan opettamaan agilitya. Mutta miten sinä päädyit juuri hakemaan koulutusoppeja Amerikasta asti? Ihan näin äkkiseltään ei kumminkaan tule mieleen, että olisivat koskaan niin erityisen hyvin pärjänneet, mutta voi olla, että olen väärässäkin (eipä ole tullut seurattua sen maan menestystä). Eikös kumminkin suomalaisetkin ole pärjänneet varsin mukavasti, joten oppeja saa ihan näinkin läheltä
Voitko siis suositella, että suomalaiset laittavat rahojaan ulkomaille (erityisesti Amerikkaan) ja saisivat sieltä hyvää koulutusta?

Villans,

siis toki harrastan myös Suomessa Koulutan ATD:ssä, jossa on tosi hyvä meininki, ja olen yhä jäsen Lägissä (Hepun kanssa harrastettiin siellä, mutta nykyään asun Helsingissä) ja pidän silmällä mitä siellä tapahtuu. Mun tasollani (mähän en ole harrastanut vielä kauheasti agilityä, vaikka se suosikkini onkin ollut jo vuosia -- Huima nyt kuitenkin on vasta toinen koirani ja Hepun kanssa vähän suihkittiin kakkosissa) riittää opittavaa lukuisilta henkilöiltä ihan omissa seuroissakin

Mutta, mutta. Miksei ottaisi parhaaksi kokemaansa linjaa muualta, jos ei sitä täällä ole vielä niin tarjolla. Moni kouluttaa vielä "perinteisesti" ja tykkään lähestyä myös agilityä suosikkinäkökulmastani, eli oppimisteoriaa (ns. naksutinkoulutus) hyödyntäen. Kerran kun hurahtaa niin paluuta ei ole

Olen haalinut useamman vuoden tietoa sieltä täältä, mm. seurannut muutamia postituslistoja, joilla on paljon jenkkejä. Törmäsin parilla niistä mm. tuohon Helixiin ja olen pitänyt hänen asenteestaan kouluttamiseen. Niinpä tuollainen esteettömiin perusteisiin (osa-alue, joka on Suomessa vielä aika heikoilla agilityseuroissa, mutta jonka tärkeyden ainakin moni pidemmälle kisannut on varmasti oivaltanut) keskittyvä kurssi oli juuri sitä mitä halusin ja saatoin tehdä ominpäin. On mukava saada ajatuksilleen tukea, mikä onkin yksi syy miksi olen syytänyt rahojani myös Clean Runille, jonka kautta saa tilattua loistavia opuksia.

Vaikka jenkit eivät ole vielä niin arvokisoissa loistaneet (tai no ovathan he jo mitalleitakin napsineet. Lisäksi FCI:n systeemit ja yhä useampien eurooppalaisten maiden lait rajaavat suht paljon koiria pois USA:n MM-joukkueesta. Kuten kaikki villakoirat Norjasta, koska kasvattajat siellä vielä valitettavasti typistävät koiransa lähes poikkeuksetta, mitä agility poodle -listalla sadatellaan vähän väliä. Täsmennetään vielä, että olen typistämistä vastaan ja niin myös niiden vastaisten lakien puolella), niin jo Clean Run -lehteä lukeneet tietävät, että hyviä ideoita -- ja johdonmukaisia sellaisia vieläpä -- siellä kyllä on tarjolla. Suomen ASB kun tarjoaa ehkä yhden koulutuksellisesti kiinnostavan jutun puolessa vuodessa -- ja sen tilauksen aionkin lopettaa, kun jopa yleislehti Canis on agilityn kannalta sitä antoisampi. Ja tietty en malttanut enää olla tilaamatta Clean Runia

Mun agilityn harrastamiskonsepti Huimaa ajatellen menee tällä hetkellä kuta kuinkin näin:

