Oon miettinyt miten suhtautua tuon kohta 8kk ikäisen pennun leikkiin, jonka kohteena on meidän 6v vanhempi koira. Yleensä kun päästän koirat irti jossain aloittaa Musse aina saman "leikin" eli syöksyy päin meidän vanhempaa koiraa monesti törmäten tähän vauhdilla. Vanhempi koiramme Roksu tietysti ärsyyntyy tästä ja ajaa Mussen äristen pois (en tiedä näykkäisikö jos pystyisi, ei vaan enää saa Mussea kiinni ), mikä tosin ei auta, sillä Musse kaartaa saman tien takaisin, kun Roksu pysähtyy ja törmää tähän uudestaan. Tätä kuviota voi jatkua pitempäänkin ellen minä mene väliin. Olenkin yleensä katkaissut tuon leikin heti alkuunsa, sillä minun käy sääliksi Roksua, mutta jäin vaan kerran miettimään sellaista, että onko Roksu tosissaan vihainen pennulle vai onko tuo ärinä osa leikkiä. Joka tapauksessa Roksun ärinä ei pysäyty Mussea vaan antaa tälle lisää tuulta purjeisiin. En kuitenkaan usko että Roksu nauttii tuosta leikistä ja monesti se yrittääkin kovasti kääntää itseään poispäin Mussesta tämän lähestyessä eli rauhoittelee pentua, mikä ei kylläkään tepsi Tässä varmaan vaikuttaa se, että Roksu on hyvin pehmeä ja epävarma ja rähisee yleensä siksi, joten Musse ei noteeraa Roksun varoituksia/rauhoittamisyrityksiä.

Yksi tuttu kehoitti minun olemaan puuttumatta tilanteeseen, jotta vanhempi koira saisi itse lopettaa tilanteen jolloin pentu lakkaisi kiusaamasta. Onkohan näin? Itse tätä epäilen tai toimisihan se aika varmasti jos vanhempi koira sattuisi olemaan vähän jämäkämpi luonteeltaan. Roksu kun ei ole. Roksu on aika herkkä, säikky ja epävarma otus ja Musse on tämän huomannut ja käyttää hyväkseen. Luulenkin, että Musse tulee meillä nousemaan Roksun ohi laumajärjestyksessä ellei jo ole. Itse pidän siis tuota kiusaamiseen puuttumista parempana vaihtoehtona, mutta kiinnostaisi kuulla myös teidän muiden mielipide

Kiinnostaisi myös kuulla harrastaako teidän muiden koirat tällaista kiusaamista? Ja jos harrastavat niin miten olette sen karsineet pois?

Meillä on hieman erilainen alkuasetelma kuin teillä, mutta sama tilanne.
Siis pentu on asunut muutaman viikon nyt meillä, ja kyykyttänyt 2,5-vuotiasta Tuomo-raukkaa miten sattuu. Vanha mamma saa lähes kokonaan olla rauhassa, mutta siihen väliin on itse mentävä kun ärinä alkaa kuulua - Lola kun näykkäisee jos ei murinat tehoa.

Monesti päivässä Tepi syöksyy Tuomoa kohti, alkaa repimään korvista, hännästä tai mistä vaan saa kiinni. Yleensä Tuomo alkaa näykkiä Tepin korvaa, siitä kun on helppo saada kiinni. Toisinaan Tepi tosin repii Tuomoa kaulapannan remmistä
Nyt odotellaan sitä kun pikkuriiviö kasvaa, Tuomosta ei ainakaan ole vastusta sille arvojärjestyksen asettelussa. Tuomo puolustautuu vain kun sillä on joku lelu tai luu, niin silloin alkaa murina ja pari kertaa on Tepiä näykännytkin. Tosin ei tätä ole pahemmin haitannut, pieni vinkaisu ja hetken kuluttua kimppuun. Ruokaakaan Tuomo ei puolusta, yleensä syövät samasta kupista, vissiin sitten maistuu paremmalta ja yksi kuppi putsataan sitten yhdessä myöhemmin. Toisaalta se ei ole ongelma, sovussa kun syövät.

