Melkein lempiaiheeni taas ...

Jossain keskustelussa tätä tuli vähän aikaa sitten sivuttua, mutta minusta suurimmasta osasta agilityvillakoiria ei tosiaan oteta irti läheskään kaikkea mitä niistä olisi saatavissa. Usein näyttää siltä, että koirat on opetettu makupalan kanssa tekemään varmaan rataa. Jos villakoiran haluaa olevan nopea niin sille pitää antaa tilaa ottaa myös riskejä eli antaa sen itse lukea rataa ja kannustaa kunnon vauhtiin, silloin toki tulee välillä (tai sitten aika useinkin ...) niitä hylkyjäkin, mutta jos omista ohjausvirheistä aletaan kiukuttelemaan koiralle niin saahan siitä vauhdin pois. Ja se palkitseminen... Leluja, taisteluleikkeja niin johan tulee vauhtia. Ja kyllä, olen samaa mieltä edellisten kanssa, kyllä omalla kohdallani ainakin se suurin rasite on se hidas ja kömpelö ohjaaja

Itse olen harrastanut agilitya reilut 15 vuotta, kisannut kolmella villakoiralla (yksi kääpiö, kaksi keskaria) ja lisäksi jossain vaiheessa pidin agilitytreenejä villakoirille, missä tuli nähtyä kymmeniä villakoiria ja niistä tulee mieleen 2 joihin ei tuntunut vauhtia saavan oikein millään, kaikki muut olivat todella kehityskelpoisia. Omista koiristani hitain oli tuo jo edesmennyt kääpiö, sen liike oli sellaista ylöspäin pomppivaa, mutta silti innokasta. Toisaalta taas kaarteet oli sillä nopeat ja väittäisin, että nykyisillä "opeilla" saisi siitäkin paljon enemmän vauhtia irti. Se nyt vaan oli eka agilitykoirani ja aloitin sen kanssa agilityn -93. Keskareiden vauhdissa ei sen sijaan ole koskaan ollut moittimista, mutta ohjaajan vauhdittomuudessa senkin edestä . Ja huom! Tämä ei tarkoittanut sitä, että kääpiöt keskimäärin olisivat hitaita, vaan tuo joka minulla oli ei ollut ihan supernopea.

Luulen, että villakoirien omistajissa on lopulta suht vähän agilitya oikein tosissaan treenaavia, monelle se on varmasti vain mukavaa yhdessä tekemistä koiran kanssa, jossa ei ole tarkoituskaan kisata huipputasolla. Ja itse olen vuosien varrella huomannut, että monille villakoiran turkki tuntuu olevan se "pelote" minkätakia villakoiraa ei hankita agilitykoiraksi. Ihmiset kuvittelevat että se on kauhean työläs hoidettava. Ainakin minä olen usein törmännyt agilityharrastajiin, jotka ovat ihailleet villakoirien intoa ja vauhtia, mutta sitten perään todenneet, etteivät jaksaisi kuitenkaan hoitaa turkkia ja ostaneet sheltin tai jonkun pikku terrierin tms. Vaikka eihän villakoira lyhytturkkisena todellakaan ole työläs hoitaa.

Mutta niinkuin missä rodussa tahansa, kannattaa katsoa mistä koiran ottaa ja minkälaisista vanhemmista, jos vanhemmissa on vauhtia niin todennäköisesti pennuissakin. Omat keskarit ovat molemmat agilitykoirien jälkeiläisiä 8tosin vain emänsä puolelta) ja ei ole vauhdista ollut pulaa eikä ongelmia motivoinnin kanssa tms.

Sari T

Tuttavapariskunta osti juuri keskaripennun tmaatalta (tällä foorumilla niccinä) ja he nimenomaan uskovat villakoiraan agilitykoirana, että se on potentiaalinen. Siksi halusivat nimenomaan tätä rotua lisää perheeseen. Heillä on jo rekisteröimätön kääpiö ennestään, joka on erittäin tasokas. Se olisi kevyesti kärkikymmenikössä sekä karsinnoissa että SM-kisoissa, sen verran lahjakas se on (myös tietysti ohjaaja on lahjakas ja nopea toisin kuin eräät ). Sillä on aivan hervottomat määrät tuplanollia ja nollia ylipäätänsäkin ja hyviä sijoituksia tiukoissa kisoissa.