- teen itse omat koulutussuunnitelmani (eikös kaikki tee ) ja pidän niistä suht itsepäisesti kiinni, mutta otan mielelläni vastaan perusteltua kritiikkiä
- haalin tietoa ulkomailta (fanitan Susan Garrettia ja Greg Derrettiä sekä narkkaan englanninkielistä kirjallisuutta, enkä osaa olla enää seuraamatta muutamaa postituslistaa)
- fanitan suomalaisista vähän Mia Laamasta, hän suodattaa ideoita maailmalta ja hänen kauttaan saa ostettua muutamia DVD:tä halvemmalla kuin jos itse tilaisi ulkomailta. Odotan myös kielipitkällä mahdollisia seminaareja ja kursseja.
- käyn ATD:n "penturyhmän" satunnaisissa treeneissä, tällä hetkellä keskittyen lähinnä häiriöihin. Ville on yleensä meille järkännyt yhteisiä harjoituksia, mutta mm. mun on annettu sooloilla. Ideana, että kukin vastaa kuitenkin itsestään. Lisäksi meillä on aika hyvin lähtenyt liikkeelle ryhmän tuki ja kokoonnutaan myös agilitykentän ulkopuolella. Uskon että tästä muodostuu aika kokonaisvaltainen porukka.
- hyödynnän ATD:n ja Lägin kautta tarjolla olevat seminaarit tms.
- häiriötreenataan satunnaisten tuttujen (kiitos mm. Sara, Laura, Mirva ja Henna-Mari!) kanssa milloin mitäkin
- Suomen Eläinkoulutuskeskuksen kautta saa kivasti omien aatosten kanssa yksiin menevää tukea sekä teräviä huomioita ja teoriaa (ja milläpä mua paremmin motivoisikaan kun parilla uskottavalla kirjallisuusviitteellä tms.). Saa hyvin heiteltyä omia ajatuksiaan ilmaan ja niihin kommentteja, joita osaan arvostaa. Käyn siellä urheilukoiravalmentaja-kurssia ja lisäksi käydään Huipan kanssa viikottain puolen tunnin treeneissä (tosin tällä hetkellä viilataan toiveestani enemmän tokoon liittyviä asioita, mutta kaikki temputhan auttavat kouluttamisessa eteenpäin, eikös)

Olisi kanssa kiva katsoa noita ulkomaisia DVD:itä . Niille, joilla on huonompi englanninkielentaito tuo mainitsemani suomalainen DVD kyllä on mainio hankinta alkutaipaleelle, ja toki kaikille muillekin, vaikka englanti olisi kuinka hanskassa ja pystyisi hakemaan tietoa rapakon takaa. Itse pidin siitä

Nyt meillä on sitten jo taas jotain, mitä kertoa. Oltiin lauantaina treeneissä ja palattiin aika hämmentävissä fiiliksissä.

Vinkulla on puomikammo. Ja A-kammo, tosin on elämässään mennyt A:n tasan kerran. Keinua ei sen sijaan pelkää käytännössä yhtään. Tää on jotain, mitä en voi käsittää, mutta liittynee siihen että Vinku pelkää korkeita paikkoja. Puomilla vaan tiirailee maahan ja sitä saa maanitella nakeilla eteenpäin. A mentiin kiipeämällä, ilman vauhtia, kun Vinku stoppasi aina nousun puoliväliin. Minä/ohjaaja tuin sitä pyllystä (mutta ei pakotettu eteenpäin) kun V kiipesi nakkien perässä. Hitaasti onnistui eikä sit koitettu enää uudestaan. Puomia sahattiin ees taas ja vähitellen V alkoikin _vähän_ rentoutumaan ja liikkui jo ilman varsinaista houkuttelua. Mutta silti se katsoi koko ajan alas. Keinulla meillä oli ohjaaja, jonka koiralla on puomikammo ja hän kehoittikin aloittamaan tosi varovasti. Vinku ei edes huomannu keinahdusta, kun hamusi nakkeja laudalta. Keinun ei toki annettu vielä kolahtaa ja jäi oikein positiivinen olo molemmille. Toistettiin pari kertaa.

Sit otettiin rengasta, joka on Vinkulla jo oikein sujuva, kunhan en juokse liian kaukana. Tämä osuus siis plussaa.

Kepit on semmoset kuin mitä parin treenikerran jälkeen voi odottaakin. Peruuttaen menen ja V seuraa nakkikättä. Odotan hartaasti, että seura sais ne vinokepit. (Aida sen sijaan alkoi jo vähän oma-aloitteisesti uimaan keppejä ja voin ohjata sitä aivan suorana!! Vihdoinkin! )

Hypyt on Vinkulla (kuten Aidallakin) kaikkein vahvimmat. Se meni todella sujuvaa kahdeksikkoa ilman että mun tarvitsi juurikaan edes liikkua (ääni- ja käsimerkit vaan) yhdellä hypyllä ja myös pieni kahden hypyn rata onnistui erinomaisesti.

