 |
VILLAKOIRAFOORUMI -- POODLE FORUM -- Please, DO NOT join to advertise!
|
|
| Kirjoittaja |
Viesti |
Hipatuija
Pentuvilla
Liittynyt: 04 Tou 2008 Viestejä: 22 Paikkakunta: Lahti |
|
Miten vieraan koiraa tulisi "ojentaa"? |
|
Tuossa päivänä eräänä olin koirapuistossa, ja huomasin, kun erään ihmisen sekarotuinen narttu kävi koko ajan toisen naisen arempaan narttuun kiinni. Sellaista härppimistä ja räkyttämistä, ajoi koko ajan seinää vasten ja haastoi riitaa. Kummankaan omistaja ei tehnyt oikeastaan mitään. Räkyttävän välillä huusi jotain sen suuntaista, että: Hei, älä ny kiusaa sitä, turpa kiinni etc, ja en usko että koiraa oltin juuri näillä sanoilla koulutettu olemaan hiljaa ja lopettamaan toimintansa...  Härnätyn nartun omistaja ei myöskään sanonut mitään, ja lopulta he vain lähtivät, kun koira oli silminnähden jo niin ahdistunut tilanteesta.
Siitäpä tuli itselleni sitten mieleen, että jos toisen ihmisen koira härnää koko ajan omaani, eikä tämän kyseisen riitapukarin omistaja lotkauta korvaansakaan, eikö se silloin ole minun oikeuteni puolustaa omaani, ja esim ärähtää, tai häätää ärsyttäjä omani kimpusta? Vai tulisiko minun silloin vain lähteä hiljaisena menemään (mitä itse harvemmin teen....  )
Sitten taas jos kyseessä on ns. puolitutun koira, joka rähisee, ja jos tässäkään tilanteessa koiran oma omistaja ei toimi, niin ainakin omasta mielestäni on kamalan hankala alkaa ojentaa toisen koiraa, ja myöskin minusta on inhottava alkaa opettamaan toista kuinka koiraa tulisi kouluttaa.... Mutta sitten taas, miksi minun koirani pitäisi kärsiä tilanteesta? Itse ainakin koen aina tällaiset tilanteet kovin hankaliksi. Periaatteessa voisi ajatella että antaa koirien itse selvittää välinsä, mutta entä kun toinen koira selkeästi vain härnää, minkä sen oma laumanjohtaha vielä sallii. Itse kuitenkin inhoaisin ajatusta, että joku komentaisi omaa viluriani, mutta sitten taas, sepä ei ärsytäkkään muita, ja jos ärsyttää, itse kyllä puutun siihen...
_________________ Keskikokoinen musta narttupentu Pessi<3 |
|
| To Kes 18, 2009 12:30 pm |
|
 |
NM
Lasivilla

Liittynyt: 30 Kes 2008 Viestejä: 328 Paikkakunta: Turku |
|
|
|
Tuollaiset tilanteet voivat kyllä olla tosi hankalia ja jopa vaarallisia  Itselle ei kyllä ole vielä tullut vastaan tilannetta, ettei omistaja olisi asiallisesti puuttunut koiransa huonoon käytökseen.
Oma koirani tulee hakemaan minusta turvaa jos joku (sen mielestä) kiusaa, ja minusta minun velvollisuuteni on suojella sitä. Silloin joko otan sen syliin tai annan piiloutua jalkoihini samalla kun ystävällisesti ja rauhallisesti koitan pitää kiusanhenkeä loitommalla jos omistaja ei ole jo ehtinyt kutsua/hakea sitä pois. Yleensähän "kiusaaja" on lähinnä yli-innokas eikä suinkaan aggressiivinen ja jättää pian koirani rauhaan. Toisaalta oma koirani on ensimmäisenä härkkimässä jos joku on vähän ujo ja arka  Silloin kutsun sen pois ja vahdin, että se jättää toisen rauhaan.
Jos vieras koira käyttäytyisi ihan oikeasti aggressiivisesti omaani kohtaan niin poistuisin puistosta samantien pikkukoirani turvallisuuden takia. Ja huomauttaisin vihaisen koiran omistajalle, ettei hänen piskinsä taida olla koirapuistoainesta 
|
|
| To Kes 18, 2009 12:49 pm |
|
 |
Riikka
Teräsvilla

