Tuolla esittelyitä lukiessani muistin yhden keskusteluaiheen, josta toivoisin lisää ideoita, elikkä naksutinkoulutus. Innokkaasti ennen Iiriksen tuloa luin netistä naksuttimista ja päätin, että sitten kokeilen kuinka hyvin tuo systeemi toimii... Noo kaippa se toimisi, mutta ensimmäisen kerran ehdollistaessani Iiristä tuohon naksuttimen ääneen (iiris 7vkoa) palkkiot (tais olla nappulat ennen aamuruokaa) kopsahteli lattialle ja poukkoili siitä ympäriinsä niin ettei tuo (sokeaksi epäilemäni ) koira niitä sitten löytänyt ja muutenkin tietysti ryntäili ympäriinsä yrittöessään saada niitä kiinni. No sitten ajattelin ottaa avuksi ruokakupin. IHan hyvä idea muuten, mutta Iiris tietysti laittoi päänsä ruokakupin päälle ja suurin osa palkkioista napsahteli neidin etutukkaan. Lisäksi tahti (usea naksaus minuutissa) oli liian nopea, tuo ei ehtinyt syödä puoliakaan
Päätin siirtää naksuttelua kunnes IIris olisi vanhempi. Nyt muutama viikko sitten (ikää silloin 10vkoa) yritettiin uudestaan. Sama juttu, jos naksutan niin nopeasti kuin ohjeissa käsketään, tuo ei ehdi syödä, ja jos naksuttellen hitaampaa, tuo ei ainakaan käsittänyt että naks = palkkio...

Onko palstalla siis ketään naksutin-harrastajaa? Jos on niin ihan tuohon aloittamiseen kaivattaisiin vinkkejä, meillä kun naksutteli pysähtyi ehdollistamiseen

Oltiin kerran Rulliksen kanssa Suurosen Tiinan pitämällä (HuPu) naksutinkurssilla Kuopiossa. Hän on naksutteluun oikein kunnolla perehtynyt ja neuvoi, että ehdollistuminen tapahtuu nopeiten siten, että annetaan pieniä paloja jotain herkkua, yksi herkku kerrallaan kädestä juuri naksautuksen jälkeen. Ei heti naksauteta perään vaan odotetaan et koira syö namin. Sitten taas satunnaisesti naksautetaan ja heti nami jne. Kun koira ehdollistuu, voidaan palkintoväliä pidentää ja seuraavassa vaiheessa koiralta voidaan rueta vaatimaan tehtäviä shapingin avulla (esim kosketuskeppi) jne. Sun kannattaa ottaa tähän Tiinaan yhteyttä, jos hän asuu vielä Kuopiossa . Hän oli ainakin yhteenaikaan Yliopistolla töissä Neurologian laitoksella. Kenties hän voi antaa sinulle uusimpia kirjavinkkejä, varteenotettavia nettilinkkejä ja muuta matskua millä pääset parhaiten alkuun. Ihan mukavanoloinen ihminen oli tämä Tiina.

Aion aloittaa Elmerillekin naksuttelun, nyt kun naksutin löytyi oltuaan vuoden kadoksissa. Tuntuu nimittäin ettei tuo agilitykään enää saa pojun energiaa lähtemään eli otuksen energiataso senkuin lisääntyy ja lisääntyy

MUOKS: Tässä linkkejä tuohon Tiinaan. Hän tosiaan on naksutinguru ja uskon että auttaa sinua mielellään:

Only registered users can see links on this forum! Register or Login on forum!

Only registered users can see links on this forum! Register or Login on forum!

(On merkitty kiva teamin kouluttajaksi juuri Kuopiossa)

Toistan hieman itseäni ja sitä mitä jo sanoin tuolla toisella palstalla ehdollistamisesta:D

Lainaus:

Hyvin pienillä namipaloilla Koiransuklaapalat nykerrän kymmeneen pikkupalaseen. Kyllä ne silti näyttää käyvän palkkiosta.. pentu hyppii innosta ilmaan kun otan naksun esille. Ja namipalat ojennan suoraan koiralle enkä heittele mihinkään.. vaikka siitäkin olen kuullut monia mielipiteitä. Winniellä nyt ikää 11 viikkoa ja nätisti istuu käskystä, kumartaa ja ottaa lelun suuhun. Ja juoksee viivana luokse kun huudan. Eli ihan kivasti on naksu toiminut:)

Siis aluksi tein niin että ensin koiran huomio, sitten naksautus ja sitten koiran lempparinamia suoraan nenän eteen.