Ja tuosta väliinmenosta, niin itse komennan vuorotellen molempia. Silloin kun Tuomosta huomaa että se murisee "tosissaan", tai Tepi on roikkunut siinä jo pidemmän aikaa, niin pentu pois ja Tuomo pääsee sohvalle huilimaan. Se nyt vielä on ainoa pakopaikka sängyn lisäksi, pentu kun ei itse pääse
Ja välillä kauhulla katson kun Tepi repii toisen korvaa ja toinen vain ihmettelee että mitäs nyt pitäis tehdä.
On ne aika poikia

Armani 5kk, isovillakoira, uros, "kiusaa" myöskin mielellään, tosin vain ujoja ja/tai pieniä koiria.

Minusta se näyttää sille, kuin se yritäisi saada ujon koiran liikkeelle jahtausleikkiin.
Armani haukkuu, hyppii tasajalkaa ja alkaa näykkiä uhria takapäästä, mielellään hännästä.
Uhri seisoo yleensä varsin liikkumattomana paikallaan ja eikä näytä ollenkaan onnelliselle tilanteesta.
Armanin käytös vain yltyy tilanteen jatkuessa ja sillä alkaa jäämään uhrin hännästä jopa karvatuppoja suuhun.

Ei tälläisen käytöksen voi antaa jatkua. Uhri on hyvin onneton eikä sen itse tunto varmasti moisesta parane.
Armanin käytös tuntuu taas vain pahenevan, jos tilanne saa jatkua.

Itse olen alkanut lopettamaan tämän touhun.

Pienten ja epävarmojen koirien kanssa emme jää leikkimään.
isot ja itsevarmat koirat ovat hyviä kavereita, niitä Armani ei uskalla tai halua alkaa moppaamaan ja leikki näyttää tasapainoiselle, leikissä vaihtuvat roolit. Välillä ajaa toinen takaa, välillä toinen.

Minua kiinnostaisi onko kokemusta kuinka tällainen moppaamiskäytös kehittyy koiran iän myötä, jääkö itsekseen vähemmälle.
Oppiikohan tuo joskus olemaan pienten ja ujojen kanssa nätimmin?

	Armani kirjoitti:
	Armani 5kk, isovillakoira, uros, "kiusaa" myöskin mielellään, tosin vain ujoja ja/tai pieniä koiria. Minua kiinnostaisi onko kokemusta kuinka tällainen moppaamiskäytös kehittyy koiran iän myötä, jääkö itsekseen vähemmälle. Oppiikohan tuo joskus olemaan pienten ja ujojen kanssa nätimmin?

Joo täällä Kikka, puolitoistavuotias kääpiövillakoira, harrastaa myös tuota samaa jossain määrin koirapuistossa Kikka ilmeisesti yrittää härnätä toisen leikkimään ja jos juoksuaskeleita ei ala näkymään niin komento kovenee Kutsun Kikan pois heti kun näen, ettei toinen koira halua juosta eikä uskalla komentaa. Kikka kyllä jättää toisen rauhaan kun käsken sen tulla pois, joten toistaiseksi kehtaan käydä koirapuistossa.

Toisaalta Kikka pelkää itseään isompia ja rajumpia koiria mutta mielestäni ihan hyvästä syystä, eihän kukaan halua jäädä alle jos toisella on monta kertaa enemmän massaa.

Pelkäänpä, ettei käytös iän myötä parane ainakaan itsestään, vaan toistuu aina kun sopiva "uhri" tulee eteen. Tai toki sitten kun koira on niin vanha, ettei itsekään enää halua juosta... Mutta menisin kyllä aina väliin kun tällaista huonoa käytöstä ilmenee. Pieni, ujo koira ja iso, jyräävä kiusankappale on aika huono yhdistelmä.

Meillä isovillat harrastaneet samaa. Pupu jatkoi tätä noin 1,5v ikään ja sitten se on loppunut kokonaan. Kielsin aina, koska kohteena oli 3,3kg kiinanharjakoiramme. Nyt Uni harrastaa samaa. Ilo, harjakoira ei ole pehmeä luonteeltaan, vaan kiva lelu, jota kun haukkaa, saa varsinaisen rähinän peräänsä. Jos Iloa tarpeeksi ärsyttää se puree niin kovaa naamasta/korvista, että iso koira kiljuu tuskasta. Silti nuo isot eivät lopettaneet, vaan minun on pitänyt mennä väliin.

Jostain syystä kumpikaan koirista ei ole koskaan yrittänyt tehdä samaa toiselle kiinanharjakoirallemme Naomille. Ne muutamat kerrat, kun ovat yrittäneet Naomia, homma on päättynyt siihen, että Naomista ei saa mitään irti. Eli koira seisoo ja odottaa, että toinen lopettaa, korkeintana mulkaisee villoja uhkaavasti ja poistuu sitten paikalta. Naomi on oikeasti hyvin pehmeä ja olisi helposti alistettavissa, jos vain villat tajuaisi sen.