Liittynyt: 07 Mar 2006 Viestejä: 484 Paikkakunta: Helsinki |
|
|
|
Itse olen sitä mieltä, ettei toisten koiria komenneta. Omalle koiralle tarjotaan suojaa kuten NM kuvaili ja tarvittaessa poistutaan paikalta. Jos tilanne sallii, niin voi yrittää vaikuttaa toisen koiran omistajaan, jotta tämä kutsuisi/hakisi koiransa pois tilanteesta. Kuitenkin korostan näillekin, etteivät höykytä koiraansa, vaan mahdollisimman neutraalisti poistavat sen tilanteesta. Huutaminen ja meuhkaaminen tekevät siitä ahdistelun kohteena olevalle koiralle vain entistä epämielyttävämmän/pelottovamman, eikä se auta ahdistelijaakaan käyttäytymään paremmin jatkossa oli kyse aggressiivisesta käytöksestä tai ihan vain toista koiraa innokkaammasta käyttäytymisestä. Innokkaan koiran omistajan kannattaisi alkaa työstämään hyvää luoksetuloa ensin helpommassa tilanteessa jne.
Jos kaksi omistajaa haluaisivat antaa koiriensa leikkiä, vaikka toinen tuppaa jyräämään vauhdillaan/massallaan toisen, niin aloittaisin yhteisillä koulutushetkillä jossain muualla kuin koirapuistossa. Kun koirilla on aivot ja itsehillintää mukana käveltäisiin ensin hihnassa temppuja tehden / kontaktia välillä ottaen rinnakkain ja sitten sama ilman hihnaa. Kun nämä menevät hyvin ja luoksetulo on vahva, pystyvät hyvinkin erilaiset koirat juoksentelemaan keskenään omistajien valvonnan alla.
Aggressiivisuus on sitten asia erikseen ja sen työstämiseen en satunnaisille tyypeille omaa koiraani tarjoaisi, vaan kehottaisin hakemaan hakeamaan apua ja tukea.
_________________ * Heppu - Jonjary's Hit the Mark, s. 1995-2009 *
* Huima - Old House Qurt, s. 2007 *
* Hiili - Karbit That Don't Impress Me Much, s. 2008 * |
|
| Pe Kes 19, 2009 7:57 am |
|
 |
NM
Lasivilla

Liittynyt: 30 Kes 2008 Viestejä: 328 Paikkakunta: Turku |
|
|
|
En minäkään lähtisi komentamaan toisen koiraa, mutta saattaisin kyllä vieraalle koiralle jutella tyyliin "No niin, annas nyt olla kun tämä meidän pikkuinen pelkää jne", jolloin viimeistään omistaja ymmärtää kutsua/hakea koiransa pois. Jos ei ymmärrä niin sitten voi mielestäni ystävällisesti pyytää pitämään koira poissa sen aikaa että pääsemme lähtemään puistosta koska tuossa tilanteessa sinne jäämisestä ei ole iloa kenellekään.
Oikeastaan ainoa tilanne jossa olen komentanut vierasta koiraa on, kun koira on karannut omistajaltaan ja lähestyy remmissä olevaa koiraani vähät välittämättä omistajansa komennoista. Näin on käynyt mm arkitottelevaisuuskurssilla. Silloin pidän oman koirani takanani ja astun vieraan koiran eteen komentaen "EI" tai "POIS", ja jos koira yrittää kiertää minut niin siirryn uudestaan sen eteen. Tämäkään ei kyllä auttanut erääseen yli-innokkaaseen labbikseen joka minun, koirani ja omistajansa huutamisesta huolimatta kirjaimellisesti jyräsi koirani  ennen kuin se saatiin kiinni.
|
|
| Ma Kes 22, 2009 9:09 am |
|
 |
Minni
Lammasvilla
Liittynyt: 15 Mar 2005 Viestejä: 144
|
|
|
| Ke Syy 23, 2009 7:45 am |
|
 |
|
|
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa Et voi äänestää tässä foorumissa
|
|
|