Välillä itselläkin meinaa kärsivällisyys loppua ja naksu lentää ikkunasta, kun koira ei vain tajua mitä siltä odotetaan Taitaa olla yhtä tärkeätä tuo naksukoulutus niin omistajalle kuin koirallekin, molemmat ymmärtää että kuinka hitaasti täytyy edetä..

Ja ilmoitan koiralle aina käskyllä "naksua" että nyt olisi mahdollisuus ansaita palkkio.

Mäkin aloittelin naksukoulutusta Selenen kanssa. Aloitin lukemalla kirjat Shaping ja Klikkerikirja ja erinäisiä nettisivuja. Me tehtiin ehdollistaminen pienenpienillä juuston tai kinkunpaloilla, joita sitten n parinkymmenen sarjoissa syötin naksauksen ohella. Tää oli se kohta josta Sele tykkäsi eniten, namia suuhun eikä tarvi tehdä mitään

Meidän ensimmäinen temppu joka opeteltiin naksun kanssa on peukku, eli nenun tökkäys peukaloon. Mä hämmästyin kun Sele oppi sen ihan minimaalisella määrällä toistoja! Noin 5 naksausta ja sitten se jo osasi tökätä oikeaa sormea! Nyt ollaan "viemässä sitä käskyn alle" Klikkerikirjan ohjeiden mukaan, ja hyvin näyttää homma toimivan

Mua kiinnosti myös tuo Shaping-kirjassa esitetty ajatus koiran ehdollistamisesta johonkin mielentilaan, piristävästä shapingistä (tjsp), esimerkkinä siinä oli aina omistajan kotiintullessa tehty ääni, jonka koira vähitellen yhdisti innostuneeseen mielentilaan joka sillä silloin oli. Tätä käytettiin sitten esim seuraamisessa, jolloin koira piristyi ja sillä rupesi häntä heilumaan ja se motivoitui paremmin. Onko kukaan kokeillut tällaista? Mielipiteitä?

Kiitos Tuo kädestä palkinnon antaminen oli huippu neuvo! Luulin tosiaan noitten netin juttujen perusteella että sen makupalan pitää vaan tippua, mutta ei... Naksuttelin nyt antamlla tuon kädestä (myös IIris piti sitä miellyttävänä, ruokaa vaan sataa suuhun vaikkei tee mitään ) ja sen jälkeen kokeiltiin kosketuskeppiä (jona toimi tupperwaran ihmeellinen paistinlastahäkkyrä) ja tuo oppi sen! Hurraa!

Kiitos Johva noista linkeistä, täytyykin ottaa yhteyttä, sillä aika paljon mulle on vielä yhtä epäselvää kuin tuon palkkion antaminen (esim. käskysanan liittäminen). Täytyy varmaan myös käydä kirjastossa lainailemassa kirjoja, tämä netti ei taidakaan olla aina kaikkein helpoin tietolähde (tosin keskustelupalstat näyttää olevan )

Ja hei, kokeile esim. pieniä nakin/juuston/jms paloja, ne on nopeempia syödä

Mä taisin aloittaa pennulle naksuttelun joskus sen ollessa 4-kuukautinen ja ehdollistin sen antamalla namin+naksu heti perään, ja sitten tipauttamalla namin lattialle ja naksauttamalla heti koiran ottaessa sitä suuhun.
Nyt loppuvuonna meillä oli tosi pitkä koulutustauko ja naksukin kateissa, mutta koulutuskipinän syttyessä otin naksun taas käyttöön. Temppujen opetuskin sujuu niin paljon nopeammin!

Laitan nyt tännekin kysymyksen, joka tosin on jo agility-osiossa, mutta kertokaa mielipiteenne (:
Eli, kun opettaa koiralle naksun avulla putkea, missä vaiheessa pitää/kannattaa naksauttaa? kun koira menee putkeen, tulee ulos vai siinä välissä?

No niin, aloitin viimein naksuttelun Lolitan kanssa. Naksunkin ostin jo kesäkuussa ja lomalla yritin ehdollistaa, mutta aina sekin homma vaan jäi. Nyt tuli inspiraatioryöppy ja Lollekin sitten äkkäsi naksun merkityksen.