Perintötekijät vaikuttavat kyllä selvästi siihen onko koiralla taipumusta agilityyn vai ei. Sarin toinen koirahan on viimevuoden minien maajoukkue-edustaja Muskan velipoika ja näiden kaverusten Etta-äiti oli kyllä aivan älyttömän nopea ja lahjakas ennenkuin vauhti mystisesti alkoi hiipua keväällä -99 koiran täyttäessä 5 v. Syyksi epäiltiin kohtuinfektioa, mutta leikkauksen jälkeen todellinen syy selvisi. Välilevyvika! Siitä asti tuo koira on ollut eläkkeellä, myöhemmin tuli myös spondyloosi. Kyllä se olikin mahtava aikoinaan... Elmeri on sen tyttären tyttären poika narttulinjasta, joissa mummo on juuri tuo mainittu Sarin koiran sisar Muska ja Elmerin äiti, Muskan tytär Nirppu, on myös taitava ja nopea kolmosluokan koira. Lisäksi Elmerin isäkin on agilitykoira ja kilpailee maajoukkuekarsintatasolla (h-coren omistama uros siis) . Signen suvussa ei ole agilitykoiria, mutta sen emo on aivan älyttömän vauhdikas ja toimintatarmoinen koira, joka on hulluna taisteluleikkeihin. Sen harrastuksena on pelastuskoiratoiminta (haku). Nämä seikat ovat syy siihen miksi halusin hakea pennun saksasta asti harrastuskoiraksi. Signe on perinyt emoltaan taistelutahtoa ja vauhtia ihan omiksi tarpeiksi . Signe on vieläkin ketterämpi kuin emonsa! Myös Signen veli on lahjakas agilityyn ja taistelutahtoa löytyy. Velikin asuu suomessa ja on ketterä ja nopea kuin mikäkin!

Ja vielä sellainen lisäys, että vuosia kouluttaneena on kyllä tullut nähtyä hitaitakin yksilöitä näistä yleisesti agilityyn huippurotuina pidetyistä roduista kuten shelteistä, monista terriereistä jne. Eli joka rotuun mahtuu aika monenlaisia yksilöitä. Jos koira on perusluonteeltaan energinen ja fyysisesti terve niin siitä on yleensä oikealla opetuksella ja motivoinnilla saatavissa hyvä agilitykoira. Koiran voi saada menemään agilityradalla niin lujaa kuin olen ikinä nähnyt sen liikkuvan...


Sari T

Villakoira on tosiaan helppo kouluttaa ja siksi sen kouluttamisessa ei kannata hosua. Siinä voi tulla tehtyä eritasoisia virheitä, joita ei välttämättä
ikinä tajua tehneensä vaan tulkitsee ne joksikin muuksi "ongelmaksi". Kyse on vähän samasta kuin kolmitasoinen savolainen-salaviisaus.
Määrällisesti villakoiraa ei tarvitse paljoa treenata, jotta se oppii asian. Kysymys onkin enemmän siitä, mitä se oppii!

Corea treenatessa, en aluksi treenannut muita esteitä kuin putkea, keppejä ja rengasta.
Pitkällisen kouluttaja olon aikana olen todennut, että muut esteet koira oppii kyllä tosi nopeasti.
Käytännössä ennen vuoden ikää ei ole mitään tarvetta esimerkiksi opetella hyppyjä ja kontakteja.
Kontaktille pysähtymistä voi tietenkin treenata, mutta tätä varten kannattaa tehdä kontakti-este, joka on noin
60 cm korkea. Eli ei tarvi isoille esteille mennä liian nuorena.

Koulutuksessa oleellista on se, että tajuaa sen, että koira ei voi oppia nuorena erilailla esteitä kuin
sitten aikuisena. Olen painottanut tätä omissa treeneissäni kun osa sanoo, että teen nyt näin ja sitten
joskus myöhemmin "oikein". Tämä johtaa myös epäsuorasti siihen, että treeniä ei kannata aloittaa liian nuorena.

Lisäksi jos ei ole kouluttamassa ensimmäistä koiraa on mielestäni syytä olla visio siitä miten koiraa ohjaa
kun sen kanssa kisailee. Tämä osittain vaikuttaa siihen miten kouluttaa koiraa.

Olen monesti nähnyt kun samalla henkilöllä on useampi koira, ne kaikki menevät juuri samalla
tavalla radalla. Tästä voidaan myös vetää se johtopäätös, että koiran nopeuteen radalla ei vaikuta sen geenit suoraan
vaan se miten se on opetettu. Eli olen tältä osin erimieltä kuin nimimerkki johva.
Tätä on vaikea tajuta jos ei ole seurannut lajia riittävän pitkään ja tehnyt asioita itse.
Koira mukautuu ohjaajan toimintaan. Treeneissä onkin myös syytä pitää tämä tilanne päällä kun opetetaan uusia asioita.
Monesti se mukautuva osapuoli vaihtuukin salakavalasti ohjaajaksi.