En ole myöskään tiennyt onko kyseessä leikki, mutta koko eron vuoksi olen tuon järjestelmällisesti kieltänyt. Pupulle aikanaan opetettiin myös JÄTÄ -käsky tätä varten. Eli käskyn kuullessaan, minulta sai herkkuja. Näin sai pelin heti poikki, komentamatta. EIn karjuminen kun voi stressata sitä herkkää koiraa, joka luulee, että se huuto on sille, eikä se sitten välttämättä edes uskalla tehdä hyökkääjälle mitään. Unillakin tapa on vähentynyt paljon, kun puutun siihen jo ennen ensimmäistä yritystä haukata kaveria.

Utussa on myös kiusaajan vikaa. Vanhempieni nuorempi koira (joka kuitenkin pian täyttää jo kolme vuotta) on meillä kohteena. Kokoluokka on nyt jokseenkin sama, mutta tilanne on ollut tällainen ihan siitä asti kun Utu oli pieni. Utu jäytää loputtoman kilttiä narttua aivan surutta! Jaloista, korvista, kaikkialta! Puree ja härkkii! Ja lopulta Gaia poistuu sängyn alle turvaan.

Ensin oltiin kanssa sillä linjalla, että kyllä Gaia sanoo Utulle kun riittää, Utuhan oli kuitenkin ihan rääpäle aluksi ja Gaialla koko ja ikä puolellaan! Vaan niinpä paljastui neidistä uusi tohvelimainen piirre. Välillä innostuu kyllä painiin mukaan (mikä tietysti innostaa Utua ennestään).

Utun najuamista on nyt rajoitettu jo jalankin takia useampi kuukausi ja nyt se alkaa pikku hiljaa ymmärtää että Gaia ei ole olemassa vain syömistä varten. Kiusaamiselle oli pakko laittaa ihmisen puolesta stoppi kun eihän sitä jatkuvaa najuamista kestä kukaan ja toisaalta ei ole reilua ettei toinen koira saa liikkua omassa kodissaan vapaasti ilman että verenhimoinen puudeli hyökkää heti kimppuun

Utun riehuminen ei myöskään kohdistu kaikkiin. Talon arvovaltaisin hurtta on saanut jäädä rauhaan Keriä tuskin vilkaiseekaan. Nykyään on rohkaistunut sen verran että saattaa ohi mennessään hieman nappasta korvasta, mutta onneksi vanhempi neiti on myös lientynyt pennun suhteen sen verran että ei tarvitse pelätä että hammasta tulisi välittömästi.

Meillä kanssa reilu 5kk isovilla kiusaa 2 vuotiasta keskaria minkä ehtii. Siis roikkuu hännässä, korvissa, jalassa.. toinen yrittää pistää vastaan, mutta ei enää kokonsa puolesta pärjääkään. Useimmiten se ei reagoi muutenkuin yrittämällä väistellä. Keskari ei puolusta lelujaan eikä ruokaansa., korkeintaan jotain superherkkua saattaa puolustaa vähän ärähtämällä. Minä kiellän pentua sanomalla sen nimen ja murahtamalla tai vaihtoehtoisesti kutsun tule käskyllä koiria ja nahina keskeytyy kun tulevat luokse ottamaan namia. Usein se unohtuukin sillä erää siihen. Minusta se on toistaiseksi sitä, että pennulla on rajummat leikit, kuin mistä toinen innostuu. Välillä taas tuntuu, että on menossa totisemmaksi. Silloin keskeytän ärinät vaikka karjasemalla että nyt pojat riittää! Ja se toimii. Menevät tahoilleen puruluita puremaan tai nukkumaan..
Saa nähdä miten käy, kun isovilla kasvaa.. epäilen, että se ohtaa johtahan paikan keskarilta, joka on siis super lapanen =)

Minä kieltäisin ehdottomasti isovillalta turkinrepimisleikit ja koirien päälle hyppelyt. Voin nyt ihan kokemuksesta kertoa miten rajoittavaa on elää aikuisen (no, ainakin fyysiseltä iältään ) isovillan kanssa, joka on pentuna oppinut leikkimään ja riehumaan pelkästään päälläpomppimis-, turkinrepimis- ja taklausleikkejä. Nala ei ole pentuna saanut harrastaa tuollaisia leikkejä eikä sen leikkihalu ole silti mihinkään kadonnut. Vickan taas ei innostuessaan oikein osaa leikkiä muuta kuin takaa-ajoa ja taklausta Siksi yksi sen tusinasta lempinimestä on laitataklaaja-Tepponen