Meillä on alkutahmeutta ilmassa. Menneisyydestään johtuen Lolitalla ei ole juurikaan oma-aloitteisuutta, älyä kyllä sitäkin enemmän. Olen ihan vissi, että kun tämä alkukankeus saadaan heitettyä romukoppaan, lähtee meidänkin klikkeriura nousukiitoon. Juttu on siis niin, että entisessä kodissaan Lipen koulutukseen ei ole panostettu (=koiralla ei melkein ollenkaan tapoja meille tullessaan) ja varmaankin pakote on ollut päivän sana tapakoulutuksessa. Meille tultuaan olen sitten kouluttanut jos jonkinmoista temppua ja sanaa ilman naksua, mutta ns. pehmein metodein. Ja myönnettävähän se on, helpompaa olisi, jos olisin älynnyt ruveta naksuttelemaan ihan alusta... Ylimääräinen houkutteleminen kun ei tunnetusti ainakaan lisää oma-aloitteisuutta.

Oman lisänsä soppaan tuo Lolitan oma epävarmuus yhdistettynä naksun aika kovaan ääneen. Tämä on kuitenkin hoidossa, ja koira tottuu ääneen kyllä.

Heittäkääs kokeneemmat pari vinkkiä, miten Lolitan oma-aloitteisuutta voisi kohentaa? Laatikkoleikki on tuttu. Koulutustuokiot on pidettävä toki lyhyinä; meillä se tarkoittaa sitä, että lopetetaan ennen kuin häntä lurpsahtaa ja koira masentuu ("enhän mää osaakaan tätä "). Olen yhdistänyt naksun ääneen kaiken mukavan lenkille lähdöstä ruokaan ja pallon heittämiseen/leikkiin, onko ok?

Mä oon alottanut yhden hoitsun kannsa joskus naksuttelua, tein kauheen oppaan ja annoin sen mukaan, ja voisin laittaa sen tännekin, mutta se on ihan turhan pitkä. Mutta vinkit on tässä kuitenkin:
15 VINKKIÄ NAKSUTINKOULUTUKSEEN
1. Paina naksuttimen liikkuvaa, joustavaa päätä alas ja anna sen sitten nousta ylös, jolloin kuuluu kaksiääninen naksaus. Anna koiralle sitten makupala. Makupalojen on oltava mahdollisimman pieniä ja herkullisia
2. Naksauta SAMANAIKAISESTI toivotun toiminnan, kanssa, ei ennen eikä jälkeen. Oikea ajoitus on ratkaisevan tärkeä. Älä hämmenny jos koira lopettaa toiminnan, naksaus lopettaa sen, mutta koira muistaa tehtävän silti. Anna makupala vasta sen jälkeen, sillä makupalan antamisen ajankohdalla ei ole merkitystä.
3. Naksauta, kun koirasi toimii haluamallasi tavalla. Valitse aluksi jotain helppoa, jonka koirasi luultavasti tekee ihan itsestään, esim. koira tulee kohti, koskettaa sinua kuonolla/tassulla, nostaa tassuaan, kulkee ovesta sisään tai ulos, kävelee vieressäsi.
4. Naksauta vain yhden kerran(alas-ylös). Jos haluat osoittaa koirallesi että olet erittäin tyytyväinen, lisää makupalojen, ei naksautusten määrää
5. Harjoittele vain vähän kerrallaan. 3 viiden minuutin harjoittelujaksoa on huomattavasti tehokkaampaa kuin tunnin mittainen tylsä saman asian toistaminen. Tulokset näkyvät selvästi ja saat koirasi oppimaan paljon uusia asioita. Parhaiten onnistut, kun naksautat silloin tällöin sopivissa kohdissa päivän mittaan
6. Korjaa koiran huonoja tapoja naksauttamalla kun se toimii hyvin. Naksauta, kun pentu tekee tarpeensa oikeaan paikkaan. Naksauta, kun kaikki 4 tassua ovat yhtä aikaa maassa eivätkä vieraasi vatsaa vasten. Älä kiellä koiraa haukkumasta, vaan naksauta, kun se on hiljaa. Opeta koiraasi kulkemaan kiskomatta hihnassa naksauttamalla juuri silloin, kun hihna sattumalta löystyy
7. Naksauta, kun koira omatoimisesti(tai sattumalta)toimii vähänkin odotustesi mukaisesti. Voit houkutella tai narrata koirasi liikkumaan toivomallasi tavalla tai menemään tiettyyn asentoon, mutta älä työnnä, vedä tai pidättele sitä. Työskentele ilman hihnaa. Jos se on turvallisuussyistä tarpeellinen, kierrä se esimerkiksi vyöllesi. Älä käytä hihnaa työvälineenä.
8. Älä odota koiran tekevän heti kokonaista liikesarjaa tai edes yhtä sen täydellistä osaa. Naksauta ja palkitse pienistä askeleista kohti lopullista tavoitettasi. Jos haluat että koira oppii esimerkiksi tulemaan luoksesi, naksauta jo muutamasta askeleesta sinua kohti.
9. Nosta vähitellen tavoitteitasi. Heti, kun saat koiralta hyvän vastineen – kun koira siis menee makuulle, istuu tai tulee luoksesi useita kertoja oma-aloitteisesti - ala vaatia lisää. Odota, että koira pysyy hieman kauemmin makuulla, istuu hieman nopeammin tai tulee hiukkasen lähemmäksi sinua, naksauta vasta sitten. Tätä kutsutaan shapingiksi.
10. On aika liittää toimintaan aloitusmerkki, eli käskysana tai käsimerkki, kun koira alkaa tarjota jotain toimintaa usein ja oma-aloitteisesti. Sitten naksautat vain toiminnasta, joka tapahtuu käskysanan antamisen hetkellä tai pian sen jälkeen. Älä kiinnitä enää huomiota toimintaan joka alkaa ilman aloitusmerkkiä
11. Älä komentele koiraasi. Naksutinkoulutus ei perustu komentoihin. Jos koirasi ei reagoi aloitusmerkkiin, se ei ole tottelematon, se ei vain täysin ymmärrä vielä merkkiä. Helpota tehtävää ja yritä uudestaan.
12. Pidä naksutinta aina mukana ja naksauta aina hauskoista toiminnoista. Voit naksutella eri asioista päivän aikana, koira ei mene siitä sekaisin.
13. Jos suutut, pane naksutin heti pois. Älä sekoita hihnasta repimistä tai toruja naksutinkoulutukseen. Ne vähentävät koiran luottamusta naksuttimeen ja ehkä itseesikin.
14. Jos et edisty tietyn toiminnan opetuksessa, saatat naksauttaa liian myöhään.
15. Pidä hauskaa! Naksutinkoulutus on erinomainen tapa parantaa sinun ja koirasi välistä suhdetta!