Hyvän koiran kehittymistä voi myös haitata se, että joutuu vaihtamaan ryhmää useasti ja samalla kouluttaja
vaihtuu. Tälläisessa tilanteessa on vaikea edetä suunnitelmallisesti. Suunnitelmallisuus ei tarkoita siis sitä, että
tällä viikolla treenataan pujottelua ja viikolla 34 treenataan kontakteja,jne... Suunnitelmallisuuteen kuuluu
osana se, että tarkkaillaan miten homma etenee, tähän tarvitaan siis sitä koulutusohjaajaa tai muuta apuria, joka
ei ole sokea omille virheille.

Coren kanssa minulla oli "master-plan", joka osittain menikin ihan suunnitelmien mukaan, mutta kaikki
ei mennyt ihan niinkuin ajattelin (kepit,keinu), joka sinänsä ei ole yllätys. Viime aikoina olen ollut lievästi sanottuna
lirissä Coren nopeuden kanssa tai oman hitauden kanssa:) Nirppu, Coren äiti on vielä nopeampi, mutta irtoaa paremmin.
Nyt tänä kesänä Coren kanssa on treenissä erilaiset keppikuviot ja syötöt sinne.
Lisäksi noita irtoamistreenejä treenaamme.

Minun kaikki 4 villakoiraani, joilla olen agia harrastanut ovat aivan erilaisia kukin luonteeltaan ja ohjattavuudeltaan. Yhteistä niille on ollut ainoastaan kova vauhti ja suunnaton innostus. Johtuuko tämä innostuneisuus minusta vai koiran perimästä, sitä on vaikea sanoa. Uskon kuitenkin, että omalla suhtautumistyylilläni on suuri vaikutus tähän. Eli ei liikaa treeniä ja optimaalinen motivointi ja oma iloisuus ja virkeys hommaa tehdessä.

Muuten OT:nä, Nirppu ei ole Coren äiti

Heh...pikku moka! Joo, tosiaankin Corehan on ruotsalainen-puppeli-poika!

	tulppis kirjoitti:
	johva kirjoitti: Mä taas olen päin vastoin nähnyt enemmän hitaita kääpiöitä suhteessa keskareihin eli kallistuisin keskariin parhaana ja potentiaalisimpana koirana agilityyn. Voidaan huomioida myös kilpakumppanit. Mineissä on paljon hitaampia koiria kuin medeissä, joten villan on helpompi pärjätä.

Onpa mielenkiintoinen väittämä. Useasti minien voittaja on ollut nopeampi, kuin yksikään medi (Frodo on tietysti ihan omaa luokkaansa) ja kärjessä olevat minit olisivat ajoillaan pesseet monta mediä...
Omalle kohdalle oman villan kanssa on kyllä (kääpiö) osunut kohdalle jopa useampi voitto, jossa oma miniluokan käppänä olisi sijoittunut sekä medeissä että maxeissakin kolmen parhaan joukkoon. Jopa niin, että olisi molemmat luokat ajallaan voittanut (Ei tosin Frodoa koskaan;-D)
Haluaisin ihan oikeasti perusteluja tuolle minit ovat hitaampia väittämälle, koska kisatulokset näyttävät ihan jotain muuta.

Ei ne minien maajoukkue-edustajat mitään hitaita oo, Leila, Elli jne. Sitäpatsi, se Sini Kaukisen borderi pesee lähes kaikki maksitkin nopeudessa.

Kun kattelin noita MM-karsintoja paikan päällä, tein analyysin siitä miksi usea hyvin motivoitunutkaan villis ei pääse kovaa: Liian hyvä ryhti. Siis sellainen ryhti, joka on ja pysyy koko ajan eli koiran niska on ikäänkuin "jäykistyneenä" sellaiseen näyttelyasentoon, teki se mitä tahansa-> suorittaessa A-estettä tai hypätessä koiran pää on hirveän pystyssä, joutsenasennossa, ja se ei todellakaan ole taloudellista vauhdin ja etenemisen kannalta. Olen nähnyt näitä koiria myös näyttelyissä, seisovat sellaisessa ryhtiasennossa jatkuvasti, vaikka ovat ihan vain vapaalla, ja ihan tavallisesti kävellessäkään sellaisilla koirilla pää ei laske normisti.