Olin tällä viikolla Hampurissa isossa koirapuistossa, jossa sattumalta tutustuin isoon ruskeaan villakoiratyttöön, vähän vajaa 2v, ja sen emäntään. Tämä isovillatyttö myös moppasi miellään.
Vaikuttavaa oli, kun isovilla juoksi hurjaa vauhtia parin sadan metrin päässä toisen koiran perässä, emäntä puhalsi pilliin ja isovillatyttö lähti leikistä ja tuli emännän luo.
Emäntä kertoi, että toinen koira olitunnetusti tämän isovillan lempi moppauskohde, mutta heillä alkoi homma olemaan hyvän luoksetuloharjottelun avulla hoidossa, koiran sai vihellettyä jo kaukaa ja vaikeista tilateistakin pois. Treeniä oli tehty vasta pari kuukautta. Heillä palkiona oli koiran ruoka, joka tarjoiltiin ruoka-dummystä palkkioksi vihellyksestä. Koira sai ruokansa ainostaan Dummystä ja muuten palkkioina.

Huiman bestis on ollut viimeisen reilun vuoden ajan hieman nuorempi Toivo-vehnäterrieri. Pojilla alkoi kesällä ilmetä pientä nahinaa, kun Toivo tuli miehen ikään. Huima lähti muljuttamaan ja Toivo kyllä heti olisi kyykistymässä maahan, mutta jäisi sen jälkeen tuijottelemaan ja tilanne menisi meille liian hurjaksi ärinäksi. Onneksi oltiin lähes vuosi ehditty lenkkeillä monta kertaa viikossa vapaina metsässä ja harjoitella luoksetuloa yhä haastavammissa tilanteissa. Niinpä homma on ärinän alettua ratkennut Armanin kuvaamalla tavalla, vahvalla vihjeestä luoksetulolla. Teemme alkulenkin paljon luoksetuloja (jos Huima ehtii jo hypätä Toivoa päin, tulevat vielä silloinkin kutsusta luokse, kumpikin omistajansa luokse) ja loppulenkistä poikien voi jo antaa leikkiä keskenään, eikä vain juosta samaan suuntaan.

Nyt viimeisimpänä ollaan ruvettu treenaamaan mäkijuoksua viestinä mun luota Toivon omistajan luokse ja päin vastoin, että saadaan taas luotua vähän haastavampi, mutta hallittu tilanne toimia yhdessä. Ja tietty se sopii hyvin kunnon kohotukseen

Minä lopettaisin itse moppausleikit, menisin väliin. Näin aivan ehdottomasti silloin, jos toinen osapuoli on huomattavasti pienempi, nuorempi tai huonokuntoisempi (esim vanha koira).

Minulla on rhodesiankoira, 40 kg, ja norfolkinterrieri, 6 kg. Riistaviettisen rhodesiankoiran kanssa en ota riskiä, että kovaotteisesta takaa-ajoleikistä tai kiusaamisesta tulisi totta. Sille on tehty pennusta asti selväksi se, että pienempään ei kosketa - ei tassuilla eikä hampailla. Kun rhode oli pikkupentu, menin väliin ja siirsin sen kauemmas heti, kun se alkoi leikkiä niin, että läimi tassuillaan tai otti hampailla kiinni. Kun ikää tuli lisää, rhode oli pitkässä jälkiliinassa, minkä päälle astuin jos se aikoi murjoa pienempäänsä. Oppi meni perille erittäin hyvin. Nyt rhode on kolmevuotias, ja 6 v norfolkilla on ympärillään ikään kuin suojeleva kupla, jota rhode ei koskaan ylitä.