HYVIÄ NETTISIVUJA JA KIRJOJA:
*Karen Pryor: Koira ja Delfiini
*ctc-finland.com (Suomen Naksutinkoulutus yhdistyksen sivut)
*sanasilta.fi (koirakirjoja)
*Turid Rugaas: Rauhoittavat signaalit
------------------
Oho, pitkästi noikin oli, ei sitä Wordissä ees huomannut!

Tässäpä vielä yksi vinkki naksuun ehdollistamiseen. Eli aluksi naksun tulee kuulua juuri kun koira nielaisee namin. Nielaiseminen on nimittäin syömisessä se palkitsevin osuus. Naksuleirillä kouluttaja jakoi asiaa havainnollistaakseen suklaapalaset leiriläisille, ja käski pureskella niitä hetken aikaa ja sitten sylkäistä pois. Se ei, yllättäen, ollut kenenkään mielestä kovin palkitsevaa.

Kun on muutaman kerran naksauteltu koiran nielaistessa, aletaan naksua vähitellen aikaistamaan, ja naksautetaan kun makupala on suussa, sitten kun koira on juuri ottamassa sitä suuhunsa ja sitten vasta alkaa tulemaan viivettä naksun ja makupalan antamisen väliin.

Hei! missämissämissämissämissämissämissämissämissämissä järjestetään naksuleirejä? Tahtootahtootahtootahtootahtootahtootahtoo! *häsää*

Tässä vähän meidän köykäistä naksutteluhistoriaa, johon toivoisin kannanottoja muilta, koska en todellakaan ole mikään pro-tässä hommassa. Yksinkertaisesti varmaan siksi, että olen jättänyt perehtymisen jollain tapaa puolitiehen naksuttelijana.