Toinen ryhmä koiria voi olla jopa SUPER-ryhdikkäitä kehässä esiintyessä (Coren tytär, eli Elmerin sisko Tatsi on sellainen) eli ne ryhdistäytyvät aivan älyttömästi esiintyessään mm. kehässä, mutta kotosallahan Tatsikin kävelee kuin vanha kameli (siis sisätiloissa siirtyessään laiskasti paikasta toiseen) ja agiradalla se pystyy suuntaamaan päänsä eteenpäin eli ryhti on jotain, mikä ilmestyy vain silloin kun sitä todella tarvitaan (=näyttelykehä). Ja Tatsi on todella kehässä yksi ryhdikkäimpiä otuksia mitä maa päällään kantaa... ja agiradalla se on erittäin nopea. Signe ei ole yhtä super-ryhdikäs kehässä mitä Tatsi, mutta ryhti on kuitenkin silläkin erittäin hyvä esiintyessä. Myös Signe laahustaa kotona pää etukenossa ja agiradalla sekin suuntaa Tatsin tapaan päänsä eteen ja liikkuu todella nopeasti silloin! Eli sen niska ei ole jäykistyneessä ryhtiasennossa. Corella ja Elmerillä on himpppusen tuota "ryhtivikaa": Eli niillä niska on jäykempi mitä Tatsilla ja Signellä. Niillä siis on jonkin verran taipumusta tuohon "jumittuneeseen" ryhtiin. Sen näkee agivideoilta, eli etenevät pää vähän liian pystyssä radalta. Sekunteja saisi pois, jos tuota vikaa niillä ei olisi.

MM-karsintojen jälkeen minusta tuli yliryhdikkään (siis sellaisen pysyvän ryhdin, joka ei jousta eikä elä tarpeeksi tilanteiden mukaan) vastustaja villakoirarodulla. Moinen päänasento on haitaksi käyttöharrastuksissa!

johva kirjoitti:

Tuttavapariskunta osti juuri keskaripennun tmaatalta (tällä foorumilla niccinä) ja he nimenomaan uskovat villakoiraan agilitykoirana, että se on potentiaalinen. Siksi halusivat nimenomaan tätä rotua lisää perheeseen. Heillä on jo rekisteröimätön kääpiö ennestään, joka on erittäin tasokas. Se olisi kevyesti kärkikymmenikössä sekä karsinnoissa että SM-kisoissa, sen verran lahjakas se on (myös tietysti ohjaaja on lahjakas ja nopea toisin kuin eräät ). Sillä on aivan hervottomat määrät tuplanollia ja nollia ylipäätänsäkin ja hyviä sijoituksia tiukoissa kisoissa.

Johva tarkoittanet meidän pikku-Elleä . Tosiaan kova usko on villakoiraan menestyvänä agilityrotuna. Tähän mennessä ei ole kyllä yhtään pettymystä ollut.

Itsekin törmäsimme kevään aikana pentua hankkiessa siihen, että monet agilitaajat pitivät rotua vaikeahoitoisena ja hitaana, mutta rotuun jo ihastuneena on tietysti toista mieltä!

Itse olen myös huomannut tuon "yli-ryhdikkäiden" vauhtiongelman. Meidän Rolfyllä vauhtia saatiin viime talven aikana huomattavasti lisää harjoittamalla koirahiihtoa. Villakoirakin jaksaa pitkiäkin (>20km) lenkkejä todella hyvin, kunhan ravinto on kohdallaan ja palautumisaika riittävä. Toki Canicrossissakin eli koirajuoksussa saa vetoa harjoiteltua, mutta hiihtämällä on helpompi ja tehokkaampi harjoitella pitkiä määriä.

Villakoirilla on hyvin luontaista hieman ylöspäin suuntautuva juoksutyyli, jonka saa vedätystreeneillä enemmän eteenpäin vieväksi askeleeksi ja näin vauhtia huomattavasti lisää. Kannattaa kokeilla!

Miedän Huima on pari kertaa päässyt vetämään polkupyörää kokeilumielessä. Aloitetaan niin, etten laita suoraan fillariin kiinni, vaan joustavalla vetonarulla vetovyöhön. Nyt tosin jatketaan vapaana keskuspuistossa pyöräilyä, kunnes laiska-Riikka saa pysähtymis- ja suuntakäskyt opetettua. Huima veti nimittäin sellaisella innolla, etten uskalla jatkaa sitä ennen

Mitä asentoon tulee, niin meillä on ihan kiva, niin kovaa juostessa kuin hypätessäkin.