Meillä tää tilanne on nyt vähän rauhoittunut juuri tuon väliinmenon takia ja koska Roksu (vanhempi koira) on nyt taas saanut vähän enemmän itseluottamusta. Joskus tuossa alkusyksystä näytti siltä että Roksu oli jäämässä Mussen alapuolelle laumassa, mutta nut neiti on alkanut taas pitämään puoliaan ja komentaa penikkaa. Musse ottaa myös Roksun ärähdykset useimmiten tosissaan. Samalla koirien välille on alkanut kehittyä hassu leikki eli Musse hepuloi Roksun lähellä, johon Roksu vastaa syösymällä pentua kohti ja asettamalla tassun Mussen päälle, jolloin Musse painautuu matalaksi. Roksu ottaa tassun pois, kääntyy hieman sivuttain ja heiluttaa tässä tilanteessa häntäänsä hieman jäykästi, mutta kuitenkin ystävällisesti. Tämän jälkeen kuvio toistuu uudestaan. Kumpikin kuitenkin näyttää tykkäävän tuosta leikistä eikä näytä surkealta, vaikka vissiin Roksu tuossa leikissä näyttää ylemmyyttään laumassa.

On ihana seurata miten tuo meidän vanhempi koira oppii vähitellen yhä enemmän koirien välistä kieltä ja leikkiä Roksun huonot kokemukset nuorempana johti siihen ettei Roksu oikein osannut kommunikoida toisten koirien kanssa vaan joku pelkäsi niitä ja tärisi tai sitten ärähti, jos nämä tuli lähelle. Roksu ei siis juuri ottanut kontaktia muihin. Mussen kanssa Roksu on oppinut taas kmmunikoimaan ja on nykyään kiinnostunut muistakin koirista vaikka muiden koirien kanssa ei leikikään. Mussen kanssa on jo pitemmän aikaa leikkinyt "hippaa" jossa Musse juoksee edellä jokin lelu suussa ja Roksu perässä rähisten. Nyt on alkanut tulla noita muitakin leikkejä, joissa koirat on ihan lähikontaktissa, mikä ei aikaisemmin vielä onnistunut, koska Roksu ei tykännyt siitä että toinen koira tulee iholle eikä itsekkään koskaan mennyt kosketusetäisyydelle leikkiessä, vaikka vierekkäin saattoivatkin Mussen kanssa pötkötellä.

Musse leikki aika rajun näköisiä leikkejä minun vanhempieni leojen kanssa, jotka osaavat kyllä todella nätisti leikkiä itseään paljon pienemmän kanssa Ainoa miinus näillä isoilla on tassujen käyttö eli tykkäävät läimiä tassuillaan yrittäessään saada toisen koiran leikkiin. Siihen menen aina heti väliin, sillä leonbergin tassu painaa varmaan melkein yhtä paljon kuin Mussekin Leot ja Musse juoksevat yleensä peräkanaa Musse edellä ja leot perässä tai sitten isot koirat heittäytyvät maahan pötkölleen ja antavat Mussen mukamas selättää ne

Only registered users can see links on this forum! Register or Login on forum!

Only registered users can see links on this forum! Register or Login on forum!

Meillä on kaikki villikset harrastaneet pentuna näitä hyökkäysleikkejä. Vanhemmat koirat saattoivat äristä ja murista, mutta eivät kuitenkaan lähteneet tilanteesta. Lopulta kyllästyessään kyllä kyykyttivät pennun. Eli ilmeisesti leikki oli kuitenkin ihan mukava juttu Asiaa on tietenkin helpottanut se, että koirat ovat olleet suunnilleen saman kokoisia, eikä leikki koskaan ole ollut agressiivista. Ainoa haitta puoli oli, että Eevi aikoinaan repi Monan pääkarvoja aivan tuhottomasti leikin tuoksinassa Aika helpolla olen ilmeisesti päässyt, kun näillä on aina ollut ihan samanlaiset leikkimieltymykset, eikä kukaan ole erityisesti jäänyt alakynteen. Takaa-ajoleikit pihalla on ehdottomasti parhaita!

Meillä asia on vähä kummallakin tavalla, pienempi pentu Tete kiusaa usein ulkona Hillaa, kun Hilla haluaisi kävellä, haistella, niin Tete menee riehumaan ja nappaa esim. takapuolesta ja siitäkös Hilla herpaantuu. Leikkiessään joskus tuntuu että Hillan murina on ihan muuta kuin leikkimurinaa, mutta olen ajatellut että siihen asti kun Tete itse menee kiusaamaan Hillaa,se tietää mitä tekee. Vaikka Hilla kiusaisi Teteä, Tete itse menee näykkimään Hillaa vapaaehtoisesti. Joskus menen väliin kun Hilla alkaa jympyttää Teteä, vaikka Tete itse kyllä nappaa pienillä nastahampailla aika ilkeästi takaisin Hillaa