Päätin mennä agi-seuramme järjestämälle naksutinkurssille silloin 6-vuotiaan Etan kanssa kesällä -00, koska Etan agilityharrastus oli loppunut edellisenä syksynä välilevyvian vuoksi ja ajattelin kurssin tarjoavan meille jotain uutta. Toisin kävi. Toki Etta alkoi tarjota käyttäytymismalleja aika nopeasti naksuun älykkäänä koirana ehdollistuttuaan, mutta nuo käytösmallit olivat aina niitä samoja, mihin se oli iskostunut nuorempana avoimeen luokkaan oman innostukseni laantuessa tyssänneen tokouran aikana. Se ei esimerkiksi innostunut kosketuskepeistä ja muista vastaavista touhuista lainkaan, mutta mahanmenoa ja toko-liikkeitä tarjosi sekä kurssilla, että kotona aktiivisesti, mutta ei erityisen innokkaasti ja osotti pian kyllästymisen merkkejä harjoitellessamme. Jotenkin kurssilla minusta alkoi vain tuntua, että tämä naksuhomma ei ollutkaan oikein mun ja Etan juttu. Etta oli jotenkin liian kuuliainen ja perinteisellä tyylillä opetettuna koirana odotti vain ohjeita minulta kärsivällisesti ja nöyrästi.

Sitten päätin eräällä kerralla (ensin koiran kotona naksuun ehdollistettuani) ottaa Rulliksen mukaan, jonka koulutus ei ollut koskaan perinteisellä tyylillä edes onnistunut, eli olin jättänyt koiran toko-uran katkolle jo kauan ennenkuin se alkoikaan. Se kun on huonohermoinen, niin se jo pentuna innostui niin paljon pelkästään ajatuksesta siitä, että sitä koulutetaan ja se saa tehdä jotain, että se veti täysin ylikierroksille. Nuorena typykkänä, alle 1 vuotiaana eritoten, Rullis jo roikkui hihassa pelkästä ajatuksesta, että tehdään jotain. Kaksivuotiaana se pystyi keskittymään pienenpieniä hetkiä liikkeiden suorittamiseen, mutta ongelmana oli, että se innostui tokoliikkeistä niin paljon, että oli kokoajan kuin räksyttävä, äärimmilleen viritetty jousi eikä pystynyt keskittymän oikeanlaiseen suoritukseen vaan sähläsi kuin skitso jatkuvasti, koska veti aivan ylikierroksille (kuten toisessa aihepiirissä kerroin, se innostu kehään menostakin jo niin paljon, että vetää jo odotellessa räkytyksen ja hyppimisen päälle, ylipäätän kaikki toiminta saa sen innostumaan liikaa, vaikka olisin itse kuinka rauhallinen, jotain, mitä ei tapahdu näillä muilla koirilla, vaikka Elmeri toki kyllä kuumuu agilitykentällä harkoissa vuoroaan odotellessaan helposti) pienestäkin tekemisestä käskyjeni mukaan.

Rullis ehdollistui naksuun helposti, ja alkoi välittömästi naksutinidean mukaan tarjota eri toimintoja. Ensimmäinen kurssikerta oli tosin kyllä aika kaamea ja korvia huumaava . Se räkytti pää punaisena naksutinta kädessäni ja kun laitoin sen lopulta agi-rengastelineen päälle, se siirtyi räkyttämään naksutinta sinnikkäästi telineen juurelle. Se oli niin innostunut siis pelkästään ajatuksesta, että naksutellaan, että naksuttimen näkeminen tai pelkästään olemassaolon tidostaminen sai sen täysille ylikierroksille. Naksutinkouluttaja oli kumissaan eikä oikein osannut sanoa juuta eikä jaata, näytti vain selvästi ahdistuneelta, että näin äänekäs, yli-innokas ja hermostunut koira oli saapunut kurssille, samanlaista tapausta kun ei ollut tavannut aiemmin. Kävimme Rulliksen kanssa kuitenkin kurssin loppuun ja kurssikerrat menivät paljolti räkyttäessä, mutta samaan aikaan rupesi näkymään myös nopeassa tahdissa tulosta. Huonohermoisena ja äärimmäisen kärsimättömänä koirana Rullis rupesi tarjoamaan jatkuvasti eri toimintoja saadakseen naksun ja se oli siis äärimmäisen helppo sheipata tekemään kaikki tehtävät, mitä kurssilla ehdotettiin kotiläksyiksi. Rullishan vaikka lentää saadakseen namin, joka seuraa naksua, niin se oli enemmäin kuin valmis kokeillakseen kaikki mahdolliset toimintatavat kuullakseen naksautuksen. Kotona harrastimme naksuttelua, mutta työtahdin tiheneminen ja Ruotsiin muutto seurasivat, enkä sitten jatkanut koiran kouluttamista naksuttimella pidempään ja luovuin koiran sheippaamisesta alokasluokkaan tokoon, joka varmasti olisi pikkuhiljaa onnistunut, jos olisin jatkanut, ja sen sijaan teetin Rulliksella kotona iltaisin hauskoja temppuja naksuttimen avulla ja esittelin niitä työtovereillekin, jotka hämmästelivät "uutta" koulutusmenetelmää ja uhkasivat kokeilla itsekkin koirilleen. Olin ja olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että sheippaaminen naksuttimen avulla on lähestulkoon ainoa keino tällaisen ylikierroskoiran, kuin Rullis, tavoitteelliseen koulutuksen, perinteisellä menetelmällä se ei onnistu. Eli että se saa tehdä aloitteet oikeaan ja toivottuun toimintaan itse, lähtöpeleissä, koulutuksen alkuvaiheessa. Rullis oli kurssin aikaan vasta 3 vuotias ja nyt kun minulla on enemmn vapaa-aikaa, olen miettinyt, että mitäs jos kokeilisin sittenkin tuon muorikoiran kouluttamista alkokasluokkaan tuolla naksulla. Siinäpä haastetta koiran eläkepäiviksi, jotka häämöttävät agilityssä viimeistään ensi kesänä .