Periaatteessa jäi hyvä mieli, mutta noi puomi ja A kaihertaa.

Elmerillä oli tosi huono motiriikka vielä 7-kuisena, jolloin ekaa kertaa muutaman kerran vein sitä puomille Suomessa. Se pelkäsi jokaista askelta. Uudestaan harjoittelu aloitettiin 11 kk:n vanhana Ruotsissa, navetan yläkerrassa (sikäläisen kerhon harjoitustila alkeiskurssilaisille), ja vieläkin (silloisen harjoitustilan eli navetan katolla kiikkuva ja huojuva puomi ei ollut paras mahdollinen lähtökohta) se arasti puomilla etenemistä. Tämä jäi pysyväksi sillätapaa, että koira ei koskaan ole liikkunut maksiminopeudella puomia pitkin vaan hidastelee. Tuli tehtyä paha virhe! Eli alkuvaiheen kokemus on todella tärkeää niin, että se muodostuu positiiviseksi. Jos Vinkun motoriikka ei vielä riitä noille esteille, odota tovi. Minkäs ikäinen Vinku nyt onkaan?

Osta omat vinokepit. Niitä saa (kalliita tosin ovat) Nokian kennel- ja lahjatarvikkeesta. Ne ovat heppoiset ja ohuet ja tarttee maalata vielä itse, mutta ostin ne Signelle Oulun reissulla (Active-Dog yritys myy niitä myös pienellä voitolla). Minulla on ollut Elmerille aikanaan ilmastointiputkella päällystetyt lammasaitakepit, mutta ne vääntyivät viimekesänä auringossa ollessaan lainassa eräällä toisella villisharrastajalla, joten päätin ostaa ensikesää varten uudet kepit . En suosittele keppien opetusta ollenkaan kierrä-tänne-käsi-makupala-systeemillä. Se on koettu kahden vanhimman koiran kanssa ja vannon, että ei KOSKAAN enää! Elmerin opetin suoraan vinokepeillä ja en voisi olla tyytyväisempi tulokseen. Poika pujottelee paremmin kuin 90% kilpakumppaneistaan . Aikaa se tosin kysyi, ja kärsivällisyyttä, mut se oli sen arvoista !

Vinku on nyt 11 kk. Viime kesänähän me reenailtiin itekseen puomia ja silloin alkoi olla jo ihan hyvä, vaikka alkuun pelkäskin. Aidalle puomi vaan on ollut aina tosi simppeli este, vaikka se ei mikään maailmankaikkeuden nopein sillä olekaan. Eli sitä ei tavallaan koskaan ole tarvinnut sille opettaa opettaa. Siksi oon aika hämmentynyt tuosta Vinkun käytöksestä.

Kandee seurailla Janita Leinosen ja Jaakon opetustyyliä, sen mä huomasin, eli ensin opetellaan vain alastuloa. Eli puomin alastulo-osa on nojallaan vaikka paria muurin kökkälettä vasten ja pentu asetetaan pätkän yläosalle niin, että se tietää namialustan odottavan alastulon päässä siis näin (

Only registered users can see links on this forum! Register or Login on forum!

)

Tossa tein itsekkin pienen viban. Kun kuukausi oli harjoiteltu tota alastuloa, otin pennun (vajaa 5 kk) kanssa idioottimaisuuksissani koko puomin muutamaan kertaan ja se innostuksissaan heti kolmannella/neljännellä kiipeemiskerralla lipsautti toisen takajalan ylösmeno-osalla ohi (kun juoksi tietysti täysillä) ja heti seuraavalla ylityskerralla oli varovainen ja epäluuloinen. No siihen jäi meidän harkat. Pentu saa kypsyä vielä ja unohtaa liukastumisensa. Jatkossa otetaan vain alasmenoa

Ei kannata kiirehtiä. Elmeri sai ikuisen hidastelumomentin puomista tosiaan siitä alkeiskurssilla olleesta huterasta ja vapisevasta vempaimesta