^^ Joo, tietysti tarkoitin

Kannattaa tosiaan panostaa jo pennusta pitäen siihen, että Elle oppii käyttämään niskanseutuaan monipuolisesti eri tilanteissa, että siitä tulee joustava. Kävellessäänhän se on luonnostaan ryhdikäs. Olen huomannut, että luonnostaan ryhdikkään koiran ryhti voi myös huonontua, jos se on kova nuuskimaan. Elmerilläkin ryhti huononi pentuna, kun se kulki turhan paljon nenä maassa, mutta parantui kun nuuskutteluvaihe loppui. Elmerin Sulo-veli on himonuuskija ja se selvästi on vaikuttanut koiran etuosan rakentumiseen, lihaksistoon jne. Ja myös ryhtiin. Ryhtiä voi siis muokata nuorella koiralla, mutta ylenpalttinen nuuskuttelu ei ole oikea tapa tähän projektiin , se voi vetää koiran etupainoiseksi, löysyttää etuosaa ja painaa etuosaa lysyyn, jos koira päivittäin kulkee pannassa kisoken kuin vihikoira nostamatta päätään kuin hetkittäin lenkeillä. Eli paljon monipuolista liikuntaa pehmeäpohjaisessa ja jyrkästi profiililtaan vaihtelevassa metsämaastossa, mutta ei liian varhain (liika liikuntahan on ilmeisesti yksi LP:n riskiympäristötekijistä). Liialliset nuuskuttelut kannattaa karsia alkuunsa, tämä on oma kokemukseni. Ja mahdollisimman vähän hihnalenkkejä, ne aiheuttavat Elmerillä jumeja selkälihaksiin ja erityisesti takapään lihaksistoon -> peitsaaminen ja töpöttelvä kävely ilmentymänään.

Mielenkiintoinen havainto... Leevihän on aika ryhdikäs, mutta luulen (en ole siis erityisesti tarkkaillut ja agivideoitakaan ei pahemmin ole...) että se kyllä lujaa juostessaan oikenee ja pystyy se ainakin jäljestään . Mutta suurin ongelma, ainakin niin minusta tällä hetkellä tuntuu, on Leevin valtavan pitkät hypyt eli hypätessään se lentää tosi kauas ja sitten tietysti kaarteista tulee pitkiä. Mun PITÄISI muistaa ottaa sitä haltuun jo ennen hyppyä, jos haluan hypyn lyhyemmäksi, mutta se on niin kamalan vaikeeta muistaa . Meillä oli siis tässä 3 vuoden kisatauko ja paljolti treenitaukokin, eikä varsinkaan treenattu kenenkään ohjauksessa. Nyt saadaan onneksi todella hyvää opetusta, että jospa vanha ja kankea ohjaajakin jotain oppisi . Radat on tosiaan muuttuneet nykyään sellaisiksi, että koko ajan käännytään ja tehdään takaakiertoja ja välistä vetoja jne. Eli pitkistä hypyistä on tosiaan nykyään suurta haittaa. Taas yksi asia mikä pitää muistaa sitten uutta koiraa kouluttaessa...

Sari

^Leevillä ei ole jumittunut ryhti vaan se on ryhdikäs silloin kun haluaa/tarvtaan. Ja Tatsihan on kenties suomen ryhdikkäin villakoira juostessaan kehässä, mutta ryhti on joustava, eli liikunnallisissa suorituksissa sen niskat ei ole jumissa. Eli pelkkä ryhdikkyys ei tarkoita, että koira olisi hidas, vaan se, jos ryhti on ja pysyy kaikissa tilantessa niin se aiheuttaa hitautta.

Hyvä, että tuli "vapauttava lausunto" ... Sitä mieltä kyllä itsekin olin, ettei Leevi "jumita"

Sari

Leevi on sellainen, jonka pää ikäänkuin "pomppaa" pystyyn, kun se ryhdistäytyy syystä tai toisesta, nythän en ole sitä nähnyt, mutta nuorena kaula oli aikas joustava joka suuntaan. Vasta tänä kesänä olen ruvennut kiinnittämään huomiota näyttelyissä villakoirien jumittuneisiin ryhtiniskoihin ja tämä havainto kulminoitui siellä karsinnoissa kun sai istuskella rahassa seuraamassa suurempaa määrää koiria korkeammalta paikalta kuin normisti...