Mutta sitten Elmeriin, joka siis on Etan tyttären tyttären poika. Päätinpä tässä iltana muutamana ehdollistaa tämänkin koiran naksuun (siis nyt kesällä) ja pilkoin aluksi paketillisen nakkeja lautaselle ja istuuduin tietokoneen ääreen. Surffailun lomassa välillä naksauttelin ja näin ehdollistin koiran ääneen. Sama ilmiö alkoi esiintyä pian, minkä olin huomannut aikanaan Etan kanssa kurssin aloittaessani vuosia takaperin. Elmeristä tuli yhtäkkiä maailman kiltein koirapoika. Kun se tiesi naksutinhommelin olevan aluillaan, se istuutui kuuliaisesti eteeni ja minä istuin muina miehinä odottamaan että se tekisi jonkin aloitteen, siis pieneenkin toiminnan elkeen tapaiseen suuntaan, johon tavoitteeni oli se sheipata. Ei mitään tapahdu. Tunti tai kaksikin meni odotellessa ja koira vaan istua nakottaa kiltisti paikoillaan, korkeintaan välillä maahanmenoa (joka ei ollut ennalta päätetty ja sheipattava toiminto) tarjoten , ei mitään muuta. Kosketuskeppiä sain lopulta heilutella koiran nenän edessä turhautuneena ja se kosketti sitä hyvin satunnaisesti, mutta ei tavoitteellisesti, vaikka sai heti naksun ja palkan edes yrittäessään. Se vain tuntui odottavan toimintakäskyjä minulta, eikä kosketuskepin koskettaminen onnistu vieläkään vaikka monena iltana jo ollaan harjoiteltu. Rullis, tämä ns. "tyhmä" koirani oppi sen muutamassa minuutissa aikanaan. Eli mikä vialla?

Tätä ihmettelin sitten puhelimessa nuorimmaiseni kasvattajalle ja hän sanoi, että ihan sama ongelma hänelläkin on ollut Elmerin emon kanssa ja on itsekseen ihmetellyt, että tekeekö hän jotain väärin tähän naksutinmenetelmään liittyen. Ja Elmerin emohan on tietysti Etan tyttären tytär, samaa sukua suorassa linjassa kaikki. Älykkäitä koiria, mutta naksutinkoulutuksen saaminen käyntiin tuntuu olevan kovin vaikeaa näille otuksille. Lieneekö sitten kyse vain sinnikkyyden puutteesta omistajien kohdalla ? vai teemmekö todella jotain väärin Jokatapauksessa Rullis oppi samalla tekniikalla mitä vain ja nopeaan ja tarjosi käyttäytymisvaihtoehtoja suorastaan hermostuneen omaisesti, mutta nämä mustat koirani vain killittävät ja istuvat kuin tatit paikoillaan, rauhallisina ja kärsivällisinä, siis vaikka pari tuntia, korkeintaan silloin tällöin maahanmenoa ehdottaen. Mitäs Riikka, itse menestyksekkäästi naksua käyttävänä tähän sanot? Olisi mielenkiintoista kuulla mietteitäsi ja jos osaisit neuvoa ja hjelpata minua hieman, sillä haluaisin ehdollistaa naksuttimen avulla koirani koskettamaan hiirimattoa ja sitä kun ei hiirimatto kiinnosta pätkän vertaa, ei edes katso sinne päin (mistä voisi naksauttaa) vaan istua nakottaa puuduttavasti vain paikoillaan pää kallellaan. Ja jos naksautan ja palkitsen hyvinkin satunnaisesta katseesta hiirimattoon päin, se muuttuu tämän jälkeen vain entistä kärsivällisemmäksi ja kiltimmäksi, ei siis ala modifioida käytöstään kuten kaiken järjen mukaan pitäisi tapahtua. Mikä nyt neuvoksi?

Toivottavasti vuolas tekstini ei sisällä liikka kirotushäröjä , en jaksa sitä nyt korjailla just nyt

Tuoreimmassa Canis-lehdessähän amerikkalainen kouluttaja kertoi osallistuneensa taannoin Karen Pryorin koulutuksiin erittäin pelokkaan koiransa kanssa. En nyt muista sananmuotoja, mutta anekdootti päättyi siihen, että Pryor oli todennut että kai se sentään hengittää

Tarinan opetus yleisemmin oli mielestäni se, että pitää vain aluksi tarttua todella pieniin asioihin. Naksutinkurssilla meille myös annettiin tehtävä, jossa piti viiden minuutin ajan tarkkailla koiraansa ja kirjoittaa aaneloselle ylös kaikki mitä se teki. Ja koira sai vain olla. Kyllä siinä kummasti paperi täyttyi, eikä kaikkea ehtinyt millään kirjoittaa. Pitää vain aluksi tarttua vaikka silmien tai pään liikkeisiin. Harvempi koira jökittää suolapatsaana paikoillaan. Tehdä jotain harmittomia temppuja, joiden lopputulosta ei ota niin vakavasti, vaan opettelette lähinnä oppimaan. Pään liikuttamisesta voi vaikka vähitellen sheipata ympäri pyörimisen. Crossover-koirien (eli koirien joita on ensin koulutettu vaikka perinteisin pakottein tai houkuttelemalla ja sitten vaihdettu operanttiin ehdollistamiseen) kanssa sheippaaminen vain on työläämpää, kun koiran oletusasetus on odottaa, että omistaja pyytää tekemään jotain. Kuulemma monet koirat siitä sitten ajan kanssa lämpenevät hommalle, kun jaksaa treenailla.

Itse en Hepun kanssa enää jaksanut kunnolla vaihtaa vanhoilla päivillä vaihtaa täysin houkuttelusta operanttiin ehdollistamiseen, mutta toisaalta minulta kyllä uupui koulutusmotivaatio Hepun selkävaivojen vuoksi ja koska siten meillä ei ollut kotilöllykkänä oloa suurempia tavoitteita. Niin ja ennen kaikkea koska me jo tavallista elämää silmällä katsoen me pelattiin hyvin yhteen siinä vaiheessa ja Hepullr riittää kun vähän kroppaansa liikauttaa.. Mutta se oma-aloitteisuus uupui ja uusien asioiden opettaminen olisi ollut h i d a s t a. Heppu saikin lopulta naksuttelun osalta toimia lähinnä harjoituskappaleena seuraavaa koiraa ajatellen samalla kun imin teoriaa sisääni.


Lisää vinkkejä niille, joilla alku tuntuu jähmeälle

- Kannattaa pitää koira liikkeessä ja pyrkiä palkkaamaan vähintään parin sekunnin välein. Kokeneempi (siis naksuttelun suhteen) koira kestää jo huomattavasti pidempää väliä pistämättä hanskoja naulaan. Tarkkaile koiraasi ja älä vaikeuta hommaa alussa liian nopeasti. Joskaan junnaamaankaan ei kannata jäädä, vaan jo parin oikean suorituksen (sen hetkisen kriteerin mukaan) jälkeen muuttaa kuviota jotenkin. Edes omaa paikkaa.

Hepun kohdalla tämä tuli hyvin selkeästi esille, jos päästin homman hetkeksi pysähtymään, meni aikaa taas vähintään tuplasti seuraavaan toistoon tai Heppu hyytyi kokonaan odottamaan istualleen että kerron mitä tehdään.

Huima taas on koko minulla olo aikanaan sanonut vain pari kertaa kiitti mulle riitti ja lähtenyt sivummalle haistelemaan kesken session. Oma oli vikani, olin lisännyt etäisyyttä kosketusalustaan liian nopeasti ja Huima ei enää kokenut hommaa palkitsevaksi. Sessioiden välissä se kyllä nykyään käy sivummalle maaten, kun on tajunnut ettei vahvisteita tipu silloin kun kirjoittelen selinkääntyneenä paperilippusiini muistiinpanoja Mutta on sitten taas heti valmis hommiin kun käännyn jatkamaan. Täydellistä mulle ja täytyykin taas hehkua kuinka ihana pentu Huima on

- Ympäristöä voi muokata ja tehdä asetelmasta sellaisen, että on todennäköisempää että onnistutte. Milloin koira yleensä hyytyy eikä tarjoa enää mitään? Onko sillä vahva istuminen / maassaolo, joista se ei hevin lähde tarjoamaan muuta? Aloita seisten. Aloita vaikka liikkeestä! Lämmittele leikkimällä - nyt tehdään jotain kivaa. Ja sitten vain pienestä kiinni ja menoksi. Jos treenaa esim. kosketuskeppiä laitetaan se aluksi kymmenen sentin päähän koiran nenästä ja pidetään paikoillaan kunnes koira koskee - ja miksei koskisi, uusi asioita usein nuuhkaistaan. Naks! Heilutteluun ei kannata sortua, sillä se toimii pitkällä tähtäimellä itseään vastaan. Seuraavan kerran saa olla jo houkuttelemassa enemmän, joten kannattaa jo näillä yksinkertaisilla käytöksillä yrittää saada koira tajuamaan, että se onkin nyt aktiivinen osapuoli. Ihmisen tehtävä on luoda alkuasetelmasta sellainen, että on hyvin todennäköistä että kaikki menee hyvin ja sitten vain mahtavalla ajoituksellaan merkata ja palkata tavoitteensa mukaiset asiat.

- Palkan paikalla ja suunnalla voi tehdä melkein ihmeitä!

- Sessio pidetään tarpeeksi lyhyenä (vaikka 30s, siinä ehtii jo tehdä kymmenenkin toistoa) ja pyritään lopettamaan ajoissa. Itse käytän digitaalista munakelloa, sillä muuten en huomaa ajankulkua. Sessioiden välissä voi kirjata ylös mitä tulikaan tehtyä jne. ja sessioita voi tehdä vaikka kolmisen peräkkäin. Sessiot muodostavat periodin, jos jotakuta kiinnostaa jargoni.

- Yhden session aikana treenataan vain yhtä asiaa! Ei siis esim. istumista ja seisomista. Tietysti sitten kun koira osaa molemmat erikseen, voi niitä pyytää vuorotellen.

Täytyypä kokeilla näitä konsteja vielä

Elmeri tosiaan naksuttimen nähdessään naksahtaa kirjaimellisesti paikoilleen eikä tee mitään muuta kuin killittää minua, alussa yritti välillä mennä maahan, nyt vain istuu KIRJAIMELLISESTI kuin KIRKOSSA hankalaa... ja toisaalta myös mielestäni hyvin hyvin merkillistä, sillä muutoin koira EI KOSKAAN istu kuin kirkossa vaan on räjähtävää toimintatarmoa ja uteliaisuutta täynnä koko valveillaoloaikansa....

Ja tätä nuorta koiraani ei ole periaatteessa edes koulutettu tokoon (teetän kyllä seuraamisliikettä kuitenkin monesti agiharjoituksissa, odotellessa, että saan koiran rauhoittumaan), kuten kurssin alkaessa aikanaan jo 6-vuotiasta Ettaa, joka sekin oli sentäs aktiivisempi tarjoamaan toimintoja, muistaakseni se oppi kosketuskepinkin koskettamisen sitten lopulta aika helposti tähän koiraan verrattuna. Enkä mielestäni ole kitkenyt nuoresta koirastani oma-aloitteisuutta pois, normaalistihan se on toisinaan vähän liiankin oma-aloitteinen , mutta ei nähdessään naksuttimen.